Uskonnolliset/ ja/tai hengelliset etujärjestö-organisaatioiden yhdistystoiminnot suorittavat Matt 28:18-20 lähetystehtävää. 1800 luvulla syntyneet ko. ns. "protestanttiset" organisaatiot ovat suorittaneet suurta työtä menestyksellä.
Ilm 14:6-13 tehtävää ko. protestanttiset organisaatiot ovat suorittanet kaikki yhdessä -Raamatun Jeesus evankeliumin uskoa.
Ihmisiä on hiukan erilaisen tiedonkin varassa järjestöissä. "Harhaan" mennään vasta sitten kun
kristinuskon peruspilareita ryhdytään romuttamaan; -Jeesuksen opetusta, ja Jumalan synnin opettavaa kymmenen käskyn lain arvoja ryhdytään kieltämään. Työllisten ja perheellisten ihmisten voimat ja aika ei riitä "kaiken tietäväisyyden" kattavan tiedon hankintaan.
Jumalan Henki puhuttelee kiusattua ja langennutta ihmistä ajan loppuun saakka tämän lain arvoja vasten; Hebr 10:12-18, Luuk 16:17; Jaak 2:8-13, Ilm 12:17/14:12, 1 Joh 2:1-6.
Adventtikirkon organisaatiorakenne on tasa-arvon periaatteella, -toimielimissä istuu sekä kirkon palkattuja työntekijöitä, että maallikoita. Seurakunta-demokratia on olemassa, jos joku ymmärtää valvoa että seurakunta-demokratia on olemassa.
Kaikkien etujärjestön jäsenien itsenäinen toimivalta on =äänestyslappu seurakunnan ja toimielinten päätöksenteossa.
Yhdistys-toiminnoissa ei pääse johtajaksi toiselle koskaan. Esimiesasema suhteessa toiseen ihmiseen kuuluu työelämän sisään kokonaan. Työsopimus on oltava alaisella aina että olisi esimies jossakin. Alainen näkee työsopimuksesta alaistaitovaatimuksensa, -muuten "homma" on toisen, yhden ja useamman persoonan mielipidejohtajien mielivallalle ja intuitiolle alistamista, johon ei ole legitimiteettiä eikä ole sitten laillista puuhaakaan. Seurakunta-yhdistystoiminnoissa on säännöt, joiden varassa kaikkia toiminnan päätöksiä on tehtävä, mutta näissä on muistettava että Suomessa rangaistusvaltaa ei ole annettu yhdistystoiminnoille eikä etujärjestö-organisaatioille. Minkäänlaiseen "kuritukseen" ei ole laillista oikeutta. Vain jäsenyydestä voi neuvotella sääntöjä vasten.
Rangaistusvalta Suomessa on aina vain maan perustuslain mukaisissa tuomioistuimissa.
Yhdistystoiminnoissa on yksinäisiä ihmisiäkin, jotka saattavat jäädä kokonaan vaille hengellisiä ihmis-suhteita seurakunnissa seurakuntien kokoontuessa ja hajaantuessa säännöllisesti.
Tämä koskee kaikkea yhdistystoimintaa Suomessa. En kohdista tätä moitteena Adventtikirkkoon. Kaikesta subjektia koskevasta päätöksenteosta on aina tiedotettava subjektille/ subjekteille. Viranomaistenkin päätöksentekoon voi aina hakea muutostakin.
Adventtikirkon teologia on kirkon ylimmän toimielimen vastuullisten, tiedollisten sekä hengellisten jäsenien muodostaman toimielimen hallinnassa kokonaan. Niin on hyvä ja välttämätöntä. Kirkon ylimmällä toimielimellä on istuva puheenjohtajakin aina määräajan joka käyttää omaa äänivaltaansa ryhmän päätöksenteossa, ja johtaa ryhmän puhetta.
Adventtikirkon teologia ei ole tehnyt myönnytyksiä maailman synnille. Adventtikirkko ei ole luopunut Jeesuksen opetuksesta.
Kirkoille/ uskonnollisille ja hengellisille organisaatioille ei ole Suomessa myönnetty rangaistus valtaa. Yhdistystoiminnot ko. ovat ihmisten vapaa-ajan harrastus-arvo-toimintaa joihin liitytään ja joista erotaan laillisesti subjektin oman päätöksen mukaan.
Siellä missä ihmisiä kokoontuu, on aina myös ongelmiakin. Johtajiksi ja jopa tuomareiksi on pyrkijöitä, joilla ei sitten mitään ymmärrystä ole johtamisesta, organisaatioiden toiminnasta, lain käytöstä sekä hyvästä hallintotavasta.
- Mielivallalle ei tarvitse olla kenenkään koskaan mieluisena. On ymmärrettävä organisaatioiden jäsenien itsenäinen oikeus toimivaltaansa -äänestyslappu ryhmien päätöksenteossa. Hallitus/johtokunta ja niiden jäsenet kantavat juridisen ryhmä- ja henkilökohtaisen vastuun kaikesta ryhmän toiminnan päätöksien toiminnan vaikuttavuuden tuloksista.
Adventtikirkko on hengellisiltä arvoiltaan teologian suhteen Raamatun valossa turvallinen
hengellinen harrastus-arvo-vakaumus-pohjainen etujärjestö-organisaatio seurakunta toimintoineen.
Jumalan siunausta
Jarinhotellista
"Adventismin" Adventtikirkko, bra eller dålig?
60
538
Vastaukset
Lisäys edelliseeni;:
- Säännöt jotka jäsentä alkavat velvoittamaan ollaksensa ryhmän jäsen on oltava esillä - siis säännöt esiteltävä mukaan liittyvälle olevaiselle persoonalle, että jäseneksi aikova tietää mihin ryhtyy, ja mitä ryhmä edellyttää jäseniltään ollaksensa jäsen.
t. jarinhotelliSuomessa rangaistusvalta on maan perustuslain mukaisissa tuomio-istuimissa.
Lain säädäntävalta on eduskunnassa.
Lain valvontavalta Suomessa on poliisivoimilla ja rajavartiolaitoksella.
- Ottakaa vakavasti mitä kirjoitin.
>> Minä olen liikarasitus-syistä jäänyt sivuun ja eronnut seurakunta-kirkko-yhdistystoiminnasta 1.6.2006. __ >>> ---- >>>>>>>>>>>> Pst.; --- >>>> Saatan palailla seurakunnan toimintaan joskus siihen aikaan kun vanhuuseläke-ikäni alkaa.
Minulla siihen saakka on pikku puhdetta Raamatun parissa kyllä, mutta myös monia muitakin harrastuksia.
Älkää rakentako poikamiehistä ns. homoja ja nk. hinttejä, sillä sellaiset nimitykset ovat Suomessa rangaistava teko tuomita ihmisiä ns. homoiksi. Minä olen perseestä neitsyt, eikä minulla homoseksuaalista rakkaus-suhdetta elämässäni ollut ainokaistakaan koskaan.
En ole sanaakaan ainokaisenkaan persoonan haarojen väleistä elämäni aikana puhunut.
Ihmisillä on aikakautensa ja erehdyksensäkin ohimenevinä asioina. Miesten henkiset ko. epätasapainotilat, psyykkiset vammat, ja käytöshäiriöt ovat tavallisimmin ohimeneviä.
Olen kypsä mies ymmärtämään miesten ongelmia.
Minä olen rakastunut naisiin 10-58 ikävuosieni välillä, 10-58- -ja olen mieluimmin poikamies, kuin ns. homo, tai poikamies mieluimmin kuin että eläisin naisen kanssa jota en rakasta sellaisella tavalla. Miesten kanssa en voi parisuhdetta, enkä aktiivista homosuhdetta ajatella, että sellaiseen kykenisin. Antakaa miesten olla rauhassa poikamiehiä, tai/ja sinkkumiehiä.
Räkätävät akat räkättäkööt omista kumppaneistaan. Perheellisien naisten emotionaalinen kyky riittää vain omiin perheasioihin, ja ilkeisiin puheisiin tavallisesti. Miehillä ei ole moraalista velvollisuutta olla jokakan mielivallan ja mieluisuudelle mieluinen, ja moraalista oikeutta ei ole vinkua perheensä ulkopuolisten miesten asioista kuin omasta ukostaan.
Omasta ukosta tai akasta ei tahdo sitä jutun juurta ja juorua -ilkeää puhetta ja vikaa tavallisesti löytyäkään.
Siunauksia
JarinhotellistaVain yksi lisäys;
- Ottakaa vakavasti että unohdatte johtajuus-unelmat suhteessa persoonaan jolla ei ole työsuhdetta niin että olisitte palkanmaksaja, tai palkanmaksajalla työnjohdollisessa asemassa,. Alaisenne pitää olla tietoinen esimies-johtajastaan. Vuorovaikutus ja informaatio on ensisijainen ja ensimmäinen osaamisen asia. Jokaisella oikealla esimiehellä prätkähtää ensimmäisenä päähän vuorovaikutus-informaalisuuden asiat. Salaista autoritaarista hallintaa- johtajuutta ei ole laillisesti olemassa. Jokainen johtaja on tavallisimmin riippuen yhtiömuodosta -on tavallisimmin
toimielimen alaisuudessa. Toimielin voi erottaakin johtajan. Toimielin =hallitus, johtokunta tai lautakunta. Etujärjestöissä ja yhdistystoiminnoissa on aina ko. toimielin.
>>>> Siis nyt Teidän jokaisen on ymmärrettävä, että ko. toiminnoissa voitte käyttää intuitiotakin, mutta vain toimielimessä ryhmän päätöksenteossa, ja huomioitte sen mitä kirjoitin edellä ryhmä- ja henkilökohtaisesti juridisesta vastuusta. Vallankäyttöä voi suorittaa vain toimielimessä, ja ottaa toimielimen päätöksen, josta ilmoitus subjektille. Ihmisiä eikä voi alistaa mielivallalle mieluisaksi.
Älkää koskaan kuvitelko että teologisen tiedekunnan asiantuntemus ymmärtäisi johtajuudesta, esimiestyöskentelystä, organisaatioiden toiminnan asioista, hallinto-palvelu-kulttuurista, lain käytöstä yhteiskunnassa, oikeusmoraalietiikasta, sekä hyvistä hallinnon tavoista -että ymmärtäisi käytännön malleja ja hyviä tapoja.
Älkää koskaan kuvitelko että putkimies, sorvaus- ompelu, pössölän vahtimestarin kotirouva, tai esim. Pohjalaisen ihmis-hieromon päällikön asiantuntemuksella ymmärtäisi myöskään em. asioista ja hyvistä tavoista mitään.
>>>> Siksi on välttämätöntä ymmärtää marssia aina toimielimeen alaiseksi jokainen "ristin sielukin." Jokaisen on ymmärrettävä että toimielin on se joka jäsenen pomo, ja jokaisen johtajankin pomo.
Yhdistyksien demokratia ei ole koskaan kenenkään perheasia. Vastuuhenkilöiden on valvottava, että yhdistystoiminnassa -seurakunta-yhdistystoiminnassa kysytään yhdistyksen mielipidettä, joka tarkoittaa sitä äänestyslappujen tulosta. -Ei käytäväneuvostoa, ei perhevaaleja, ei ompelu-tee-kerhon päätöksiä.
>>> Äänestyslapuilla demokratia, ja päätöksenteko ko. ryhmissä pelaa, eikä itsenäistä toimivaltaa ristin sielullakaan ole äänestyslappua enempää. Taitava vastuunkantaja osaa toimia toimielimen alaisuudessa. Opetelkaa tämä missio.
Vastuisiin ja puikkoihin tarttuu ihmisiä "johtajaksi" asti, joilla on itsekkäitä oman kunnian pyynnön, oman mukavuuden halun, oman perhe-edun, henkilökohtaisen edun, sekä omanarvon tavoitteita. Lapsen elämänkokemuksellakin päälliköitä on.
>>>>>> Kannattaa muistaa ettei eläkeläisen esimieheksi koskaan pääse, vaan että ymmärrätte yhdistystoiminnan päätöksenteon mission -sen minkä näytin.
Minä en ota eläkepäivilleni taitamattomia päälliköitä, enkä esimiestä ilman minulla olevaa työsopimusta. Päätöksenteko kuuluu toimielimeen aina. Avoin informaalisuus lisää aina luottamusta. Yhdistyksien säännöt -kaikki on oltava aina esiteltävässä muodossa nähtävillä.
Persoonilla pitää olla tietoisuus, jos sitoutuvat johonkin alaisuuteen, -ei ilman sopimuksia koskaan alaisuuteen voi sitoa laillisin keinoin. Alamaisia ei ole laillisin keinoin olemassa.
He va så måste vara.
Jumalan siunausta
Jarinhotellista- valopääkonferenssi
"Persoonilla pitää olla tietoisuus, jos sitoutuvat johonkin alaisuuteen, -ei ilman sopimuksia koskaan alaisuuteen voi sitoa laillisin keinoin. "
Nykyajan orjat sitoutuvat jäsenkirjalla lahkon aivo-orjuuteen ja joillakin aivo-orjuus jatkuu vielä jäsenyydestä irtaantumisen jälkeenkin. Korjaustäsmennys;
- Alamaisia ei saa laillisin keinoin Suomessa rahalla ja sopimuksillakaan. Vain yhteistyöhön orientoituneita kumppaneita voi "saada."
Alaisia saa vain solmimalla alaisen kanssa työsopimuksen, josta selviää alaistaitovaatimus/perustehtävä.
t. jarinotellivalopääkonferenssi kirjoitti:
"Persoonilla pitää olla tietoisuus, jos sitoutuvat johonkin alaisuuteen, -ei ilman sopimuksia koskaan alaisuuteen voi sitoa laillisin keinoin. "
Nykyajan orjat sitoutuvat jäsenkirjalla lahkon aivo-orjuuteen ja joillakin aivo-orjuus jatkuu vielä jäsenyydestä irtaantumisen jälkeenkin.Ilman omaa rakkaus-suhdetta Jumalaan, ilman omaa aivotoimintaa ei ole uskoa olemassa. Siksi Adventtikirkossa ymmärretään arvostaa ja edellyttääkin arvona ihmisten omaa aivotoimintaa. Eri mieltä saa olla muiden kanssa aina kaikessa opin asioissa, -mutta ei saa vaatia omaa teologiaa muilta jäseniltä. Eli tiedossa ja uskossa voi persoona kasvaa ja taantua vapaasti. Seurakuntayhdistyksessä on tietyt normisäännöt jäsenyyden ehtona.
t. jarinhotellivalopääkonferenssi kirjoitti:
"Persoonilla pitää olla tietoisuus, jos sitoutuvat johonkin alaisuuteen, -ei ilman sopimuksia koskaan alaisuuteen voi sitoa laillisin keinoin. "
Nykyajan orjat sitoutuvat jäsenkirjalla lahkon aivo-orjuuteen ja joillakin aivo-orjuus jatkuu vielä jäsenyydestä irtaantumisen jälkeenkin.Korjaustäsmennys;
- Alamaisia ei saa laillisin keinoin Suomessa rahalla ja sopimuksillakaan. Vain yhteistyöhön orientoituneita kumppaneita voi "saada."
Alaisia saa vain solmimalla alaisen kanssa työsopimuksen, josta selviää alaistaitovaatimus/perustehtävä.
t. jarinotelli
- Adventisti
Jari, turhan silkkisen ja samettisen kuvan annat adventtikirkosta, joka on kuitenkin syntisten ja epätäydellisten ihmisten seurakunta. Me adventistit huomamme itsekin enemmän epäkohtia kirkossamme kuin sinä. Emme ole noin täydellisiä.
Jaa, kiitos. __ Olen yrittänyt neuvoa ko. yhdistystoimintojen -ja yleensä yhdistystoimintojen päätöksenteon asioita siksi koska taitamattomista poropeukalo-johtajista, on rasitetta jäsenille.
Minä olen nähnyt mm. rasittavan työelämän tarpeeksi, enkä suostu johtajien alaiseksi eläkepäivilläni, koska poropeukalo-johtajat voivat aiheuttaa vain psyykkistä taakkaa ja huolta taitamattomuudellaan muille ryhmän ihmisille.
Myös että se ymmärrettäisiin, ettei olevaisia persoonia henkilökohtaisella tavalla koskevat asiat ole käskytettävissä autoritaarisessa vertikaalisessa muodossa salaisesti.
Asian korjaamiseksi löytyy eväät ja hyvät tavat siitä mitä ketjussa kirjoitin.
Että myös ymmärrätte sen, että seurakunta-yhdistyksen -minkään muunkaan yhdistyksen asiat eivät ole perheasioita. Seurakuntien jäsenyysasiat eivät ole sanallakaan paljastettavissa
jumalattomille perheenjäsenille ja suvuille.
Kaikki yhteydenpito ja asiat ovat seurakuntayhdistyksen sisäisiä, kun ollaan jäsenien kanssa tekemisissä, tai jäsenyyteen liittyvissä asioissa tekemisissä.
Näin ollen se ettei pääse toisen johtaja-tuomari-esimieheksi, ei pääse salaiseksi lääkäriksikään, esim. jolla ei vuorovaikutusta ole potilaaseen, ja potilaan tietoisuutta asiasta.
Perhepotilaiksi ei voi jäsenyysasioissa ketään ottaa, eikä seurakunnan toimintaan liittyvissä asioissa, eikä seurakunnan sisäisissä asioissa, ja vuorovaikutusta ihmisiin, ei siirretä perheenjäsenien hallintaan, -vaan toimielimeen aina.
Seurakuntakokoukset ovat usein julkisia tilaisuuksia, joissa ei ihmisten yksityisyydestä ja henkilökohtaisista asioista voi puhua. -Vaitiolovelvollisuus.
Ihmisten terveysasiat ovat yksityisiä, -työsuhteisiin ei olla hakeutumassa, tai työsuhteissa olla yhdistystoiminnoissa.
>>>> Jokainen toimielimen jäsen, siis johtokunnan tai hallituksen jäsen on velvollinen vastaanottamaan palautetta ihmisiltä. Palautteen lähettäjä ei ole syyllinen lähettäessään palautetta julkiselle oikeushenkilölle (julkinen oikeushenkilö= yhdistykset ja yhtiöt) -vaan toimielimen jäsenen velvollisuus on käsitellä palaute, - viedä palaute toimielimeen, osata sivuuttaa palaute, ja jos aiheellista ilmoittaa miten palautetta käsittelee.
Ihmiset saa vaikka lähes melkein paskaa paketissa lähettää julkiseen oikeushenkilöön, joutumatta syylliseksi.
t. jarinhotelliLisäys; >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
Kun valitaan valitaan toimielimiin jäseniä, ovat jäsenet sata-arvoisia päätöksentekijöitä, koska kantavat toimielimissä (johtokunta/hallitus) yhtä suurta henkilökohtaista juridista vastuuta. Esimies-johtajaa toimielimessä toiselle ei ole.
Itsenäistä toimivaltaa on äänestyslappu.
t. jarinhotelli
Vielä mainitsen asiasta, joka koskee ihmisten asumista;
- Taloyhtiön ja asukkaiden yhteisiä asioita ovat;
1.) Vastikkeiden korotukset, 2.) Yhteisien tilojen käyttöön ja uusimiseen liittyvät asiat, 3.) Järjestys-sääntöjen yhdessä kirjoittaminen, 4.) Asukastoiminta, 5.) Osakkailla yhtiöjärjestyksen asiat.
Ihmiset taloyhtiöissä ovat tasa-arvoisia, ja asuvat yksityisessä käytössä olevissa huoneistoissa, joihin on itsenäinen hallintaoikeus. Omassa luukussa on ihka omat yksityiset asiat, ja naapuri-luukussa ihka omat vastaavat asiat.
Johtajaa toiselle ei nimitetä toisen naapuriin koskaan. Taloyhtiöissä asukkaat käyttävät itsenäisenä toimivaltanaan äänestyslappua taloyhtiö-kokouksissa. Huoneisto-esimies-johtajaksi ei pääse eläkeläiselle kenenkään huoneistoon naapurustossa, eikä muuallakaan. Taloyhtiöissä isännöitsijä on toimitusjohtajan asemaan rinnastettavalla paikalla, ja on taloyhtiön hallituksen alainen.
Yhteisiä perhe- ja perse- naima- juttuja ei ole olemassa. Ihmisillä on yksityisessä käytössään olevissa huoneistoissa omat makuuhuoneensa.
Naapurinsa yksityiselämän paljastelu ei ole laillista puuhaa.
Huoneistojen haltijat vastaavat myös vieraittensa olevaisuudesta laillisuuden suhteen suhteessa huoneistoon ja taloyhtiöön.
>>>>>>>>>>>>>> Armaassa maassa jokainen kansalainen, jokainen viranhaltija, jokainen valtion orgaani/toimielin on velvollinen maan perustuslain säädöksen mukaan noudattamaan "kaikessa tarkasti lakia," sekä "oikeutta ja totuutta."
T. JarinhotelliJaahas. Jarlaulla alkoi taas maaninen kausi ja seuraavat viikot luemme yksinpuheluita järjestötoiminnasta, esimiehistä jne ja toki kovin kummallista ajatuksenjuoksu vaikkapa adventtikirkosta. Eikö voisi vain lukea ne sadat vastaavat Jarin sekavat yksinpuhelut uudelleen menneistä avauksista sivuilta 2-2500? Ne kun on kikki tuota samaa uudelleen ja uudelleen. Ja sitten kohta pari juttua ryyditettyinä parilla peräreikä-versiolla.
Minulla on ollut varmasti sen verran sanottavaa, että ensi kesänä 60- kesäinen ukko haluaa olla rauhassa nuoruutensa päivien 29,5 - 43 vuotta vanhoista tarinoista joissa on kyse tiukkojen pimujen aikakauden temppuja, ja nuoruuden harkitsemattomuuksia.
En työuupumuksen vuoksi muutu maaniseksi enkä miksikään muuksikaan-.
Tein 2010 luvulla yliopistolla kolme erinonomaista arvosanaa 5 asteikolla 1-5, ja useita kiitettäviä 4, sekä useita 3 hyvää arvosanaa kurssitenteissä, ja essee kirjoituksissa.
T.jarinhotellijarinhotelli1 kirjoitti:
Minulla on ollut varmasti sen verran sanottavaa, että ensi kesänä 60- kesäinen ukko haluaa olla rauhassa nuoruutensa päivien 29,5 - 43 vuotta vanhoista tarinoista joissa on kyse tiukkojen pimujen aikakauden temppuja, ja nuoruuden harkitsemattomuuksia.
En työuupumuksen vuoksi muutu maaniseksi enkä miksikään muuksikaan-.
Tein 2010 luvulla yliopistolla kolme erinonomaista arvosanaa 5 asteikolla 1-5, ja useita kiitettäviä 4, sekä useita 3 hyvää arvosanaa kurssitenteissä, ja essee kirjoituksissa.
T.jarinhotelli>>>Minulla on ollut varmasti sen verran sanottavaa, että ensi kesänä 60- kesäinen ukko haluaa olla rauhassa nuoruutensa päivien 29,5 - 43 vuotta vanhoista tarinoista joissa on kyse tiukkojen pimujen aikakauden temppuja, ja nuoruuden harkitsemattomuuksia. >>>
No miksi sinä aloitat niistä jankuttamisen aina uudelleen ja uudelleen, jos haluat ne painaa jo vihdoin unohdukseen?
Oletko tyhmä vai muuten vajaaälyinen? Vai molempia?Täsmennys; Sen verran sanottavaa ollut että tajuta jättää 1980 luvun nuoruuden päivien temput sinne minne ne kuuluvatkin 30 vuoden taakse 1980 luvun tiukkojen pimujen aikakauteen.
Vanhat ämmät ovat ex- kauniita neitejä joiden arvoa en työkiireitteni vuoksi aina ymmärtänyt, enkä osannut olla tarpeeksi emotionaalisella tuulella pitkäkestoisen stressin vuoksi, koska tein liikaa töitä, ja samanaikaisesti opintojani Instituutissa 2,5 tutkinnon verran yliopistotasoista koulutusta 1980 luvulla.
Bushmanni var vänligen ja passar miettiä omaa ateistista suoltamistaan kuukaudesta toiseen uskovaisen arvon mukaan nimetyllä palstalla.
Minä olen neuvonut yleisiä hyödyllisiä yhdistystoimintojen integriteetti -legitiimiys asioita hyvällä tarkoituksella.
T. Jarinhotellijarinhotelli1 kirjoitti:
Täsmennys; Sen verran sanottavaa ollut että tajuta jättää 1980 luvun nuoruuden päivien temput sinne minne ne kuuluvatkin 30 vuoden taakse 1980 luvun tiukkojen pimujen aikakauteen.
Vanhat ämmät ovat ex- kauniita neitejä joiden arvoa en työkiireitteni vuoksi aina ymmärtänyt, enkä osannut olla tarpeeksi emotionaalisella tuulella pitkäkestoisen stressin vuoksi, koska tein liikaa töitä, ja samanaikaisesti opintojani Instituutissa 2,5 tutkinnon verran yliopistotasoista koulutusta 1980 luvulla.
Bushmanni var vänligen ja passar miettiä omaa ateistista suoltamistaan kuukaudesta toiseen uskovaisen arvon mukaan nimetyllä palstalla.
Minä olen neuvonut yleisiä hyödyllisiä yhdistystoimintojen integriteetti -legitiimiys asioita hyvällä tarkoituksella.
T. Jarinhotelli<<<Minä olen neuvonut yleisiä hyödyllisiä yhdistystoimintojen integriteetti -legitiimiys asioita hyvällä tarkoituksella.>>>
No sinun neuvoistasi on yhtä paljon hyötyä kuin käärinliinasta ruumiille. Ja ei niitä edes kukaan lue.- Exap
bushmanni kirjoitti:
<<<Minä olen neuvonut yleisiä hyödyllisiä yhdistystoimintojen integriteetti -legitiimiys asioita hyvällä tarkoituksella.>>>
No sinun neuvoistasi on yhtä paljon hyötyä kuin käärinliinasta ruumiille. Ja ei niitä edes kukaan lue."No sinun neuvoistasi on yhtä paljon hyötyä kuin käärinliinasta ruumiille. Ja ei niitä edes kukaan lue."
No, vaikka selkeästi yliarvostatkin Jarin neuvoja, niin ainakin minä omasta puolestani allekirjoitan tuon ettei niitä kukaan lue.
Mutta kai joku lukeekin, kun toisinaan joku taitaa niihin vastata. Exap kirjoitti:
"No sinun neuvoistasi on yhtä paljon hyötyä kuin käärinliinasta ruumiille. Ja ei niitä edes kukaan lue."
No, vaikka selkeästi yliarvostatkin Jarin neuvoja, niin ainakin minä omasta puolestani allekirjoitan tuon ettei niitä kukaan lue.
Mutta kai joku lukeekin, kun toisinaan joku taitaa niihin vastata.>>> No, vaikka selkeästi yliarvostatkin Jarin neuvoja, niin ainakin minä omasta puolestani allekirjoitan tuon ettei niitä kukaan lue. >>>
Toki joidenkin niitä pitäisi lukea ja pitäisi sen jälkeen osata tehdä tarvittavat johtopäätökset.
Jarlau on tyypillinen esimerkki uskontojen sairaalla kentällä siitä, että kun sinulla ei enää mene hyvin, sinut hylätään täysin ja kuten näkyy, eipä silloin enää jumalatkaan auta, ei pyhät henget, ei usko, ei mikään.
Jarlau kirjoittelee tänne sekavuuksiaan pitkin öitä, ei nuku ja luulee kirjoittavansa jotain järkevää, mutta ihan kauheaa sekasotkua joistain esimiestehtävistä tai huoneistolaeista. Ei yhtä ainoaa järkevää lausetta, saatikka että olisi edes muutama peräkkäin.
Ja nämä hänen entiset uskonveljensä yms eivät tee mitään. Ei elettäkään, että Jarlau saisi hoitoa jota tarvitsisi tai edes jonkin ihmiskontaktin. Siellä ne timot ja kait odottelevat maailmanloppua ja rustailevat jotain yhdentekeviä teologisia siansaksalauseita, kun heidän vanha ystävänsä on pulassa, josta edes yksikään jumala ei näytä olevan kiinnostunut.
Sellaisia nämä lahkot ovat. Ne ovat kiinnostuneet sinusta tasan niin kauan kuin sinulla on lompakko auki ja menee hyvin. Kun ei mene, niin heidän kiinnostuksensa lakkaa samalla sekunnilla.
- Lahkon.orjan.kohtalo
Jarlaun kirjalliset kyhäelmät palstalla osoittavat selvästi sen, että hänellä on mielisairaus, joka osittain johtuu yksinäisyydestä ja suurimmalta osaltaan uskonlahkon kusetuksesta, jota Jarikin on saanut maistaa.
Perseestä neitsyt suoltaa ilmoille tunnontuskiaan ja purkaa paskamaista oloaan palstalle. Sonta on hänellä noussut päähän ja siitä paskasta on lähes mahdotonta hänen päästä eroon.Kiitoksia; - Matt 5:22.
Minun voinneissani ei ole vikaa, olen maraton kuntoinen mies ollut lähimmät 15- vuoden ajan.
Nyt en liiku enää toistaiseksi tänä vuonna niin paljon jatkuvasti päivittäin, että pitäisin maksimikuntoa yllä, ja alkaa ikääkin kertyä kun tulee kuusikymmentä vuotta ensi kesänä.
>>> Et saa luulla että ihmiset ovat hengellisissä asioissa työsuhteessa, että pitäisi todistuksia terveydestään Sinulle tuoda. Itseään viisaammat moni haukkuu mielisairaiksi. Niin on ollut aina historiassa käytäntö. Moraalinen oikeus rangaistavaan tekoon tekoon, eli kunnian loukkaukseen nimimerkin takaa ei ole olemassa.
Markka-aikana eräs mies sai maksaa yhdestä sanasta tuhat markkaa. Oikeus tuomitsi miehen yhdestä sanasta 1000 markan korvauksiin uhrille. Mies sanoi "juopoksi" toista henkilöä yhdellä ainoalla sanalla. Oikeudenkäyntikulut ovat tänään minimissään 8000 euroa.
Lysti yhden sanan käytöstä maksoi 9000 markkaa.
- Tuli turpasi siis, ja opettele käytös- ja lailliset tavat Sinäkin. Sen verran voisin Sinua neuvoa että ymmärrä vaikka että kaikilla ihmisillä ei ole yhtä onnellista, ja on stressiä kertynyt ihmisille yksilöittäin erilaisia määriä.
Mielisairaat eivät tee erinomaisia arvosanoja 5, asteikolla 1-5, eli täysin kymppejä asteikolla 1-10, useita kappaleita, kiitettäviä arvosanoja 4, ja hyviä 3 useita kappaleita kolmen vuoden yliopiston työmäärässä ylipopistokurssi-tenteissä ja essee kirjoituksissa.
Minä tein kolmen vuoden yliopiston täydessä työmäärässä tuollaisia arvosanoja.
Mielisairas ei sellaiseen kykene.
Minulla on hyvää neuvoa siitä miten uskonnollisten yhdistystoimintojen ja etujärjestöjen
toiminnassa voidaan huomioida nykyajan ihmisten tarpeita.
Nykyajan ihmiset ovat koulutettuja, ja yhteistyökykyisiä.
Minun kirjoitus koskee yleensä ko. ryhmiä. En Adventtikirkkoa vastaan käy kapinaa sinänsä.
Niin kuin mainitsin Adventtikirkossa on organisaatiorakenne kunnossa tasa-arvon missiossa.
Kuitenkin kannattaa huomioida, että silloin kun valitaan toimielimiin jäseniä, ovat jäsenet sata-arvoisia päätöksentekijöitä, koska kantavat toimielimissä (johtokunta/hallitus) yhtä suurta henkilökohtaista juridista vastuuta. Esimies-johtajaa toimielimessä toiselle ei siis ole.
Itsenäistä toimivaltaa on äänestyslappu.
t. jarinhotelliMielisairaat eivät kykene maraton suorituksiin 15- vuoden viimeisen vuoden aikana, eivätkä yliopistokoulutuksessa 2010 luvulla suorituksiin, joista kerroin.
MIeti hiukan onko moraalisesti oikein nimitellä ihmisiä nimimerkin takaa mielisairaiksi?
Matt 5:22.
Olet ehkä katkera jos et osaa olla hyvä johtaja, -ymmärrä sellaisista asioista siis mitään,
tai muuten et saa evankeliumista itsellesi kunniaa mielin määrin harmaille hapsillesi, ettei olla Sinun alamaiseksi valmiita.
Ehkä siitä on kyse, että turhautuneena osaamattomuuteen, ymmärtämättömyyteen, ja ja ymmärtämättömyyteen pitää selittää asioita mitä ei ymmärrä "hullujen höpinöiksi." tms.
t. jarinhotelliToisena asiana lisäksi mainitsen että toista henkilökohtaisella tavalla pilkkaava ei rakasta.
Olet vielä rangaistavan kielenkäytön lisäksi tietämätön kristillisistä tavoista paskahousun lisäksi.
Sen lisäksi että narsistinen väärä omanarvon tunnon tyydyttäminen vallanhimolla lähimmäistä kohtaan asioissa joista ei mitään ymmärrä on ilmeistä.
Kettu väittää pihlajanmarjoja happamiksi usein toisinaan.
Varo ettei joku tauti iske Sinuun. Et voi koskaan tietää taudista mihin mahdollisesti sairastut.
Pitääkö rientää pilkkaamaan sairaudesta Sinua?
t. jarinhotelliEn kuitenkaan vakavalla tavalla paskahousuksi ketään sano, vaan huumorilla asiassa höystän.
Tämä huomioon.
Minun hyvää vointiani on viimeisen kolmen vuoden aikana rajoittanut oma tyhmyys ja elämäni suurimpiin munauksiin kuuluva asia; _Olen kärsinyt hartiavaivasta.
Pyöräilymatkallani 2014 väänsin vartaloa pyörän päällä sijoiltaan kääntäessäni 30 kg pakattua pyörää ahtaassa paikassa. Oli liian iso vaihde päällä. Meni nilkasta sijoiltaan. Jatkoin matkaa, ja että pääsin kivutta polkemaan piti vääntää vieläkin pahemmin itseään vinoon. Hartia meni sijoiltaan. Poljin matkani, kun minun olisi pitänyt mennä niksauttajalle laittamaan paikat kohdalleen. Kun pääsin kotiin, meni nilkat, vyötärö ja hartia kramppiin, eli jäykistyi. Tuo on pyöräilijöiden liikarasitus reaktio. Olin hyvässä kunnossa, siinä ei vikaa, mutta en vikatilan vuoksi saanut lihaksia venyteltyä, siinä vika.
Seuraavan kesän poljin tuhansia kilometrejä selkä vinossa, että kaikki lihakset kovettuivat kiinni väärään paikkaan.
Kesällä 2015 alkoi tapahtua; -- Pomppasin yöllä sängystä kun yläverenpaine oli 180.
Olen venytellyt lihaksia kiinni liimautumisestaan selkä- hartiassa auki kesästä 2015 saakka. En olisi kestänyt tajuissani jos joku ammattilainen olisi ryhtynyt vääntämään selkää ja hartiaa auki.
Kävin kaksi kertaa nyt viime aikana hierojalla, ja kerran kiropraktikolla. Nyt alkaa olla paikat kohdallaan. Viime kesästä juoksin tunnin lenkin joka päivä monta kuukautta. Tänä kesänä olen juoksulenkkeillyt. Olen uinut 1500-4000 metrin suorituksia päivittäin, että saan selkä- hartiani auki. Vielä tänä aamuna viimeistelen, mutta alkaa olla paikat kohdallaan nyt.
Olen ollut huonovointinen hartia- selkävaivan vuoksi. Hartialihas ja hauikset pienentyivät.
Kiropraktikko sanoi minulle kuitenkin että vain 5% Suomalaisista minun ikäisistä miehistä on yhtä vahvassa kunnossa kuin minä vaikka komeat pyöräilyssä hankitut lihakset katosivatkin. Kykenin päivittäisiin maraton suorituksiin ja palautumaan 100% seuraavaksi aamuksi.
Tunnin päivittäisistä juoksulenkeistä palauduin vielä nyt tänä vuonnakin ilman juoksijan venytyksiä, ettei yksikään lihas kovettunut.
Nyt kun ikää alkaa kertyä olen laskenut ruokavalioni milligramman tarkkuudella.
Päivittäinen ruokavalioni sisältää kaiken sen tiedon mitä olen vuosikymmenien varrella ravinto-kotitalous-keittiö asioita harrastanut.
Liikunnallista elämää ihmisen kannattaa viettää koko elämän aikansa, mutta parhaat voimieni päivät jäivät minultakin jo taakse.
Sata vuotias on kuitenkin maratonin juossut. En kuitenkaan polvestani kestä 100 vuotiaana juoksulenkkejä, vaikka nivelrustoni ovat vielä terveet. Kierukka on leikattu 30- vuotiaana.
Kuitenkin pyöräilyllä teen jalkalihasta, enkä vielä 60- vuotiaanakaan jätä juoksulenkkeilyäkään. Olen saattanut kuitenkin ostaa viimeiset juoksukenkäni, kun minulla on kahdet halvat ja yhdet hyvät uudet juoksukengät. Pyöräilykenkiäkin on kolmet aina.
Halvoista lenkkitossuista saa juoksukengät juoksupohjallisilla!
Mutta halvat juoksukengät eivät ole tukevat. Hyvät juoksukengät on sidottu kunnolla, eli nahkaa, yms. materiaalia on kengän ympäri tarpeeksi. Huonoja tossuja pitää vetää tiukasti nauhoilla kiinni.
Suunnittelen taivaan rannan maalaamista eläkepäivilleni, sekä kirjoitan seuraavan 30- vuoden aikana kirkoituspajani Raamattu- aiheiset kirjoitukseni. Kirjoitus on ollut jumissa liikarasitus syistä muutaman vuoden.
Olin liian ahkera evankeliumin palveluksessa, ja oli pakko ottaa ero palautuakseni.
Luottamustehtäviä oli tasan tusina yhteensä, hengellisessä yhdistystoiminnassa, kunnallisessa hallinnossa, sekä asukasdemokratiasta kertyneitä.
jarinhotellijarinhotelli1 kirjoitti:
Kiitoksia; - Matt 5:22.
Minun voinneissani ei ole vikaa, olen maraton kuntoinen mies ollut lähimmät 15- vuoden ajan.
Nyt en liiku enää toistaiseksi tänä vuonna niin paljon jatkuvasti päivittäin, että pitäisin maksimikuntoa yllä, ja alkaa ikääkin kertyä kun tulee kuusikymmentä vuotta ensi kesänä.
>>> Et saa luulla että ihmiset ovat hengellisissä asioissa työsuhteessa, että pitäisi todistuksia terveydestään Sinulle tuoda. Itseään viisaammat moni haukkuu mielisairaiksi. Niin on ollut aina historiassa käytäntö. Moraalinen oikeus rangaistavaan tekoon tekoon, eli kunnian loukkaukseen nimimerkin takaa ei ole olemassa.
Markka-aikana eräs mies sai maksaa yhdestä sanasta tuhat markkaa. Oikeus tuomitsi miehen yhdestä sanasta 1000 markan korvauksiin uhrille. Mies sanoi "juopoksi" toista henkilöä yhdellä ainoalla sanalla. Oikeudenkäyntikulut ovat tänään minimissään 8000 euroa.
Lysti yhden sanan käytöstä maksoi 9000 markkaa.
- Tuli turpasi siis, ja opettele käytös- ja lailliset tavat Sinäkin. Sen verran voisin Sinua neuvoa että ymmärrä vaikka että kaikilla ihmisillä ei ole yhtä onnellista, ja on stressiä kertynyt ihmisille yksilöittäin erilaisia määriä.
Mielisairaat eivät tee erinomaisia arvosanoja 5, asteikolla 1-5, eli täysin kymppejä asteikolla 1-10, useita kappaleita, kiitettäviä arvosanoja 4, ja hyviä 3 useita kappaleita kolmen vuoden yliopiston työmäärässä ylipopistokurssi-tenteissä ja essee kirjoituksissa.
Minä tein kolmen vuoden yliopiston täydessä työmäärässä tuollaisia arvosanoja.
Mielisairas ei sellaiseen kykene.
Minulla on hyvää neuvoa siitä miten uskonnollisten yhdistystoimintojen ja etujärjestöjen
toiminnassa voidaan huomioida nykyajan ihmisten tarpeita.
Nykyajan ihmiset ovat koulutettuja, ja yhteistyökykyisiä.
Minun kirjoitus koskee yleensä ko. ryhmiä. En Adventtikirkkoa vastaan käy kapinaa sinänsä.
Niin kuin mainitsin Adventtikirkossa on organisaatiorakenne kunnossa tasa-arvon missiossa.
Kuitenkin kannattaa huomioida, että silloin kun valitaan toimielimiin jäseniä, ovat jäsenet sata-arvoisia päätöksentekijöitä, koska kantavat toimielimissä (johtokunta/hallitus) yhtä suurta henkilökohtaista juridista vastuuta. Esimies-johtajaa toimielimessä toiselle ei siis ole.
Itsenäistä toimivaltaa on äänestyslappu.
t. jarinhotelliKorjaus; "sata-arvoisia päätöksentekijöitä," >> Tarkoitan tietysti tasa-arvoisia.
>>>> Yksi ihminen ei saa kaataa toimielimessä toimielimen muiden jäsenien päätöstä!
Vastuu on yhtä suuri jokaisella toimielimessä.
>> Tämän verran on sellaista ymmärrettävää lisää, mille pitää jotakin tehdä!
t. jarinhotellijarinhotelli1 kirjoitti:
Korjaus; "sata-arvoisia päätöksentekijöitä," >> Tarkoitan tietysti tasa-arvoisia.
>>>> Yksi ihminen ei saa kaataa toimielimessä toimielimen muiden jäsenien päätöstä!
Vastuu on yhtä suuri jokaisella toimielimessä.
>> Tämän verran on sellaista ymmärrettävää lisää, mille pitää jotakin tehdä!
t. jarinhotelliEli hallituksessa/ johtokunnassa ei voi olla esimiestä toiselle !
Juridinen vastuu jokaisella toimielimen jäsenillä on yhtä suuri -ryhmävastuu, sekä henkilökohtainen vastuu ryhmän päätöksien toiminnan vaikuttavuuden tuloksista!
t. jarinhotelli- valopääkonferenssi
jarinhotelli1 kirjoitti:
Mielisairaat eivät kykene maraton suorituksiin 15- vuoden viimeisen vuoden aikana, eivätkä yliopistokoulutuksessa 2010 luvulla suorituksiin, joista kerroin.
MIeti hiukan onko moraalisesti oikein nimitellä ihmisiä nimimerkin takaa mielisairaiksi?
Matt 5:22.
Olet ehkä katkera jos et osaa olla hyvä johtaja, -ymmärrä sellaisista asioista siis mitään,
tai muuten et saa evankeliumista itsellesi kunniaa mielin määrin harmaille hapsillesi, ettei olla Sinun alamaiseksi valmiita.
Ehkä siitä on kyse, että turhautuneena osaamattomuuteen, ymmärtämättömyyteen, ja ja ymmärtämättömyyteen pitää selittää asioita mitä ei ymmärrä "hullujen höpinöiksi." tms.
t. jarinhotelli"Mielisairaat eivät kykene maraton suorituksiin 15- vuoden viimeisen vuoden aikana, eivätkä yliopistokoulutuksessa 2010 luvulla suorituksiin, joista kerroin."
Ei pidä paikkaansa. Tässä vain yksi esimerkki.
http://www.skitsofreniainfo.fi/selviytyminen-arjesta/Kirjoittamistyo_auttoi_selviytymaan_skitsofreniasta valopääkonferenssi kirjoitti:
"Mielisairaat eivät kykene maraton suorituksiin 15- vuoden viimeisen vuoden aikana, eivätkä yliopistokoulutuksessa 2010 luvulla suorituksiin, joista kerroin."
Ei pidä paikkaansa. Tässä vain yksi esimerkki.
http://www.skitsofreniainfo.fi/selviytyminen-arjesta/Kirjoittamistyo_auttoi_selviytymaan_skitsofreniastaOletko oikeassa paikassa terveysasioissa?
Mieti asiaa. Mikä on oikea paikka ihmisten terveyttä koskevissa asioissa, ja huomioi ovatko ihmiset työelämässä, ja ovatko he Sinun palveluksessasi. Mieti asiaa vakavasti.
t. jarinhotellivalopääkonferenssi kirjoitti:
"Mielisairaat eivät kykene maraton suorituksiin 15- vuoden viimeisen vuoden aikana, eivätkä yliopistokoulutuksessa 2010 luvulla suorituksiin, joista kerroin."
Ei pidä paikkaansa. Tässä vain yksi esimerkki.
http://www.skitsofreniainfo.fi/selviytyminen-arjesta/Kirjoittamistyo_auttoi_selviytymaan_skitsofreniastaLähetä minulle joku todistus, missä näkyy että olen solminut työsuhteen Sinun kanssasi, tai että olen samassa yhtiössä solminut työsopimuksen, ja Sinulla on työnjohdollinen esimiesasema suhteessa minuun.
Naapurustossa yksi ukko nääkähti eläkepäivillään syöpään. Omaan kotiinsa saa kuolla rauhassa tautiinsakin. Infektio-eristyksestä on laissa säädetty erikseen.
- Ymmärrä hyvä ihminen ihmiset eläkepäivillään, äläkä luule alaiseksi tai alamaiseksi itsellesi kaikkea minkä näet liikkuvan, tai luulet liikkuvan.
Ihmiset hoitavat terveyspalveluja palvelutiskeillä. -Ei Sinun kanssasi täällä.
t. jarinhotelli- valopääkonferenssi
jarinhotelli1 kirjoitti:
Oletko oikeassa paikassa terveysasioissa?
Mieti asiaa. Mikä on oikea paikka ihmisten terveyttä koskevissa asioissa, ja huomioi ovatko ihmiset työelämässä, ja ovatko he Sinun palveluksessasi. Mieti asiaa vakavasti.
t. jarinhotelli"Oletko oikeassa paikassa terveysasioissa?"
Olen. Tämähän on adventismipalsta ja adventistit tunnetusti ovat uranuurtajia terveysasioissa. On siis Adventtikirkon missio edistää terveyttä, vai oletko eri mieltä?
Onko sinulla muuten aikomustakaan mennä välillä nukkumaan? Sekin nääs liittyy terveyteen, sillä aivot tunnetusti tarvitsevat välillä lepoa, muuten ihminen sekoaa. Tervekin ihminen.
Päätän tähän, kun kerron että armaassa maassa ei kansalaisia voi velvoittaa kylän terveyskeskukseen lääkärille, joka olisi "lääkäri," jolla ei ole asianmukaista lääketieteen tutkintoa suoritettuna tiedollisuuden vaatimuksena kylälääkäriksi terveyskeskukseen.
Kunnallisneuvos joutuu edelleen hankkimaan itsenäisen toimivaltansa eli äänestyslappunsa äänivallan kunnallisen hallinnon ryhmän päätöksentekoon -kunnallisneuvos joutuu hankkimaan tuon legitimiteettinsä edelleenkin äänestyslappujen kautta, eli kunnallisvaaleissa.
Talousneuvoksella ei ole mitään asiaa -oikeutta tutkimaan lähikaupan kirjanpidon tilejä.
Tuomariksi ja lakimiehiksi/ asianajajiksi valmistuu vain oikeustieteellisen kautta poikkeuksetta.
Luottamustehtävissä kaikessa kunnallisessa hallinnossa on aina pari kunnallispolitiikan ihmistä käyttämässä äänestyslappuaan itsenäisenä valtaoikeutena ryhmän päätöksenteossa.
Tuomarin valtaa voi saada sitten tasan äänestyslapun verran kunnallispolitiikassakin.
Kansalaisilla ei ole velvollisuutta lopsauttaa korvaansa kouluttamattomien ja virattomien "lainvalvojienkaan" suuntaan.
Valtionkonttori ei myy rahalla valtaa koskaan vähääkään.
t., jarinhotelliPäätän neuvon antoni asunnon haltijan/vuokranantajan oikeuteen purkaa asumisoikeutta vuokra-asunnoissa;
Asumisoikeuden voi purkaa vain vuokranantaja, koska isännöi taloa jonka asunto-osakeyhtiö omistaa vuokrataloissa, taikka osakehuoneistoaan;
Lähiön palvelujen kylä-akoilla, ompelu- jalkapallo-seuroilla, tai yhdistystoiminnassa ei ole ko. oikeutta. Asunnon haltijan puhevaltaoikeus kuuluu 100% asunnon haltijalle. -Hän maksaa lystin, därför.
Vuokralaisen häätöön oikeuttaa:
Vuokranantajan purkuperusteet;
Laissa on tyhjentävästi luokiteltu seuraavat vuokrasopimuksen purkuperusteet;
1.) Vuokralainen ei maksa vuokriaan
- 2-3 kuukauden maksamattomuus pääsääntöisesti riittää.
- Sama koskee vuokran omavastuuosuuksia mikäli esim. Kela tai sosiaalivirasto maksaa osan vuokrasta. Jos vuokranmaksu alkaa olla epäsäännöllistä kannattaa heti olla yhteydessä ja pyrkiä sopimaan asia hyvässä hengessä.
2.) Vuokralainen siirtää huoneiston hallinnan tai vuokraoikeuden luvattomasti toiselle.
3.) Vuokralainen käytää huoneistoa muuhun tarkoitukseen tai muulla tavalla kuin on sovittu.
- Asuinhuoneistoa ei saa käyttää olennaisesti asumisesta poikkeavaan käyttötarkoitukseen.
4.) Huoneistossa vietetään häiritsevää elämää
- Häiritsevän elämän ei välttämättä tarvitse olla moitittavaa. Riittää kun häiriötä on usein ja po. sellaiseen aikaan, joka häiritsee muita talon asukkaita.
- Vuokralainen vastaa myös huoneistossaan olevien vieraiden aiheuttamasta häiriöstä.
5.) Huoneistoa hoidetaan huonosti.
- Hyvänä näyttönä pidetään esim. terveystarkastajan lausuntoa huoneiston kunnosta.
6.) Vuokralainen rikkoo järjestyssääntöjä
Normaaleja asumisen ääniä on siedettävä;
- Kerrostaloasukkaan on siedettävä normaalin asumisen äänihaittoja! Normaalia on se, mitä ihminen tyypillisesti tekee kodissaan. Esimerkiksi kotieläinten, lasten, leikkimisen, television ja kylpemisen äänet ovat tavallista elämää.
- Vaikka esimerkiksi suihkussa käytäisiin yöaikaan, ei siihen voi puuttua. Riitelyn äänet kuuluvat elämään ja juhliakin saa harvakseltaan järjestää.
Myös soitto- musiikkiharrastus kuuluu osana ihmisen elämään silloin, kun puhutaan harrastuksesta. Tuntikausien soittamista päivittäin voidaan jo pitää lähellä ammatin harjoittamista.
- Hiljaisuusaika vaihtelee taloyhtiöittäin. Sekään ei tarkoita täyttä hiljaisuutta. Television tai radion volyymia tuolloin on kuitenkin syytä hiljentää. Näin huomioidaan naapuri.
Avotulen teko on kielletty parvekkeella!
- Myös sovitun vakuuden maksamatta jättäminen; On vuokrasopimuksen purkuperuste. Jos vakuutta ei aseteta sovitussa ajassa on sopijaosapuolella jonka hyväksi vakuus on sovittu asetettavaksi (yleensä vuokranantaja) oikeus purkaa sopimus. Tämän vuoksi on erittäin tärkeätä sopia vuokrasopimuksessa vuokravakuuden eräpäivä jo ennen huoneston luovuttamista vuokralaiselle. Vuokrasopimuksen purkaminen on helpompaa kun huoneistoon ei ole muutettu- vakuuden maksamatta jättämisentapauksessa.
Iloisiin kuulemiin Jari-sedän neuvonta-palvelusta!
JarinhotellistaAsunto-osakkaan asumisoikeutta voidaan purkaa laissa säädetyllä tavalla vastikkeiden maksamattomuuden, järjestyshäiriön, tai esim. huoneiston käyttötarkoituksen muuttamisen vuoksi.
Vuokralaista ei voida laillisin keinoin häätää sen helpommin asunnosta. Ainoat seikat ovat että jos talo menee asumiskelvottomaan remonttiin voidaan asumisoikeus purkaa, ja jos osakas tarvitsee osakkeen oman perheensä käyttöön.
Ihmisiä ei ajeta mäkeen kodeistaan mielivallalla laillisin keinoin siis.
Vuokra-asumista Suomessa säätelee huonevuokralaki. Vuokralaisjärjestöt tekevät myös työtä hyvien vuokratapojen suhteen.
Ettei oikein tykkää jostakin ihmisestä, ei siis riitä.
T. Jarinhotelli
Olen kymmenien vuosien ajan noudattanut tämän maan lakisäädökset, ja viettänyt hyvämoraalista elämää.
Nuorten seksitarjoiluja olen vastuullisesti vanhempana persoonana torjunut monia kymmeniä viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana esimerkiksi. En ole kenenkään tarjoiluista sanaakaan puhunut.
- Ovat lapsia minulle. On turhaa yrittää syyttää minua seksiharrastuksista nuorten kanssa siis.
Minulla on ollut omat nuoruuden päiväni, ja kondomeita on kulunut nuorten kanssa.
On yritetty modernisoida 30-43 vuotta vanhoja tapahtumia siis eilispäiväksi kolmekymmentä vuotta liian myöhään.
Suomessa jos persoonia syytetään, on syyttäminen tapahduttava kohtuullisen ajan sisällä.
Kaikkeen 1980 luvun tapahtumiin on syyteoikeus päättynyt viimeistään 22- vuotta sitten, 22-.
Ainoa rikoksen tunnusmerkit täyttävä asia on rattijuopumukseni 1986. 1986.
1980 luvun ihmisten käytöshäiriöt, joihin viranomainen on harkitusti jättänyt sakkolapun kirjoittamatta, eivät muutu rikoksiksi 2010 luvulla. On turhaa yrittää sepittää rikosnimikkeitä väärässä uskonnollisessa syytöshurmiossa 29,5 - 43 vuotta vanhoihin nuorten temppuihin.
Minunkaan 16-30 ikävuosiini siis missään hurmiossa.
t. jarinhotelliLOPPU. -Kiitos kuulemasta. Ottakaa neuvoistani se tarpeellinen mikä on ongelma.
t. jarinhotelliUnohdin mainita että joku/ jotkut ovat myöntäneet laittomia lupia, että persoonien kotirauhaa saa häiritä herjaamalla -rangaistavalla kunnianloukkauksilla, johon sitten yhdistyy insestirikollisuus jossa lapsia piinataan seksuaalisilla puheilla. Sama rikollinen menettelytapa on myönnetty markettien henkilöstöille käydä laitonta kielenkäyttöä asiakkaistaan.
- Ko. lupien myöntäminen ei ole laillista puuhaa. __ Vrt. mitä olen kirjoittanut lain velvoittavuudesta jokaista ristin sieluakin koskevana samassa ketjussa.
Toimittakaa rikolliset tuomioistuimeen. Minä olen noudattanut maan lakisäädöksiä kymmenien vuosien ajan.
t. jarinhotelli- valopääkonferenssi
"Sama rikollinen menettelytapa on myönnetty markettien henkilöstöille käydä laitonta kielenkäyttöä asiakkaistaan."
Kuulet siis harhoja.
Olet myös valvonut koko yön kirjoittelemassa näitä sekavia sepustuksiasi. Mene hyvä ihminen hakemaan apua tai ota lääkkeesi, jos ne ovat jääneet ottamatta! valopääkonferenssi kirjoitti:
"Sama rikollinen menettelytapa on myönnetty markettien henkilöstöille käydä laitonta kielenkäyttöä asiakkaistaan."
Kuulet siis harhoja.
Olet myös valvonut koko yön kirjoittelemassa näitä sekavia sepustuksiasi. Mene hyvä ihminen hakemaan apua tai ota lääkkeesi, jos ne ovat jääneet ottamatta!En minä kuule harhoja asiassa. On myönnetty laittomia lupia lain vastaiseen rangaistavaan kielenkäyttöön koskien ihmisten kunnian loukkaamista.
t. jarinhotelli- valopääkonferenssi
jarinhotelli1 kirjoitti:
En minä kuule harhoja asiassa. On myönnetty laittomia lupia lain vastaiseen rangaistavaan kielenkäyttöön koskien ihmisten kunnian loukkaamista.
t. jarinhotelli"On myönnetty laittomia lupia lain vastaiseen rangaistavaan kielenkäyttöön koskien ihmisten kunnian loukkaamista."
Mikä instanssi näitä lupia myöntää? valopääkonferenssi kirjoitti:
"On myönnetty laittomia lupia lain vastaiseen rangaistavaan kielenkäyttöön koskien ihmisten kunnian loukkaamista."
Mikä instanssi näitä lupia myöntää?Sen minäkin haluaisin tietää.
- valopääkonferenssi
jarinhotelli1 kirjoitti:
Sen minäkin haluaisin tietää.
Mistä tiedät, että tällaisia "lupia" on "myönnetty"?
Oletko kenties nähnyt sellaisen? valopääkonferenssi kirjoitti:
Mistä tiedät, että tällaisia "lupia" on "myönnetty"?
Oletko kenties nähnyt sellaisen?Ei kai kukaan niin höhlä ole että antaisi kirjallisena sellaisia lupia. Sen verran laittoman menettelyn suorittajallakin järkeä on.
Vain yksi asia lisään;
- En ole ehdotellut mitään seksuaalista nuorille miehille, enkä solminut seksisuhdetta kenenkään poikaan koskaan.
Niin kuin mainitsin olen esimerkiksi viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana torjunut nuorten miesten seksitarjoiluja monia kymmeniä. -Jokaisen, enkä ole puhunut sanaakaan. En ole niin raukka että mainostaisin miehiä, jotka minuun olivat tuollaisella tavalla hetken heikkona.
En ole ainokaisessakaan homoseksuaalisessa rakkaussuhteessa elänyt elämäni aikana.
Olen kutakuinkin saanut riittämiin ns. homo ja nk. hintti-juttuja elämäni aikana varhaisista ammoisista ajoista saakka.
En ole sanaakaan ainokaisestakaan miehestä sellaisia elämässäni puhunut, että olisin sanallakaan ketään homoksi nimitellyt, tai antanut niin ymmärtää.
Teini- nuoruusiässäni kaverit oli kavereita, emme ole sanaakaan seksuaalisia ko. tuollaisia minä kavereitteni kanssa elämässäni koskaan keskustellut.
Ei ole ollut sanakaan keskustelua teini- nuoruudessa ystävien kesken mistään tuollaisesta.
100-150 keijut voi nekin naittaa huoletta muualle, -en ole enenkään kiloja mainostanut henkilökohtaisella tavalla. Minun hormoonit ovat aina hyrräneet vain kainaloon mahtuvat naiset. -Painoindeksiltään optimaalisella tasolla, kenkä max 39, ja pituus max 160.
Ihmisten juoru ja jutun juuri naisten ja miespuolisten juoruakkojenkin- olen niitä kyllin saanut kuulla tuulesta temmattuja juttuja ja mielipidettä.
Suunnittelen taivaan rannan maalaamista, ja toivon että kukaan ei vietä henkseleitään paukutellen itsenäisiä naittajaisia- -ei ole minun pöytääni istunut näköetäisyydelleni tiedustelemaan minun toiveitani mahdolisessa siviilisäätyäni koskevassa muutosasiassa.
Olen 60- kesäinen ukko ensi kesänä. En mieti päivät pitkät liikapainoisia tai rääväsuisia naisia, -eläkepäivät.__
t. jarinhotellista- homot.ahdistelee
"Niin kuin mainitsin olen esimerkiksi viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana torjunut nuorten miesten seksitarjoiluja monia kymmeniä."
Taidatkin olla oikea homomagneetti, vai onko tuo homojen kiinnostus heteromiehiin noin yleistä? homot.ahdistelee kirjoitti:
"Niin kuin mainitsin olen esimerkiksi viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana torjunut nuorten miesten seksitarjoiluja monia kymmeniä."
Taidatkin olla oikea homomagneetti, vai onko tuo homojen kiinnostus heteromiehiin noin yleistä?Minä olen ollut liian komea mies parhailla päivilläni. Parhaat päivät kuitenkin ohitse monin tavoin.
Uskollisista ja monenlaisista muistakin syistä, voi sitten olla kiusallista juorua.
Oli syy minun informaatioon.
Olen halunnut nämä kertoilla näin, niin muutamia persoonallisuuksia lukevat -ja menee tätä kautta informaatio tavoitteeseen.
Kirjeenvaihtoni sovin aina vain vastaanottajien kanssa.
Tämä oli tällainen yleinen integriteetti- legitiimiys- asioiden -aikaan ja paikkaan sitoutumaton, jossa ei olevaisiin persooniin -ihmisten yksityisyyteen viittaa mikään.
Haluan viettää eläkepäiväni rauhassa harrastuksieni parissa.
Johtaja-esimiehiä en pidä eläkepäivilläni. Työelämässä oli tarpeeksi yllin kyllin.
t. jarinhotelli- Jarin.kova.kohtalo
-"Niin kuin mainitsin, olen esimerkiksi viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana torjunut nuorten miesten seksitarjoiluja monia kymmeniä. -Jokaisen, enkä ole puhunut sanaakaan."-
Jarilla tuntuu olevan vakavia ongelmia oman seksuaalisuutensa kanssa. Kaikki nimittäin viittaa vahvasti siihen, että Jari on hakeutumalla hakeutunut sellaiseen seuraan, jossa tietää homojen viihtyvän. Kuitenkin hän heidän seurassaan joutuu uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi esittämään vaikeaa saalista. Tämä siksi, että Jari ei ole myöskään kiinnostunut naisista seksuaalisessa mielessä, vaikka se olisikin uskonnollisen fundamentalistisesti ajattelevan hyväksyttävä tapa kokea seksuaalisuuttaan.
Normaali heteromies ei nimittäin joudu elämänsä aikana minkäänlaisiin tekemisiin ehdottelevien homomiesten kanssa. Itse en ole koko elämäni aikana saanut yhtään seksiehdotusta mieheltä. Naisilta kylläkin ja varsin usein vieläkin, vaikka olen ollut parisuhteessa jo 20 vuotta. Yksikään mies ei kuitenkaan ole koskaan ehdottanut minkäänlaista seksiin viittaavaakaan.Se johtuu juuri varmaankin Sinun parisuhteestasi. Sormukset sormessa homoilevia miehiä on kuitenkin paljon. Poika- sinkkumiehet joutuvat tavallisesti monenlaisen ennakkoluulon kohteiksi. Monenlaista ohimenevää hankalaa aikaakin sinkkumiehille mahtuu elämään toisinaan parisuhteen puuttuessa luonnollisista syistä. Pyhäkoulupoikienkaan elämä ei aina suju niin kuin pyhäkoulussa on opetettu.
Yhteiskunnan rapautuessa myös homokulttuuri aina nostaa päätään.
Näin on ollut vuosituhansien ajan.
Nykyajan ongelmana on sekavat arvot, jossa nuoret ihmiset ovat sitten vaikeuksissa.
Myös taloudellinen epävarmuus, jossa nuoret ihmiset eivät parisuhteita muodosta kun perheellä ei olisi vankkaa taloudellista perustaa. Naiset arvostavat parisuhdetta luodessaan eniten miehen varmuutta hankkia perheen elanto. Ulkonäöllä ei ole väliä pidemmän päälle, mutta taloudellisella vakaudella on väliä ratkaisevasti.
Vaikka naiset rakastuvatkin hoivaamisvietissään renttuihin usein, on tilanne tämä.
Kun parisuhdetta ei ole, hoidellaan pussien tyhjennyt mitä moninaisimmin keinoin ja tavoin ilman vakiintunutta suhdetta, tai elellään määräaika yhdessä niin kolli tulee illalla, ja lähtee aamulla. Minullakin oli kuusikymmentä sellaista suhdetta, joissa ei ole ehditty, tai ei ole haluttu parisuhdetta nuoren kypsymättömän iän, liiallisten työ- ja opintokiireiden, tai jonkun muun syyn vuoksi.
- Jumalanimun
Olen löytänyt Graalin maljan. Tiedän, että se myös toimii. Mieltäni askarruttaa, kuinka saan maailmasta sellaisen paikan, jossa on hyvä olla? Semmoinen, missä on tasa-arvoa, kauneutta ja pudas luonto. Tiedän, että olen todella lähellä sitä mistä unelmoin. Se maailma minkä joskus unessani näin ja tunsin.
Siellä missä kaunis energia syleilee sisintä jokaisella olemisen hetkellä, missä tuntee olevansa kotona. Missä tietous on itsetietoutta ja sen kunnioittamista ja rakastamista.
Missä ei ole alkua, eikä loppua, vaan energian värähtelyä eri tasoilla. Missä jakaminen ja saaminen on välitöntä ja puhdasta.
Myös jännitys kuuluu kellä elämään hyvällä tavalla, tuoden raikkaita tuulahduksia elämään. Sinne ovat tervetulleita kaikki, tämän mahtavan energian syleilyyn. Missä logiikka on vain vaihtoehtoinen työväline. Usko on siellä totta, kasvattaen luottamusta.
Toivon todella, että joku päivä koen itsenikin tuon arvoiseksi, koska tiedän, että monet sen jo kokevat.
Näytä suuntaa, miten pääsen tuonne. Kiitos.Tässä;
- Ihmisen on solmittava oma rakkaus-suhde Jumalaan.
Ihminen tuon suhteen sitten itse ymmärtää, kun kertoo Jumalalle rakastavansa Jumalaa, ja esittää toiveitaan Jumalalle.
- Tuossa se maailman suurin todellinen ja olevainen utilitarismi on.
Uuden Testamentin pari evankeliumia, esim. Matteus ja Johanneksen evankeliumi, ja lisäksi
kun kaikki Paavalin kirjeet lukee saa käsityksen Raamatun Jeesus uskon perusarvoista.
Tuossa on suunnan avaimet, var vänligen.
___________________________________________________________________________________________
Raamatun tutkimus yksityisesti ja teologien kirjoituksia lukemalla on oma uusi harrastus.
Tieto muuttuu, usko kasvaa ja voi kompastellakin välillä.
Minä olen avannut Raamatun kysymyksiä Raamattu aiheisissa kirjoituksissani blogini vasemmassa reunassa aiheittain. Kirjoitukseni otsikko on aihe, johon kirjoitukseni vastaa.
Aihepiiristä ja aiheesta löytyy aina toisesta näkökulmasta lisää.
Suhtautumis-ohje minun kirjoittamaani on blogini vasemmassa laidassa myös.
- Raamatun jakeet kuitenkin vastaavat kysymyksiin. Minä vain johdattelen jakeisiin.
http://jarinhotelli.blogspot.com
t. jarinhotelliKursseja joita itse aikoinaan luin tasan kymmenen löytyy; http://media7.fi
t. jarinhotelli
Mainitsin hartia- selkävikatilastani, jonka sain 2014 pyöräilymatkalla kolmesta syystä.
Väänsin hartian sijoiltaan, ja poljin matkaa 30kg pakkauksilla pakokaasuteitä jolloin hengitin pinnallisesti. Selkä leikkasi kiinni tässä kohtaa. Kolmanneksi en venytellyt, koska paikat oli sijoiltaan. Muuten kuntoni oli kohdallaan matkalla. Neljänneksi että hartia kramppasi, nilkat ja vyötärö myös, kun pääsin kotiin. Krampaaminen kovetti sitten hartiat, nilkat ja vyötärön.
Seuraavan kesän poljin monta tuhatta kilometriä selkä vinossa pyöräilykesäni.
Lihakset vinoutuivat ja tarttuivat kiinni vääriin paikkoihin. Hartiassa oli sitten niin kuin sahanteriä ja muovinkappaleita. Kaikki paikat liimautuneet kiinni, ja kovettuneet. Lihakset kuin lapamatoa.
Aamuisin herätessä väänsin yöstä jäykkiä paikkoja entistä pahemmaksi sängyssäni heti kun sain silmät auki. Harkitsin käsieni sitomista, etten alkaisi aamuisin riuhtomaan sängyssä hartiaa.
Ihmiset katsoivat pitkään kun pyöräillessä koko ajan kiehnäsin yläkroppaa, kun hieroin hartiaa kaupunki-hyöty-matka-pyöräilyssä. Kolmella eri pyörällä sai eri asentoja hieromiseen.
Sitten 2016 kesällä alkoi ongelmat -verenpaine oli yläpaine 180 kun pomppasin sängystä öisin repimään hartiaa auki. Vedin selkää ja hartiaa auki saunan naulakoista peliä katsoen, ja sänkyni tolpista kokonaisen vuoden päivät. Kävin kaksi kerta hierojalla, joka avasi lukkoja.
Kerran kävin kiropraktikolla, joka sai pääni kääntymään taaksepäin.
Verenpaine putosi normaaliksi kun sain selkä- hartiaa auki!
Ei vaan hartia, vaan koko selkä oli kovettunut. Juoksin tunnin lenkkejä joka päivä monta kuukautta. Sitten uin 1500-4000 metriä joka päivä.
Venyttelin itse heinäkuusta 2016 marraskuuhin 2017.
Tänään väänsin hartian kokonaan auki! -- Hartia-selkä on nyt kokonaan tänään paikoillaan!
t. jarinhotelliRintalihakset olivat lopuksi ne viimeiset paikat, jotka piti avata hyvin. Koko rintakehä oli tarttunut kiinni. Lukuisia lihastaitoksia, ja lukuisia tukoksia. Kaikki piti hieroa ja vääntää itse suoraksi. En olisi kestänyt tajuissani jos joku superhieroja olisi ryhtynyt vääntämään tukossa olevia kovettuneita kaikkea auki.
Veri lähti kunnolla kiertämään. Sisäelimet olivat puristuksissa.
Kaikki hyvin nyt.
Tällainen informaatio on ohi nyt.
Tavoitin täällä ihmisiä, joita joskus näin useita vilaukselta, mutta eivät minuun suvainneet yhteyksiä solmia koskaan.
Olen neuvonut ryhmien toimintaa sisältä ja riittävän etäältä -vuosikymmeniä nähneenä, joitakin asioita, mistä yhdistystoiminnoissa on hyötyä, ja uskonnolliset yhdistykset voivat tehdä parannusta, että ryhmien toiminnot saadaan nykyaikaa vastaavalle tasolle.
Etu-järjestö-organisaatioiden pitää laatia selkeät normitus-säännöt mihin sitoutuvat.
Jäsenen tulee saada tietää myös palkkahenkilöstöjen tehtävät ja valtuuksia millä on jäseneen vaikutusta.
Kolmanneksi että säädätte normiston päätöksentekoa niin että on tarkoin etujärjestön toimielimen ja seurakuntien toimivaltaan/päätöksentekoon kuuluvat asiat.
-- Kun pitää siis huomioida, että jokainen hallituksen/johtokunnan/lautakunnan jäsen kantaa aina yhtä suurta juridista vastuuta, ei pöydän päässä voi istua "johtajaa" joka kaataisi muiden jäsenien päätöksen, sillä asia on niin päin että toimielin voi erottaa johtajan -näin on aina. Yhtiöiden hallitus palkkaa ja sanoo irti johtajuudet, hallitus irtisanoo johtajat ja isännöitsijätkin.
- Ei toimitusjohtajan asemassa oleva henkilö voi olla johtaja joka sanoo päällimmäisen sanan, siis joku pappi pöydän päässä. Puheenjohtaja johtaa puheen, ja käyttää vain oman äänivaltansa.
He va så lapsukaiset.
t. jarinhotelliSilloin kun toimielin tekee päätökset, ei tule ihmissuhde riitoja. Ymmärrätte ettei yhdistyksien väki voi olla toisilleen esimies-johtajia, eikä hypätä kenenkään yksityisasioilla salaisesti.
Ymmärrätte, ettei harrastus-arvo-etujärjestöjen yhdistysväki käy töissä, että olisi puoli tusinaa johtaja käyttämässä valtaa olevaiseen persoonaan ilman tilivelvollisuuta, ilman sopimus- vuorovaikutus-velvollisuuksia olevaiseen subjekti-persoonaan.
Annoin kaikki ne avaimet mitä tarvitaan ko organisaatioiden toiminnan rationalisoimiseksi minun mielestäni. -En ole syyttänyt ketään.
Siellä missä ihmisiä, on aina monenlaisia ristiriitoja, eikä maajussilla ja ompelijattarilla sitten ole kykyä ja osaamista ratkoa ongelmia, ja välittää jäsenistä, muuta kuin haukkua räksyttää-.
t. jarinhotelliSeurakuntarakennuksissa on asuinhuoneistoja vuokralla.
Asia koski siksi sitäkin toimintaa. Siksi hyviä vuokratapoja neuvoin;
Hyvistä vuokratavoista vielä; -ja lopetan postini;
- Suomessa on asumisen keskeisiä järjestöjä; - Vuokralaisten keskusliitto ry, Suomen kiinteistöliitto ja Suomen Vuokranantajat ry ovat luoneet ns. "hyvän vuokratavan" vahvistamaan luottamusta ja lojaliteettia osapuolten välillä.
Hyvällä vuokratavalla luodaan turvallisuutta vuokranantajan ja asunnon haltijan välillä molemmille osapuolille. Huonevuokralaki on nerokas lainsäädäntö oikein ymmärrettynä, jota noudattamalla kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.
Hyvän vuokratavan tarkoituksena on edesauttaa toimivaa vuokrasuhdetta, yhteydenpitoa osapuolten kesken, sekä luoda turvallisuutta vastineeksi vuokranmaksulle.
Hyvään vuokratapaan kuuluu;
1. -Avoimuus tavoitteissa ja vuokrasuhteeseen vaikuttavissa seikoissa, eli vuokrasuhteeseen vaikuttavat seikat kerrotaan sopimuskumppaneille.
2. -Vuorovaikutus sopimussuhteen aikana eli asianmukainen yhteydenpito sopimuskumppaneiden välillä.
3. -Reilut menettelytavat sopimuskumppaneiden välillä, eli otetaan huomioon sopijaosapuolten näkemykset ja toimitaan reilujen pelisääntöjen puitteissa.
- Vuokrasopimusehtoja laadittaessa ja muutettaessa asiat kirjataan selkeästi.
Myös vuokrantarkastuksen ehdot ja ajankohdat.
Jos vuokraa joudutaan korottamaan muilla perusteilla kuin mitä vuokrasopimukseen on kirjattu, on neuvottelut aloitettava vähintään 6 kk ennen aiottua korotusta. Irtisanomisella ei saa uhata neuvotteluissa. Korotukset eivät saa ylittää 15% poikkeuksena jos kiinteistössä on tehty merkittäviä kustannuksia aiheuttavia korjauksia.
- Vuokratun tilan kunto tarkistetaan yhdessä sovitulla tavalla ennen vuokrahuoneiston hallinnan luovutusta vuokralaiselle ja kun vuokralainen luovuttaa huoneiston takaisin vuokranantajalle.
- Vuokralaisella ei ole oikeutta tehdä muutostöitä vuokratussa tilassa ellei niistä ole erikseen sovittu. Jos vuokralainen saa luvan suorittaa muutos ja korjaustöitä on kustannusten jaosta sovittava aina ennen muutostöitä.
- Vuokralaisella on kirjallinen ilmoitusvelvollisuus huoneistossa ilmeneviin vikoihin nähden ja hoidettava huoneistoa huolellisesti ja vuokranantajan tulee vahvistaa saaneensa ilmoituksen.
- Vuokranantajan tulee ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin puutteiden korjaamiseksi. Mikäli puutteellisuudella on olennainen merkitys huoneiston käytölle, on korjaus aloitettava viivytyksettä.
- Vuokrasuhteen aikana vuokranantaja vastaa että huoneisto sovitussa kunnossa ja vuokralainen huoneiston luovuttaessaan vastaa että luovuttaa huoneiston hyvässä kunnossa ja siivottuna.
- Vuokratun tilan kunnon valvonta ja esittely uudelle vuokralaisehdokkaalle tulee järjestää huomioiden kaikkien osapuolten kannalta sopiva ajankohta ja vuokralainen ei saa estää aiheettomasti huoneiston esittelyä ko. tarkoitukseen.
- Vuokravakuus on säilytettävänä huolellisesti ja oltava erotettavissa muusta omaisuudesta koko vuokrasuhteen ajan.
Ellei vuokrasuhteen osapuolten välillä ole täyttämättömiä vuokrasopimukseen liittyviä velvoitteita, on vakuus palautettava viipymättä vuokrasuhteen päätyttyä.
Jos perusteita vakuuden pidättämiselle on, on vaakuuden pidättämisen perusteista viipymättä ilmoitettava kirjallisesti tiedossa olevaan osoitteeseen.
Vuokralaisella ei ole oikeutta jättää viimeistä vuokraakaan maksamatta vedoten vuokravakuuteen. Kolmea kuukautta pidempää vuokravakuutta ei ole mahdollista sopia.
- Osapuolten tiedossa olevat vuokrasuhteeseen vaikuttavat seikat kerrotaan sopimuskumppaneille. Asianmukaisen yhteydenpidon vuoksi tulee huolehtia että yhteystiedot ovat ajan tasalla. Niitä tulee myös käyttää jos on hoidettavia ja sovittavia asioita painamassa.
Hyvä vuokratapa edellyttää että vuokranantaja kertoo vuokrauksen tavoitteistaan, mm. remonteista heti kun ne ovat tiedossa, ja kaikesta mikä vaikuttaa huoneiston käyttöön.
Vuokralaisen tulee ilmoittaa vuokranmaksunsa mahdollisista vaikeuksista.
Vuokrattujen tilojen käytössä noudatetaan talokohtaisia järjestyssääntöjä.
>>>>>> Vuokalaisten kannattaa vuokralaisjärjestöihin liittyä!
Minun hyvien vuokra-tapojen neuvonta, koski yleisiä asumisen hyviä tapoja ja käytäntöjä suhteessa lakiin -mielivallan sijasta.
Auktorisoitujen ihmisten alamaisjärjestelmiä -hyvä veli -missioita, ei voi olla.
Järjestö-yhdistys-toiminnoissa on demokratian säännöt, jotka merkitsevät mihin on sitouduttu.
Vastuunkantajien tulee tajuta valvoa että demokratia toteutuu mielipidejohtajien ja mielivallan sijasta.
t. jarinhotelliOlen nähnyt ryhmien toimintoja sisältä ja riittävän etäältä.
Annoin joitakin asioita ongelmiin johdatellen, että osaisitte ymmärtää ryhmien toimintojen sellaisia ongelmia, missä voitaisiin normistojen uudelleen kirjoittamisella siirtyä tämän päivän vaatimuksiin.
Ihmiset ovat koulutettuja, ja yhteistyökykyisiä. Ihmiset ovat tottuneet ns. "matalan mallin organisaatiorakenteeseen," joka tarkoittaa että ihminen ottaa haasteita ja oppii. Että organisaation jäsenet kouluttautuvat, ja kokevat yhdessä että ovat yhteisessä tavoitteessa.
Näin esim. jos avaruusaseman siivoojalta menisi kysymään; "Mitä teet työksesi?" -Niin hän vastaa Sinulle; "Valmistaudun seuraavaan avaruuslentoon." Laitos-siistijä on niin organisaatiota rakastava, että tietojensa puolesta kykenisi hoitamaan organisaation toimitusjohtajan tehtävät
toimitusjohtajan sairasloman ajan. -- Näin työ ei jää tekemättä, vaan osataan työkaverinkin hommat hoitaa jos tarvetta, sillä motivaatio organisaatioon on niin suuri ja haasteellinen ja ihmistä palkitseva arvollaan. Jokainen saa työstään arvoa, että on tyytyväinen olevaisuudestaan työssään.
Yksikään kandidaatti ei kadehdi. Ei yksikään käsityöläinen ryhdy autoritaariseksi hallitsijaksi.
Matalan mallin organisaatiorakenne on vastakohta vertikaalisen pystysuoran byrokraattiselle mallille, joka on hidas, tehoton ja kallis, kun "alaiset odottelevat käskyjä rakenteissa, niin kuin koirat makupaloja isännän pöydän alla.
Työn ilo- evankeliumin liikkeissä evankeliumin ilo voi sammua, kun hallitsemaan pyrkivät evankeliumista mustasukkaiset byrokraatti-autoritaari-hallitsijat sammuttavat kaiken ihmisten oma-aloitteellisuuden. Se on aina varma keino tuhota kaikki vaatimalla koirat pöytänsä alle odottamaan hitaasti tippuvia makupaloja.
Kaikkien uskonnollisten ja hengellisten liikkeiden ongelma on sama.
Päätöksen teko kuuluu toimielimille. Toimielimissä ei ole johtajaa toiselle, koska jokaisen ryhmän jäsenen juridinen vastuu ryhmän toiminnan päätöksien vaikuttavuuden tuloksien vastuu on yhtä suuri toimielimen jokaisella jäsenellä. Puheenjohtaja johtaa puheen, ja käyttää oman itsenäisen äänivaltansa toimivaltansa ryhmän päätöksenteossa.
Organisaation tulee normittaa yksikköidensä toimielimien valtuudet siten että näin asia toimii.
Johtajaa, joka mitätöisi kaikkien ryhmän jäsenien päätöksen ei voi juridisestikaan siksi olla.
Makupalojen odotteleminen hitaasti makupaloja tiputtelevilta on kallista, hidasta ja turhauttavaa jokaiselle koiralle.
t. jarinhotelliOn ymmärrettävä ettei harrastus-arvo-vakaumus pohjaisissa etujärjestö-organisaatioiden yhdistystoiminnoissa voi auktorisoida yhtäkkiä toista toisen johtajaksi, ja esimieheksi, jopa tuomariksi, ja ikuisen elämän kohtalon ratkaisijaksi.
On ymmärrettävä toimielimen päätöksenteko-missio.
Metodiikassa on normituksen suhteen korjattavaa, tasa-arvossa.
Muutoin organisaation rakenne tasa-arvon missiossa rakennettu kyllä.
Evankeliumin työ on tehty 200 vuotta jo etujärjestö-organisaatioiden voimin; Matt 28:18-20.
On viisasta osoittaa kaikki päätöksentekoa koskeva posti toimielimiin suoraan, toimielimen käsiteltäväksi.
- Annoin tässä viestiketjussa avaimet ymmärrykseen.
- Jäseniä koskevat säännöt ovat oltava esillä aina hyvin normituksina.
- Kaikki "vallankäyttöä" koskeva metodiikka on sekin esiteltävä medsamma.
t. jarinhotelliMinä olen saanut hartia-selkäni kuntoon hetki sitten. Lihakset ovat paikoillaan ja stimuloituivat.
Selkä- hartia oli vinossa ja krampissa, johon sitten kovettui ja liimautui lihakset vääriin asentoihin.
Aloitin venytykset ja -avaamisen heinäkuussa 2016. Kävin tunnin sauvakävelyllä, ja oli kiva kun hartiat kunnossa.
Pyöräilymatkallani 2014 venäytin sijoiltaan hartian. Kun pääsin lähes kotiin nukahdin raskaan päivän päälle kyljelleni hartian päälle. Nukuin yhdeksän tuntia kyljelläni hartiani päällä.
Ihmettelin aamulla hampaita pestessäni mihin toinen hartiani oli kadonnut?!
Kun pääsin kotiin 2014 pyöräilymatkaltani hartiani kramppasi ja kovettui.
Seuraavana 2015 kesänä poljin 4000 km hartiaselkä vinossa. Kaikki oli lujasti tarttunut kiinni väärin paikkoihin rintalihaksia ja rintaa myöten. Siihen sitten kaikki kovettui.
Selkä oli kivikova. Hartiat niin jumissa kuin olla ja voi. Sitten hartiassa oli kipua, ja pompin yöllä ylös sängystä venyttämään kun yläverenpaine nousi 180:een.
Hartiassa oli lihakset kuin lapamatoa, sahanteriä ja muovinkappaleita.
Juoksin tunnin lenkkejä joka päivä. Uin 1500-4000 metriä kerralla, saadakseni hartiat auki.
Hierojalla kävin kaksi kertaa ja päästi lukkopaikkoja mistä sain jatketuksi. Kiropraktikolla kerran, ja hän avasi lukkopaikkoja, ja sain jatketuksi siitä itse loppuun asti.
Luulin välillä tappaneeni lihaksia sisälleni, mutta kyllä lihaksiin eloa tuli, kun löysivät oikean paikkansa. Kiropraktikko sanoi että vain 5% somalaisista miehistä on yhtä vahvassa kunnossa
kuin minä minun ikäisiin miehiin verraten. Olen menettänyt lihasmassaa toki parhaista päivistäni.
Nuoruus ja parhaat päivät eivät ole ikuisia.
>> Minulla oli paljon asiaa tässä ketjussa. Kiitos keskustelusta. Päätän tähän.
t. jarinhotelliVielä lisäys;
- Olen työelämässä ollut alaisena.
Alamaiseksi en ole koskaan ryhtynyt.
Eläkepäivilläni vuodesta 1997 en ole kenenkään alaisena ollut. En kenenkään alamaisenakaan.
En ole vanhempaa, enkä johtajaa mistään ottanut eläkepäivilläni.
Minusta on voinut saada työelämässä ja kaikessa muussakin korkeintaan yhteistyökykyisen kumppanin sopimuksilla.
Ei ole mitään sopimuksia olemassa.
Minuun ei ole vuorovaikutus -informaalisia suhteita mistään solmittu eläkepäivilläni koskaan.
t. jarinhotelli
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123840MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5461626Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851298Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808