Opiskelupaikasta luopuminen, tuleeko karenssi?

Oon ollut muutaman kuukauden työttömänä ja hain ammattikorkeaan. Jos pääsen sisään, aion hakea työkkäriltä lupaa opiskella ansiosidonnaisella. Mitenkäs jos en saa sitä lupaa eikä mulla ole varaa alottaa opiskeluita. Joudun peruuttamaan tuon opiskelupaikan. Tuleeko karenssi?
3373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei tule karenssia, jos olet sopinut työkkärin kanssa, että aiot hakea mahdollisuutta opiskella työttömyysturvalla ja asia on kirjattu työllistymissuunnitelmaasi.

Äänestä

Noin 15 vuotta sitten työkkärin työvoimatoimikunnan sihteeri kutsui minut puheilleen ja osoitti opiskelijalistalta, että olen aloittamssa opiskelut ammttikorkeakoulussa kesän jälkeen. Kertoi, että hän peruuttaa työttömyysturvani jos en peru opiskelupaikaaani ja elettiin toukokuuta. Että noin tuohon aikaan. Lopulta peruin opiskelupaikkani koska sihteeri ei uskonut, että työtönkin tuohon aikaan oli oikeutettu 2 vuoden opintoihin aikuisopintotuella. Sain muuten 3. parhaat pistemäärät siisäänpääsykokeesta. Näin minusta tullut koskaan tietokone-insinööriä, kun tuohon aikaan ei voinut opiskella työttömyysturvalla. Nyt ikää on jo niin paljon, että pääsen elälkkeelle n. 4 vuoden kuluttua.

Äänestä

Tässä kriteerit:

Voit saada työttömyysetuutta opiskelun ajalta, jos olet
•»ilmoittautunut TE-toimistoon työnhakijaksi ja työnhakusi on voimassa
•»vähintään 25-vuotias
•»TE-toimiston arvion mukaan koulutuksen tarpeessa ja opiskelu parantaa ammattitaitoasi ja mahdollisuuksiasi työmarkkinoilla
•»sopinut työllistymissuunnitelmassa opintojen tukemisesta työttömyysetuudella ennen opintojen aloittamista

Äänestä

Kommentoi aloitusta


etiennet kirjoitti:

Oon ollut muutaman kuukauden työttömänä ja hain ammattikorkeaan. Jos pääsen sisään, aion hakea työkkäriltä lupaa opiskella ansiosidonnaisella. Mitenkäs jos en saa sitä lupaa eikä mulla ole varaa alottaa opiskeluita. Joudun peruuttamaan tuon opiskelupaikan. Tuleeko karenssi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu