Kuka on Venäjän kaveri?

Imperialistisella maalla on vähän kavereita. Ei Venäjälläkään ole muita kavereita kuin hirmuhallitsija Assad Syyriassa. Ja sitten tietysti nämä ääliömäiset ryssäntiltut, joista Aabraham kertonee, keitä muita kavereita Venäjällä on.

13

193

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Venäjä kuvittelee, että ns. ystävyys voisi perustua pelotteluun. Se ei oikein nykymaailmassa onnistu.

      Trumpin aikana on selvästi tullut esille nykyinen Yhdysvaltojen tapa hahmottaa maailmaa. Kiinnostavaa on se, mitä tapahtuu Tyynen valtameren ympärillä ja USA:n ja Kiinan suhteilla on merkitystä. Eurooppa ja Venäjä ovat mahdollisimman kaukana. Talousmahtina EU pystyy pitämään pintansa ja EU:ta kuunnellaan. Venäjä puolestaan kuvittelee kylmän sodan ajattelutavan mukaan olevansa tasavertainen kumppani Yhdysvaltojen kanssa, vaikka maailmantaloudessa Venäjällä ei ole suurtakaan merkitystä.

      Venäjän kannalta ainut järkevä tapa olisi tukeutua EU:hun ja pyrkiä tekemään yhteistyötä. Näin tapahtukin vielä 10 vuotta sitten. Sen jälkeen Venäjä on pyrkinyt lähinnä hajoittamaan EU:ta. Näin Venäjä jää yksin ja maailman köyhäksi pojaksi. Brexitin seurauksena Britannia valitsee saman tien.

    • SuomenEtuUnohdettu

      Suomen tärkein etu olisi olla Venäjän kaveri, mutta ruotsinmielinen eliitti ja sen valtamedia pyrkivät tahallaan rikkomaan maiden suhteet ja toimivat siten hyvin vastuuttoman vaarallisen epäisänmaallisesti.

      • HylkiömaaVenäjä

        Miksei Venäjällä ole kavereita oikein missään?

        Venäjä on hylkiövaltioiden paarialuokkaan itsensä kampittanut valopää, jonka kelmitouhut ovat iljetystä aiheuttavaa kaikkialla.


    • avajatollo

      Avaaja se apukoulun nippanappa armosta suorittanut. Näky tekstissä! Alkuun Turkki, Kina Iran ja jopa USA!

      • ZimbabveVenäjä

        Olisiko Zimbabve ja Venezuela Venäjän kanssa samoja ö-maita.


    • NATO-Force-1

      Venäjämieliset älkää ihmetelkö jos ette saa virkoja... koska turvallisuus uhat tullaan kartoittamaan hybridikeskuksen toimesta.

      • svekokratian_virat

        No siinä ainakin olet oikeassa! Suomihan on svekokratia. Ja pakkovirkaruotsi takaa ruotsinkieliselle eliitille valtavasti hyviä suojatyöpaikkoja. Juuri siksi RKP ja sen bulvaanit niin kovasti puolustavat pakkoruotsitusta.

        Suomi onkin alennettu Ruotsin alusmaaksi myös turvallisuuspolitiikan suhteen, vaikka Ruotsi on todellinen historiallinen ja nykyinenkin perivihollisemme. Valta- eli svekomedia yrittää kaikin tavoin salata tuon faktan.


    • älytöntäse

      Suomi kaivaa kuoppaa itselleen Venäjävihalla..

      • Eiolevenäjävihaa

        Eihän Suomessa ole venäjävihaa. Jokunen yksityishenkilö voi vihatakin Venäjää, mutta media, poliitikot, virkamiehet jne käyttäytyvät hyvinkin korrektisti Venäjää kohtaan. Kritiikkiä säästellään jopa liikaakin verrattuna moniin muihin maihin nähden.
        Toisin on Venäjällä, jossa säännöllisin väliajoin media, poliitikot, virkamiehet kiihottavat valeuutisoinneillaan omia kansalaisiaan suomivihaan.

        Toki on niin, että täällä Suomessa on ainakin yksi hyväksikäytettävä pelle, se kuuluisa dosentti, joka suoltaa suomivastaista julistustaan ja Venäjällä aina silloin tällöin tuota hyväuskoista hölmöä käytetään hyväksi propagandassa Venäjällä. Kyllä venäläisetkin tietysti tietävät millainen hölmö on kyseessä, mutta onhan mukava ja helppo hyödyntää tuota typerystä.


    • Emme me venäläisiä vihaa, mutta on meillä lupa toivoa heiltä parempaa. Venäjä on ainoa maa Euroopassa, jota naapurit pelkäävät. Jos Venäjä lähtisi yhteistoimintaan mukaan, Euroopasta tulisi nopeasti rauhan saareke tässä levottomassa maailmassa.

      • Usasyyllinen

        Rahansaareke tulee,kun Usa vetää porukkansa kotiin.


    • Se nyt on vaan niin, että USA suojelee Länsi-Eurooppaa Venäjän imperialismilta.

      Venäjä ei ymmärrä, että me Länsi-Euroopassa kannatamme demokratiaa, sananvapautta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Ne kaikki puuttuvat Venäjältä. Niistähän tässä lopulta on kysymys.

    • Nazitvidduun

      Läntiset uusnatsipuolueet- ja ryhmät ovat Venäjän kamuja ja saavat tältä tukea.

      Siis ne natsiryhmät, jotka eivät ole keskittyneet Venäjän vihaamiseen vaan juutalaisten, muslimien, homojen, mustien, vasemmistolaisten jne. muiluttamiseen.

      Venäjä on vihankylväjä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      100
      2184
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      771
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      767
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      20
      676
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      506
      671
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      620
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      550
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      535
    Aihe