inut tuntevat tietävät sen, etten anna elämääni kuulumattomien ihmisten mielipiteiden vaikuttaa mihinkään oman elämäni suhteen. Sen sijaan mietin aina sitä, kuinka onneton ihmisen pitää olla toivoessaan toiselle jotain pahaa. Miksi toiselle lähetetään haukkumaviestejä tai miksi koetaan, että se toisen ilo on sinulta itseltäsi pois?
Olen sitä mieltä, että keskittyessä negatiivisiin asioihin, myös oma mielesi muuttuu negatiiviseksi. Jokaisesta asiasta pitäisi sen sijaan edes yrittää löytää jokin positiivinen ja hyvä puoli. Aina se ei tietenkään ole mahdollista, mutta yllättävän usein se kuitenkin onnistuu.
Jo vuosikausien ajan ollessani iloinen jostain asiasta tai ihmisestä, tuntemattomat ovat toivoneet sen jutun menevän mönkään. Miksi? Itse uskon sen perustuvan johonkin äärimmäiseen katkeruuteen ja siihen, että ne toisille pahaa toivovat ovat aika lailla onnettomia omassa elämässään. Koska silloin, kun itse voit hyvin, et toivo mitään huonoa toisillekaan.
Kuten totesin, tuntemattomien tyyppien ajatukset ja mielipiteet eivät haittaa tai häiritse minua. Mutta silloin, kun haukkumiset ja rumat sanat tulevat joltain tutulta, tietysti se on inhottavaa.
Halusin kirjoittaa tästä, sillä olen ollut hieman ihmeissäni ja harmistunut parin viime päivän ajan. Ensimmäisen aviomieheni kanssa olemme olleet aina ystäviä, eikä eromme muuttanut sitä asiaa, mutta muiden exieni kanssa tilanne on ollut toinen. En ole missään väleissä tai tekemisissä entisten miesystävieni tai toisen aviomieheni kanssa ja niin olen itse halunnut. En ole nähnyt mitään järkeä siinä, että olisin edes yrittänyt rakentaa jonkinlaista kaveruutta kyseisten tyyppien kanssa sen jälkeen, kun olemme lähteneet eri teille.
Tunnen kuitenkin muuttuneeni ja aikuistuneeni henkisesti varsinkin viimeisen vuoden aikana, joten edellisen eroni jälkeen miesystävästäni yritin toimia toisin. Ajattelin, että voisimme olla ihan hyvissä väleissä, vaikka suhteemme ei toiminutkaan. En ollut vihainen tai katkera erostamme, sillä olin itse saanut tarpeekseni kaikesta soutamisesta ja huopaamisesta.
Ensin kaikki vaikuttikin sujuvan ihan ok, sillä kun kerroin hänelle nykyisestä kumppanistani hänkin totesi, että haluaa minun olevan onnellinen ja voivan hyvin. Eihän meistä mitään ylimpiä ystävyksiä olisi ikinä tullut, mutta ajattelin väliemme pysyvän hyvinä.
Pari päivää sitten sain kuitenkin huomata, että vaikka olen itse ajatellut aikuismaisesti ja ollut tällä kertaa se ”isompi” ja parempi ihminen, siitä ei ole mitään apua toisen ollessa katkera ja vihainen. Sain tuolta edellä mainitulta henkilöltä sen sijaan sellaisen liudan niin paskamaisia viestejä, ettei mitään järkeä. Toki jos se toisen haukkuminen auttaa hänen huonoa oloaan tällä hetkellä, niin antaa mennä vaan. Itse olen ollut reagoimatta vastaanottamiini viesteihin ja niiden seurauksena ainoastaan blokkasin hänen numeronsa. Olen erostamme lähtien toivonut, että hänkin löytäisi onnen elämäänsä ja että hän pystyisi elämään edes jokseenkin tyytyväisenä. Ilmeisesti se ei vaan aina onnistu niin helposti.
Itse olen ihan mielettömän iloinen siitä, että voin puhua kaikesta rakkaalleni ja hän on tukenani kaikessa. Sellaista turvallisuudentunnetta en ole kokenut yhdenkään miehen kanssa aiemmin.
Olen sitä mieltä, että keskittyessä negatiivisiin asioihin, myös oma mielesi muuttuu negatiiviseksi. Jokaisesta asiasta pitäisi sen sijaan edes yrittää löytää jokin positiivinen ja hyvä puoli. Aina se ei tietenkään ole mahdollista, mutta yllättävän usein se kuitenkin onnistuu.
Jo vuosikausien ajan ollessani iloinen jostain asiasta tai ihmisestä, tuntemattomat ovat toivoneet sen jutun menevän mönkään. Miksi? Itse uskon sen perustuvan johonkin äärimmäiseen katkeruuteen ja siihen, että ne toisille pahaa toivovat ovat aika lailla onnettomia omassa elämässään. Koska silloin, kun itse voit hyvin, et toivo mitään huonoa toisillekaan.
Kuten totesin, tuntemattomien tyyppien ajatukset ja mielipiteet eivät haittaa tai häiritse minua. Mutta silloin, kun haukkumiset ja rumat sanat tulevat joltain tutulta, tietysti se on inhottavaa.
Halusin kirjoittaa tästä, sillä olen ollut hieman ihmeissäni ja harmistunut parin viime päivän ajan. Ensimmäisen aviomieheni kanssa olemme olleet aina ystäviä, eikä eromme muuttanut sitä asiaa, mutta muiden exieni kanssa tilanne on ollut toinen. En ole missään väleissä tai tekemisissä entisten miesystävieni tai toisen aviomieheni kanssa ja niin olen itse halunnut. En ole nähnyt mitään järkeä siinä, että olisin edes yrittänyt rakentaa jonkinlaista kaveruutta kyseisten tyyppien kanssa sen jälkeen, kun olemme lähteneet eri teille.
Tunnen kuitenkin muuttuneeni ja aikuistuneeni henkisesti varsinkin viimeisen vuoden aikana, joten edellisen eroni jälkeen miesystävästäni yritin toimia toisin. Ajattelin, että voisimme olla ihan hyvissä väleissä, vaikka suhteemme ei toiminutkaan. En ollut vihainen tai katkera erostamme, sillä olin itse saanut tarpeekseni kaikesta soutamisesta ja huopaamisesta.
Ensin kaikki vaikuttikin sujuvan ihan ok, sillä kun kerroin hänelle nykyisestä kumppanistani hänkin totesi, että haluaa minun olevan onnellinen ja voivan hyvin. Eihän meistä mitään ylimpiä ystävyksiä olisi ikinä tullut, mutta ajattelin väliemme pysyvän hyvinä.
Pari päivää sitten sain kuitenkin huomata, että vaikka olen itse ajatellut aikuismaisesti ja ollut tällä kertaa se ”isompi” ja parempi ihminen, siitä ei ole mitään apua toisen ollessa katkera ja vihainen. Sain tuolta edellä mainitulta henkilöltä sen sijaan sellaisen liudan niin paskamaisia viestejä, ettei mitään järkeä. Toki jos se toisen haukkuminen auttaa hänen huonoa oloaan tällä hetkellä, niin antaa mennä vaan. Itse olen ollut reagoimatta vastaanottamiini viesteihin ja niiden seurauksena ainoastaan blokkasin hänen numeronsa. Olen erostamme lähtien toivonut, että hänkin löytäisi onnen elämäänsä ja että hän pystyisi elämään edes jokseenkin tyytyväisenä. Ilmeisesti se ei vaan aina onnistu niin helposti.
Itse olen ihan mielettömän iloinen siitä, että voin puhua kaikesta rakkaalleni ja hän on tukenani kaikessa. Sellaista turvallisuudentunnetta en ole kokenut yhdenkään miehen kanssa aiemmin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Viimeinen viestini täällä Jasulle,
Kukaan ulkopuolinen tuskin toivoo sinulle pahaa.
Ja vaikka miten yrität psyykata itseäsi ja muita, ettei tuntemattomien mielipiteillä ole väliä, niin kuitenkin näkyy monessakin asiassa olevan väliä ja paljon. Aika herkästi tuomitset. Tuomitset tuntemattomat, puolitutut, ja erityisesti, exät. Mitä jos omissa toimissasi olisikin jotain vikaa? Ei aina muissa, ”sun syy”, kuten pikkulapset keksivät sanoa. The common denominator is You, kuten Dr. Phill järkeilee. Entä jos se oletkin sinä, se katkera ja negatiivinen, joksi muita syytät? Miksi esim. jätät, petät ja aina lopulta haukut exät? Entäs jos omissa toimissasi onkin jotain negatiivista, mitä et pysty näkemään?
Kerta toisen perään todistat ihan omalla historiallasi, että kaikki menee lopulta päin mäntyä. Omilla toimillasi, ei muiden, ulkopuolisten. Kukaan ulkopuolinen ei saata olla sinulle katkera tai kateellinen, miksi olisi? Koska kaikki sinulla, aina, tuntuu menevän saman vanhan mallisi mukaan, päin puuta.
Ihmettelyä herättää rehelliseksi ja aina hyperonnelliseksi markkinoimasi (feikki) kuoresi esim. parisuhteissasi. Tietäen, että olet ollut niissä samaan aikaan täydellisen onneton ja jopa itsemurhainen. Jatkuvaa valheellista teeskentelyä. Korni valhe koko elämäsi. Elät ”onnellisen” pellen naamion takaa.
Miksi luulet, että kukaan enää uskoo nykyiseen ”siihen oikeaasi”? Niin paljon valhetta, näytelmää, kulissia ja itsepsyykkausta on jo nähty.
Tämä ei ollut pahalla tai katkeruudella, ihan hyvää sinulle toivon jatkossa.
Miksiköhän, Jassu, AINA kirjoitat ihmisistä negatiivisesti? Kuten nytkin. En oikein usko asioiden olevan noin kuin sinä ne tuot esiin. Ettet vaan olisi taas häiriköinyt sitä aussirakastasi, kuten häiriköit brittiukkoakin eron jälkeen? No, nyt olet sitten saanut Australiasta sellaista palautetta että ymmärrät pitää näppisi erossa ko miehestä. Ei hän sinua huoli.
Nyt on turvallinen olo Jampan kanssa? Hahahaaa, turvallista oli olla britinkin kainalossa ja sellaista autuutta ja ihanuutta kuin aussin kanssa koit, et ollut koskaan, ikinä kokenut. Nuoleskele ja mielistele nyt vaan tätäkin jamppaa, rumasti tulee tääkin suhde päättymään ja kirjoitat TAAS negatiivisesti tästäkin rakkaastasi paskablogiisi.
Jasso jauhaa taas täyttä valheellista p**kaa.
”Jo vuosikausien ajan ollessani iloinen jostain asiasta tai ihmisestä, tuntemattomat ovat toivoneet sen jutun menevän mönkään. Miksi?”
Tuskin kukaan toivoo juttusi menevän mönkään, mutta historiasi todistaa kerta toisen perään että niin käy. Ihan turha muita syyttää kun itse elät sen kerta toisen perään todeksi. Ja aina syytät exiä tjms. Huoh.
”Itse uskon sen perustuvan johonkin äärimmäiseen katkeruuteen ja siihen, että ne toisille pahaa toivovat ovat aika lailla onnettomia omassa elämässään. Koska silloin, kun itse voit hyvin, et toivo mitään huonoa toisillekaan.”
Olet itse kertonut, että et voi toivoa muille hyvää jos oma parisuhteesi on huono. Onpa egosentrista, lapsellista ja ilkeää ajattelua. Hyvin harva järkevä, aikuinen ihminen, ajattelee noin äärimmäisen katkerasti ja itsekkäästi kuten sinä. Kaikki ”ulkopuoliset” eivät kuitenkaan ole niin ilkeämielisiä kuin sinä. Monilla ihmisillä riittää sisäistä empatiaa toisiaan kohtaan, olipa tilanne elämässä hyvä tai huono.
Varmasti koet tämän pahana ja ilkeänä kommenttina, kuten Tuksu, etkä pysty yhtään heijastamaan sitä käyttäytymiseesi/sanomisiisi, niin syvältä rikki kun olet.
Kateelliset peräkammarin pojat olette menneet sekaisin Jasminista. Parin päivän blogi paussi voisi tehdä teille hyvää.
HÖNÖ, hometölli, kuuluuko? Se on moppipäivä taas siellä huomenna.
Miksi pitäisi olla epätoivoinen, katkera, kateellinen ja pahaa toivova, jos ihmettelee tämän hömppä Jassun elämäntapaa? Useammalla meillä on varmasti elämä täysin raiteillaan. On työ, perhe, ystävät, elämä jne. Silloin kun on aikaa, on hyvin huvittavaa seurata näitten itseään täynnä olevien, täysin turhien julkkisten leuhkimisia ja satuiluja, siis miltei sarjakuvien tyylisenä hupina! Onhan täällä myös noita pipipäitä, jotka ei osaa kirjoittaa mistään muusta kuin "peräkamarin pojista" ja jostain "hönöstä", mutta ne höperöt voi ohittaa.
Samaa ihmettelen, luuleeko Jasu ihan aikuisten oikeasti, että joku kadehtii persoonahäiriöistä, sitoutumis- ja työkyvytöntä, perheetöntä lokkia. Joka lapsellisena woohottaa pullasta, peltileivästä ja perunoista sekä kotiksen hetkellisestä leikkimisestä. Haipataan ja satuillaan uudella elämällä, joka todellisuudessa on hyvin onnetonta. Oma itse on nostettu sinne korokkeelle, josta katkerana arvostellaan tutut ja tuntemattomat. Tietysti jos on luokkaa kuin Tuksu, sairaudentunnoton narsu, niin kuuluu tuo käytös taudinkuvaan.
Ei käy kateeksi.
Nyt kun se taas tuntee henkistä kasvua niin voisihan se näyttää sen sitten töihin tai opsikelemaan menemällä. Vaan ei..samaa suoltaa ja loisii van muiden nurkissa.
Jasso, Jasso, Jasso...Suomi kannustaa Jassoa!
Mukavahan se on varmaan itsestään kirjoittaa ja kaunistella juttuja omasta päästään. Minäkään en ole tippaakaan katkera, elämä kunnossa, enkä keksi yhtään ainoaa syytä olla Jassulle kateellinen. Oma ukkoni tuli yövuorosta, itse lähden iltavuoroon. Laitoin vanhanajan perunalaatikon muhimaan uuniin ja nyt aikani kuluksi täällä ihmettelen näitten "super julkkisten", jonkun mielestä kadehdittavaa, elämää. Olen ihan tyytyväinen omaan yksinkertaiseen, normaaliin elämään. Ja tämä tarina on tosi!
Eihän sun tarvi ollakaan katkera, vaikka täällä moni muu onkin. Tavallista elämää näkyy Jassukin viettävän, eikä kehuskelekaan millään glamyyrillä.
Ehhehe, Australian ex ei sitten pysty elämään ilman Jasua. Ainakin Jasun mukaan, heh heh. Niin on Jasu aikuinen ja ex rakas katkera, eikä pääse elämässä yhtään onneen ilman Jasua. Joo, ihan varmasti näin Jaso.
Muistuu mieleen kun Jasu englanniksi päti (kenelleköhän) miten on nyt superhyperonnellinen nyxän kanssa. Että siinäs kuulit Riku nih! Aikuismaista, juu.
Painahan Jasu sensuurinappia aikuismaisesti. Mitä ei näy, sitä ei ole :)