Kaikki on pilalla

Kaikkionpilalla

En nyt tiedä onko tämä oikea alue mutta menkööt nyt tänne.

En jaksa enää. Olen nyt tullut siihen pisteeseen että en jaksa enää edes yrittää. Tämän vuoden alussa koulu alkoi ahdistamaan ja pelottamaan, ja sain siitä myös fyysisiä oireita jotka häiritsivät elämääni. Olin myös työharjoittelussa mutta jouduin sen lopettamaan koska pelkäsin liikaa. En edes tiedä mikä pelottaa ja ahdistaa mutta joku asia tekee sen. Ehkä johtuu myös siitä että olen sairaalloisen ujo.

Tässä kohtaa aloin taas masentumaan. Mikään ei enää tuntunut miltään ja mihinkään ei ollut kiinnostusta. Tätä ennenkin minulla oli myös samat oireet mutta nyt ne olivat pahemmat. Olin monta päivää pois koulusta koska ahdisti niin paljon, enkä päässyt ylös sängystä. Lopulta pääsin vain käymään kevätjuhlassa hakemassa todistuksen. Sain kuitenkin onneksi tarvittavat opintopisteet.

Tänä syksynä ahdistus ja pelot alkoivat taas. Ja oireet pahempina. Oireita ovat siis joka päiväinen pahoinvointi koulussa ja maha sekaisin ihan koko ajan. Lisäksi olen todella stressaantunut koulusta ja koulutyöt painavat pahasti päälle. Olen myös miettinyt että tuo ei edes ole oikea ala minulle vaan on liian vaikea. Myös kaverini jättivät minut ja jäin ihan yksin.

Siinä kohtaa olin valmis kuolemaan. Millään ei ollut enää väliä ja ketään ei kiinnostanut minun asiat. Istuin vain kotona tekemättä mitään tai nukuin. Vanhempien mielestä olin tietenkin laiska ja saamaton, ja että minun pitäisi ottaa vain positiivisempi asenne elämään. Olen kertonut vanhemmilleni ahdistuneisuudestani ja peloistani mutta heitä ei oikeastaan kiinnosta. Tai no olen kertonut vain oikeastaan äidille koska isä on alkoholisti eikä hänelle voi puhua. Ei sillä mitään en haluaisikaan puhua hänelle.

Joten en tiedä mitä enää teen. Kaikki on mennyt jo pilalle. Olen ollut monta päivää koulusta pois koska ahdistaa ja en vain jaksa enää. En ole kenellekkään ulkopuoliselle tästä puhunut. Olen valmis vain kuolemaan. Ketään ei kiinnosta vaikka kuolisin. Ei mulla sisaruksiakaan ole eikä kavereita, ja vanhemmille tärkeintä on vain hyvä koulumenestys.

Tiedän että minulla ei ole kaikki kunnossa, ja tarvitsisin ehkä apua. Tiedän että muut eivät huomaa minussa mitään erikoista koska osaan piilottaa pahan olon hyvin. Yleensä nauran peittääkseni pahan olon.

Mutta tässä oli kertomukseni kuinka elämäni on menossa nopeaa vauhtia kohti helvettiä. Olen muuten siis 17-vuotias. Ja tiedän että teksti on sekava.

11

487

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selviatsiitäkyllä

      Jaksaisitko mennä juttelemaan kouluterkkarille tai sitten soitat ihan yleiseen kotialuuesi terveyskeskuksen tms. ajanvaraukseen.
      Se, että olet ollut muutaman päivän poissa ei kaada maailmaa. Me vain pelkäämme ja pidämme asioita isompina kuin ovatkaan. Yritän itselleni muustutella, että kaikesta on aina selvitty.
      Muistan omalla kohdallani tuossa iässä kuinka ahdisti kouluruokailu, esitelmät jne. Jossain vaiheessa maha oli joka päivä sekaisin, mutta selvisin siitä.
      Jaksathan yrittää, nyt on tärkeää että pääset puhumaan pahasta olostasi. Hyvä yötä ja tsemppiä!

    • Selviätkyllä

      Hanki yksityiseltä lääkäriltä rauhoittavat ja syö niitä mahdollisimman pienellä annostuksella. Fyysisiin oireisiin auttaa jo propral ja ahdistuksesi helpottuu kun pääset eroon ahdistavista vanhemmistasi. Koita saada koulut käytyä loppuun

      • ala_prostituoiduksi

        " Selviatsiitäkyllä
        15.11.2017 22:42
        Uusi
        Jaksaisitko mennä juttelemaan kouluterkkarille tai sitten soitat ihan yleiseen kotialuuesi terveyskeskuksen tms. ajanvaraukseen."

        Älä nyvvaa sille idiootille kouluterkkarille soita ainakaa. Se työntää saatana heti kuumemittarin perseeseen.
        Soita mieluummin pilapuhelu johonkin kotialuuesi terveyskeskuksen tms. Se pitää mielen viriänä. Sanot vaikka että: Moi. Olen siis muuten 17v, eikä mikää sakkoliha. Mutta fyrkkaa tarttis. Paljos maksat poskihoidosta.


    • Hei,

      Edellisiltä vastaajilta saitkin jo muutamia neuvoja, mutta ohessa tiedoksesi vielä muutamia paikkoja, joista voisit halutessasi hakea apua. Ulkopuolinen tuki voi auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja se voi tarjota myös uusia näkökulmia sekä helpottaa jaksamista.

      - Sekasin-chat nuorille, https://sekasin247.fi/. Sekasin-chat on auki vuoden jokaisena päivänä, maanantaista perjantaihin klo 7-24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin 15-24. Chatissa päivystävät mielenterveyden ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset.

      - Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saa halutessaan tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Tukinet on avoinna vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

      - Jos soittaminen tuntuu sinulle sopivimmalta tavalta hakea apua, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.

      Voimia tilanteeseesi ja toivottavasti löydät itsellesi sopivan tavan hakea ja saada apua!

      Lämpimin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    • jestas_sentästäs

      ku ei nyvvaa sattus mitää

      • kylläsesiitäkohenee

        Nää on vaan näitä murrosikäisten kasvukipuja. Hormonit jyllää.


    • eienäänuori

      Kyllä sinulla on traumoja perusturvallisuutesi kanssa: isä alkoholisti, äiti varmaan ollut liian väsynyt antamaan riittävästi turvaa. On ollut monesti paha olla ja pallo on ollut pikkuisena hukassa. Sinulta odotetaan vain suoriutumista ja et ole saanut olla rakastettu ja tärkeä vain omana itsenäsi. Sanoisin terapian paikka.

      • kaikkionpilalla

        Itseasiassa mä hirttäydyin eilen, mut tää köysi on ihan paska. Tässä mä odottelen kuolemaa jalat irti lattiasta kaulasta rippuen paskattaaki ihan saatanasti, mut enhämmä täältä edes vessaan pääse, ku potkasin ton saatanan jakkaran kumoon ja se meni aika kauaski.

        Emmä tiijä mikä auttas. Kaikki pelottaa ja äiti on alkoholisti.

        Tai hei!
        Voisko joku kiltti täti panna rahaa mun tilille, niin saattaisin päästä taas jaloilleni? Joku tollanen 5 kilo € olis aika kiva näin alux.


    • Melkein_kaikkionpilalla

      Joo tota. Kuskaa vaan kaikki te muut, mä annan nousta ihan kaiken kusen päähän.

    • Pessaarilaiva_Potemkin

      No mä näkisin et tää on systeemin ja Sipilän hallituksen sote-sekoilun syytä.

      Toverit. Punaliput ylös!

    • eienäänuori

      Lopeta tuo temppuilu sen nuoran kanssa. Kerro miten tänään menee. Eiköhän vielä keinoja löydy sinunkin solmujasi avaamaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      237
      4185
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      113
      2643
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2392
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1436
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1179
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1097
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      946
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      931
    Aihe