Älä vaan luovuta Paavo Väyrynen!

Muuten met olemma aivan tyhjän päällä. Onko tässä enää laitaa - kokenein ulkoministeri puolivapaana tälläsenä maaliman aikana.
36445
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Jos kannattajakortteja ei kerry tarvittavaa 20.000, niin Väyrynen silti harkitsee kansaedustajaehdokkuutta.

1Äänestä

Väyrynen olisi ehdottomasti hyvä osallistua pressakisaan vaikka ei enään saisikaa tarpeeksi ääni,
Väyrynen on suomen ehdottomasti älykkäin, viisain, arvostetuin , pätevin politikko
kautta-aikain ikinä,
Väyrystä ei voi vähätellä miltää kantilta katsottuna,
samaan ei suomen vallaolevat tyhmrit ikinä yllä,
lipponenki sai vain pahaa aikaan suomen vahingoksi,

ikävä kyllä valtaan pääsi aikoinaan suomen vähemmän älykkäät öykkäri politikot ja jälki onkin sen näköstä,

1Äänestä
  • Paavon hotellibisnes virossa tais mennä hiukan förbii. Tietenkään tuo ei liikemies-poliitikkoa mitenkään hetkauta suuntaan tai toiseen.

    Äänestä

Lipponen olisi varmaan saanu kerättyä itselleen tarpeeksi kannattaja korttteja jos olisi lähtenyt kisaan mutta aika on mennyt ohitse Väyryseltä kuin Lipposelta.
Väyrystä voi muistella jos kiinnostaa Kekkosen ajan politikkona muttei nykyajan.

2Äänestä
  • EI ikinä, sehän se Paavo Lippone pyrki, vaan eipä päässy. Eikä pääse.

    1Äänestä

Väyrynen on se ikuinen ryssän lipoja :(

1Äänestä
  • osunut omalla kohdallasi oikeaan.

    1Äänestä

Tapahtui tuohikuussa pukinpäivän tienoilla kun opetin lapsenlapselleni Suomen kieltä.
Näytin lehdestä kuvia - kas vaan - Paavo Värynenhän siinä Vuokkonsa kanssa ihan juhlatällingissä
ja minä kertomaan ja sormella näyttämään: täti-- mekko---tukka.
No no, hattu---hattu, intti lapsi näyttäen Vuokon tukkaa.
Niinpä, lapsi oli ainakin yhden sanan oppinut, vaikka....

1Äänestä

Herra Väyrynen on menneen talven lumia. Koko polittisen uransa aikana hän ollut pyrkyri pahimmasta päästä. Jos ei jotain virkaa saanut se oli median vika. Niin myös nyt ei kuulema ole saanut mediassa tarpeeksi tilaa vaaleja ajatellen. Ei taida kirjat ja mukit nostaa häntä ehdokkaaksi " pressakisaan "?
Olisi viisasta katsoa peiliin ja luovuttaa.

1Äänestä
  • Laita taas paikoilleen kaikki leimat (jotka olet varmaan itse häneen lyönyt)!
    Suomen politiikasta
    katosi ihmisyys Lipposen Paavon myötä.

    1Äänestä

  • Lipponen on ryssä kaasuputken haistelija, ison palkan sai venäläiseltä saatettuaan sen Itämereen.

    1Äänestä

  • Tuo.on.juuri.niin kirjoitti:

    Lipponen on ryssä kaasuputken haistelija, ison palkan sai venäläiseltä saatettuaan sen Itämereen.

    EU:n johtajamaa, Saksa on kaasuputken tilaaja. Tietysti Venäjä myy alueensa kaasua saadakseen valuuttaa. Olisi höperöintiä suomen yritää laittaa kapuloita rattaisiin tuollaiseen hankkeeseen.
    Koko maakaasuputkihanketta yritetään vierittää Paavo Lipposen syyksi ja toimeksi.

    1Äänestä

  • "aikansakutakin-vaimitä "

    Paljastit oman harvinaisen tyhmyytesi komentillasi,
    katsoppa itse peiliin,
    siellä näet suomen tyhmimmän paskan ja valheitten keksijän,
    jos samalle polulle satut, saat räkäsen tautisen sylkiläjän päin naamaasi,
    noin hullua paskan lässyttäjää ei suomesta toista löydy,
    sinulle nauraa viron susiki,
    otappas ne lääkkeet nyt heti,
    ampulannsi on jo tilattu sinua hakemaan,
    joudut pakkopaitaan noin hullujen puheitten takia,
    sun valheet ja paskapuheet on nähty näillä palstoilla jo niin hirvittän monta kertaa,
    olet ainoa typerys suomen maassa, noin hullua ei toista löydy,


    Paavo Väytynen on ainoa korkeakoulutettu pätevä älykköpolitikko,
    jolla oli suomelle paras näkemys EU politiikasta ja sen seurauksista,
    kaikki ON käyny toteen, mitä Väyrynen on aikoinaan jo kertonu,
    suomi ei olisi nyt näissä vaikeuksissa jos Väyrystä olisi aikoinaan kuultu,

    Väyrynen syrjäytettiin rumasti Lipposen toimesta, koko suomen kansan vahingoksi,
    Lipponen ja Lipposen kannattajat ovat suomen typerintä tyhmintä sakkia, sulle voi vain nauraa hih hiiii hah hah haaa

    1Äänestä

  • Väyrysen on paras vetäytä jalas-mökkiinsä kirjoittamaan muistelmia toiminnastaan neuvosliiton salaisen poliisin kanssa, josta oli saada syytteen maanpetoksesta

    1Äänestä

  • LipposenPaavo kirjoitti:

    Väyrysen on paras vetäytä jalas-mökkiinsä kirjoittamaan muistelmia toiminnastaan neuvosliiton salaisen poliisin kanssa, josta oli saada syytteen maanpetoksesta

    Ps.Neuvostoliiton

    1Äänestä

  • LipposenPaavo kirjoitti:

    Ps.Neuvostoliiton

    Lipposelle paremminki syyte maan petoksesta,
    vei suomen emuun ilman kansan äänestystä,
    nyt suomi suurissa vaikeuksissa hullujen sekopäisten päätösten takia,

    1Äänestä

  • tämä-on-totuus kirjoitti:

    Lipposelle paremminki syyte maan petoksesta,
    vei suomen emuun ilman kansan äänestystä,
    nyt suomi suurissa vaikeuksissa hullujen sekopäisten päätösten takia,

    Höpö 😁
    Suomen kansa on tyytyväinen EU:uhun, joku perumielinen voi vastustaa.

    1Äänestä

  • olet-idiootti kirjoitti:

    "aikansakutakin-vaimitä "

    Paljastit oman harvinaisen tyhmyytesi komentillasi,
    katsoppa itse peiliin,
    siellä näet suomen tyhmimmän paskan ja valheitten keksijän,
    jos samalle polulle satut, saat räkäsen tautisen sylkiläjän päin naamaasi,
    noin hullua paskan lässyttäjää ei suomesta toista löydy,
    sinulle nauraa viron susiki,
    otappas ne lääkkeet nyt heti,
    ampulannsi on jo tilattu sinua hakemaan,
    joudut pakkopaitaan noin hullujen puheitten takia,
    sun valheet ja paskapuheet on nähty näillä palstoilla jo niin hirvittän monta kertaa,
    olet ainoa typerys suomen maassa, noin hullua ei toista löydy,


    Paavo Väytynen on ainoa korkeakoulutettu pätevä älykköpolitikko,
    jolla oli suomelle paras näkemys EU politiikasta ja sen seurauksista,
    kaikki ON käyny toteen, mitä Väyrynen on aikoinaan jo kertonu,
    suomi ei olisi nyt näissä vaikeuksissa jos Väyrystä olisi aikoinaan kuultu,

    Väyrynen syrjäytettiin rumasti Lipposen toimesta, koko suomen kansan vahingoksi,
    Lipponen ja Lipposen kannattajat ovat suomen typerintä tyhmintä sakkia, sulle voi vain nauraa hih hiiii hah hah haaa

    nimim.olet-idiootti oletpa ottanut oikean nimimerkin!
    Jos olet todella 70 plus ja käytät tuollaista kieltä kysynkin, kuinka suuren oppimäärään omaat ? Olet varmaan käynyt Väyrysen opiston ala-asteen koulua ja omaat suuret ja laajat opit.
    Taitaa olla niin, että opettaja ja oppilaat painuvat unohduksen yöhön.

    Ja tämä on tosi!

    1Äänestä

  • olet-idiootti kirjoitti:

    "aikansakutakin-vaimitä "

    Paljastit oman harvinaisen tyhmyytesi komentillasi,
    katsoppa itse peiliin,
    siellä näet suomen tyhmimmän paskan ja valheitten keksijän,
    jos samalle polulle satut, saat räkäsen tautisen sylkiläjän päin naamaasi,
    noin hullua paskan lässyttäjää ei suomesta toista löydy,
    sinulle nauraa viron susiki,
    otappas ne lääkkeet nyt heti,
    ampulannsi on jo tilattu sinua hakemaan,
    joudut pakkopaitaan noin hullujen puheitten takia,
    sun valheet ja paskapuheet on nähty näillä palstoilla jo niin hirvittän monta kertaa,
    olet ainoa typerys suomen maassa, noin hullua ei toista löydy,


    Paavo Väytynen on ainoa korkeakoulutettu pätevä älykköpolitikko,
    jolla oli suomelle paras näkemys EU politiikasta ja sen seurauksista,
    kaikki ON käyny toteen, mitä Väyrynen on aikoinaan jo kertonu,
    suomi ei olisi nyt näissä vaikeuksissa jos Väyrystä olisi aikoinaan kuultu,

    Väyrynen syrjäytettiin rumasti Lipposen toimesta, koko suomen kansan vahingoksi,
    Lipponen ja Lipposen kannattajat ovat suomen typerintä tyhmintä sakkia, sulle voi vain nauraa hih hiiii hah hah haaa

    Suomi ei ole nyt vaikeuksissa. Tämä lyhytkin suomen talouden nousukausi kohentaa työttömyyttä. Ruotsi on puolta suurempi talous, eikä se ole venäjän rajanaapuri.
    Suomi olisi kusessa ilman EU-jäsenyyttä.
    Viisas suomen kansan enemmistö näkee että unionin jäsenyydestä meille on enemmän hyötyä kuin haittaa.
    Minulla on 120.000 € lainaa. Markktaloudessa pysyminen meriteeraisi, että olisin jo ruinaamassa lainoilleni velkajärjestelyjä.
    Nyt matalien korkojen aikana sinnittelen vaikka luotottajani katsookin minua kuin halpaa makkaraa.
    Varakas Paavo Väyrynen välittäisi paskat meidän velkavankeudessa eläjien vaikeuksista.

    1Äänestä

Paavo katsoo olevansa niin isokärsä politiikassa, että hän voi "kiristää". Jos kannattajakorttihanke ei edisty riittävästi, hän voi jättää koko politiikan.

Äänestä

Eiköhän Väyrynen jouda muistojen joukkoon.......RIP

1Äänestä
  • Ikä tuo sen tunnelman että kaikki on jo nähty ja saavutettu politiikan saralla. Joillekin tämä tulee jo paljon aikaisemmin. Kannatus vaan lerpahtaa.

    1Äänestä

Paavo V. on kokenut poliitikko. On huutava vääryys, jos hän ei pääse ehdokkaaksi tuleviin valtionpäämiehen vaaleihin.
Menepä siis lisäämään nimesi kannattajien luetteloon.

Äänestä
  • Jos äänestäisin tulevissa pressavaaleissa niin Merja Kyllösen numeron voisin kirjoittaa lappuun.
    Myös demariehdokasta vois harkita. Niinistö ei tarvi minun ääntäni kun on varma jatkaja muutenkin.

    Äänestä

Vähän nitisten aukeaa tämäkin aihe.
Ollaan jo kaikki sanottu.

1Äänestä

Paavo Väyrynen ON suomen arvostetuin politikko kauuta-aikain,
tulee myös olemaan ja pysymään historissa suomen älykkäimpänä politikkona,
histoia kertoo myös sen
kuinka tyhmyys pääsi valtaan
ja syrjäytti arvostetun politikon koko suomen suureksi vahingoksi,
suuri vahinko on tapahtunu tosiasia,
nyt pitää vain elää sen asian kanssa,
mutta
PAAVO VÄYRYSEN ARVOSTUS ON ja PYSYY
IKUISESTI SUOMEN HISTRIASSA,

Äänestä
  • Tosi on, sitä ei kumoa mikään,

    ei edes tyhmä lipponnen

    Äänestä

  • se-on-totuus kirjoitti:

    Tosi on, sitä ei kumoa mikään,

    ei edes tyhmä lipponnen

    Lipponen on suomen tyhmin politikko,

    jää historiaan ikuisiksiajoiksi tyhmänä politikkona,

    Äänestä

Paavo Paavo olycksfödda gubbe! Blanda du till hälften bark i brödet därborta i Keminmaa ! :D

Äänestä

Väyrynen jää historiaan kotiryssänä, kymmeniin vuosiin ei ole saavuttanut mitään mainittavaa, haikailee markkaa ja euu eroa kuten persut ilman kansan suosiota.

2Äänestä

Paavon korttikeruutalkoisiin on liittynyt jo kokoomukselaisiakin. Aikaa on vielä paljon. Enemmän esillepanoa tosisuomalaiset.

Äänestä

Tänä aikana kansainvälisten suhteiden kiristyessä tarvitsemme kansaamme johtamaan kokenutta valtiomiestä, joka pystyy ohjaamaan valtiolaivaamme j järkevästi ja päättäväisesti myrskyisällä maaimanmerellä. Ei ole varaa hätiköityihin ratkaisuihin

Paavo on kokenut Suomen etujen ajamisessa.

Paavon ehdokkuden kannattaminen jo tässä vaiheessa, kun asetetaan ehdokkaita sekä myöhemmin.kansanvaalissa on isänmaallinen teko.

Äänestä
  • Väyrys Paavon masinoima ero EU:sta hiukan hämmentää, Pahinta kuitenkin että keskusta nykyinen johto ei näe Paavossa niitä ominaisuuksia, jotka yhdistäisivät Suomen keskustaa puolueena.

    Äänestä

  • Väyrynen on edelleen varteenotettava politkko,
    harmi vaan kun tyhmyys pääsi valtaan,
    nyt suomi on vaikeuksissa ja suurten ussien suomelle elintärkeitten päätösten vaiheessa,
    jos nyt päättäjät tyrii ja tekee taaaaaaaaassss tyhmiä päätöksiä,
    se on lopullinen tuho suomelle,

    Äänestä

Taito hoitaa suhteita on meille vastedeskin ensiarvoisen tärkeää. Se ala vaatii kokemusta.
Kenelläpä muulla nykyisistä valtiomiehistämme on sitä niin paljon kuin Paavo V:llä.
Tämä osoittaa, miten olennaista en kannattaa Paavoa.

Äänestä
  • Onhan se Paavo sellainen - mukiinsamenevä -

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ehdolle.vaan.vaaleissa kirjoitti:

Muuten met olemma aivan tyhjän päällä. Onko tässä enää laitaa - kokenein ulkoministeri puolivapaana tälläsenä maaliman aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu