Muutto toisen TE-Toimiston alaisuuteen

Olen muuttamassa ennen vuodenvaihdetta asuinpaikkakuntaani. Mitä kuvioita pitää suorittaa TE-Toimiston muuttuessa? pitääkö esim. kirjautua jotenkin uudestaan työttömäksi työnhakijaksi vai riittääkö vain omien yhteystietojen päivittäminen "oma asiointi" netti palvelun sivulla? Olen saanut olla nyt noin vuoden ilman mitään kuvioita te-puolelta ja en haluaisi kovasti sohia muurahaispesää etteivät huomaisi olemassaoloani. Olen ns.työttömyysputkessa ja jään ensi vuonna eläkkeelle, enkä todellakaan kaipaisi mitään suunnitelmia, keskusteluja, haastatteluja tai jopa työkokeiluja.
191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulla oli sama tilanne vuosi sitten.
" riittääkö vain omien yhteystietojen päivittäminen "oma asiointi" netti palvelun sivulla"
Riittää, tein se muuttoa edeltävänä päivänä.

"Olen saanut olla nyt noin vuoden ilman mitään kuvioita te-puolelta ja en haluaisi kovasti sohia muurahaispesää etteivät huomaisi olemassaoloani."
Mulla oli yli 4 vuotta edellisestä TE-toimistokäynnistä eikä olleet soitelletkaan 3 vuoteen kun mulla on tapana haukkua nuo virkanilkit aina tilaisuuden tullen ihan lyttyyn. Tuli kutsu TE-toimistoon alle kuukausi muuton jälkeen ja siellä sanoin taas suorat sanat. Kuvittelivat varmaan hyvän orjan saavansa kun täällä on tuo orjuutustoiminta aika voimakasta, pettyivät pahasti. Se että huomaavatko olemassaolosi riippuu varmaan ihan paikkakunnasta. Kohtuullista olis jos jättäisivät eläkeputkessa olevat ja muutkin tällaiset 60 -tyypit rauhaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maassamuuttaja kirjoitti:

Olen muuttamassa ennen vuodenvaihdetta asuinpaikkakuntaani. Mitä kuvioita pitää suorittaa TE-Toimiston muuttuessa? pitääkö esim. kirjautua jotenkin uudestaan työttömäksi työnhakijaksi vai riittääkö vain omien yhteystietojen päivittäminen "oma asiointi" netti palvelun sivulla? Olen saanut olla nyt noin vuoden ilman mitään kuvioita te-puolelta ja en haluaisi kovasti sohia muurahaispesää etteivät huomaisi olemassaoloani. Olen ns.työttömyysputkessa ja jään ensi vuonna eläkkeelle, enkä todellakaan kaipaisi mitään suunnitelmia, keskusteluja, haastatteluja tai jopa työkokeiluja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu