Onko Saara Aalto siis palannut Suomeen kokonaan

Kaikki hommathan sillä nyt näyttäisi olevan täällä Suomessa ja kun ne ne Brittisopimukset on siten purkautuneet niin ei kais sillä enää ole mitään siellä Briteissä.

Vähin äänin siis ollaan samassa pisteessä kuin pari vuotta sitten.

Xfaktorista jäi nyt siis käteen vain se että sai Suomessa nyt kokeilla vielä nää viisut. Ilman faktoria häntä kai ei olisi sitten pyydetty.

Asuuko ne nyt muuten Merin kanssa vielä yhdessä ?
Hiukan on sellaista ilmassa että olisiko jo tunteet viilenneet mutta suhdetta pidetään kulissina koska Aalto haluaa vielä hyötyä siitä.
Ero toisi negatiiviset lööpit.
5379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin. Oliko se nyt kuukausi sitten että muuttivat Lontoossa halvemmalle alueelle. No on se nyt aika tyhmää pitää asuntoa Lontoossa vain näön vuoksi jos siellä ei ole mitään tekemistäkään.

Äänestä

käy niinkuin kiinan valloituksessa, josta vähin äänin takaisin suomeen, yksi pahasti flopannut kiinankielinen levy muistona.

Suurella kohulla uk xfactoriin ja kv. levysopimuksiin ja maailman huippusäveltäjien porukoihin jenkkejä myöten, sitten 8kk jälkeen ei mitään, zero.

Kaikki hylätään ja tullaa suomeen viisuihin ja warner-suomi yhtiöön.
Seuraavaksi warnerista pois ja takaisin omaan levy-yhtiöönkö?

Äänestä
  • Toivottavasti ei ja toivottavasti pysyy lopullisesti Suomesta pois. Sehän on vaan haukkunu Suomen ja suomalaiset koko sen ajan kun on ollu Lontoossa. Nyt yllättäen sit kuitenkin maistuukin Euroviisuedustus kun Yleltä sai paikan ilman yleisön tukea. Mitään muuta ei tee kun vinkuu asiasta asian perään. Koulukiusaamis-kortinhan se käytti jo pari vuotta sitten ja nyt valitti Possessa kuinka vaikea lapsuus sillä on ollut. Hahahahaha! Elänyt luksuskodissa koko elämänsä ja saanut kaiken kultalautaselta ilmaiseksi vanhemmiltaan. Euroviisuedustuskin tuli ilman krediittiä. Suomen kansa ei IKINÄ olis tota vinkuiitaa valinnut edustajakseen. Pysyköön Lontoossa ja haukkukoon synnyinmaataan ihan niin paljon kun keksii ja varmasti vielä keksii monta mielikuvituksellista tarinaa siitä, kuinka niin on ollut elämässä vaikeaa ja suomalaiset on kamalia kun eivät kaikki kumarra häntä. Toivottavasti sillekin vielä elämä jotain opettaa.

    Äänestä

Saara on loistavaääninen laulaja, kielitaitoinen ja edustuskelpoinen artisti. Luonne voi olla sitten ihan jotain muuta, en tunne tapausta kylläkään.

1Äänestä

Kyllä suurella tähdellä pitää olla asunto kahdessa maassa. Muuten ei voi suuresta tähdestä puhuu.

Voi mie niin ootan kun saara euroviisuissa leijuu vaijerilla kansanjoukkojen yllä glitterinen uimapuku päällä ja ilmassa leijuu lumihiutaleita. Saaraa laulaa uuaa uaa uaaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paluumuutajako kirjoitti:

Kaikki hommathan sillä nyt näyttäisi olevan täällä Suomessa ja kun ne ne Brittisopimukset on siten purkautuneet niin ei kais sillä enää ole mitään siellä Briteissä.

Vähin äänin siis ollaan samassa pisteessä kuin pari vuotta sitten.

Xfaktorista jäi nyt siis käteen vain se että sai Suomessa nyt kokeilla vielä nää viisut. Ilman faktoria häntä kai ei olisi sitten pyydetty.

Asuuko ne nyt muuten Merin kanssa vielä yhdessä ?
Hiukan on sellaista ilmassa että olisiko jo tunteet viilenneet mutta suhdetta pidetään kulissina koska Aalto haluaa vielä hyötyä siitä.
Ero toisi negatiiviset lööpit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu