"sisäilmaongelmiin" julkisissa rakennuksissa, kouluissa päiväkodeissa jne.
Missään ei ole ollut keskusteluissa, että haettaisiin syytä sille, miksi nuo pilaantuvat.
Rautanen pitää kyllä kovaa meteliä näistä ongelmista ja kirjoittelee yleisönosastoille tunteisiin vetoavia tarinoita "pienistä koululaisista". Kuitenkin hän on itse ollut päätöksenteossa mukana . . aivan liian kauan, ja unohtanut etteivät ole päättäjät huolehtineet tarvittavista varoista noiden rakennusten ylläpitoon. Eivät myöskään ole ottaneet onkeensa alkuvaiheessa kun ongelmia on ilmaantunut. Ongelma on syntynyt "säästöissä", kun on korjaus ja ylläpito laiminlyöty, ulkoistettu ja halpuutettu. Nyt on kiinteistöt pilalla ja sitten päätöksiin ja hölmöilyyn osallistunut viellä julkisuudessa vittuilee. No, mulkkuhan tuo on aina ollut.
On palanut ja palaa taas miljoonia verovaroja
0
149
Luetuimmat keskustelut
- 761245
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241195Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821167Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m7958- 60864
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.79793Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50672Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80642- 146574
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90550- 48547
- 25527
- 36515
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää47506- 45492
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.86482- 19466