Tällä palstalla on ollut oikeastaan monta tätä muistuttavia keskusteluja. Meidän tarina on aika tyypillinen, seurustelun alkuaikoina n. 3-4 kuukautta ensimmäistä kuukautta seksiä oli riittävästi, se oli spontaania ja rakasteltiin jopa pari kolme kertaa peräkkäin. Sitten jostain syystä seksin määrä alkoi laskea, ensin muutaman kerran viikossa jne. Nyt ollaan oltu jo puolisen vuotta tilanteessa jossa rakastellaan ehkä muutaman kerran kuukaudessa.
Yksi syy on tiedossani, koska keskustelimme asiasta jo heti silloin kun seksin määrä väheni alkuajoista. Hän pyysi olemaan kärsivällinen ja minä ymmärsin asian. Mutta tuosta hetkestä lähtien tyttöystäväni haluttomuus on vain kasvanut ja olen käytännössä "alistunut" tuohon muutamaan kertaan kuukaudessa. On erittäin turhauttavaa yrittää ehdottaa rakastelua kun saa pakit lähes joka kerta. Hän on hieman leikilläänkin kutsunut minua joskus seksihulluksi(mitä en todellakaan ole). Tarvitsen vain seksiä parisuhteessa, itselleni tuo alkuaikojen 3-4 kertaa viikossa oli täysin riittävä. Olen kärsinyt myös jossain määrin nopeasti laukeamisesta ja ongelma vain pahenee koska seksiä on noinkin harvoin.
Tilanne on sikäli hankala, että muuten meillä on erittäin hyvä parisuhde, asumme saman katon alla ja meillä on samanlaiset tulevaisuuden haaveet jne. Seksin puute vain turhauttaa, luonnollisesti laskee myös itsetuntoa koska tuntuu ettei toinen halua sinua ja olen tuntenut itseni myös usein aika ärtyneeksi.
Vaikea sanoa miten tästä pääsisi yli?
Haluton tyttöystävä
41
15336
Vastaukset
- sama tilanne
Sinuna vaihtaisin tyttöystävää tai hankkisin rakastajattaren.
Jos on haluja, niin eivät ne odottelemalla poistu, pahenevat vain. Ja niin huononee parisuhdekin.
Jos toista rakastaa, silloin toisen eteen tekee mitä vain.
Itse olen ollut nykyisessä suhteessa vasta reilut puoli vuotta, mutta tilanne vain pahenee.
En aio loppuelämääni kerjätä kuin koira.
Enkä aio pettää, sitä en ikinä ole tehnyt.
Rakastan ja haluan vastarakkautta.
Ja rakkauteen kuuluu seksi, muuten sitä ollaan kuin sisko ja veli.
Mitä mä sellasella naisella teen, kavereita on muutenkin tarpeeksi ja siskokin on.
Oma naiseni sanoo samaa: odota vain niin tilanne paranee..paskat.
Puute pahenee ja ärtymys kasvaa.
Valitse itse: Joko toinen nainen, tai ero.
Valitse ennen kuin teillä on lapsia.- vinkkejä
Itsekäs on se, joka haluaa toiselta jotain, eikä toisinpäin. Et voi syyttää toista itsekkyydestä, jos itse olet se, joka kerjää toiselta jotain. Jotenkin tuntuu, että ne, joilla seksin puute sekoittaa pään, ovat vähän kypsymättömiä. Parisuhteen tarkoitus on heille alunperinkin vain omien tarpeiden täyttäminen.
Mitä sellaisella ihmisellä on annettavaa toiselle parisuhteessa? Yleensä ei mitään.
Vinkkinä varmimpia tapoja saada toinen haluttomaksi on pilkata toista, haukkua hänen ulkonäköään, arvostella hänen mielipiteitään. Jos naiselle ei osaa antaa orgasmia seksissä, niin seksielämä muuttuu puuksi. Jos nainen huomaa, että seksi on miehelle omien tarpeiden tyydyttämistä, eikä rakastelua, seksi tulee varmasti loppumaan. Ylipäätään miehen pitäisi kuulla naisen toiveita seksin suhteen, koska naisilla on vaikeampaa saada tyydytystä seksistä. Kuitenkin jos orgasmin saanti on miehelle pakkomielle, niin nainen alkaa näyttelemään orgasmia paineiden vähentämisen vuoksi. - asderi
vinkkejä kirjoitti:
Itsekäs on se, joka haluaa toiselta jotain, eikä toisinpäin. Et voi syyttää toista itsekkyydestä, jos itse olet se, joka kerjää toiselta jotain. Jotenkin tuntuu, että ne, joilla seksin puute sekoittaa pään, ovat vähän kypsymättömiä. Parisuhteen tarkoitus on heille alunperinkin vain omien tarpeiden täyttäminen.
Mitä sellaisella ihmisellä on annettavaa toiselle parisuhteessa? Yleensä ei mitään.
Vinkkinä varmimpia tapoja saada toinen haluttomaksi on pilkata toista, haukkua hänen ulkonäköään, arvostella hänen mielipiteitään. Jos naiselle ei osaa antaa orgasmia seksissä, niin seksielämä muuttuu puuksi. Jos nainen huomaa, että seksi on miehelle omien tarpeiden tyydyttämistä, eikä rakastelua, seksi tulee varmasti loppumaan. Ylipäätään miehen pitäisi kuulla naisen toiveita seksin suhteen, koska naisilla on vaikeampaa saada tyydytystä seksistä. Kuitenkin jos orgasmin saanti on miehelle pakkomielle, niin nainen alkaa näyttelemään orgasmia paineiden vähentämisen vuoksi.Varmasti hyviä neuvoja jne. muttakun tuntuu, että täytän nuo kaikki kriteerit, eli haluan antaa tyttöystävälleni suhteessa enemmän kuin ottaa ja pidän siitä kun hän saa orgasmin tai on iloinen, saan siitä mielihyvää.
sängyssä itse olen se jolle on usein hankalaa saada orgasmi ja olen sanonut, että pidän seksistä muutenkin hänen kanssaa ja siitä kun tyttöystäväni laukeaa, mutta silti en saa seksiä kuin kerran kuussa ja suhde on vasta alle vuoden vanha.
en edes enään pääse tekemään kunnon aloitteita kun ei hyväily ja pussailu hirveästi kiinnosta.
Kännissä tyttöystävä on kyllä toista maata mutta ei silloinkaan jaksa suuremmin minua tyydyttää....sanoo asiasta vaan että odota ja että ei tiedä miksei halua jne.
- nainen
Hassua, minulla on sama tilanne oman puolisoni kanssa, miehen kanssa.
Eli näköjään haluttomia löytyy myös miehissä.
Kertomasi oli juuri kuin minun kirjoittamani. Hän väittää kyllä haluavansa minua aina kun kysyn sitä, mutta silti meillä on seksiä harvoin.
En osaa kyllä yhtään sanoa mikä auttaisi, pettämään en sen takia lähde, siitä ei tule kuin ongelmia ja se satuttaa toista.- loopplay
Seksi on niin herkkä alue. Oletteko varmoja, että miehenne työasiat on ok. tai hän ei ole stressaantunut jostain muusta. Kaikki nää vaikuttaa niin että vaikka haluais seksiä ja olla hellä toiselle, ei jaksa, ei kiinnosta. Onko suhteenne latistunut, onko siinä säväyksiä ja intohimoa? Jos se nämä puuttuu, sekihalut karisee vähitellen. Usko pois !
Olen itse kokenut tämän, mieheni oli itsekäs (oltiin yhdessä 17 vuotta) ja halusi monesti kun itse en halunnut. En osannut selittää itselleni silloin miksi mua inhotti hänen lähestymisensä. Nyt ymmärrän kun olen löytänyt kauan sitten uuden miehen joka näyttää tunteensa ja on kohtelias ja todella MIES. Haluan häntä ja seksi on erilaista. Ei pakkpullaa.
- turhautunut mies
Olen ollut samoilla linjoilla, pettämään en lähde. En yksinkertaisesti pystyisi elämään sellaisen valheen kanssa ja rakentamaan samaan aikaan yhteistä tulevaisuutta tyttöystäväni kanssa.
Haluttomuutta on varmasti sekä miehessä että naisissa, sinänsä mielenkiintoista nähdä että samanlainen käyttäminen on mahdollista sekä miehille että naisille.
Olen myös monesti sanonut tyttöystävälleni että haluan häntä ja hän on sanonut rakastelun jälkeen useasti että oli ihana rakastella jne. Silti tilanne on mikä se on. Sen pohjalta ei voisi ainakaan ajatella että seksi olisi hänelle jotenkin vastenmielistä.- nainen
Itse mietin monesti, että kun nyt olen kolmekymppinen ja vielä hyvässä kunnossa, niin mitäs sitten kun olen viisikymppinen ja rupsahtanut. Jotenkin sitä aina kuvittelee, että miehille merkitsee niin paljon ulkoiset seikat. Sittenhän olen vastenmielinen enkä saa seksiä kuin kerran puolessa vuodessa : )
Mieheni on joskus sanonut, että kyllä miehilläkin vaihtelee "hormonit" niin että aina ei tee mieli. En ole kyllä aiemmissa suhteissani tähän törmännyt. Siksi en ymmärrä ja saankin aina riidan aikaiseksi tästä asiasta. Sekään tietysti ei ole hyvä asia.
Mutta en myöskään saa koskaan järkevää vastausta siihen, miksi meillä on seksiä niin harvoin. Silloin kun sitä on, se on täydellistä. Vai onko se niin, että juuri siksi se on täydellistä kun sitä on harvoin? : ) - turhautunut mies
nainen kirjoitti:
Itse mietin monesti, että kun nyt olen kolmekymppinen ja vielä hyvässä kunnossa, niin mitäs sitten kun olen viisikymppinen ja rupsahtanut. Jotenkin sitä aina kuvittelee, että miehille merkitsee niin paljon ulkoiset seikat. Sittenhän olen vastenmielinen enkä saa seksiä kuin kerran puolessa vuodessa : )
Mieheni on joskus sanonut, että kyllä miehilläkin vaihtelee "hormonit" niin että aina ei tee mieli. En ole kyllä aiemmissa suhteissani tähän törmännyt. Siksi en ymmärrä ja saankin aina riidan aikaiseksi tästä asiasta. Sekään tietysti ei ole hyvä asia.
Mutta en myöskään saa koskaan järkevää vastausta siihen, miksi meillä on seksiä niin harvoin. Silloin kun sitä on, se on täydellistä. Vai onko se niin, että juuri siksi se on täydellistä kun sitä on harvoin? : )Tässä nykymaailmassa aika paljon tosiaan painotetaan ulkoisia asioita. Itse en kyllä asiaa näe silti ulkoisten asioiden kautta, että juuri siksi naiseni olisi haluttava. Enemmänkin asia on siten että rakastan häntä hyvin paljon ja se saa minut haluamaan häntä myös seksuaalisesti. En ole juurikaan välittänyt seksistä ilman tunteita, se on ollut vain "suoritus".
Rakastelu rakastamasi ihmisen kanssa on jotain aivan muuta. Siksi en usko että haluni tulevaisuudessa putoaisi vaikka naiseni ulkoisesti "rupsahtaisi". Tuskin sitä itsekään trimmissä säilyy. :)
Totta on, että miehilläkin halut vaihtelee. Välillä ei tee mieli lainkaan, mutta en ole ainakaan omakohtaisesti kokenut kovinkaan pitkiä haluttomuusjaksoja. Väsymys, stressi jne ovat toki eri asioita, väsyneenä harvemmin tekee mieli lainkaan.
- Sakari Östermalm
Veit kyllä sanat päästäni kirjoituksellasi. Et ole yksin tuon ongelman kanssa. Kaltaisia pariskuntia näyttää olevan paljon.
Itse olen jo aviossa ja on mukula ja sitä rataa. Aika turhauttavaa on elämä kun tulee koko ajan torjutuksi tai kokee et toinen ei syty mistään vaikka mitä tekis. suhteen alussa oli seksiä ja se oli antoisaa.
Toinen ei yksinkertaisesti lämpene millään ajatukselle seksistä. Seksiä on meilläkin pari kertaa kuussa, mutta ei ole kehumista. Olisin tyytyväinen noinkin jos toinen ois edes silloin täysillä mukana. Nyt tuntuu et sitä kiinostaa sanotaanko 4-10 asteikolla niin 5.
Se ei enää ole kivaa jos huomaa et toinen antaa seksiä ainoastaan velvoitteesta tai jotta minä en pahoittaisi taas mieltäni ja mököttäisi viikkoa. Seksi velvollisuudesta ei ole antoisaa ja nautinnollista. Eniten mua ärsyttää kun tuntuu et vaimo ei todella huomaa miten paljon tuo rassaa mua vaikka tosta puhutaankin ja väännetään tosi usein. On mietitty monenlaisia ratkaisuja mut eipä ole vielä keksitty halukkutta lisääviä nappeja.
Itse haen "lohtua" netistä ja sitä onneksi sieltä löytyy niin ei ole tarvinnu lähtee maailmalle tai "työmatkoille" ulkopaikkakunnille. Ei kyllä ole hääppöistä tällaisessa parisuhteessa eläminen. Rakkautta on ja tuntuu että ympärillä on maailman ihanin perhe...se auttaa jaksamaan ja pitää meitä yhdessä vaikka tuntuukin ettei meillä tohon vaimon haluttomuuteen tule ikinä löytymään ratkaisua.
En nyt suoraan sano että jätä se nainen koska se ei ole välttämättä paras ratkaisu, mutta puhukaa ja laita nainen miettimään mistä on kysymys ja tee selväksi että ongelmaan on löydyttävä ratkaisu. On meinaan sen verran tärkeä asia että kannattaa nähdä vaivaa ja etsiä mikä mättää.
Onnea yritykseen!!! Itselläni on jo toivo mennyt ja jäljellä on aika ankeita ratkaisuja ja vaihtoehtoja.- tyttö tuollainen
Olen ollut tilanteen haluttomana osapuolena...asia alkoi luonnollisesti häiritsemään puolisoani ja itseäni, joten yksinkertaisesti kävimme läpi kaikki vaihtoehdot ja ratkaisu löytyi. Se että toinen ei tunne itseään haluttavaksi, se tuntuu pahalta. Ja miten toinen voi uskoa jos sanoo että rakastan ja haluan sinua, olet upea ihminen, mutta en vain halua tällä hetkellä seksiä. Se on totta että toisen itsetunto on koettelemuksella ja suhdettakin alkaa pohtia uudelleen.
Minun kohdallani syy oli stressi/väsymys yhdistettynä e-pillereihin. Lopetin e-pillerit ja yritin nukkua enemmän. Pillerit kuitenkin olivat ehkä suurin osa syy... Nyt asiat sujuu taas paremmin eikä kyse todellakaan ole velvollisuudesta =) - ddddddddddddddd
hyvä mikko
- turhautunut mies
ddddddddddddddd kirjoitti:
hyvä mikko
Olipa tosi hyvä kommentti
- turhautunut mies
tyttö tuollainen kirjoitti:
Olen ollut tilanteen haluttomana osapuolena...asia alkoi luonnollisesti häiritsemään puolisoani ja itseäni, joten yksinkertaisesti kävimme läpi kaikki vaihtoehdot ja ratkaisu löytyi. Se että toinen ei tunne itseään haluttavaksi, se tuntuu pahalta. Ja miten toinen voi uskoa jos sanoo että rakastan ja haluan sinua, olet upea ihminen, mutta en vain halua tällä hetkellä seksiä. Se on totta että toisen itsetunto on koettelemuksella ja suhdettakin alkaa pohtia uudelleen.
Minun kohdallani syy oli stressi/väsymys yhdistettynä e-pillereihin. Lopetin e-pillerit ja yritin nukkua enemmän. Pillerit kuitenkin olivat ehkä suurin osa syy... Nyt asiat sujuu taas paremmin eikä kyse todellakaan ole velvollisuudesta =)Väsymystä ja stressiä itsekin aluksi epäilin. Joten siinä vaiheessa kun loma oli edessä minullakin oli toivoa, että tämä haluttomuusjakso olisi ohimenevää. Ajattelin että hän lomalla saisi rentouduttua ja levättyä, minkä toki saikin. Ainakin ulkoisesti ja omien sanojensa mukaan naiseni oli rennompi ja pirteämpi.
Haluttomuus silti jäi edelleen. Asiasta on keskusteltu aikaisemmin hieman, mutta olen ollut ehkä liiankin ymmärtäväinen. Ehkä pitäisi nostaa asia selkeämmin pöydälle, vaikeaa on vain esittää asia niin ettei siitä tulisi liian isoa asiaa eikä syyttelyä. - pillereitä?
tyttö tuollainen kirjoitti:
Olen ollut tilanteen haluttomana osapuolena...asia alkoi luonnollisesti häiritsemään puolisoani ja itseäni, joten yksinkertaisesti kävimme läpi kaikki vaihtoehdot ja ratkaisu löytyi. Se että toinen ei tunne itseään haluttavaksi, se tuntuu pahalta. Ja miten toinen voi uskoa jos sanoo että rakastan ja haluan sinua, olet upea ihminen, mutta en vain halua tällä hetkellä seksiä. Se on totta että toisen itsetunto on koettelemuksella ja suhdettakin alkaa pohtia uudelleen.
Minun kohdallani syy oli stressi/väsymys yhdistettynä e-pillereihin. Lopetin e-pillerit ja yritin nukkua enemmän. Pillerit kuitenkin olivat ehkä suurin osa syy... Nyt asiat sujuu taas paremmin eikä kyse todellakaan ole velvollisuudesta =)Mitä pillereitä käytit? Voisiko se olla noin yksinkertaista...
- Nainen
turhautunut mies kirjoitti:
Olipa tosi hyvä kommentti
Mieheni ei ole pystynyt vuoteen mihinkään seksiä muistuttavaan, paitsi netissä. Syy on kuulemma pään sisäinen, ei johdu minusta. Alussa oli ihanaa ja sitten se loppui kuin seinään. Asiasta on puhuttu ja puhuttu ja nyt ollaan pisteessä ettei puhuminen auta - pahentaa vain. Eli asiasta on tullut jo itsessään niin iso juttu että sen yli on vaikea päästä. Ongelma on niin iso että maustekaupat ei auta, ja minulla on mausteita vaatekaapissa ja ulkonäkö ok jne. Voitte arvata että olen ollut TURHAUTUNUT kun en voi tehdä asialle mitään. Nyt olen ehdottanut seksiterapiaa. Näen sen ainoana vaihtoehtona. Mies lupasi miettiä. Niin - kamalinta on, että me rakastamme toisiamme ja muuten kaikki menee tosin hyvin! Kai sitä olisi jo lähtenyt jos näin ei olisi.
- tämä
tyttö tuollainen kirjoitti:
Olen ollut tilanteen haluttomana osapuolena...asia alkoi luonnollisesti häiritsemään puolisoani ja itseäni, joten yksinkertaisesti kävimme läpi kaikki vaihtoehdot ja ratkaisu löytyi. Se että toinen ei tunne itseään haluttavaksi, se tuntuu pahalta. Ja miten toinen voi uskoa jos sanoo että rakastan ja haluan sinua, olet upea ihminen, mutta en vain halua tällä hetkellä seksiä. Se on totta että toisen itsetunto on koettelemuksella ja suhdettakin alkaa pohtia uudelleen.
Minun kohdallani syy oli stressi/väsymys yhdistettynä e-pillereihin. Lopetin e-pillerit ja yritin nukkua enemmän. Pillerit kuitenkin olivat ehkä suurin osa syy... Nyt asiat sujuu taas paremmin eikä kyse todellakaan ole velvollisuudesta =)kyseinen ongelma oli yksi syy eroon. Raivostuttaa, kun rakastin/rakastaa toista. Onnistuisikohan elvyttäminen eron jälkeen?
- tyttö tuollainen
turhautunut mies kirjoitti:
Väsymystä ja stressiä itsekin aluksi epäilin. Joten siinä vaiheessa kun loma oli edessä minullakin oli toivoa, että tämä haluttomuusjakso olisi ohimenevää. Ajattelin että hän lomalla saisi rentouduttua ja levättyä, minkä toki saikin. Ainakin ulkoisesti ja omien sanojensa mukaan naiseni oli rennompi ja pirteämpi.
Haluttomuus silti jäi edelleen. Asiasta on keskusteltu aikaisemmin hieman, mutta olen ollut ehkä liiankin ymmärtäväinen. Ehkä pitäisi nostaa asia selkeämmin pöydälle, vaikeaa on vain esittää asia niin ettei siitä tulisi liian isoa asiaa eikä syyttelyä.Voin vain kertoa omakohtaisen kokemukseni asiasta. Viikkojen kuluessa halusin yhä vähemmän, kai siihen tottui ja hetken kuluttua sitä ei edes ajatellut haluavansa.
Joka kerta kuitenkin seksin jälkeen ajattelin että mitä ihmettä oikein olen ajatellut, tämähän on mieletöntä. Miten ei voi muka haluta. Ja taas muutama päivä sujui paremmin, mutta taas päivien kuluttua ei kiinnostanut yhtään.
Asiasta on vaikea keskustella toisen kanssa. Itse otin aina hirveän herneen nenään ja vetosin niinkin mukavasti siihen etteivät miehet ajattele mitään muuta kuin seksiä ja että olenko minä vain joku makuualusta.
Joku tällä keskustelupalstalla vetosi siihen ettei mies huolehdi hygieniastaan. Minun verukkeeni oli usein että kello on jo niin paljon, mikä oli kyllä totta. Lähempänä klo 24 ei pahemmin kiinnosta kun tietää että pitää herätä aikaisin ja olla pirteä töissä.
Molemmat tekivät pieniä muutoksia...mahtaisiko teillä olla jotain tämän tapaista?
Pienet yllätykset auttavat aina, ei tarvitse olla mitään erikoistakaan. Kerran mieheni heräsi aikaisemmin aamulla, hän herätti minut rauhallisesti silitellen hiuksiani ja jutellen rauhallisella äänellä. Hän sanoi että mene rauhassa suihkuun. Kun tulin suihkusta hän oli tehnyt minulle sillä välin aamupalaa. En todellakaan ole missään asioissa aamuihminen, se piristi minua ja se taisi olla meidän molempien parhaimpia yhteisiä aamuja.
Pienet asiat muuttavat paljon, hieronta tms. ja jos asuu yhdessä niin ruoanlaitto ja siivous tekevät ihmeitä. Yllätykset tehosivat minuun.
Näin jälkeen päin olen kiitollinen siitä että mieheni todella rakastaa minua ja on jaksanut kuunnella valitustani...ja joka kerta jaksanut yrittää, useista perättäisistä torjunnoista huolimatta.
En edes tuolla ajanjaksolla ajatellut miltä miehestäni mahtoi tuntua...
Oloni oli todella kauhea kun tajusin mitä käytökseni oli saanut aikaan. - ..ron..
tyttö tuollainen kirjoitti:
Voin vain kertoa omakohtaisen kokemukseni asiasta. Viikkojen kuluessa halusin yhä vähemmän, kai siihen tottui ja hetken kuluttua sitä ei edes ajatellut haluavansa.

Oloni oli todella kauhea kun tajusin mitä käytökseni oli saanut aikaan.en usko että meillä kyse on tuosta samasta asiasta, mutta jotain ajatuksia sain kyllä tuosta.
Hieno asia että ihmiset ovat päässeet noista asioista yli.
Voi kun puolisoni vahingossa eksyisi näille sivuille ja ymmärtäisi jotain itsestään.
Tai minä ymmärtäisin mitä muuta vielä voin tehdä.
Toivottavasti miehesi ymmärtää ja arvostaa minkälaisen aarteen kanssa elää. - turhautunut mies
tyttö tuollainen kirjoitti:
Voin vain kertoa omakohtaisen kokemukseni asiasta. Viikkojen kuluessa halusin yhä vähemmän, kai siihen tottui ja hetken kuluttua sitä ei edes ajatellut haluavansa.
Joka kerta kuitenkin seksin jälkeen ajattelin että mitä ihmettä oikein olen ajatellut, tämähän on mieletöntä. Miten ei voi muka haluta. Ja taas muutama päivä sujui paremmin, mutta taas päivien kuluttua ei kiinnostanut yhtään.
Asiasta on vaikea keskustella toisen kanssa. Itse otin aina hirveän herneen nenään ja vetosin niinkin mukavasti siihen etteivät miehet ajattele mitään muuta kuin seksiä ja että olenko minä vain joku makuualusta.
Joku tällä keskustelupalstalla vetosi siihen ettei mies huolehdi hygieniastaan. Minun verukkeeni oli usein että kello on jo niin paljon, mikä oli kyllä totta. Lähempänä klo 24 ei pahemmin kiinnosta kun tietää että pitää herätä aikaisin ja olla pirteä töissä.
Molemmat tekivät pieniä muutoksia...mahtaisiko teillä olla jotain tämän tapaista?
Pienet yllätykset auttavat aina, ei tarvitse olla mitään erikoistakaan. Kerran mieheni heräsi aikaisemmin aamulla, hän herätti minut rauhallisesti silitellen hiuksiani ja jutellen rauhallisella äänellä. Hän sanoi että mene rauhassa suihkuun. Kun tulin suihkusta hän oli tehnyt minulle sillä välin aamupalaa. En todellakaan ole missään asioissa aamuihminen, se piristi minua ja se taisi olla meidän molempien parhaimpia yhteisiä aamuja.
Pienet asiat muuttavat paljon, hieronta tms. ja jos asuu yhdessä niin ruoanlaitto ja siivous tekevät ihmeitä. Yllätykset tehosivat minuun.
Näin jälkeen päin olen kiitollinen siitä että mieheni todella rakastaa minua ja on jaksanut kuunnella valitustani...ja joka kerta jaksanut yrittää, useista perättäisistä torjunnoista huolimatta.
En edes tuolla ajanjaksolla ajatellut miltä miehestäni mahtoi tuntua...
Oloni oli todella kauhea kun tajusin mitä käytökseni oli saanut aikaan.Erittäin mukava kuulla myös vastakkaisen sukupuolen kommentteja asiaan. Asiasta on tosiaan vaikea keskustella, jotenkin tuntuu että monet muut asiat menevät tämän edelle. Ei oikein löydä luontevaa paikkaa milloin tästä keskustelisi. Turhautuneisuus ja siitä seuraava ärtyneisyys on näkynyt todella turhina riitoina, joten asian nostaminen esille on vielä hankalampaa. Ei jaksais riidellä jatkuvasti.
Olen kyllä aikaisemmin usein esimerkiksi hieronut häntä, ollut huomaavainen jne. Minulle vain tuo seksin puuttuminen on alkanut vaikuttaa siten, että ei enää "jaksa" hieroa, halailla jne. Seksi on tavallaan se jota itse tarvitsen suhteessa läheisyyden kokemiseen..kun sitä on riittävästi, toisen halailut, pussailut, huomaavaisuus, hieronta ym. tulevat ihan itsestään.
Tästä on tullut vain itseään ruokkiva kierre.Nyt kun nuo ovat jääneet vähemmälle, naiseni on myös yhä enemmän vaatinut minua huomioimaan häntä, vaatinut hieromaan, halailemaan.
Ajankohdalla ei ole kauheasti ollut väliä, illalla hän on usein jo nukkumaan mennessä väsynyt joten siinä kohdassa on turha edes yrittää. Aamuisin taas hän ei halua jäädä sänkyyn edes makoilemaan vaan nousee ylös aamiaiselle...olen yrittänyt myös aikaisemmin illalla, mutta silloin on usein kaikenlaisia askareita.
Asiasta pitäisi keskustella, tiedän. Kissan nostaminen pöydälle tuntuu vain vaikealta, ehkä pelkään hänen reaktiota asiaan. En tiedä olisiko parempi katsoa mitä tapahtuu jos vain pidättäytyy kokonaan, esim kuukaudeksi kuten tuossa toisessa ketjussa neuvottiin. Nousisiko asia sitten pinnalle? - orkuton
turhautunut mies kirjoitti:
Erittäin mukava kuulla myös vastakkaisen sukupuolen kommentteja asiaan. Asiasta on tosiaan vaikea keskustella, jotenkin tuntuu että monet muut asiat menevät tämän edelle. Ei oikein löydä luontevaa paikkaa milloin tästä keskustelisi. Turhautuneisuus ja siitä seuraava ärtyneisyys on näkynyt todella turhina riitoina, joten asian nostaminen esille on vielä hankalampaa. Ei jaksais riidellä jatkuvasti.
Olen kyllä aikaisemmin usein esimerkiksi hieronut häntä, ollut huomaavainen jne. Minulle vain tuo seksin puuttuminen on alkanut vaikuttaa siten, että ei enää "jaksa" hieroa, halailla jne. Seksi on tavallaan se jota itse tarvitsen suhteessa läheisyyden kokemiseen..kun sitä on riittävästi, toisen halailut, pussailut, huomaavaisuus, hieronta ym. tulevat ihan itsestään.
Tästä on tullut vain itseään ruokkiva kierre.Nyt kun nuo ovat jääneet vähemmälle, naiseni on myös yhä enemmän vaatinut minua huomioimaan häntä, vaatinut hieromaan, halailemaan.
Ajankohdalla ei ole kauheasti ollut väliä, illalla hän on usein jo nukkumaan mennessä väsynyt joten siinä kohdassa on turha edes yrittää. Aamuisin taas hän ei halua jäädä sänkyyn edes makoilemaan vaan nousee ylös aamiaiselle...olen yrittänyt myös aikaisemmin illalla, mutta silloin on usein kaikenlaisia askareita.
Asiasta pitäisi keskustella, tiedän. Kissan nostaminen pöydälle tuntuu vain vaikealta, ehkä pelkään hänen reaktiota asiaan. En tiedä olisiko parempi katsoa mitä tapahtuu jos vain pidättäytyy kokonaan, esim kuukaudeksi kuten tuossa toisessa ketjussa neuvottiin. Nousisiko asia sitten pinnalle?Meille on kehkeytynyt todellinen ongelma parisuhteemme seksin puutteesta. Asumme yhdessä kolmatta vuotta, seksiä on kerran pari puolessa vuodessa! Kamalaa, olen katkera! Seurustelun alussa seksi oli spontaania, monta krt päivässä ja sitä rataa. Tykkäsin siitä, olin himona, vaikka en koskaan saanut orgasmia. (Olen vajaat 30v ja en ole koskaan kenenkään kanssa saanut aktissa orkkua.)
Siitä se ongelma on sitten kehkeytynytkin. Mieheni kokee alemmuutta kun ei kykene tyydyttämään minua. Olemme yrittäneet puhua asiasta, minun pitäisi osata sanoa ja neuvoa mistä pidän, mutta kun en osaa. Orgasmin saan vain itsetyydytyksellä. Tulen katkeraksi ja surulliseksi kun jokapuolelta tihkuu seksiä, alan syyttelemään miestäni kun hän ei minua lähesty ja halua. Tämä tietenkin vain pahentaa asiaa, minähän se en halua ja lähesty häntä. Olemme kierteessä. Kuukaudet kuluvat ja kun edellisestä kerrasta tulee kuukausi tai pari, otamme asian aina jollain asteella puheeksi, yleensä minä alan mököttämään. Muutoin suhteemme on täydellinen, sovimme hyvin toisillemme ja odotamme paljon tulevaisuudelta. Pystymme puhumaan kaikesta, ja tästäkin on puhuttu, mutta emme pääse puhumista pidemmälle. Spontaanius on kadonnut orkkujen vaativaan maailmaan. - ...
orkuton kirjoitti:
Meille on kehkeytynyt todellinen ongelma parisuhteemme seksin puutteesta. Asumme yhdessä kolmatta vuotta, seksiä on kerran pari puolessa vuodessa! Kamalaa, olen katkera! Seurustelun alussa seksi oli spontaania, monta krt päivässä ja sitä rataa. Tykkäsin siitä, olin himona, vaikka en koskaan saanut orgasmia. (Olen vajaat 30v ja en ole koskaan kenenkään kanssa saanut aktissa orkkua.)
Siitä se ongelma on sitten kehkeytynytkin. Mieheni kokee alemmuutta kun ei kykene tyydyttämään minua. Olemme yrittäneet puhua asiasta, minun pitäisi osata sanoa ja neuvoa mistä pidän, mutta kun en osaa. Orgasmin saan vain itsetyydytyksellä. Tulen katkeraksi ja surulliseksi kun jokapuolelta tihkuu seksiä, alan syyttelemään miestäni kun hän ei minua lähesty ja halua. Tämä tietenkin vain pahentaa asiaa, minähän se en halua ja lähesty häntä. Olemme kierteessä. Kuukaudet kuluvat ja kun edellisestä kerrasta tulee kuukausi tai pari, otamme asian aina jollain asteella puheeksi, yleensä minä alan mököttämään. Muutoin suhteemme on täydellinen, sovimme hyvin toisillemme ja odotamme paljon tulevaisuudelta. Pystymme puhumaan kaikesta, ja tästäkin on puhuttu, mutta emme pääse puhumista pidemmälle. Spontaanius on kadonnut orkkujen vaativaan maailmaan.Läheskään kaikki naiset eivät koskaan saa yhdynnän aikana orgasmia. Se tulee (tuli minulle) iän, kokemuksen, turvallisuuden, rentouden ym. kautta. Ei miettimisellä, liialla yrittämisellä, ajattelemisella.
Eikö miehesi voisi tyydyttää sinut kädellään tai suullaan ennen/jälkeen yhdynnän. Se on ihan yhtä nautinnollista ja paljon paljon parempaa kuin itsetyydytys.
Sitä kautta, kun rennosti ja kiireettä nautitte toisistanne voit jonain päivänä saada yhdynnässä orgasmin, mutta muista, se ei todellakaan ole yleistä.
- tyttö
Minä olen myös se haluttomampi osapuoli.
Minulla syyt seksin vähentymiseen ovat ensimmäisenä se että seksi sattuu. En ymmärrä onko mieheni penis tavallista kookkaampi, kun tulehduksia ei ole ja lääkäri sanoo kaiken olevan ok ja liukuvoiteetkaan ei auta.
Otan toisinaan suihin mutta yleensä vain suihkukäynnin jälkeen. Sitäkään en tee usein koska se maistuu pahalta. Poikaystäväni ei edes kunnolla huolehdi aina hygieniastaan joten ei voisi vähempää kiinnostaa seksi hieltä tuoksuvan ihmisen kanssa.
Toisinaan hän runkkaa päälleni, mutta sitten muutenkin väsyneenä en jaksaisi mitenkään lämpimästä sängystä mennä pesemään tissejäni.
Toisinaan on vain yksinkertaisesti niin väsynyt ettei vain jaksa. Pitää hoitaa koti ja koulu sun muut. Toisinaan taas on saattanut olla riitaa ja on paha mieli.
Mutta päälimmäisenä on tuo kipu.- mies
Kiihottaako miehesi sinua? Saatko mitään tyydytystä seksistä?
Pistä mies suihkuun ennen kuin annat. Tai mene mukaan suihkuun ja hoida esileikit niin pitkälle ettei miehesi kestä kauaa tositoimissa :)
Tai sitten jätät itsesi pesemättä ja pyydät häntä pitämään itseäsi hyvänä.
Käy vihjeestä.
Jos otat häneltä suihin, tee se niin että hän laukeaa omalle vatsalleen, tms. Sen verran saa mies sietää noin hyvästä hoidosta. Pesköön itsensä.
Ehkä teidän pitäisi keskittyä siihen esileikkiin ja toisen hellimiseen ennen seksiä?
Jos vika ei ole fyysisestsi sinussa, niin ehkä se voi myös olla miehesi tekniikassa tai sen puutteessa?
- mies 20
Sama tilanne. Tyttö ystävää ei kiinnosta. Ei halua edes keskustella mikä siinä mättää. ensimmäin puol vuotta oli just monta kertaa päivässä ja sit se alko
laskee.nyt tulee kerran kk ja sekin on onnesta kii. eikä sekään mitään nautinnollista ole ku tuntuu et nainen antaa vaan velvollisuudesta tai just niin ku joku kirjoitti"ettei tarvise mököttää koko viikkoa". - jeppejeppejeppe
sama homma täälläkin perheessä. on kokeiltu lähes kaikkea, mutta mikään ei tunnu auttavan. tyttöystävän halut on kertakaikkiaan kadonnut.
ja olen kuullut myös että samasta oireesta kärsii kavereissakin muutamat pariskunnat. kuinkakohan yleisestä ongelmasta on kyse ? - Masentaa
Ollaan olty nytten yli vuosi tyttöystävän kanssa yhdessä... Suhteen alussa seksiä oli aina kun oltiin rauhassa kaksistaan (yleensä minun kotonani kun tyttöystävällä ei ole omaa huonetta).. Yhdyntää ei ole vielä tapahtunut ja en halua millään hoputtaa koska tulisi itselleni tosi pahamieli ja ei se olisi mukavaa jos toinen ei oikeasti halua.. Mutta nyt seksi on kadonnut oikeastaan kokonaan... Eilen puhuin tyttöystävän kanssa asiasta ja hän vastasi ettei ole sellainen seksipeto ihminen... Ei se siltä vaikuttanut suhteemme alussa... Muutimme juuri yhteen koska koti paikka kunnalla ei ole oikein mitään kunnollisia kouluja lähellä... Ja en kadu sitä koska pidän erittäin paljon hänestä.. Mutta Masentaa kun ei tapahdu mitään seksiin liittyvää.. Ei ole tapahtunut todella pitkään aikaan... Mutta ei se suhdekkaan ikuisesti kestä jos ei seksiä ole?.. En kai sitten vain kiihota mitenkään enää tyttöystävääni kun olen nykyään tuttu ja tylsä... En uusi ja mielenkiintoinen.. Pelkään että suhteemme kaatuu tämä takia.. Kun tyttöystävä sanoo että on menettänyt tunteensa minua kohtaan mutta haluaa oppia rakastamaan minua tulisesti.. Pidän hygieniiastani huolta joten se ei pitäisi olla ongelma.. Suihkun jälkeen piirsin peiliin sydämmen jota tyttöystävä ei huomannut muuta kuin seuraavana iltana kun näytin sen hänelle.. En tehnyt tätä seksin perässä vaan sen takia että halusin näyttää hänelle jotenkin että välitän... Tänään hän vastasi yhteen viestiini kun kerroin että pelkään suhteemme kaatuvan että ''Se olet sinä joka niidä sydämmiä piirtää peiliin''... Niin... Se on VAIN minä.. Pelkään myös että hän alkaa pitämään itseään parempana koska pääsi erittäin hyvään lukioon ja minä menen vasta ammattistarttiin ja sieltä sitten ehkä vuoden päästä amikseen... Mutta en selviä ilman tukea vielä yksinäni.. Mutta ei suhteessa ole mielestäni mitään järkeä jos toinen on menettänyt tunteet ja en edes muista koska viimeksi harrastimme mitään seksiin liittyvää... En tiedä enää mitä tehdä.. Tyttöystävää ei selvästikkään enää kiinnosta sekstailla minun kanssa mutta en halua painostaakkaan koska se ei tunnu mitenkään oikealle... Ei tyttöystävää kiihota minun järkenikään (jos niin voi sanoa?) koska en olevieläkään koulussa ja tämäkin teksti raiskaa äidinkieltämme... Se oli niin mahtavaa aikaa kun alettiin seurustelemaan ja oli kesäloma (aloimme seurustelemaan kesäloman alussa heti)... Mutta kaikki muuttui ja nyt ei ole enää mitää... Olemme puhuneet että parannetaan meidän suhdetta jotenkin... Mutta epäilen ettei se tästä muutu paljoakaan... Ehkä syy on minussa tai hänessä... Kuka tietää... Kirjoitus virheitä saattaa olla paljonkin... Joten pilkunviilaajat Voi mennä takaisin koloihinsa eikä tarvi tulla potkimaan maassa makaavaa...
- Vittuuntunut
Täällä ongelma sama ku lähes kaikilla... ollaan oltu kohta vuosi yhdessä ja aluksi seksiä oli sopivasti, noin kerran joka päivä(tai enemmän).. sitten se alkoi vähenemään viime marraskuussa ja nyt ollaan harrasteltu vain kerran viimeisen kuukauden aikana ja sekin tuntui niinkuin joku jo sanoi "velvollisuudelta" tyttöystävän mielestä. Meillä ei mene enää muutenkaan hyvin koska minun käytös muuttui hyvin paljon tämän puutteen takia.
- tri äijä
Vittuuntunut kirjoitti:

Itse lopetin suhteen kun naisesta seksi tuntui kuulemma velvollisuudelta. Kauan yritin sinnitellä, mutta ei sitä ketään terve mies jaksa elää suhteessa missä seksielämä ei toimi sen takia että nainen kokee sen velvollisuudeksi. Jos puhuminen ei auta niin ei muutakuin ero edessä.
- tri äijä
Ikävä kyllä ero teilläkin ehkä edessä ja aina ei raukkauskaan riitä. Varsinkaan yksipuoleinen rakkaus. Jos naista ei nappaa panostaa parisuhteeseen, niin et voi sille ikävä kyllä yhtään mitään. Yrittää voit ja niin kannattaakin tehdä. Jos kuitekin sydämmet peilissä on VAIN sinun tekemiäsi ja hän ei ymmärrä arvostaa sinua niin ei auta muutakuin siirtyä eteenpäin. Minun neuvoni olisi että paskassa raastavassa suhteessa ei kannata olla liian kauaa.
Nyt voi vielä kuitekin vaikuttaa asioihin ja nousta sieltä lattialta potkittuna. Kerro naisellesi kaikki ihan suoraan niinkuin koet asiat. Yritä pitää pää kylmänä ja älä sorru henkisesti, äläkä pillitä kun avaudut hänelle. Kerro kaikki naamakkain ja sen jälkeen voit vaikka poistua omaan rauhaasi jonnekin muualle ja jätä hänet rauhassa pohtimaan haluaako hän olla suhteessä enää. Fakta on jos olet tuppisuu mukava hiiri niin kelpaat hetken, mutta et ikuisesti.
- 84tuiti8uy
En tiedä miten tämän keskustelun naiset ajattelevat asian enkä tiedä ap:n naisen syytä pihtaamiseen. Mutta itselleni tämä aihe on läheinen siksi, että koen itsekin haluttomuutta. Olen vasta 18v, mutta olen käyttänyt pitkään e-pillereitä ja ne ovat alkaneet vaikuttaa libidooni sekä fyysiseen puoleen eli karkeasti sanottuna alapääni on kuiva ja yhdyntä on kivuliasta. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa puolitoista vuotta ja alussa ei ollut mitään ongelmia, mutta minussa alkoi tapahtua muutoksia liian äkkiä ja nyt ollaan kamppailtu tän asian kanssa pitkään. Poikaystävä ainakin väittää ettei sitä oikeasti haittaa ja kyllä me yhdynnässäkin ollaan joskus useamman kerran viikossa eikä tässä ole mitään hätää. Vielä. Mutta kyllä mullekin on käynyt tosi useasti mielessä että joku päivä joko mä kyllästyn pakottautuun seksiin ja esittään kiihkeää tai poikaystävä kyllästyy mun näyttelemiseen. Hänen ei oo tarvinut multa vongata mut näin on juuri siks koska mä annan vasten tahtoani.
Eli jos sun nainen ei oikeesti pysty tai halua antaa niin älä jää ainakaan odottaan ja uskotteleen itselles, että se antaa vapaasta halusta. Silloin sä oot tavallaan vaatinut siltä eikä se oo aidosti mukana ja, no en sitten tiedä teidän empatia kyvystä mutta kyllä se varmaan sille "saajallekin" on vastenmielistä kun toinen vaan alistettuna näyttelee ja antaa pakosta.- 88finia
tämä on niin totta, itsekin kokeilin kaikenlaisia pillereitä aikani, vain todetakseni että ne tappaa kaiken kiinnostuksen seksiin ja miehiin. absoluuttisesti.
nyt mennään kortsuilla, mutta parempi että tekee mieli useamman kerran viikossa kuin ei koskaan!!!
- Noin Viiskymppinen
Tee ratkaisusi nyt puoleen tai toiseen. Itse tein ratkaisuni jo 30 vuotta sitten ja olen siitä asti elänyt haluttoman naisen velvollisuus-, sääliseksin varassa. Omat haluni ja ennenaikaiset laukeamiset ovat pysyneet kuin teinipojalla, ilmeisesti seksin vähäisyyden vuoksi. Toisenlaisesta elämästä en tiedä, muutakuin muistot nuoruusajoilta, joten en voi verrata teinkö oikein vai väärin. Puntarissa on ihana perhe ja ainainen ahdistus ja rehellinen vitutus.
- pävö
Itse olen kohta 50v. nainen eikä voi kyl pihtariks kutsua.Kumppaneita kylläkin mulle käy aina sellasta asiaa tai estettä ei vastaan oo tullu joten kumppanini pitää minua outona kun ees menkat ei oo este.Ihanaa huomata etten taida ihan kummajainen ollakkaan.Mun miehet ei puuttees oo eläny mut itse olen kylläkin.Tiedän miten turhauttavaa se on kumppanini ei jostain syystä aina pysty mutta olemme keksineet muita tapoja jos ei satu ottaa eteen..Naisella on kyllä konstinsa millä miehen huomion miksei siis myös miehillä millä viekotella nainen.Käyttäkää mielikuvitusta apuna.
- tgyhuki
Aloittajalle.
Suosittelen että keskustelet puolisosi kanssa että kannattaako jatkaa suhdetta jossa ei oo läheisyyttä jne jne.
Oma kokemukseni oli kun muutin silloin 23 vuotiaana yhen tytön kanssa yhteen,
Seksiä oli kyllä riittävästi pari vuotta jonka jälkeen se rupes hiipumaan. koitin keskustella asiasta mutta lähes aina oli vastaus "Nyt ei huvita puhua, että katotaan myöhemmin" No seksiä sain silloin tällöin säälistä jolloin ite piti tehdä "työt" ja nainen makas sängyssä sen olosena että loppuispa kohta.
Rupesin odottamaan seuraavaa aloitetta naiseltani ja odotin sitä 1½ vuotta!!! ja senkin hän teki ympärikännissä..
Sitten alkoi iteltä palamaan pinna totaalisesti ja koitin keskustella monta kertaa että mikä häntä vaivaa vai olenko tehnyt jotain. Koitin myös udella oliko syy kenties minussa. Ja vastaus oli perinteisenä "Puhutaan myöhemmin ja vika ei ole sinussa"
No eräänä kauniina päivänä kävelin pankkiin josta otin asuntolainan.
Seuraavana päivänä kun olin asunnon ostanut kaikessa rauhassa pakkasin omia tavaroitani ja jäin odottamaan kunnes tuleva ex puoliso tulee kotia.
Pyysin häntä istumaan ja kysyin vielä viimeisen kerran että keskustellaan..
"Onko pakko keskustella kun nyt ei huvittas"
Kerroin sitten hänelle että olen hommannut asunnon ja kerroin syyn että minkä takia poistun ja jätin avaimen pöydälle. Hän rupesin itkemään ja sai hirveän raivarin jonka kyllä osittain ihan syystä ja aiheesta myös.
Mutta hupsista keikkaa nytten hän olisi halunnut jutella mutta mahdollisuus meni jo...
Tiedän että tämä pois lähtöni oli paskamaisesti tehty mutta mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.- juurinäin3453
ei ollut väärin tehty. kannoit kyllä kortesi kekoon suhteen aikana. nainen ei.
- rusakkoämmä
Kyllä toimivan parisuhteen luominen on maailman vaikeimpia asioita. Itse olen ollut avoliitossa jo reilut 20 vuotta ja lapsiakin on. Suhteen alussa seksielämä oli aivan mahtavaa, mutta vuosi vuodelta kaikki on hiipunut. Haaveilen usein romantiikasta, intohimoisesta halusta, ihanana jännityksenä tuntuvasta rakkaudesta. Muta kovinpa tuo on tasapaksua tämä elämä. Välillä tunnen syyllisyyttä siitä etten itsekään ehkä yritä tarpeeksi, esim järjestämällä kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa tai keskustelemalla asioista. Meillä sujuu kyllä erittäin hyvin toisten ihmisten asioiden ruotiminen, mutta puhuminen omista syvimmistä tunteista ja suhteen solmukohdista, ei onnistu, ainakaan niin avoimesti kuin itse kokisisn tarvetta. Puolisoni on kyllä oikein tehokas taloudenhoitaja ja ihan hyvä kaveri, mutta kaipaisin jotain enemmän. Sekin harmittaa että vaikka on paljon hyvää, niin kuitenkin minua vaivaa suuresti niinkin pinnalinen tekijä kuin puolison ulkonäkö, joka ei enää juurikaan miellytä, koska hän on lihonut erittäin paljon suhteemme aikana. Olen vajonnut jopa niin alas että olen sanonut muutamia kertoja hänelle itselleen, että hän näyttäisi paljon paremmalta laihempana ja vaatteetkin pukisivat paremmin. Omaan kroppani olen suhteellisen tyytyväinen, joten odotan puolisolta, että hänkin oikeasti yrittäisi korjata omaa tilannettaan. Hän on perusterve ihminen, joten jostain pitäisi vain saada kipinä laihduttamiseen. Monta vuotta on jo ollut jonkinlaista yritystä, mutta tulosta ei ole tapahtunut, joten tapahtuneeko tuota enää koskaan? No tämä ulkonäköön turhautuminen on ehkä vuoren huippu. Taustalla on erimielisyyttä puolison alkoholin käytöstä ja joitakin mieleeni syöpyneitä inhottavia kokemuksia, jotka ovat aiheutuneet hänen liiallisesta humaltumisestaan. Vaikka hän mielestään osaa hillitä alkon käyttöään, sattuu ylilyöntejä aika ajoin. Onneksi hän ei ole agressiivinen edes humalassakaan, mutta juopuneena käytöksensä on muulla tavoin erittäin ärsyttävää ja riidanhaluista. Tosin viimeksi ylilyönnin sattuessa oli pientä viitettä minuun kohdistuvasta uhkailusta, mutta onneksi se loppui lyhyeen, koska hän sammui. Välillä tuntuu siltä, että valitan aivan turhasta ja että pienistä ärsyttävistä asioista koostuu mielessäni suhteettoman suuria, mutta minkä hel..... sille voi että tunteet ovat mitkä ovat, vaikka tietoisesti yrittää tolkuttaa itselleen että puolisossa on myös niin paljon hyvää. Olen katkera hänelle siitä että hän aivan varmasti tietää että olen lapsuudessani saanut negatiivisen kuvan ihmisten alkon käytöstä, että siksi suhtaudun siihen erittäin kriittisesti ja hän tietää myös, etten hyväsy sitä että hänen olessaaan pienten lastemme kanssa kotona, minun ollessa töissä, hän surutta naukkailee itsensä "pieneen sievään", vaikka lapset ovat hänen vastuullaan. Entä jos jotain sattuisi lapsille ja tulisi ilmi että isä oli ottanut, voi sitä häpeän päivää kaiken muun surun lisäksi. Välillä tämä kaljoittelu oli hyvinkin poissa kuvioista, mutta nyt se alkaa taas olla joka viikonloppuista, senkin uhmalla että hän varmasti huomaa sen aiheuttavan mielipahaa minulle. Annan varmasti erittäin pikkumaisen kuvan itsestäni näillä valituksillani, mutta toisaalta onko pakko sietää asioita, jotka kokee kovin häiritseviksi. Eräs asia joka harmitta vielä on se, että toisinaan mielialani tahtoo vajota luvattoman synkäksi ja tällöin suurin piirtein vietän aikaani sohvalla, itku kurkussa, mutta ei, puoliso ei tee elettäkään että edes kysyisi mikä on vinossa. Itse kyllä silloin tällöin kysyn häneltä, mikä keljuttaa, tai vastaava, kun huomaan hänen olevan kärttyisä, tai normaalia vaisumpi. Jotenkin vain tuntuu että olemme etäytyneet toisistamme, ettei tule enää edes halailtua, saati pussailtua. Lapsia kyllä pidän hyvänä lähes päivittäin. Mikä neuvoksi? Kommentoikaa kiitos!
- LiliX
"Eräs asia joka harmitta vielä on se, että toisinaan mielialani tahtoo vajota luvattoman synkäksi ja tällöin suurin piirtein vietän aikaani sohvalla, itku kurkussa, mutta ei, puoliso ei tee elettäkään että edes kysyisi mikä on vinossa. Itse kyllä silloin tällöin kysyn häneltä, mikä keljuttaa, tai vastaava, kun huomaan hänen olevan kärttyisä, tai normaalia vaisumpi."
Täällä ihan sama juttu. Kaikki on hyvin kun olen normaalilla/iloisella tuulella. Jos taas olen jostain syystä surullinen niin puolisoni ei osaa suhtautua siihen mitenkään. Hän menee täysin lukkoon. Olenkin ottanut nykyään tavaksi, että jos itkettää niin lukittaudun vessaan itkemään yksin (mahdollisimman hiljaa) ja sitten kun tulen ulos niin olen kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Niin, ja seksielämäkin on perseestä, kun mies ei ikinä koskaan tee aloitetta. Kun me harrastetaan seksiä, niin se on aina minun aloitteesta! Minä olen ottanut asian puheeksi. Pyysin häntäkin tekemään joskus aloitteen, kun hän kuitenkin haluaa seksiä (ei ole haluton). Lopputulos: kuin ois puhunut seinille.
Seksistämme on tullut myös tylsää. Aina samaa pumppausta, ja miehellä ei mitään kiinnostusta tuntuuko minusta hyvältä tai saanko orgasmia. Saan vain silloin harvoin kun viitsin yksin hoidella itseni...
Haluaisin muuttaa näitä asioita, mutta olen jotenkin neuvoton... Seksuaaliterapiaan? Onko joku käynyt, onko ollut hyötyä? - 11
http://terveyshymy.fi/artikkelit/seksologi-jukka-virtanen-l-arginiinista-lisaa-halukkuutta-naisilla-ja-miehilla
http://www.iherb.com/Now-Foods-L-Arginine-Powder-1-lb-454-g/369?at=0&rcode=SEP790
http://www.iherb.com/Men-s-Formulas?rcode=SEP790
http://www.iherb.com/Now-Foods-Men-s-Specialty-Formulas?rcode=SEP790
Olen kokeillut sekä arginiinia että Horny Goat Weediä ja jälkimmäinen oli paljon tehokkaampaa. Jo ensimmäisen tabun jälkeen alkoi tatti punottaa. Nimensä veroinen.
http://www.iherb.com/Now-Foods-Horny-Goat-Weed-Extract-750-mg-90-Tablets/14524?at=0&rcode=SEP790 - -Tuttuu juttuu-
Joo tää on ikuinen kiistä,koskaan ei saa tarpeeksi seksiä
- 11
http://tinyurl.com/Luontaistuote
D-vitamiiniarvot ensin kohilleen. Halvin tapa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882