Yleisö on lämminnyt ratavarsisairaalalle

Näin sain lukea Hämeen Sanomista. On se vaan ihmeellistä, että en ole Kiemunkia, Juvosta ja joitakin muita henkilöitä lukuunottamatta havainnut minkäälaista lämpiämistä tälle täysin tuhoon tuomitulle asialle. Ajatusmaailmaani ei mahdu, miksi sairaala pitäisi radan varteen rakentaa. Meillä on jo toimiva sairaala hyvällä paikalla, rauhallisella mäellä. Mikä tässä on takana? Kuka ja mitkä tahot hamuavat nykyisen sairaalan paikkaa. Siltä ajatukselta ei voi välttyä, että nyt ei ole puhtaat jauhot pussissa. Kaikki selviää aikanaa, ja silloin voi jo olla myöhäistä. Miksi Hämeenlinnassa tehdään vain ja ainoastaan töllön töitä.
177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Häsän juttu taisi olla Iisakin kirjoittama. Jos yleisö oikeesti lämpeni ajatukselle niin ketähän mahtoi olla yleisönä vai paloiko hihat? Muualla tässä maassa moiselle hankkeelle kysytään varmaan rahoitusta ennen kuin aletaan kaavoittamaan...mutta ei Hämeenlinnassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kapinaan kirjoitti:

Näin sain lukea Hämeen Sanomista. On se vaan ihmeellistä, että en ole Kiemunkia, Juvosta ja joitakin muita henkilöitä lukuunottamatta havainnut minkäälaista lämpiämistä tälle täysin tuhoon tuomitulle asialle. Ajatusmaailmaani ei mahdu, miksi sairaala pitäisi radan varteen rakentaa. Meillä on jo toimiva sairaala hyvällä paikalla, rauhallisella mäellä. Mikä tässä on takana? Kuka ja mitkä tahot hamuavat nykyisen sairaalan paikkaa. Siltä ajatukselta ei voi välttyä, että nyt ei ole puhtaat jauhot pussissa. Kaikki selviää aikanaa, ja silloin voi jo olla myöhäistä. Miksi Hämeenlinnassa tehdään vain ja ainoastaan töllön töitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu