Voiko enää nolompaa ja nöyryyttävämpää sattua näille kisoille, että viime metreillä yksi ehdokkaista paljastuu syytteen saajaksi väkivaltaisesta käyttäytymisestä.
Miten Martina ilkeääkin esiintyä hyvänä missimammana, kun itsellään samankaltaista taustaa lähestymiskieltoineen ja tulevine oikeudenkäynteineen.
Minkä taaksensa jättää, sen edestänsä löytää, sanoo jo vanha sananparsikin.
Miten Martina ilkeääkin esiintyä hyvänä missimammana, kun itsellään samankaltaista taustaa lähestymiskieltoineen ja tulevine oikeudenkäynteineen.
Minkä taaksensa jättää, sen edestänsä löytää, sanoo jo vanha sananparsikin.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Hiljaiseksi vetää, tuumaili Martina. Martina yritti puolustella, että tapauksesta on jo aikaa (muutama vuosi), mutta on mielenkiintoista nähdä, miten "arvostettu missiorganisaatio" nyt toimii...
Rattijuoppoudesta ja äidillisistä otteistakin on jo aikaa.
Tekemällä tehty ja hakemaalla haettu herutuskikka. Aina jotain skandaalia. Pitää saada näkyvyyttä, eikä siinä katsota, kuka poljetaan jalkoihin.
Nii-i kyllä on Seiska törkeyden huippu, kun noin valheellisia juttuja julkaisee.
Tekohetkellä tuo missi oli alaikäinen. Martina oli aikuinen äiti-ihminen, kun se veti Sofiaa pataan Vip-tilaisuudessa.
Miten Martinan teot liittyy missikisoihin? Eihän hän ole missiksi pyrkimässä.
Omistajan ominaisuudessa Martina on Miss Helsinki-kisojen keulakuva. Kaikenlainen negatiivisuus heijastuu myös kisojen julkisuuskuvaan.
Nyt pitää osata katsoa kokonaisuutta hieman laajemmassa mittakaavassa ja varsinkin yhteistyökumppaneita ajatellen.
Laitan tähän tyhmemmille selkokielellä... sponsorit lähtee meneen, kun paska iskee tuulettimen!
Kukaan ei halua tahrata mainettaan. Sellaiseen ei ole yhdelläkään firmalla varaa.
Martina lohduttaa nyt missifinalistia. Miten? Pukki kaalimaan vartijana :DD
No tää siitä sitten seuraa kun kisan osallistujia haalitaan ties mistä . Eihän Martinalla ole mitään kapasiteettia arvioida näiden mimmien kelpoisuutta julkisuuteen kun itse on sinne tullut niin kyseenalaisin keinoin.Ton kisan taso on ollut vuosia järkyttävän huono muutenkin ei noista kaunottaria ole noussu kun juorupalstojen täytteeks tai nakulehdissä pyllistelemään -no kisat on emonsa näköiset .Fiksuimmat naiset on kisan heittänyt kesken varmaan huomattuaan mihin sontaan olivat joutuneet--noi vois huoletta lopettaa kukaan ei kaipais
Kyllä nää missukat siihen kisaan itse hakeutuvat. Ei heitä tarvitse mistään haalia. Oli ne missikisat kenen hyvänsä järjestämät, niin eipä niistä monikaan ole päätynyt sen kummemmin parempiin asemiin. Jokaisessa kisassa on näillä missukoilla sama tavoite järjestäjästä huolimatta, päästä julkisuuteen.
Toi on pelkää hurskastelua ,kyllä ainakin miss suomi kisat on ollu ponnahduslauta aika monelle ihan oikeisiinkin töihin ,maran kisa taas on ollu pelkkä vitsi aina ,eiks ensimmäisien kisojen palkintoina ollu silikonit voittajalle --joo tosi tasokasta ja kuvaavaa . Martina esiintyy nyt kuin olis joku hyväntekijä näille missukoille mutta läpi paistaa pelkkä hyötyminen näistä tytöistä , jonkin aikaa sittenhän se katsoi asiakseen avautua siitä kuinka avuttomia nykyajan nuoret tytöt on ihan käytännön asioissa --paraskin puhuja
Kyllä se on ihan missiemon moka, että kisat on noin huonomaineiset! Saa sitä selitellä ja keksiä syitä, mutta kyllä vika on kisaorganisaatiossa.
No toi missiemo kyllä kertoi ennen kisaa ,että osallistujat tänä "juhlavuotena"on juuri näitä ennenkin kisaan osallistuneita yrittäjiä , jos se ei ole haalimista ,niin mikä sitten? Uusia pyrkijöitä tähän törkykisaan ei varmaan mistään ilmottautunu ,eikä ihme , kisan maine on vain taakka muihin töihin pyrittäessä .Nyt sitten on taas kriminaali kohut tänäkin vuonna saatu julkisuuteen --hyvin menee ,niinkuin kaikessa mihin toi törkytyrkky on osallisena
Martina ponnistaa pk-pohjalta milloin missiemoksi, milloin hyvinvointiguruksi tai ravintotieteilijäksi. Yritystä on, mutta ei koulutusta tai kunnon tietoja mistään mihinkään. Martina saa kuitenkin niin paljon positiivistakin näkyvyyttä ja suojelua. ISssä esim. tänään Miss Hki -kisoihin liittyvä kommenttiosio suljettu viiden eri kommentin jälkeen. Olisi saattanut tulla lunta tupaan yhden finalistin väkivaltaisuuksista vs. Martina.
Näin on. Tänäänkin Martina oli Itiksen Egon (Yliopiston apteekin omistama) liikkeessä avajaispäivän vieraana koko päivän. Ei paina tuotakaan isoa firmaa ollenkaan Martinan sotkut ja menneisyydet, vaan liikkeen kasvoksi palkattu näkyvään rooliin. On outoa ;(
Samaa ihmettelin itsekin, kun sielläpäin liikuin ja näin mainoksen Martinasta Ja Hunksien Juccista. Onko niin, että Martina saa tehdä mitä haluaa vai eivätkö firmat tiedä hänen taustoistaan ja esim. tulevasta mahdollisesta oikeudenkäynnistä.
IltaSanomat pitää kummankin missiaiheen artikkelin ilman kommenttimahdollisuuksia. On varmaan pelko, millainen ryöppy olisi tullut itse missimamman väkivaltaisuuksista. Miksi Martinaa noin suojellaan ja jeesataan, mainoskasvona jatkuvasti eri firmoille jne.
Itiksessä ei käy yksikään itseään kunnioittava kantasuomalainen.
Ei taida paljoa teidän boikotit joista vahtoatte auttaa asiaanne?Onhan varmasti nyt kaikki paperille laitettu mihin ei saa koskea mitä ei saa ostaa tai lukea yms.???
Martinahan muuten varmaankin käy Kasarmikadun S-Marketissa eli siinä joutuu sekin lafka mustalle listalle.Saatikka Prismat jotka kuuluu samaan ketjuun...Siinä se perheenäiti selittää muille miksei voida käydä tuossa kaupassa: 'Voi kulta emme voi mennä koska Martina käyttää juuri tuota kauppaketjua.Muista sinäkin ikuisesti se 'kultaseni'''...
Onko näin? Jos on totta, niin aivan JÄRKYTTÄVÄÄ toimintaa. Etenkin jos takana on yliopiston apteekki....ei tarvitse niihin enää vaivautua.
Noilla rupufirmoilla on vaan onnettoman huonot markkinoijat , niille riittää , ett pärstä on tunnettu ,ei sillä ole suurta väliä mistä. Noita firmoja syntyy ja kaatuu kun sieniä sateella ja ainoa tavoite on nyhtää asiakkailta fyrkat tarpeeksi nopeesti veks.silloin kelpaa tääkin törkyjulkis keulakuvaks
Ego on kylläkin pääkaupunkiseudulla arvostettu, YAn omistama toiminimi. Ihmettelen myös, että Mara oli otettu avajaispäivän keulakuvaksi.
No tämähän vain kertoo sen, että Yliopiston Apteekki hyväksyy rattijuoppouden ja väkivallan. Sen se nyt vain omilla valinnoillaan tekee. Pistää mietityttämään.
Tapahtumahan oli Itiksessä! Siellä Martina on omiensa parissa eli slummissa. Jos keskustassa tai Lauttasaaressa olisi tuo tapahtuma ollut... ei, ei. Ei niille seuduille tapahtumiin vieraaksi Martinaa kutsuta.
Perskele kun ketuttaa. Niin se vaan on mainoskasvoja milloin missäkin, vaikka täällä juorupalstalla sitä urakalla haukutaan.
Kourallinen kaheleita luulee vaikuttavansa yleiseen mielipiteeseen.
"yleinen mielipide" Martinasta = rattijuoppo salarakas.
Kourallinen umpityhmiä ikifaneja toivoo ettei niin kävis ,turhaan
Vai Martina oikein järkyttyi finalistin menneisyydestä ja pas*at. On niin ryvettyneet skabat kautta aikojen, on tullut voittajaa turpaan, Misukka antanut turpaan ja itse missiemokin vetänyt pataan. Sitä vain en ymmärrä mitä pahaa Jessica oli tehnyt. Mutta Martinan kisat ovatkin hänen näköisensä.
Jessica on paremman näköinen kuin Martina. Onneksi tuli yllättävä mahdollisuus korjata tilanne.
Kyllä Martina teki viisaan ratkaisun, että jättää Miss Hki-kisat taakseen. Noloja tilanteita toisensa jälkeen ja pisteenä iin päälle finalistin väkivaltatausta tällä kertaa. Eiköhän Maraa nolota ja hävetä OMA väkivaltataustansa...Vai onko jo unohtanut, näkee itsensä vaan niin mahtavana tyyppinä, äitinä, urheilijana ja kaikenlaisena esikuvana...
Sehän on täysin harhainen ja luulee ,ettei kukaa sen vanhoja juttuja märehdi ,väärässä on tekoja ei saa tekemättömäks ja kansan muisti on tosi pitkä . Mikään ei myöskää poistu netistä , kannattais miettiä selitykset valmiiks kun omat lapset löytää mutsin kuvat ja historian sieltä ,eipä kateeks käy --edestään se ton kaiken paskan vielä löytää
Missifinalisti jättäytyi itse pois lauantain finaalista, näin Sevenin mukaan. Mutta mamma Martina vaan porskuttaa menemään, häntä eivät väkivallat tai lähestymiskiellot ym. ym. hetkauta mihinkään. Nyt varmasti onnensa huipulla, että pääsee eroon koko Miss Hki -hölmöilyistä. Martinaa ei pysäytä mikään, mutta eiköhän hänenkin vielä joskus pidä alkaa ottaa vastuuta tekemisistään. Niitä aikoja odotellessa.
Eiköhän sinunkin olisi viisainta keskittyä lähipiirisi moraalin vartiointiin.
Toi nyt on kummallinen kommentti ,täällä nää Martinan kannustajat jatkuvasti keskittyy tänne kirjoittajien arvosteluun ,kun pitäis ottaa kantaa ton tyrkyn julkisuuteen itse tunkemaan sontaan .Se olis paljon hedelmällisempää kun täysin tuntemattomien ihmisten solvaaminen.vaikeus varmaan piilee siinä ,että Martinan tekemisten puolustelujen perusteluja on yhä vaikeampaa löytää
Hyvin kirjoitettu!
Vain idiootit ja mielisairaat fanitavat Martinan kaltaista psykohullua halpaa paskaroska idiootti.
Ei kukaan täys järkinen fanita Martinaa tai puolla häntä yhtään missään. Pitää olla tosia sekaisin ja todella todella tyhmä jos niin tekee.
Vain idiootit, tyhmät ja Hullut fanittaa Martinaa ja Martina itse kirjoittelee täällä jatkuvasti itseään puoltavia viestejä.
Martina on suomen inhotuin ihminen jos ei poliitikko ja Simon Eloppia lasketa mukaan.
Psyko Hullu idiootti Martina luotsaa miss Helsinki kisoja ja hänen tyhmyytensä, halpuutensa ja surkea makunsa näkyy jatkuvasti kisoissa ja siitä syntyvissä kohuissa.
Monet kisaajat ovat puoli rikollisia kuten Martina itsekin, rikosrekisteri, väkivaltaisia kiusaajia tai rikollisen väkivallan uhreja, tyhminä halua sitä tuomita ja muuta sekoiluja.
Kisassa vuosi toisensa jälkeen valitaan suomen missi historian rumimpia missejä, joista kohistaan ympäri maailmaa.
Osallistujien taso surkea!
Martinan psykohullu whiteTrash vaikutus, halpuus, tyyli ja asenne näkyy kisoissa ja sen osallistujissa ja heistä syntyvissä kohuissa. Surkeaa , halpaa ja säälittävää toimintaa.
https://www.is.fi/viihde/art-2000005453958.html
Miksi psykohullu Martina saa edes järjestä mitään kisoja ja miksi yritykset ja media tekevät hänen kanssaan yhteistyötä?
Katsokaa iltasanonien kuvaamaa kisaa suorana , kyllä täytyy sanoa , etta taso on alitettu jälleen kirkkaasti .Ihme sekoilua postimerkin kokoisella lavalla Kaivohuoneen baarin vieressä ,jotain ihme talenntti tuubaa siellä nyt sählätään ,kisan viimein alettua tunnin myöhässä ilmoitetusta. Mitä tuolla on muka harjoiteltu ja hiottu viikon aikana ,tosi amatöörimäistä puuhastelua . Ei tota tosissaan voi ottaa -kukahan nyt kerää kiitokset huikeasta onnistumisesta
Todella aneemista touhua kuvaamisesta, äänenlaadusta ja juontamisesta lähtien. Onko yleisö houkuteltu viinalla paikalle?
Sponsoriluettelo auttaa muistamaan, mitä yrityksiä ei kannata tukea.
Kameran akkua vaihdetaan, lähetys jatkuu hetken kuluttua...
Ei kyllä tuota sinun vuodatustakaan jaksa kukaan tosissaan ottaa...
Pilkut on taas laskettu . Onnittelut ! Kommentit tekstistä loistaa poissaolollaan , niinkuin aina--sä et koskaan petä
Itsehän te täällä puututte suurennuslasilla jokaisen Martinan kielivirheeseen ja pääasia jää usein kommentoimatta...
Mielestäni nimim.'pilkut.pisteet ' ei sen typerämmin arvostele teitä ja teidän kielivirheitänne.
Kyllä täällä nimenomaan Martinan ääliömäisiä tekstejä kritisoidaan , eli sisältöä ,kieliviheet ja kirjoituksien onnettomat sanavalinnat tulee ikäänkuin kaupan päälle . Monta huvituksen hetkeä tässä on vietetty niiden äärellä . Tää pilkkujen ja pisteiden laskija ei koskaan arvostele itse kommenttia ja on melko huvittava totisuudessan sekin ,kai se jotan tyydytystä toiminnastaan saa
Ja lapsikuoro otettu kapakkaan esiintymään puolen yön maissa. Mitäh??
Samaa ihmettelin. Vantaan lapsikuoro, jos kuulin oikein. Biisi liittyi johonkin perheväkivaltaa vastustavaan kampanjaan.
Lapset tuohon aikaan jossakin missikisassa esiintymässä ravintolassa?? Uskomatonta. Jos laulun teemana perheväkivallan vastustaminen, niin sopii hyvin Martinalle, mutta että lapsikuoro. Haloo.
Noniin se on Vantaan lapsikuorokin teidän boikotissa...
HEH, HEH mitähän nää ei boikotoisi.
Juontaja kysyi entisiltä misseiltä, mitä kisasta jäi käteen. Sephora ja se toinen vastasivat, että "Muistoja ja kokemuksia ja paras ystävä. Paljon jäi käteen." Mitään konkreettista eivät entiset missit pystyneet kertomaan.
Toinen juontaja kysyi yleisöltä: "Onko hyvin juotu?" Vastaukseksi tuli mölinää.
Sephora kertoi myös kasvaneensa ihmisenä ja päässeensä unelma-alalle. Hän kertoi antavansa kruunun mielellään eteenpäin.
Voittajien julkistamishässäkkä oli myös ihanan kömpelöä pyllistelyä kilpailijoiden ja kameran edessä. Sephora vesirajamekossaan ja Martina tapetinvärisestä kankaasta laaditussa housupuvussaan häärivät korkeilla koroillaan polvet koukussa peittäen näkyvistä voittajat. Sephoran asettaessa kruununsa voittajan päähän Martina huusi jotain kita ammollaan ja koikkelehti sitten tyrkkäämään timanttilahjakorttinsa ja kukkakimpun voittajan käsiin. Onnea niin paljon, uusi Miss Helsinki! Tulet tarvitsemaan sitä.
JennaJuulia voitti missHelsinki kisan...taisi olla jostain ;) syystä kisan lyhyin tyttö...
Onnettomat amatöörimäiset kisat. Liikaa ihmisiä ja tapahtumia pienen pienellä lavalla ja kapealla pitkulaisella pöydällä. Ja vuosi taas tehty workia tuommoisen ohjelman eteen...Jossakin mättää ja pahasti.
Mara oli vanhan tädin näköinen, on hyvä, että jää sivuun...
hehheee, oiken arvattu. voittaja on 163cm, eihän Martinan kisassa voi voittaa joku 178cm. Martinahan näyttäisi pygmiltä sellaisen vieressä. On se Martina aikamoinen kettu.
Summa summarum: Miss Hki -kisat voisi lopettaa. Turhista turhin, sekava ja huonosti johdettu kisatapahtuma. Myös ISn osuus heikko, niin kuvauksen kuin äänityksen puolesta. Utulan Katri se vaan jaksaa paapoa Martinaa.
En pystynyt katsomaan alkua pidemmälle ,kyllä oli onnetonta räpeltämistä .totako sitten on vuosi suunniteltu ja harjoiteltu ? Turhaan hukattua aikaa, onneton suora lähetys kruunas kaiken . Loppuhuipentumaa sitten vilkaisin , samaa luokatonta sähläämistä ,mitä se Martina siellä heilui ja huitoi ,eiks sen pitänyt olla kisasta syrjässä ? Mitä ihmettä tällä onnettomalla sotkulla on tarkoitus julkisuuteen viestittää? Tuskin mitään tärkeää
Molemmat perintöprinsessat olivat paremman näköisiä kuin voittaja, mutta eihän siellä ollutkaan kauneudesta ja edustavuudesta sinällään kyse. Kaiken huippu oli minusta missiekokelaiden esiintyminen kävellen catwalkilla. Lavalla hääri "taustalla" sinällään kohtalaisesti "tanssinut" tyttöpari - tietenkin pyllistellen ja revitellen, mutta osa yleisöstä näytti päätään kääntämättä seuraavan juurikin näiden tyttöjen esitystä, misseistä viis. Istuiko tuomaristo kameran selän takana, kun en seurannut ohjelmaa lainkaan aiemmin. Osa tytöistä unohti kokonaan kääntyilemisen käännöspäässä ja koko suoritus vaikutti juosten k**lta. Eipä sillä kai ollutkaan vaikutusta valintaan mitenkään. Sekundaa ja sutta pukkaa joka käänteessä.
Tuomaristoa ei näytetty lainkaan, kun heidät (eli sponsorien edustajat) esiteltiin nimeltä mainiten. Vain yksi kamera ja yksi kuvakulma. Siksi vanha missi ja vanha missiemo onnistuivat peittämään kärkikolmikon hääriessään lavalla. Misseistä näkyi ehkä vilahdus, kun Martina ja Sephora seisoivat heidän edessään selin yleisöön ja kameraan. Todella "harjoitellulta ja ammattimaiselta" vaikuttava show. Koko vuosi menee ilmeisesti sponsorien ja missien etsintään, ja lopputulos on ns. juosten kustu tapahtuma.
Uskomatonta miten pahoin Martina on tän sössinyt. Ei todellakaan oo mitään rakettitiedettä järjestää missikisoja ja ainakin teoriassa miss Helsinki olis voinut olla suomen kakkoskisa miss suomen jälkeen.
Mutta ei, taso laskenut vuodesta toiseen ja aina menee kaikki pieleen.
Kisasta on tullut valkoisen roskaväen ja maahanmuuttajien kisa johon kukaan oikeasti missiksi haluava ei uskalla lähteä kun tietää et maine menee. Lisäksi mukana on kaikenlaisia rikollisia ja miksei olisi, onhan missimammallakin rikosrekisteri.
Ennen näitä paikallisia miss sitä-sun-tätä-kisoja käytiin, jotta löydettäisi kaupungeista edustavia tyttöjä kisaamaan Miss Suomi-kisoihin..
Esim. Miss Turku.
Nykyään tämä Miss Helsinki on täyttä tuubaa.
Eihän noissa kisoissa todellakaan edes mitata /arvioida missukoiden pärjäämistä Miss Suomi-kisassa, mikä kuitenkin on ollut alkuperäinen ajatus.
Ihan yhtälailla tämän "kisan" voi päättää tähän täysin tarpeettomana.
Varsinkin kun ajatellaan tätä viimevuotista "Miss Helsinkiä"....
Olipas kerrankin aivan ihmeellisen hyvä juttu numerolehdessä. Kerrankin realismia ja ihmeellistä selväjärkisyyttä Martinaa ja missiorganisaatiota koskien. Kerrankin esille nostettiin moraali. Kerrankin kommentti, joka on ollut kaikkien kirjoitettavissa, mutta kukaan ei ole uskaltanut sitä tehdä. Kiitos.
Näin juuri, lehti totesi Martinan kisojen arvopohjan niinkuin se on. Itse emäntä huokailee tyytyväisenä, vaikka pahemmin ei vois sössiä ja vielä kymmenen vuotta putkeen!
Pohjatonta paskantärkeyttä ja perusteetonta itsekehua jo 10 vuotta!
Siinä se on loistavasti tiivistettynä tän tyrkyn loistava ura
Nämä kisat on ihan hauskat koska aina joku sekoilu tapahtuu tai tulee "skandaalimissejä". Ei kai kukaan nyt tosissaan edes näitä missikisoiksi usko. Tollanen pikkunen jokavuotinen hässäkkäkisa.
No kovin tosissaan toi järjen riemuvoitto niitä kisoja aina koko vuoden kehuu suunnittelevansa ja toteutus on pettämättömästi täyttä kuraa. Täähän on ollut sen päätyö jo vuosia, mitään kehitystä , tai uusia ideoita se ei saa aikaiseks. Skandaaleja ja kohuja on riittänyt joka vuodelle , ehkä se on kotonaan juuri ton kaltaisissa sählingeissä , mutta ei se kovin hyvää ammatillista kuvaa siitä anna. Feikki mikä feikki.