Itä-Hämeen pääkirjoitus 13.11.2017

Kyllä Heinolan elinkeinojohto osaa. Raivaajan mukaan selkeää kaupunginjohtajaainesta👍😍😆
5242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Öööö..
Vaikka kehumisen tarve on ilmeinen, niin kannattaisi kertoa työpaikkamäärän todellinen kasvu! Nyt mennään ihan höpöhöpö - linjalla, eli tyyliin: jos 2 paikkaa katoaa ja 1 tulee tilalle, niin siitä syntyy sitten kasvua, Jes! 😀
Onkohan lehdessä toimittajaa, joka osaisi kirjoittaa sellaisen faktatietoon perustuvan jutun?

Äänestä

On, Jari Niemi. Yrittäjä
Hakenu useampaa paikka.

Äänestä

Montakohan lehtijuttua tästä aiheesta vielä saadaan?
Ja mihinkähän se työpaikkojen kasvu on muka syntynyt?
Pari uutta yritystä ja that's it, ei sillä vielä päästä lähellekään tuhatta paikkaa,
Etenkin kun paikkoja on myös kadonnut.

Edellisessä Lehtijutussa esitettiin lukuja, joissa ei oltu esim. huomioitu sadoilla henkilöillä pudonnutta asukaslukua lainkaan. Jutuissa ei ole mielestäni päätä eikä häntää, kun perusasiatkin jäävät huomioimatta.

Äänestä

Olisi se kyllä hienoa, jos Heinolaan tulisi uusia työpaikkoja. Siis työpaikkoja entisten lisäksi. Raili Hildenin holhokit Jari N ja Heikki M eivät kyllä luo yhtään työpaikkaa entisten lisäksi. Entiset katoavat nopeammin kuin uusia syntyy. Sellainen on Heinolan kohtalo höpö-höpö-puheista huolimatta.

Äänestä
  • Niemi olla melkolailla "lyhyenmatikan" miehiä noin päätoimittajaks :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tätätarvitaantaas kirjoitti:

Kyllä Heinolan elinkeinojohto osaa. Raivaajan mukaan selkeää kaupunginjohtajaainesta👍😍😆

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu