Lestadiolaisuus Oulussa

Asioista-on-voitava-kesk

Millaisia näkemyksiä teillä ei-lestadiolaisilla ihmisillä on lestadiolaisista Oulussa? Miten kyseinen keskittymä vaikuttaabpuluun?

Ja tämän palstan ylläpidosta saamani viestin mukaan tämä aihe kuuluu tänne. Mikäli joku haluaa keskustella ei-lestadiolaisen uskontokunnan tai muun ryhmittymän vaikutuksista, niin tehkää oma avaus.

Asiallista argunentointia siis ja tarinoita tosielämästä siis.

Kiitos.

175

10532

    Vastaukset

    • Kysymys-kuuluu

      Sananvapaus takaa Suomen perustuslaissa jokaiselle oikeuden ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Suomi24-palstoilta viestejä voidaan kuitenkin poistaa jälkikäteen, mikäli ne rikkovat palvelumme sääntöjä tai Suomen lakia. Suomi24 Keskusteluissa on myös erikseen Lestadiolaisuus-palsta, jonne asiaa käsittelevä yleinen keskustelu voisi sopia paremmin. Mikäli kyseessä on nimenomaan Oulun lestadiolaisia käsittelevä keskustelu, sopii se myös Oulu-palstalle.

      Miksi viestejä ei julkaista? Ei ole rikottu lakia, vaan keskustelu on ollut asiallista totuuksia kertovaa!

      • Anonyymi

        Keskustelu ei todellakaan ole ollut asiallista. Yhtä ryhmää haukutaan ja mollataan törkeästi. Ei mitään rajaa. Kunnianloukkauksen raja ylittyy reilusti. Paljon enemmän pitäisi suodattaa näitä viestejä.Ei ole sananvapautta vaan törkeän loukkaavaa käytöstä. Ainakin yksi on tähän ihan erikoistunut ja muutama hännystelijä myös. En ole lestadiolainen ja erotan sananvapauden ja törkykirjoituksen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustelu ei todellakaan ole ollut asiallista. Yhtä ryhmää haukutaan ja mollataan törkeästi. Ei mitään rajaa. Kunnianloukkauksen raja ylittyy reilusti. Paljon enemmän pitäisi suodattaa näitä viestejä.Ei ole sananvapautta vaan törkeän loukkaavaa käytöstä. Ainakin yksi on tähän ihan erikoistunut ja muutama hännystelijä myös. En ole lestadiolainen ja erotan sananvapauden ja törkykirjoituksen

        En myöskään ole lestadiolainen. Mielipiteeni :Vainoamista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En myöskään ole lestadiolainen. Mielipiteeni :Vainoamista.

        Samaa mieltä kui nämä kaksi edellistä. Siis lestsdiolaisten vainoamista ja kiusaamista...Tiedoksi myös, että en myöskään ole lestadiolainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä kui nämä kaksi edellistä. Siis lestsdiolaisten vainoamista ja kiusaamista...Tiedoksi myös, että en myöskään ole lestadiolainen.

        Eihän lestadiolaiset myönnä olevansa lestadiolaisia, valehtelevat kun eivät halua joutua naurettaviksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustelu ei todellakaan ole ollut asiallista. Yhtä ryhmää haukutaan ja mollataan törkeästi. Ei mitään rajaa. Kunnianloukkauksen raja ylittyy reilusti. Paljon enemmän pitäisi suodattaa näitä viestejä.Ei ole sananvapautta vaan törkeän loukkaavaa käytöstä. Ainakin yksi on tähän ihan erikoistunut ja muutama hännystelijä myös. En ole lestadiolainen ja erotan sananvapauden ja törkykirjoituksen

        Lapsia raiskattu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä kui nämä kaksi edellistä. Siis lestsdiolaisten vainoamista ja kiusaamista...Tiedoksi myös, että en myöskään ole lestadiolainen.

        Olet sinä lesta tai muuten vain et tajua mistä edes on kyse.


    • AloittaJaIte

      Vastatkaa asiallisesti. Ylläpito näköjään poistanut monta viestiä jostakin syystä. Jos poisto oli aiheeton, olkaa yhteydessä ylläpitoon.

    • Shhhhhhhh

      Ei Oulussa saa lestoista keskustella.

      • Anonyymi

        AIVAN SAMA jOS EI TÄÄLLÄ KERTA SAA KESKUSTELLA SITTEN KESKUSTELLAAN BAAREISSA JA OIKEIN ÄÄNEEN!!
        TULEE SUURELLE YLEISÖLLE SELEVÄKSI ETTÄ MITÄ MIELTÄ NIISTÄ OLLAAN!!!!!


      • Anonyymi

        Niinpä se näkyy tästäkin keskustelusta.


    • Jatketaan-aiheesta

      Tervetuloa puhumaan aiheesta.. ylläpito palautti tämän keskustelun joka oli poistettu kun joku ei ollut aiheesta tykännyt.

    • eilesta8

      hihhuleita, ei ihminen voi anteeksiantaa toisen syntejä, naiset nääntyy lapsentekoon, miksi televisiota ei saa katsoa ? ?

    • ruupenleevi

      Kattoppa ylenareenasta stillerin eilinen ja laske montako suomalaista oli mukana.

    • Nyt-oikeesti-saatana

      Miksi viestejä poistettu?

      • OnpaArkaAihe

        NIIN!!!! Mitä sananvapautta tämä nyt muka on??????!!!!!


    • Geenit-supussa

      Miksi ne naiset on kaikki samannäköisiä?

    • Uskonto on jokaisen yksityisasia ja jos haluaa kuulua lahkoon, sekin on yksityisasia. Myös omat uskonnolliset vakaumukseni ovat yksityisasioitani. En välttämättä tunnista ko. lahkon jäseniä, mutta ne muutamat, joihin olen arjessani tutustunut, ovat erittäin onnellisen oloisia, ystävällisiä ja kohteliaita.

      • Vastalause-

        Ei se ole yksityisasia, jos ja kun sen maksaa yhteiskunta. Eikä ole myoskää oma asia, jos se toiminta aiheuttaa esimerkiksi sisäsiittoa.
        Toki uskoa saa vaikka keijukaisiin, kunhan se ei aiheuta muille tai itselleen uskovalle haittaa.


      • Kelatkaa-vähän

        Entäs ”pirttiviljely”. Onko jokaisen oma asia? Työt katoaa ja eikö syntyvyys pidä suhteuttaa siihen? Satoja työpaikkoja katoaa joka päivä. Entäs kun jotkut hankkii niitä isoja perheitä, niin niissähän kasvetaan aika ahneiksi, ilkeäksi jne, niin onko se oma asia joka ei kuulu muille? Entäs hiilijalanjälki?


      • No ihan rehellisesti sanottuna evvvk :) En ole tullut juurikaan tätä uskontokysymystä pohtineeksi, sillä muutamaa työkaveria lukuunottamatta en ole juurikaan kyseisen lahkon edustajiin törmännyt . Tai varmaankin olen, mutta kun en yleensä juurikaan toisten elämänkatsomuksia pohdiskele, en tunnista eikä minua edes kiinnosta tunnistaa lestadiolaista. Eikä jehovalaista, helluntailaista eikä muslimia. On ihan muita kiinnostuksen kohteita elämässä kuin toisten ihmisten uskonnolliset vakaumukset. Tuo niinsanottu pirttiviljely ei myöskään kiinnosta. Omassa sukupuolielämässä on pohtimista ihan tarpeeksi.


      • Lestadiolaisuus-Oulussa

        Käy meidän tavallisten veronmaksajien kukkarolle - sosiaalimenojen osuus kohtuuttoman suuri juusi lestojen takia. Seurakuntien järjestettävä ylisuurille perheille ilmaista hoitoapua, kun äiti ei jaksa ja ehdi hoitaa suurta pesuettaan.

        Miksi meidän muiden pitäisi maksaa lestojen pirttiviljely, jossa naiset on valjastettu synnytyskoneiksi taivaspaikan saamiseksi.

        Lapsia pitää hankkia juuri sen verran, että jaksaa heidät hoitaa ja elättää.


      • Hyvähän se on, että syntyy lisää suomalaisia. Jää meillä muilla siihen yhteen tai kahteen lapseen kuitenkin. Ei minulla ole mitään lestadiolaisia vastaan, tosin ihan vasta myöhemmällä aikuisiälläni olen uskovaisiin törmännyt noin yleensäkään. Lähipiirissäni ei ole koskaan ollut uskovaisia ja olen paikkakunnalta, missä ei tietääkseni asu ainuttakaan lestadiolaisperhettä


      • Ikänsä-Oulun-seudulla
        sokeripalanenko kirjoitti:

        Hyvähän se on, että syntyy lisää suomalaisia. Jää meillä muilla siihen yhteen tai kahteen lapseen kuitenkin. Ei minulla ole mitään lestadiolaisia vastaan, tosin ihan vasta myöhemmällä aikuisiälläni olen uskovaisiin törmännyt noin yleensäkään. Lähipiirissäni ei ole koskaan ollut uskovaisia ja olen paikkakunnalta, missä ei tietääkseni asu ainuttakaan lestadiolaisperhettä

        Jos et ole lestoille altistunut etkä tajua asioita näköjään muutenkaan, niin vaikene.


      • Ikänsä-Oulun-seudulla kirjoitti:

        Jos et ole lestoille altistunut etkä tajua asioita näköjään muutenkaan, niin vaikene.

        No enpähän vaikenekaan, maassamme on sananvapaus. Oikeasti minua kiinnostaa tämä asia ja uskomattoman jyrkät negatiiviset mielipiteenne, sillä en näe mitään uskontoa ongelmana yhteiskunnassamme. Kyllä ne suuret ongelmat ovat ihan jostain muista asioista kuin muutamien monilapsisten perheiden lapsiluvuista johtuvia.


      • Olet-melko-varmasti-niit
        sokeripalanenko kirjoitti:

        No enpähän vaikenekaan, maassamme on sananvapaus. Oikeasti minua kiinnostaa tämä asia ja uskomattoman jyrkät negatiiviset mielipiteenne, sillä en näe mitään uskontoa ongelmana yhteiskunnassamme. Kyllä ne suuret ongelmat ovat ihan jostain muista asioista kuin muutamien monilapsisten perheiden lapsiluvuista johtuvia.

        Miksi otat kantaa asiaan mistä sinulla ei ole kokemusta?


      • Olet-melko-varmasti-niit kirjoitti:

        Miksi otat kantaa asiaan mistä sinulla ei ole kokemusta?

        Miksi en ottaisi? Jyrkkä asenteenne ja sen syyt kiinnostavat. En jaksa ymmärtää, mistä moinen mustavalkoisuus juontaa juurensa. Yleensäkään en ymmärrä, miksi muiden ihmisten usko kiinnostaa.


      • Epäilen-sinua-L
        sokeripalanenko kirjoitti:

        Miksi en ottaisi? Jyrkkä asenteenne ja sen syyt kiinnostavat. En jaksa ymmärtää, mistä moinen mustavalkoisuus juontaa juurensa. Yleensäkään en ymmärrä, miksi muiden ihmisten usko kiinnostaa.

        No mutta kun tänne on syitä kertoneet, niin sensuuri iskee. Ei saa tosiasioita tuoda julki, kun ovat jo täälläkin vaientamassa. Kyllä sinä olet lestadiolainen itse tai muuten vain joku turha lässyttäjä, jota tietämättään asioista sotkeutuu asioihin mistä ei mitään tiedä. Lue aiheesta muilla palstoilla, kun täällä sensuuri iskee ja tajua oikeasti mikä ongelma se lestadiolaisuus on yhteiskunnassa ja Oulussa, vaikka onkin tabu.


      • Epäilen-sinua-L kirjoitti:

        No mutta kun tänne on syitä kertoneet, niin sensuuri iskee. Ei saa tosiasioita tuoda julki, kun ovat jo täälläkin vaientamassa. Kyllä sinä olet lestadiolainen itse tai muuten vain joku turha lässyttäjä, jota tietämättään asioista sotkeutuu asioihin mistä ei mitään tiedä. Lue aiheesta muilla palstoilla, kun täällä sensuuri iskee ja tajua oikeasti mikä ongelma se lestadiolaisuus on yhteiskunnassa ja Oulussa, vaikka onkin tabu.

        Totuus on näkökulman vanki. Minun tosiasiani ovat ne omani, jotka tältä suunnalta näen. Jos uskoo jonkun toisen totuuden, ei opi eikä kehity. Asioista tulee keskustella ja niitä tulee kyseenalaistaa. Kerroin näkemykseni ja kokemukseni, kun sitä tuossa ihan alkuperäisessä keskustelun avauksessa ystävällisesti kysyttiin. Uskon toki Jumalaan, mutta kirkkoon en ole muutamaan kymmeneen vuoteen kuulunut eikä minulla ole minkään sortin kytköksiä mihinkään lahkoihin. Oma vahva mielipiteeni on, että jokainen on itse vastuussa teoistaan, toimii kuten oikeaksi näkee ja laumassa ilman omaa tahtoa tai päätäntävaltaa toimiminen ei sovi minulle. Minua ei kuitenkaan häiritse, jos joku muu toimii toisin. Eikä kiinnostakaan.


      • Liikun varmaankin ihan väärissä piireissä, koska en tosiaankaan ole ongelmaa huomannut :) Tosin en ole missään paikallisissa pikkufirmoissa koskaan työskennellytkään ja ystävät ovat tulleet ihan harrastusten kautta. Naapureiden kanssa en ole tekemisissä tervehtimistä enempää


      • Asia-taputeltu

        Paikallisissa pilkufirmoissa ei ole lestoja töissä, ellei se ole lestojen firma. Julkiselle sektorille niitä on luikerrellut ihan korkeisiin asemiin, mutta silloin laittomasti suosivat lestoja työhönotossa. Ihmisten kannattaa pyytää selvitys kuka valitaan tehtävään.

        Sinulla ei selvästi ole asiasta vain kokemusta. Kannattaa muistaa, että isoissa perheissä on kasvettu ahneiksi, salakavaliksi ja ilkeiksi.

        ”Puukko” saattaa tulla selkään.

        Toki on lestadiolaisuudesta moni eronnut ja alkanut ihmistymään senkin lahkon nuoriso. Kiitos esimerkiksi internetin.


      • No ei ole, en ole koskaan ollut valtiolla enkä kunnalla töissä, en myöskään niissä paikallisissa pienissä yrityksissä. Kansainvälisissä suurissa yrityksissä vain ja ongelmaa ei niissä ole ollut. Ehkä ko. henkilöt ovat maastoutuneet niin hyvin, etten ole huomannut. Muistelisin, että joka pikkujoulussakin kaikki lähimmät muutamakymmenen työkaveriani ovat alkoholiakin nauttineet, karaokea laulelleet ja muutoinkin hyvin luontevasti ja sujuvasti tonttuilleet :)


      • ykköstykkinipa
        Olet-melko-varmasti-niit kirjoitti:

        Miksi otat kantaa asiaan mistä sinulla ei ole kokemusta?

        onko tää keräsen joku ykkös tykki lestoissa joka saa kuormasta parhaat


      • Uskonto-Ei-Ole-Ongelma
        sokeripalanenko kirjoitti:

        No enpähän vaikenekaan, maassamme on sananvapaus. Oikeasti minua kiinnostaa tämä asia ja uskomattoman jyrkät negatiiviset mielipiteenne, sillä en näe mitään uskontoa ongelmana yhteiskunnassamme. Kyllä ne suuret ongelmat ovat ihan jostain muista asioista kuin muutamien monilapsisten perheiden lapsiluvuista johtuvia.

        Vaan lahkolaisuus, jota voidaan oikeutetusti sanoa ihmisopiksi syystä, että siinä on liikaa ihmisten asettamia ehtoja "oikealle uskomiselle" - mikä se sellainen uskonto oikein on, joka perustuu lahkon huru-ukkojen sanelemiin oikean uskomisen ehtoihin.

        Puhdasta lahkolaisuutta se on - ja totta on myös se, että lestadiolaisuus on tietynlainen ongelma Oulussa ja Pohjois-Pohjanmaalla - alkaen siitä, millaisia sosiaalikuluja kyseisen lahkon lisääntyminen yhteikunnalle aiheuttaa.


      • Olet-talepaani
        sokeripalanenko kirjoitti:

        No ihan rehellisesti sanottuna evvvk :) En ole tullut juurikaan tätä uskontokysymystä pohtineeksi, sillä muutamaa työkaveria lukuunottamatta en ole juurikaan kyseisen lahkon edustajiin törmännyt . Tai varmaankin olen, mutta kun en yleensä juurikaan toisten elämänkatsomuksia pohdiskele, en tunnista eikä minua edes kiinnosta tunnistaa lestadiolaista. Eikä jehovalaista, helluntailaista eikä muslimia. On ihan muita kiinnostuksen kohteita elämässä kuin toisten ihmisten uskonnolliset vakaumukset. Tuo niinsanottu pirttiviljely ei myöskään kiinnosta. Omassa sukupuolielämässä on pohtimista ihan tarpeeksi.

        Evvk ja silti itket vastauksen tänne?


      • Anonyymi
        Lestadiolaisuus-Oulussa kirjoitti:

        Käy meidän tavallisten veronmaksajien kukkarolle - sosiaalimenojen osuus kohtuuttoman suuri juusi lestojen takia. Seurakuntien järjestettävä ylisuurille perheille ilmaista hoitoapua, kun äiti ei jaksa ja ehdi hoitaa suurta pesuettaan.

        Miksi meidän muiden pitäisi maksaa lestojen pirttiviljely, jossa naiset on valjastettu synnytyskoneiksi taivaspaikan saamiseksi.

        Lapsia pitää hankkia juuri sen verran, että jaksaa heidät hoitaa ja elättää.

        Suomihan tarvitsee lapsia siis tulevia veronmaksajia. Hyvä, että edes lestadiolaiset lapsia tekevät. Olen tuntenut ja tunnen useita ko. ihmisiä. Heitä on monenlaisia kuten meissä ei-lestadiolaisissakin. En ymmärrä, mikä siinä heidän uskonnossa on niin pahaa? Antaa ihmisten uskoa siihen, mihin itse haluavat. Ei se ole keneltäkään pois.


      • Anonyymi
        sokeripalanenko kirjoitti:

        Miksi en ottaisi? Jyrkkä asenteenne ja sen syyt kiinnostavat. En jaksa ymmärtää, mistä moinen mustavalkoisuus juontaa juurensa. Yleensäkään en ymmärrä, miksi muiden ihmisten usko kiinnostaa.

        Syyt lyhyesti siinä jos et kuulu heihin olet heidänmielestään alempiarvoinen vain he jumalanlapsia kuvittelevat olevansa
        Ei "uskovaisten" kusettaminen on silloin
        Ok


      • Anonyymi

        Näin juuri.


      • Anonyymi
        sokeripalanenko kirjoitti:

        No ihan rehellisesti sanottuna evvvk :) En ole tullut juurikaan tätä uskontokysymystä pohtineeksi, sillä muutamaa työkaveria lukuunottamatta en ole juurikaan kyseisen lahkon edustajiin törmännyt . Tai varmaankin olen, mutta kun en yleensä juurikaan toisten elämänkatsomuksia pohdiskele, en tunnista eikä minua edes kiinnosta tunnistaa lestadiolaista. Eikä jehovalaista, helluntailaista eikä muslimia. On ihan muita kiinnostuksen kohteita elämässä kuin toisten ihmisten uskonnolliset vakaumukset. Tuo niinsanottu pirttiviljely ei myöskään kiinnosta. Omassa sukupuolielämässä on pohtimista ihan tarpeeksi.

        Ei todellakaan viitsisi tätä tyhjänpäiväistä. Kyllä näitä vihspuheita täällä riittää.


      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa hoitoalalla. Tunnollisia ja ahkeria. Kokemusta on sekä työkaverina, potilaana ja omaiseni hoiti todella hyvin. Työpaikkaa nimeämättä esimiesasemassa oleva hoiti omaiseni enemmän kuin hyvin. Olen ollut monessa paikassa töissä hoitoalalla. Aina on ollut ahkeria ja oikeudenmukaisia työkavereita.


      • Anonyymi
        sokeripalanenko kirjoitti:

        No enpähän vaikenekaan, maassamme on sananvapaus. Oikeasti minua kiinnostaa tämä asia ja uskomattoman jyrkät negatiiviset mielipiteenne, sillä en näe mitään uskontoa ongelmana yhteiskunnassamme. Kyllä ne suuret ongelmat ovat ihan jostain muista asioista kuin muutamien monilapsisten perheiden lapsiluvuista johtuvia.

        Aivan samaa mieltä.


      • Anonyymi
        Epäilen-sinua-L kirjoitti:

        No mutta kun tänne on syitä kertoneet, niin sensuuri iskee. Ei saa tosiasioita tuoda julki, kun ovat jo täälläkin vaientamassa. Kyllä sinä olet lestadiolainen itse tai muuten vain joku turha lässyttäjä, jota tietämättään asioista sotkeutuu asioihin mistä ei mitään tiedä. Lue aiheesta muilla palstoilla, kun täällä sensuuri iskee ja tajua oikeasti mikä ongelma se lestadiolaisuus on yhteiskunnassa ja Oulussa, vaikka onkin tabu.

        Tosiasioita kyllä voi tuoda julki asiassa kuin asiassa. Tähän aiheeseen mitenkään muuten puuttumatta. Mutta puhukaa asiaa. Mitä kenenkään ulkonäkö, perhe-elämä ym. tähän kuuluu. Te ette tiedä toisten ihmisten perhe-elämästä yhtään mitään, ettekä onnellisuudesta. Ilkeää arvailua ja puhetta. Halu vain vahingoittaa. Älkääkä väittäkö että olen lestadiolainen, että sen vuoksi kirjoitan.


      • Anonyymi
        Ikänsä-Oulun-seudulla kirjoitti:

        Jos et ole lestoille altistunut etkä tajua asioita näköjään muutenkaan, niin vaikene.

        Juurihan täälä kysellään, että mitä mieltä. Ja nyt vaaditaan vaikenemaan. Siinä se sananvapaus?!


      • Anonyymi

        Yli puolet jättää lahkon viimeistään aikuisena.


    • Lestukoita

      Miksi lestaeukkojen pitää synnyttää joka vuosi? Onko se heidän oma valinta vai ukkojen keksimä juttu? Kyllä nainen voi käyttää halutessaan ehkäisyä vaikka olisi mikä Lestukka ei sitä voi ukot määrätä eikä Leevi Lauri lestadius haudastaan. Herätkää nyt hyvät ihmiset sieltä kaamoksesta.

    • Vörkkiix-tää

      Puhutaan niin kuin asiat on, kiitos,

      • Lesta-

        Mitä se teille kuuluu mihin me uskotaan?


      • lol12345678
        Lesta- kirjoitti:

        Mitä se teille kuuluu mihin me uskotaan?

        ei se kiinnosta mihin uskotte mutta se miten se vaikuttaa teihin ja muihin kiinnostaa


      • Anonyymi
        Lesta- kirjoitti:

        Mitä se teille kuuluu mihin me uskotaan?

        Se mihin uskotte on oma asia
        Mutta älkää ylentäkö itseänne muita paremmiksi
        Siihen ei mitään perustetta
        Moraalikäsityksenne ei siis oikeuta epäoikeudenmukaisuuksiin pelkästään illalla anteeksipyytämällä


    • meillä on suuri painostus ja haluaisimme pois, mutta mies on töissä sipilän firmassa, ja täällä ei voi kin olla kuten muut tai sittne tulle miehet ja naiset.

      eette ymmärrä mitä täällä on elää, kun on vankina suomessa

    • En-tykkää-heistä

      kyllähän niistä voisi kirjoittaa vaikka miljoona tarinaa eikä yksikään ole hyvä.

    • Iso_vaikutus

      Mielestäni on erityisesti keskustelemisen arvoista se kuinka tämä keskittymä vaikuttaa Oulun seudun työmarkkinoihin ja liike-elämään. Kaikki tietävät että he suosivat asioinnissaan toistensa yrityksiä. Miettikääpä kuinka se vääristää kilpailutilannetta ja vaikuttaa samalla alalla olevien ei-lestadiolaisyritysten (esim. rakennusala) mahdollisuuksiin. Ja kappas vaan, p-pohjanmaalla jyllää juurikin lestadiolaistaustaiset yritykset monella toimialalla (kytköksiä toimialasta toiseen löytyy useita). Ja suosiminen vaikuttaa myös ko. yritysten rekrytointeihin.
      Jos olisin tämän tiennyt vuosia sitten niin olisin pysynyt poissa täältä, varsinkin kun muualla tätä ongelmaa ei ole...

      • Anonyymi

        Kuulemma suurin osa jättää lahkon viimeistään aikuisena. Miksi synnyttää paljon , maailmaan..


    • Onnellisia_ja
    • Otan-osaa-oulu

      Ihan helveton sairasta touhua!

    • evidenssi

      Voi tätä saatanan koettelemusta, kuinka mahdankaan selvitä uskomuksien houkutuksista..

      • kiikkkuuuu

        Missä ne suviseurat on ensi kesänä?IIIIIIIso000 porukka tulossa katsomaan kun Sipilä pyytää syntejään anteeksi ja niitä on paaaaljon!


    • Lestat-on-suolesta

      Pirunkarkoituskurssit on Äänekoskella.

    • Juu_kokemusta_on

      Mieslestat käyttäytyy naisia kohtaan niinkuin olisivat päällikköjä vaikka samalla tasolla mennään ja tämä on tosi. Ällöttää ne aivopestyt.

      • LueRaamattua

        Raamatun mukaan mies on perheen pää.


      • bgfhg
        LueRaamattua kirjoitti:

        Raamatun mukaan mies on perheen pää.

        Niinhän siinä lukee, mutta se on eettisesti kelvotonta opetusta, niin kuin monet muutkin asiat Raamtussa ja kristinuskossa. Jumala on pelkkä mielikuvitusolento ja Raamatun kirjoitukset ovat harhaisten ja/tai vallanhimoisten huijareiden tekemiä.


    • antilesta440

      lestadiolaisten asuntovarallisuus on yhteiskunnalta kusetettua varallisuutta. Oulunsalossa ja Kempeleessä on vähän yksiöitä ja kaksioita tarjolla, systeemi menee näin. Lesta ostaa asunnon, toiset lestat takaavat, tietenkin lestadiolaiselta pankkihenkilöltä, asunto vuokrataan just 18v täyttäneelle lähisukulaiselle, asumistuki juoksee tilille, ja sossu maksaa loput, sitten tehdään samalla tavalla ristikkäin, näin yhteiskunta ja sossut maksavat lestadiolaisten asuntojen lyhennykset. Eräälläkin lestapuhujalla on 24 tällä tavalla hankittua sijoitusasuntoa.

      • hjlyupklup

        Mitäs haittaa tuosta sinulle on ?


    • Juuujooo

      Lapsuudessani/nuoruudessani tuntemani lestaadiolaiset olivat kaikki mukavia kavereita.

    • Lestukkkaaaa

      Lahko pitäisi kieltää. Nykyaikana ei aikuisten ihmisten pitäisi uskoa vanhojen ukkojen satuja. Naisten alistamista ja huru-ukkojen ylivaltaa. Lopettakaa naiset tämä hulluus. Jokainen voi uskoa mihin haluaa,mutta ei tämmöistä pelleilyä tule sallia. Johan tämä Leevi Lauri ukkeli on ollut haudassa niin kauan,ettei hänen höpötyksiään tarvitse iänkaiken pavoa.

      • Vistat-letuttaa

        Olen samaa mieltä.


      • esikois

        Ei ole lahko,vaan herätysliike .
        Usko sinä vaikka pakkasukkoon,


      • Lestat-saatanoita
        esikois kirjoitti:

        Ei ole lahko,vaan herätysliike .
        Usko sinä vaikka pakkasukkoon,

        Pakkasukkoon uskominen onkin harmitonta. Lestat on lahko tai jopa kultti.


      • Anonyymi
        esikois kirjoitti:

        Ei ole lahko,vaan herätysliike .
        Usko sinä vaikka pakkasukkoon,

        Lahkohanse on ja mikä vitu herätysliike?


    • Uskova-

      Toukokuussa julkaistaan kirja/ tutkimus lestojen verkostoista. Uskon että tutkimus on peukaloitu.

    • Rovasti-eka-pöydässä

      On muuten pelastanut monta alkossa töidin tullutta uskon kaveria lopputililtä. Uskovaisuus ei vaadi rehellisyyttä. Omat edut ensimmäisenä. Kymmenen käskyä on tehty rikottaviksi ja anteeksiannettaviksi. Jumalan terve.

    • Hohhoijakkaa

      Siinäpähän ovat.

    • Ijhthko

      Kaikki "ei lestadiolaiset " on juoppoja,narkkeja,rattijuoppoja,tappajia ym.. näin se yleistäminen toimii.. jotku ei edes tunne lestadiolaisia ja silti mussuttavat kui kaveri joskus kerto tämmöstä ja tämmöstä..jne

    • uijuiui

      Lestoilla juntta-asema valtuustoissa näissä kylissä, kaikissa joissa kepu häärää.

      • Anonyymi

        Oulussa vasemmistoliitto ja persut syö tietämättään lestojen kädestä. Vastustavat nöyrästi kaikkia kaupungistumista edistäviä projekteja, kuten Raksilan kampusta. Lestojen kiinteistöimaisuus ja yritykset toimivat pääasiassa laitakaupungeilla ja liitoakunnissa. Siksi vastustavat rahallisia panostuksia keskustan alueelle.


    • Funkkerr

      MInusta on käsittämätöntä että tuo alistava ja syrjivä järjestö saa olla edes olemassa. Tiesittekö että se työpaikan sovinistisin sika on yleensä lestamies, koska siihen heidät kotona kasvatetaan? Tiesittekö että on olemassa uskontojen uhrien tuki, UUT? Mikä muu harrastus kuin uskonnot tuottavat uhreja? Henkisen väkivallan uhreja. Älkää käyttäkö lestojen tuotteita, liikkeitä tai vuokratko heidän halliosakkeitaan. Älkää tukeko tätä liikettä.

    • Perkuleet

      Kuinka on mahdollista,että tänä päivänä naiset alistuvat tämmöiseen lapsitehtailuun jonkun hullun ukon keksimän uskonnon varjolla? Avatkaa nyt silmänne ja ajatelkaa omilla aivoillanne. Pelkkää pelleilyä ja tekopyhyyttä uskonnon nimissä väittää ettei saa käyttää ehkäisyä eikä naiset voi käydä töissä. Suksikaa kuuseen saarnoinenne. Ei tämmöisellä lahkoilla ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Huru-ukkojen keksimä huuhaata juttu. Tämmöiset lahkot pitäisi kaikki kieltää.

      • Rokenrolla

        Lestaperheessä tytöt aivopestään jo lapsena siihen että mies määrää ja on perheen pomo. Saa olla väkivaltainenkin, kunhan sillon tällöin katuu syntejään. Paneminen ja lapsien teko on tärkeää ja sitä pitää tehdä jatkuvasti. Lestadiolaisyhteisöissä perheen lapsettomuus voi johtua naisesta, mutta ei koskaan miehestä. Siemenetön mies kun kaikessa hiljaisuudessa korvataan puolitutulla uskonveljellä joka itkevän naisen panee paksuksi pimeässä aviomiehen odottaessa ulkopuolella. Ei se ole syntiä vaan auttamista. Lestathan on mielestään kovasti luonnonsuojelijoita mutta maapallon liikakansoitus ei ole heidän syytään eikä muutenkaan totta. Saatana se on se joka luonnon paskoo...

        Minä arvostan lestoja niin että jos saan vähänkään vihiä että meille töihin hakeva on tätä uskontokuntaa niin ei ole sopiva. Nainen varsinkaan. Kuka sitä jatkuvaa äitiyslomaa sietää? Mitään en osta lestalta enkä halua olla tekemisissä. Sama koskee helluntalaisia, mormooneja, buddhalaisia, muslimeja ja muita uskonhihhuleita. Luuvitosta on aina tarjolla kyllä.


      • Anonyymi
        Rokenrolla kirjoitti:

        Lestaperheessä tytöt aivopestään jo lapsena siihen että mies määrää ja on perheen pomo. Saa olla väkivaltainenkin, kunhan sillon tällöin katuu syntejään. Paneminen ja lapsien teko on tärkeää ja sitä pitää tehdä jatkuvasti. Lestadiolaisyhteisöissä perheen lapsettomuus voi johtua naisesta, mutta ei koskaan miehestä. Siemenetön mies kun kaikessa hiljaisuudessa korvataan puolitutulla uskonveljellä joka itkevän naisen panee paksuksi pimeässä aviomiehen odottaessa ulkopuolella. Ei se ole syntiä vaan auttamista. Lestathan on mielestään kovasti luonnonsuojelijoita mutta maapallon liikakansoitus ei ole heidän syytään eikä muutenkaan totta. Saatana se on se joka luonnon paskoo...

        Minä arvostan lestoja niin että jos saan vähänkään vihiä että meille töihin hakeva on tätä uskontokuntaa niin ei ole sopiva. Nainen varsinkaan. Kuka sitä jatkuvaa äitiyslomaa sietää? Mitään en osta lestalta enkä halua olla tekemisissä. Sama koskee helluntalaisia, mormooneja, buddhalaisia, muslimeja ja muita uskonhihhuleita. Luuvitosta on aina tarjolla kyllä.

        Herranen aika, mitä touhua!! Tulee ihan K.Päätalon kirjoista lestadiolais isäntä Iivari Sääskilampi mieleen. Sekaantui jopa poikansa morsiameen himoissaa..::))))

        Jokusia heikäläisiä tiedän työni kautta, ja totta selkäänpuukottajia ja omahyväisiä ja kateellisia ovat. Lisäksi kovia valittamaan kaikesta, pomon edessä tietenkin sitten ihan muuta esittävät ...


    • nakemystamakin

      Rivijäsenet ahkeria ja tunnollisia. Rippisalaisuus tulisi lailla kieltää maallikkosaarnaajilta jotta pedofiilit yms. saataisiin vastuuseen tekemisistään. Anteeksianto ei voi olla lain yläpuolella eikä syntyvyyden säännöstely saarnamiesten päätettävissä.

      • Hsjdkdkdjsk

        Olen tässä asiassa todellakin erimieltä ja kokemusta on enemmän kuin sinulla, joka itsekin olet selvästi vetelys.


    • ihimisoikeuret

      Islam ja sharia-laki ovat varoittavia esimerkkejä kun maallikkosaarnaajia vastaavat imaamit nostavat itsensä lakiemme ylä puolelle. Uskonnonvapaus on verho jolla todellisuutta peitellään.

      • Työ987

        Minulla on ollut ja on useita lestoja työkavereina. Ahkeria ja tunnollisia työntekijöitä. Persoonina ehdottoman rehellisiä työ- ja kotiasioissaan.
        Nuoret ovat fiksuja tyyppejä. Eivät ole ahdasmielisiä sillä tavoin kuin noin 20 vuotta sitten.
        Toki on omat tapansa. Minua ei se haittaa.
        Yhtä vähän kuin muslimit, joita on myös ollut ja on työkavereina.
        Kaikkein ahkerampia ja miellyttävimpiä ovat thaimaalaiset ihmiset!


      • chianmai
        Työ987 kirjoitti:

        Minulla on ollut ja on useita lestoja työkavereina. Ahkeria ja tunnollisia työntekijöitä. Persoonina ehdottoman rehellisiä työ- ja kotiasioissaan.
        Nuoret ovat fiksuja tyyppejä. Eivät ole ahdasmielisiä sillä tavoin kuin noin 20 vuotta sitten.
        Toki on omat tapansa. Minua ei se haittaa.
        Yhtä vähän kuin muslimit, joita on myös ollut ja on työkavereina.
        Kaikkein ahkerampia ja miellyttävimpiä ovat thaimaalaiset ihmiset!

        Thaimaalaiset on buddhalaisia. Buddhan "kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan" on hieno periaate.


    • hatersgonnahate

      Sukuni on isoäitini puolelta vanhoillislestadiolaisia. Itse olen luterilainen.
      Aika törkeää yleistää koko ihmisryhmä jonkun parin ihmisen perusteella.
      Stereotypioita kun on niin helppo viljellä netissä tapaamatta edes ketään
      lestadiolaisista.
      Ei lestadiolaiset ole sen huonompia kuin muutkaan ihmiset.

      • Anonyymi

        Ne opit jolla nostatte itsenne "uskovaisina"
        Ylemmäs kun ei teidänlahkoon kuuluvat
        Ei ainakaan raamatusta ole


    • lestatjoo

      Itellä on ainaki ihan positiivinen näkemys lestoista ja kuulemma ovat kovia tekemään bisneksiä ja muutenkin ahkeraa ja kunnianhimosta porukkaa. Moni kun leppää vaan laakereillaan mutta lestat ei.

    • oleneilesta

      Eikai lestoissa ole sen kummenpia ihmisiä kuin ei-lestoissa. Uskonto on kuitenkin nykypäivään outo. Suomessa on aina ollut suurilapsisia perheitä uskonnosta riippumatta. Toivoisin lestojen uskonnon muuttuvan avoimempaan ja vapaaseen suuntaan. Yhteisössä on monenlaista ihmistä ja perhettä. En menisi arvostelemaan itse lesta-perheitä, arvostelisin lesta- johtajia, jotka manipuloivat uskovaisia lestoja.
      Muidenkin uskontojen varjolla tehdään paljon pahaa. Uskonto on verho sairaille mieliteoille.
      Ennen uskovia pidettiin hyvinä ihmisinä poikkeuksetta, tässä syy jonka vuoksi joka uskonto yhteisöön pesiytyy myös näitä sairaita yksilöitä.
      Suomessa on uskonnonvapaus, se kaikille sallittakoon, myös Oulussa.

      • 2905

        Nimenomaan lestoissa on kummempia ihmisiä. Lestaperheeseen syntynyt, siellä kasvanut ja sen arvomaailman sekä ahneuden ja "syntien sovittamisen" juurruttua selkäytimeen on kumma ihminen. Todellisuudessa se todellisuus jossa lestat elävät, asuvat ja olevat, on harhainen maailmankuva. Toisin sanoen, kyse on lähinnä aivopesun tapaisesta persoonallisuushäiriöön tai mielenterveyden sairauteen kasvatettu ihminen.

        On turha osoitella johtajia. Joku heidät on asemaansa valinnut ja kontallaan sitä asemaa auktoriteettinaan pitää. Jokaisella paikkakunnalla on omat hengelliset johtajansa ja aktiiviset saarnaMIEHENSÄ. Jokaisessa ystäväpiirissä ja yhteisössä on johtava MIES. Perheessä se johtaja on tietysti perheen pää, eli siellä asuva vahin mies. Usein tämä perheen johtajaMIES on väkivaltaisen ja sadistisen isän kasvattama eikä kukaan epäile etteikö olisi oikeutettua jatkaa tällä tiellä.

        Lestadiolaisuutta, kuten muitakin lahkolaisuuksia, pitäisi käsitellä sairaina. Kyse on enemmän joukkopsykoosista ja yhteisestä harhasta. Älä ummista silmiäsi tältä pahalta.


      • Geenit-tykkää

        Suomessa on outoja ihmisiä muutenkin. Suurperheet pitäisi laittaa haittaverolle. Kolmannesta lapsesta ja enemmästä tuntuvat haittaverot!


    • Anonyymi

      On varmasti raskasta ihmisen elää vihassa ja katkeruudessa joka tulee esille kommenteissa, siis aivan järkyttävää luettavaa. Kyllä se vaan niin on että jokaisen pitää hankkia oma elämä, eikä se elämä kohene sillä että toisia solvaa ja kadehtii.

    • Anonyymi

      Juha Sipilän lestadiolainen vakaumus ja monilapsisuus ei estänyt häntä tekemästä lähes 5%:n leikkausta työttömyyspäivärahaan. Kylmäkiskoinen ukko! Ei tätä tulla unohtamaan miesmuistiin Suomessa!

      Juha Sipilä oli ja on edelleen "vakaumusveljensä" Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäisen poliittinen käsikassara eduskunnassa. Outoa ettei tässä lestadiolaisten poliittisessa asetelmassa sekä edustuksessa ole mitään kummallista mutta että ay-liikkeen vastaavassa tilanteessa yritetään kaataa koko hallitus!

      Sipilä on lestadiolainen vaikka voissa hänet paistaisi!

    • Anonyymi

      Ex-lestadiolainen Matias paljastaa remonttibisneksen huijauskikat – ”En ollut sen rehellisempi kuin muutkaan”

      Iltasanomissa.

    • Anonyymi

      Pyramidin huipulta löytyy todellinen "ketunpesä"
      Nimimerkki: Kokemusta on

    • Anonyymi

      Mulle opetettiin että jos ihminen ei ole kuollessaan vanhoillislestadiolainen, hän joutuu iankaikkisesti olemaan Helvetissä, tulisessa järvessä kärsimässä. Helvetistä kuulemma näkee Taivaan ilon jossa vanhoillislestadiolaiset iloitsevat Jeesuksen kanssa. Silti en ole lesta.

      • Anonyymi

        Täyttä paskaa opetettu.


    • Anonyymi

      Kepu Sipilä kään ei ole pelastuneiden joukossa ellei tee parannusta vanhoillislestadiolaisuuteen. Itseäni vähän naurattaakin lahkolaiset..

    • Anonyymi

      Lestoilla tarkoitus estää kaupungistumiskehitys Oulussa, koska omistavat niin paljon kiinteistöjä ja yrityksiä laitakaupungille. Pro Linnanmaa on ikävä esimerkki siitä, miten paljon valtaa lestoilla on. Pystytvät horjuttamaan jopa yliopiston tahtoa. Sipilä ja Huuskonen mukaan, niin näkyvyys on taattua.

      • Anonyymi

        Pelkkäävät, että levittäytyy rauhanyhdistyksen tontille?

        Kiinteistöbisneksethän niillä myöa Raksilan kampuksen myötä kusee. Ovat ostaneet Linnanmaalta sijoitysasuntoja. Omille vuokrataan puoli-ilmaseksi ja muille älytön vuokra ja vuoden soppari.


      • Anonyymi

        Helpompi myös valvoa omia nuoria, kun ovat Linnanmaalla eivätkä keskustassa. Yliopiston hallituksessa ei myöskään istu lestediolaisia, joten Raksilan kampuksen vastustaminen on yksi tapa näpäyttää yliopiston hallitusta lestavastaisuudesta.


      • Anonyymi

        Käytännössä homma ontähän asti mennyt näin:.

        1. Miljonäärisetämies ja kiintestöalan hallitusammattilainen Pertti Huuskonen perustaa kansanliikkeen, johon saa vanhan tuttunsa 90-luvulta, eli Juha Sipilän mukaan.
        2. Kyseisen kansanliikkeen motiivina on vastustaa Oulun yliopiston Raksilan kampusta.
        3. Kepulaislestadiolaiset hajasijoittamispolitiikkaa kannattavat eivät tykkää siitä, että kaupungin keskustan alueelle investoidaan. Mielummin lähiöihin ja syrjäseuduille, jossa tontit halvempia ja rakennusmääräykset kevyempiä, mikä mahdollistaa lestadiolaisfirmojen harjoittaman bulkkirakentamisen.
        4. Toisaalta lessuilla on myös kaunoja yliopisto kohtaan, koska se on ainoa iso toimija alueella, jossa heillä ole juuri minkäänlaista asemaa.
        5. Ihan aluksi miljonäärisetämies Huuskonen antaa raflaavia haastatteluja aiheesta Kalevaan. Julkaisu on taattu, koska Huuskonen on istunut Kalevan hallituksessa.
        6. Kun asialle on saatu tarpeeksi julkisuutta Kalevan kautta, perustetaan adressi. Adressia mainostetaan vuosi Kalevassa ja allekirjoutuksia saadaan noin 7000.
        7. Samalla järjestetään ammattimaisia lobbaustilaisuuksia paikallispolitikoille.
        8. Kun vaalikoneet on julkaistu Kalevassa on Huuskosen kansanliikkeen mainos, jossa linkki heidän sivuille. Linkin takana kerrotaan, ketkä ehdokkaat ovat vastanneet Sipilälle ja Huuskoselle myötämielisesti yksittäiseen heidän kansanliikkeensä agendaan liittyvään kysymykseen.
        9. Näin Huuskoselle ja Sipilälle myötämieliset ehdokkaat saavat ilmaista mainontaa ja herrat itselleen myötämielisiä ehdokkaita valtuustoon. Voi kuvitella, kenen tai minkä ryhmittymän bisneksiä seuraava valtuusto suosii.
        10. Pro Linnanmaan mainoskamppanja jatkuu yhä Kalevan sivuilla ja heille myötämielisiä politikkoja muistutellaan kunniavelastaan Sipilälle ja Huuskoselle

        Tässäpä esimerkki lestakorruption toteutumisesta Oulussa. Näiden tiettyjen ryhmien valta on niin kova, että saattaa olla, ettei täällä ole kohta edes yliopistoa, kun yliopiston hallituksen näkemykset jyrätään massiivisilla kamppanjoilla. Sipilällä ja Huuskosella on rahaa, joten tätä asiaa on varaa pitää yllä vaikka seuraaviin vaaleihin.

        Seuratkaapa valtuutettujen toimintaa tarkkaan. Esim. Kamux ja muut lestafirmat saa rakentaa isoja kiinteistöjä Ouluun, eikä mitään nurinaa kuulu. Yliopiston yrittäessä laajentaa toimintaansa Raksilaan syntyy valitusten kierre. Suurin syy tähän on se, ettei yliopisto suosi lestoja virkanimityksissään. Seuratkaa näitä Sipilän, Huuskosen ja heitä lähellä olevien politikkojen toimia tarkkaan.


    • Anonyymi

      Lukekaapa kirja Usko Toivo Raskaus , avaa silmät näkemään miten sairas yhteisö on.

      • Anonyymi

        Ei tarvitse lukea, näen sen muutenkin Oulussa asuvana.


      • Anonyymi

        Asia on on monimutkainen, kun jos sekaantuu heidän asioihin sekaantuu samalla heidän tulkintaan Raamatusta, yhteisölliseen toimintaan (sis. Harrastustoiminta, poliittinen, kunnallinen ja yritystoiminta) ja perhe elämään. Siksi on vaikea sanoa sitä taikka tätä koska joukon suuren määrän taustatuki on vastassa miltä kannalta hyvänsä, ja ongelmat pysyy suojassa, koska riippuvaisuus on yhteisöllisyydessä ja lauman antamassa turvassa. Eli jos arvostelee heidän oppiaan arvostelee samalla heitä henkilöinä, ja/tai heittää varjon heidän perheensä ylle, ja suurimmassa osassa ei ole henkilöinä mitään vikaa lahkoon kuulumattomankaan mielestä. Ja lapsethan ovat viattomia eikä heillä ole valinnanvaraa mitä oppia seuraavat.


    • Anonyymi

      Onneksemme tuon liikkeen kannatus laskee koko ajan. Jättäkää loputkin tuo liike.

    • Anonyymi

      Toivottavasti persut ottaa kunnon jytkyn seuraavissa eduskuntavaaleissa jotta lestakepuleiden suosio laskee edelleen.

      • Anonyymi

        Kyllä ottavat puheenjohtaja Purran johdolla ykköstila seuraavissa eduskuntavaaleissa. Meidän kaikkien suomalaisten parhaaksi.


    • Anonyymi

      Uhkailevat, jos eivät saa haluamaansa. Kehittelevät tuilla ja apurahoilla kaikenlaista, mitä koittavat sitten väkisin lyödä läpi esim. toisissa firmoissa ja kunnissa joissa heidän toimintatapaansa ei tiedetä. Osaavat puhua ja kerätä tukia.

    • Anonyymi

      Suomessa uskonnonvapaus mutta lahko joka on muille paha pitäisi lakkauttaa.

    • Anonyymi

      Monet naiset ja lapset kärsivät.

    • Anonyymi

      Pitää kiertää Oulu k-a-u-k-a-a !!!

    • Anonyymi

      Taas yksi lesta pedofiili jäi kiinni. Entäs ne , jotka ei vielä ole jääneet?

    • Anonyymi

      Tämä on kaikista hyvä veli seuroista se pahin ja vaarallisin. Pitäisi kieltää lailla.

    • Anonyymi

      Lestadiolaiset menee naimisiin nuorena kun pitää päästä lapsentekohommiin, vaikka ollaan itsekin vielä lapsia ja lapsellisia. Isäpapan rahoilla ostetaan tontti johon rakennetaan talo, eikä näillä "isoilla lapsilla" ole mitään käsitystä naapureiden huomiomisesta ko. omakotialueella. Minä ja minun oikeudet on heidän motto.

    • Anonyymi

      :)

    • Anonyymi

      Lue Ylen uutiset tänään

      Insestisetiä

    • Anonyymi

      rakkauden tähden lapset saa....

    • Anonyymi

      Lervojen henkinen väkivalta

    • Anonyymi

      Kuka korvaa lestadiolaisten tekemän 2v kestäneen henkisen kärsimyksen?

      Vankilaan joutaisivat

      • Anonyymi

        Korruptiopoliisi ei meinaa tutkia yhteisön rikoksia


    • Anonyymi

      Lain mukaan on mahdollista tuomita myös uskonnon nimissä tapahtuvasta henkisestä pahoinpitelystä ja kiusaamisesta, josta aiheutuu uhrille sairauksia tai merkittävää haittaa.

      Etenkin lahkoissa ja epäterveissä uskonyhteisöissä kriittisiin jäseniin ja uskonnon uhreihin sekä lähtemistä suunnitteleviin ”luopioihin” ja ex-jäseniin saatetaan kohdistaa julmaa henkistä väkivaltaa.

      Ihmisen mustamaalaaminen ja halventavien valheiden tai yksityiselämään liittyvien loukkaavien tietojen levittäminen voi täyttää kunnianloukkauksen kriteerit. Käytännössä yksittäinen jäsen kokee olevansa yleensä heikoilla kokonaista yhteisöä ja sen voimakasta johtajaa vastaan, joten voimia kiusaajien haastamiseen ei ehkä ole.

      https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/varo-hengellista-vakivaltaa-

      • Anonyymi

        Jännä että kirjoitat näin: "Ihmisen mustamaalaaminen ja halventavien valheiden tai yksityiselämään liittyvien loukkaavien tietojen levittäminen voi täyttää kunnianloukkauksen kriteerit. "

        Oikeudessa tavataan :D :D :D


    • Anonyymi

      Tässä yhteiskunnassa harva uskaltaa epäkohtiin ja kiusaamiseen puuttua , ja jos puuttuu niin saa itse kärsiä :(

    • Anonyymi

      Hölmöläiset uskovat jopa valheisiin

    Ketjusta on poistettu 203 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      374
      3351
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      163
      1371
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1198
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1072
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      774
    7. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      772
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      747
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      742
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      719
    Aihe