Tampere ja Akaa yhtyvät?

Akaanpere

Kalervo Kummola ehdottaa Tampereen ja Akaan yhtymistä: "Suunta on etelä".
Jos ajatellaan Suomen kasvukäytävää, joka on Tampere-Helsinki väli, Akaan sijainti on loistava.

Tämän lisäksi Akaasta on loistava junayhteys Turkuun ja tämän takia esimerkiksi Tampereen ratapiha voitaisiin siirtää Toijalaan ja sen paikalle voisi rakentaa monen näköistä rakennusta Tampereen keskustaan, Kummola luettelee.



Keskustelu alkamassa Akaassa
Akaan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jaakko Leinonen (kok.) suhtautuu Kummolan ajatukseen myönteisesti ja kertookin, että asian ympärillä käydään Akaassa varmasti keskustelua lähiaikoina.

Leinonen kertoo, että Kummola kertoi hänelle viime viikolla aikeistaan väläyttää asiaa julkisesti.
–Suhtauduin asiaan jo tällöin myönteisesti, koska on hyvä, että keskustellaan ja nyt tästä eteenpäin kaikki on avoinna keskustelulle. Mielestäni tämä on Kummolalta hieno ja mielenkiintoinen avaus kaikin puolin, Leinonen kertoo.

Leinosen mukaan asia on herättänyt mielenkiintoa Akaan valtuustossa ja yhteydenottoja on tullut pitkin päivää sen jälkeen, kun Kummola kertoi asiasta tänään keskiviikkona ilmestyneessä Tampereen Viikko- lehdessä.

–Olen keskustellut asiasta useamman valtuuston jäsenen kanssa ja useampi heistä toivoo puheen jatkuvan, Leinonen kertoo.

3

362

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ratikallemaksajat

      Tampere on niin pahasti velkaantunut ,että jostain pitää löytää maksajia. Kummola on sen tason ideanikkari ,että maksattaa kaiken muilla.

    • yrittävät-lypsää

      KMSn yrittäjät uhoavat vieläkin vaikka kaupungit ovat nääntymässä velkoihin utopististen hankkeiden takia. Älkää missään nimessä päästäkö tätä porukkaa tuhoamaan tulevaisuuttanne pilvipuheillaan. Pitäkää jalat maassa koska kansantalous on valtavissa ongelmissa EUn pyörittämän velkahelvetin takia. Biljoona euroa joka vuosi syydetään projekteihin jotka tuhoavat vanhat omaisuudet ja heikentävät rahan ostovomaa. EUn ja Suomen kommunistit pitää pistää vaaleissa kuriin ja etsiä tilalle väkeä joka elää maan pinnalla.Tampere on täysin toimimaton kaupunki eikä sitä pysty Akaa auttamaan pälkähästä. Akaalla on hyvät edellytykset pärjätä toisinkuin Tampereella ja Helsingillä. Pitäkää huolta omastanne älkääkä lahjoittako mitään noille luusereille.

    • Tampereeksinääs

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      157
      1460
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      129
      1170
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      869
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      782
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      60
      685
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      665
    7. 51
      652
    8. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      572
    9. 74
      566
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      558
    Aihe