B-viisumin pituudesta

Hei,

Olen menossa Yhdysvaltoihin työharjoitteluun. Itse työharjoittelu kestää neljä kuukautta, helmikuun alusta toukokuun loppuun. Tarkoitus olisi saapua maahan noin viikkoa ennen työharjoittelun alkamista ja työharjoittelun jälkeen kesäkuussa reissata maassa vielä vajaa kuukausi ennen Suomeen paluuta.

Hain nyt marraskuussa B-viisumia ja sain sen. Viisumissa on myöntämispäivänä tämän marraskuun päivä ja "expiration date", johon on näköjään lätkäisty sama päivä kuin työharjoitteluni virallisesti loppuu.

Joudunko nyt sitten hakemaan pidennystä viisumiin, että voisin vielä kesäkuussa reissata jenkeissä muutaman viikon? Tulisiko tuo pidennys B-visaan vai pitäisikö minun hommata visa waiver erikseen tuolle kesäkuulle? Vai lähteekö tuo B-viisumi virallisesti vasta rullaamaan, kun saavun tammikuun lopussa maahan ja sillä saa sitten olla virallisesti maassa maksimissaan puoli vuotta saapumispäivästä lähtien?

Onko tähän siis olemassa helppoa ratkaisua ns. virallista tietä, etteivät sitten ala turhaan kovistelemaan maasta poistuessa, että miksi olen ollut maassa muutaman viikon yli sallitun ajan? Tarkoitus ei ole ehdoin tahdoin polttaa siltoja takana ja hommata maahantulokieltoa, jos sen voi helposti välttää ja jos maahan ehkä tulisi poikettua tulevaisuudessa uudelleen.
092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hessuhopo736 kirjoitti:

Hei,

Olen menossa Yhdysvaltoihin työharjoitteluun. Itse työharjoittelu kestää neljä kuukautta, helmikuun alusta toukokuun loppuun. Tarkoitus olisi saapua maahan noin viikkoa ennen työharjoittelun alkamista ja työharjoittelun jälkeen kesäkuussa reissata maassa vielä vajaa kuukausi ennen Suomeen paluuta.

Hain nyt marraskuussa B-viisumia ja sain sen. Viisumissa on myöntämispäivänä tämän marraskuun päivä ja "expiration date", johon on näköjään lätkäisty sama päivä kuin työharjoitteluni virallisesti loppuu.

Joudunko nyt sitten hakemaan pidennystä viisumiin, että voisin vielä kesäkuussa reissata jenkeissä muutaman viikon? Tulisiko tuo pidennys B-visaan vai pitäisikö minun hommata visa waiver erikseen tuolle kesäkuulle? Vai lähteekö tuo B-viisumi virallisesti vasta rullaamaan, kun saavun tammikuun lopussa maahan ja sillä saa sitten olla virallisesti maassa maksimissaan puoli vuotta saapumispäivästä lähtien?

Onko tähän siis olemassa helppoa ratkaisua ns. virallista tietä, etteivät sitten ala turhaan kovistelemaan maasta poistuessa, että miksi olen ollut maassa muutaman viikon yli sallitun ajan? Tarkoitus ei ole ehdoin tahdoin polttaa siltoja takana ja hommata maahantulokieltoa, jos sen voi helposti välttää ja jos maahan ehkä tulisi poikettua tulevaisuudessa uudelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu