Onko jollain kokemusta tai tietoa Kokemäellä opiskelusta? Puutarhurin ala kiinnostaisi.Millainen opetuksen taso aikuispuolella?
Puutarhuriksiko
Kuusikoivuleppä
121022
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Loistavaa koulutusta Kokemäellä. Tietääkseni Suomen parasta puutarha-alaa, joten sinne!
Oppimateriaalit ovat Lepaan ja Viikin korkea-asteen kursseilta. Huomasin tämän jatko-opinnoissa. Maamieskoulun jälkeen ei oppinut mitään uutta.
Ensi vuonna on maamieskoulun 110-vuotisjuhlat.
Sitten syörähän, juorahan ja nairahan.
Kokemäellähän on puutarha alalla ollut tekijöitä. Ennen oli Kariniemen Puutarha ja Mäkisen Kasperi ja Villiön Puutarha jota veti Aarre joku. Joku Jonnekin piti puutarhaa Peippohjassa.
Eikä sovi unohtaa mansikkatiloja. Kokemäki on Suomen toiseksi mansikkaisin kaupunki Suonenjoen jälkeen.
Siis Kokemäen Kauvvatta. Siinä on vinha ero. Turha nuoleskella siellä Tulkkilantiellä huuliaan.
Synnyin Kuurolan mansikkatilalla, joten Kauvatsa ei ole ainoa mansikkakylä.
Samoin aikanaan oli MTT:n tutkimusasema Peipohjassa.
Maamieskoulu oli aluksi nykyisen valtion virastotalon paikalla, josta muutti Kauvatsantielle. Ensimmäiset mansikat on siis istutettu Tulkkilassa.
Hienoa kuulla. Tietääkö joku miten on työllistynyt alalta?
Harjoittelupaikan (TOP- jakso) saa helposti.
Talvitöitä ei ole ilman oppisopimuskoulutusta, koska ulkomaista työvoimaa suositaan.
Jokilaakson ammatti-instituutin opo sanoi jo -90-luvulla, että viljelylinjalla on iso työttömyys. Parhaat ja pahimmat maakunnat ammattibarometrista.