Kristittyjen määrän lasku on kohtuullisen pientä lopulta kuitenkin kun ottaa huomioon minkälaisen jatkuvan kritiikin ja antikristillisen kulttuurin keskellä he joutuvat elämään.
Sukupuolten ero pienempi kuin miltä näyttää, sillä naisten pidempi keski-ikä ja vanhimpien ikäpolvien suurempi kirkkoon kuuluvussa yhdessä vaikuttavat.
0Äänestä
vm41
Evoluutio etenee myös silläkin saralla vääjäämättä. 100v on lyhyehkö aika etenemisen nopeuden laskemiseen ja lopullisen 1-0 tuloksen näkemiseen. Kuitenkin voidaan sanoa etenemisen kiihtyvä loppua kohden kirkkojen häviämisen myöden, sillä joka tapauksessa "maksumiesten" vähentyessä kirkkokato kiihtyy. Nykyisten kaltaiset uskonnot ovat tulevaisuudessa hävinneet evoluution nostaessa älykkäiden osuutta kilpajuoksussa enemmistöksi ja näin tehden valistus lisääntyy kehityksen edetessä, pullauttaen kuvitelmien varassa eläjät maanrakoon.
"Jos tietäisit, että huomenna kuolet, niin mitä hyötyä sinulle on siitä, että olet uskonnoton?"
Tasan yhtä paljon kun uskiksella uskonnosta. Silloin nimittäin lakkaa hihhulinkin mielikuvitus laukkaamasta :D
("Jos tietäisit, että huomenna kuolet, niin mitä hyötyä sinulle on siitä, että olet uskonnoton?")
"Tasan yhtä paljon kun uskiksella uskonnosta. Silloin nimittäin lakkaa hihhulinkin mielikuvitus laukkaamasta :D "
Minulla on ainakin kristinuskosta se hyöty, että minulla on ainakin toivo iankaikkisesta elämästä. Mutta, uskonnottomalla ei ole sitäkään ja siksi ei koskaan kannata olla uskonnoton, vaan uskova.
Ihmeellistä kun sinulla tuntuu olevan tilanne, jossa kuolema hallitsee elämää.
"Ihmeellistä kun sinulla tuntuu olevan tilanne, jossa kuolema hallitsee elämää. "
Minua hallitsee toivo iankaikkisesta elämästä Jumalan valtakunnassa. Mutta uskonnottomalla ei ole sitäkään. Siksi kenenkään ei kannata olla uskonnoton, vaan uskova kristitty.

Onko se vain kristinuskon Jumala joka tarjoaa bonuksena sen iänkaikkkisen elämän? Siis hyvä valinta , vain yksi /asiakas.
("Jos tietäisit, että huomenna kuolet, niin mitä hyötyä sinulle on siitä, että olet uskonnoton?")
"Tasan yhtä paljon kun uskiksella uskonnosta. Silloin nimittäin lakkaa hihhulinkin mielikuvitus laukkaamasta :D "
Minulla on ainakin kristinuskosta se hyöty, että minulla on ainakin toivo iankaikkisesta elämästä. Mutta, uskonnottomalla ei ole sitäkään ja siksi ei koskaan kannata olla uskonnoton, vaan uskova.
"Minulla on ainakin kristinuskosta se hyöty, että minulla on ainakin toivo iankaikkisesta elämästä."
Henkisesti heikot tarvitsee jotain, jotta jaksaisi elää sen älyttömän kuolemanpelon kanssa päivästä toiseen.
"Mutta, uskonnottomalla ei ole sitäkään ja siksi ei koskaan kannata olla uskonnoton, vaan uskova."
Jos hyväksyy tosiasiat niin helpottaa kummasti eikä tarvi mitään mielikuvitusolentoja turvaksi vaan pärjää ihan hyvin omin avuin.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kristittyjen määrän lasku on kohtuullisen pientä lopulta kuitenkin kun ottaa huomioon minkälaisen jatkuvan kritiikin ja antikristillisen kulttuurin keskellä he joutuvat elämään.
Seuraavassa+linkissä+oleva+käyrä+kertoo+karua+kieltään+kirkon+jäsenmäärän+kehityksestä.+Kun+vanhempi+ikäluokka+kupsahtaa+pois,+jäsenmäärä+putoaa+rajusti.+Esimerkiksi+kolmekymppisistä+kuului+1990+kirkkoon+vielä+n.+86+%,+kun+vuonna+2011+osuus+oli+enää+67+%.+Nuorten+aikuisten+kirkosta+eroaminen+on+lisääntynyt+jyrkästi+ja+viimeisten+vuosien+aikana+myös+kastettujen+prosenttiosuus+on+selvästi+laskenut.
Kirkon+ongelma+on+se,+että+kun+liberaaleille+kumartaa,+niin+konservatiiveille+pyllistää+ja+päin+vastoin.Ottaa+kirkko+julkisuudessa+mitä+kantaa+hyvänsä,+niin+aina+ovet+käyvät+ja+suunta+on+ulospäin.+
http://aijaa.com/zcs5SB
Kuka viitsisi tehdä käyrän uudemmin tiedoin? Vasen reuna alkaa nyt 70 prosentin alapuolelta.
Tämäkin vielä piti laittaa https://www.chartgo.com/share.do?id=fb4f8c3daa#.WhVe1FVl-pp
Sukupuolten ero pienempi kuin miltä näyttää, sillä naisten pidempi keski-ikä ja vanhimpien ikäpolvien suurempi kirkkoon kuuluvussa yhdessä vaikuttavat.
Evoluutio etenee myös silläkin saralla vääjäämättä.
100v on lyhyehkö aika etenemisen nopeuden laskemiseen ja lopullisen 1-0 tuloksen näkemiseen.
Kuitenkin voidaan sanoa etenemisen kiihtyvä loppua kohden kirkkojen häviämisen myöden, sillä joka tapauksessa "maksumiesten" vähentyessä kirkkokato kiihtyy.
Nykyisten kaltaiset uskonnot ovat tulevaisuudessa hävinneet evoluution nostaessa älykkäiden osuutta kilpajuoksussa enemmistöksi ja näin tehden valistus lisääntyy kehityksen edetessä, pullauttaen kuvitelmien varassa eläjät maanrakoon.
Läntinen arvoyhteisö.
Arvoisa aloittaja!
Jos tietäisit, että huomenna kuolet, niin mitä hyötyä sinulle on siitä, että olet uskonnoton?
"Jos tietäisit, että huomenna kuolet, niin mitä hyötyä sinulle on siitä, että olet uskonnoton?"
Tasan yhtä paljon kun uskiksella uskonnosta. Silloin nimittäin lakkaa hihhulinkin mielikuvitus laukkaamasta :D
Ihmeellistä kun sinulla tuntuu olevan tilanne, jossa kuolema hallitsee elämää.
Sehän on kristityillä aina mielessä. Kuolema ja saatana. tuommeisessa jooukossa voi hyvin seotakin.
("Jos tietäisit, että huomenna kuolet, niin mitä hyötyä sinulle on siitä, että olet uskonnoton?")
"Tasan yhtä paljon kun uskiksella uskonnosta. Silloin nimittäin lakkaa hihhulinkin mielikuvitus laukkaamasta :D "
Minulla on ainakin kristinuskosta se hyöty, että minulla on ainakin toivo iankaikkisesta elämästä.
Mutta, uskonnottomalla ei ole sitäkään ja siksi ei koskaan kannata olla uskonnoton, vaan uskova.
"Ihmeellistä kun sinulla tuntuu olevan tilanne, jossa kuolema hallitsee elämää. "
Minua hallitsee toivo iankaikkisesta elämästä Jumalan valtakunnassa.
Mutta uskonnottomalla ei ole sitäkään. Siksi kenenkään ei kannata olla uskonnoton, vaan uskova kristitty.
Onko se vain kristinuskon Jumala joka tarjoaa bonuksena sen iänkaikkkisen elämän?
Siis hyvä valinta , vain yksi /asiakas.