Minua kiinnostaisi lukea sekä historiaa että psykologiaa. Historia kiinnostaisi aiheena enemmän, psykologia taas töiden kannalta.
Te jotka opiskelette jompaa kumpaa ja miksei muutkin, kumpaa suosittelisitte? Olen kuullut että psykologeilla olisi ainakin hyvät työnäkymät. Kuinka vaikeaa päästä lukemaan ja kuinka vaikeaa opiskelu historiassa ja psykologiassa? Kaunis kiitos vastanneille:)
Te jotka opiskelette jompaa kumpaa ja miksei muutkin, kumpaa suosittelisitte? Olen kuullut että psykologeilla olisi ainakin hyvät työnäkymät. Kuinka vaikeaa päästä lukemaan ja kuinka vaikeaa opiskelu historiassa ja psykologiassa? Kaunis kiitos vastanneille:)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Psykologiasta valmistuneet ovat kaiketi psykologeina erilaisissa laitoksissa. Jos haluat olla jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä ja erityisesti heidän ongelmien, niin siinä ehkä sopiva ammatti ja uravalinta.
Suosittelen henkilökohtaisesti kuitenkin historiaa (jota opiskelen itse toista vuotta), koska se on varmasti yliopiston monipuolisimpia aineita. Työnäkymissä siintää lukemattomia muitakin vaihtoehtoja kuin opettajan tai tutkijan ura. Historian maisterille ovat nimittäin ovet avoinna hyvin eriluontoisiinkin ammatteihin, koska aineen sivistävyyttä arvostetaan. Työkokemus, persoonalliselliset taidot, ominaisuudet ja kiinnostuksen kohteet vaikuttavat tietysti paljon suuntautumiseen. Historiaa opiskelleissa on tutkijoita, opettajia, rehtoreita, päätoimittajia, erikoistoimittajia, kustannustoimittajia, tiedottajia, suurlähettiläitä, kansanedustajia, virkamiehiä, diplomaatteja, museonjohtajia, kulttuuritoimenjohtajia, tietokirjailijoita - muutamia vaihtoehtoja mainitakseni.
Historian opiskelu on todella rattoisaa, ensinnäkin jos pitää menneisyyttä kiinnostavana, mutta myös siksi, että historian opiskelija on käytännössä akateemisen vapauden paratiisissa valitessaan kursseja ja sivuaineitaan. Sivuaineiksi sopivat mitkä tahansa aineet perinteentutkimuksesta (kansatiede, folkloristiikka) taiteentutkimuksesta (kirjallisuus, taidehistoria), filosofiasta, kielistä, yhteiskuntatieteistä (sosiologia, valtio-oppi) luonnontieteisiin ja psykologiaan asti.
Hyvää tietoa historian opiskelua suunnittelevalle löytyy osoitteesta:
http://agricola.utu.fi//tutk/hakuopas/
Heippa!
Itse luen historiaa toista vuotta ja no joo... onhan se niin, että historian lukijat voi työllistyä vaikka mihin ja yleissivistys on arvossaan ja blaa blaa blaa. MUTTA! Yhtä monesti kuulee kuitenkin puhuttavan myös siitä, että miten helppoa on tommosista yleissivistävistä aineista päätyä yleissivistäviin kortistoihin ja siinä sitten on kiva itteään työttömänä sivistellä...Mulle ainakin sanottiin suht alussa, että vara-ammatti kannattaa hankkia (eli sivuaineet valita tarkkaan), jotenka sanoisin, että ihan yhtä mahdollista kuin päätyä sattuman kautta johonkin yllättävään ammattivaihtoehtoon, on se että hätäpäissään joutuu lukeen itelle jonkun ammatin, että nyt jotain töitä saisi (yleensä kirjastonhoitaja/toimittaja ym.). Itse laitokselle tulin varmana siitä, että tutkijahan minusta tulee, mutta nyt en oikeastaan enää ole ollenkaan tuosta asiasta varma, sillä ehkä historia ei ollutkaan se minun ala. Eli historiaa oli kiva lukea ja vierailla museoissa ym. mutta nyt kun historian pänttäys on pakkoakin pakompaa, niin hyi hyi. Ja kaiken maailman tiukat metodivaatimukset ne vasta tämmöistä boheemia kauhistuttaakin. Eli alanvaihto luultavasti edessä. Saatan hakea vaikka amikseen. :))
Tuo kirjoitukseni oli mainos, eikä sitä kannata pureksimatta niellä. Uskon silti, että työpaikka löytyy, jos ei jää tumput suoriksi. Historian opiskelijan (pätee muihinkin humanistisiin aloihin) jos kenen on oltava todella aktiivinen ja etsittävä työkokemusta ja kehitettävä itseään. Tutkintoa arvostetaan, joskin hyvin merkittäviä asioita ovat työkokemus, ominaisuudet ja taidot.
Minä olen henk. koht. pitänyt historian opiskelusta todella paljon. Luen vapaallakin historian tutkimuksia ja historiallisia romaaneja, silti en ole saanut yliannostusta historiasta (tutkija-tyyppi en kuitenkaan ole). Historia on yliopiston aineista kaikkein vapaimpia mm. metodivaatimusten suhteen, joten jos aineen opiskelua pitää persoonallisuuttaan kahlitsevana, ei yliopisto ole ehkä oikea paikka.
Meikäläisellä on siis samansuuntaisia ajatuksia yliopistosta yleensä ja luulen, että olet kyllä pitkälti oikeassa sen suhteen, että historiasta ja muista sivistävistä humanistiaineista saattaa joskus valmistua korkeintaan kaupan kassalle. Ainakin siinä tapauksessa, ellei ole valmistunut työelämän realiteetteihin opiskelemalla jotain käytännöllistä ja hakemalla työkokemustakin.
Yliopiston tieteellisyys tuntuu minustakin hiukan kapea-alaiselta ja luovuutta kuihduttavalta.
Siis jopa sellaiset "boheemitieteet" kuin kirjallisuustiede, sosiologia ja filosofia ovat ahdistavia. Esimerkiksi kirjallisuudessa kaikki tekstit pitää puhkianalysoida teorioita hyväksikäyttäen. Filofian ja sosiologian ilmapiiri on myös sellainen ylifiksu, että jos jonkin oman ajatuksen esittää, sille pitää löytää tukea filosofian ja sosiologian teorioista.
Tottakai minua kiinnostavat hyvin monet asiat vapaa-ajalla, mutta yliopistossa niistä kiinnostavista asioista on mehut puristettu pois. Yliopistossa mielenkiintoisetkin alat muuttuvat helposti kuivakkaaksi pakkopullaksi. Joidenkin alojen pakkopulla on silti maukkaampaa, esimerkiksi juuri historiatieteiden. Elämässä noin yleensäkin on pakkopullaa joka tapauksessa, eikä todellisuutta voi kauaa pakoilla, vaan pakkopulla on kakistelematta syötävä. Meikäläiselle historia onkin lopulta se ainoa aine, jota voin yliopistossa pääaineena opiskella.