Jari Sinkkonen ei ymmärrä, miksi lasta ei saisi sanoa tytöksi tai pojaksi: ”Nämä asiat eivät lähde lapsesta”
Viime aikoina on puhuttu paljon niin sanotusta sukupuolineutraalista tai -sensitiivisestä kasvatuksesta. Helsingin Sanomat haastatteli lokakuussa suomalaisäitiä, joka ei kutsu vajaan kahden vuoden ikäistä lastaan pojaksi, vaan aikoo odottaa, mihin identiteettiin lapsi itse kertoo kuuluvansa. Ilta-Sanomat kertoi puolestaan heinäkuussa kanadalaisäidistä Kori Dotysta, joka taistelee sen puolesta, että hänen vauvansa saisi itse päättää sukupuolestaan ja sukupuoli-identiteetistään.
Opetushallituksen linjauksen mukaan tämän vuoden alusta lähtien perusopetus uudistuu sukupuolitietoisempaan suuntaan. Opetushallituksen kouluille julkaiseman oppaan mukaan lapsia ei pitäisi kutsua vain ”tytöiksi” tai ”pojiksi”, vaan puhutella näitä nimillä. Ruotsissa on ollut jo vuosia sukupuolineutraaleja päiväkoteja. Myös Suomessa on alettu kouluttaa päiväkotien henkilökuntaa sukupuolitietoisuuteen.
Lastenpsykiatrin erikoislääkäri Jari Sinkkonen ei ymmärrä, miksi lasta ei saisi sanoa tytöksi tai pojaksi.
– Se on ihan höpö höpöä. Sukupuolikysymys on luovuttamaton osa identiteettiä. Ajatus siitä, että häivytämme tyttönä tai poikana olemisen, liittyy enemmän aikuisten tasa-arvopyrkimyksiin. Minua on aina kismittänyt se, että nämä asiat eivät lähde lapsesta, vaan se on ylhäältä annettua, että nyt pitää ajatella näin, Sinkkonen sanoo.
https://www.is.fi/perhe/art-2000005448298.html
Jari Sinkkonen:Sukupuoli ei lähde lapsesta
25
1378
Vastaukset
Lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri Jaana Wessman ärähtää kollegansa, lastenpsykiatri Jari Sinkkosen tylystä arviosta liittyen sukupuolen moninaisuuteen. Sinkkonen sanoi Länsiväylälle pitävänsä ilmiötä aikuisten keksintönä. Espoon kaupunginvaltuutettu Wessman (vas.) peräänkuuluttaa lähdekritiikkiä.
Tietokirjailija Sinkkonen ei usko sukupuolten laajaan kirjoon ja kritisoi näkemystä, jonka mukaan sukupuolia olisi periaatteessa loputon määrä.
– Minä en tällaista moninaisuuspuhetta ymmärrä alkuunkaan. Pojalla on munat ja tytöllä pimppi ja sillä selvä, Sinkkonen sanoi Länsiväylälle.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/235063-jari-sinkkonen-kielsi-transilmion-ja-sukupuolen-moninaisuuden-lastenpsykiatri-jaana- onjapysyy
Ote usko.vainen nim.linkistä:
"Lastenpsykiatriaan e r i koistuva lääkäri Jaana Wessman
Tutkija Wessman, joka toimii lastenpsykiatrina perheneuvolassa, toi turhautumisensa lausuntoihin ilmi Facebook-päivityksessään.
Hän kertoi miettineensä jo jonkun aikaa, että ”valtakunnanlastenpsykiatri” olisi jo aika korvata nuoremmalla. Ja t
"Ja tottakai joku setalainen pitäisi saada Sinkkosen paikalle, suoltamaan skeidaa"
"Hän sanoo pidättäytyneensä aiemmin kommentoimasta asiaa, koska on koulutuksensa aikana työskennellyt Sinkkosen ohjauksessa ja tietää hänet kliinisesti taitavaksi lastenpsykiatriksi.!"
Ai muna luulee olevansa viisaampi kuin "kana"? Wesmannilla on pitkämatka Sinkkosen saappaisiin ja tuskin ne tulevat täytetyksi koskaan!
Tyhmäkin käy viisaasta, kun olis vain hiljaa.
" Pojalla on munat ja tytöllä pimppi ja sillä selvä, Sinkkonen sanoo" Ja AAMEN ! onjapysyy kirjoitti:
Ote usko.vainen nim.linkistä:
"Lastenpsykiatriaan e r i koistuva lääkäri Jaana Wessman
Tutkija Wessman, joka toimii lastenpsykiatrina perheneuvolassa, toi turhautumisensa lausuntoihin ilmi Facebook-päivityksessään.
Hän kertoi miettineensä jo jonkun aikaa, että ”valtakunnanlastenpsykiatri” olisi jo aika korvata nuoremmalla. Ja t
"Ja tottakai joku setalainen pitäisi saada Sinkkosen paikalle, suoltamaan skeidaa"
"Hän sanoo pidättäytyneensä aiemmin kommentoimasta asiaa, koska on koulutuksensa aikana työskennellyt Sinkkosen ohjauksessa ja tietää hänet kliinisesti taitavaksi lastenpsykiatriksi.!"
Ai muna luulee olevansa viisaampi kuin "kana"? Wesmannilla on pitkämatka Sinkkosen saappaisiin ja tuskin ne tulevat täytetyksi koskaan!
Tyhmäkin käy viisaasta, kun olis vain hiljaa.
" Pojalla on munat ja tytöllä pimppi ja sillä selvä, Sinkkonen sanoo" Ja AAMEN !Aamen!
- kokoihminen
"Lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri Jaana Wessman ärähtää kollegansa, lastenpsykiatri Jari Sinkkosen tylystä arviosta liittyen sukupuolen moninaisuuteen. "
Wessman on ihan eksyksissä. Sukupuolia on vain kaksi ja hekin, jotka eivät tiedä omaa sukupuoltaan taikka elinten suhteen on epäselvää kumpi sukupuoli on, niin hekin haluavat suuntautua jompaan kumpaan sukupuoleen.
- HyväSinkkonen
Sinkkonen ei pelkää Setaa.
- tyhjättynnyrit
Eikä tarvi pelätäkkään! Ei maailma voimennä muutaman promillen poikkeaman takia.
"Jari Sinkkonen ei ymmärrä, miksi lasta ei saisi sanoa tytöksi tai pojaksi: ”Nämä asiat eivät lähde lapsesta”
Ei sitä ymmärrä kukaan muukaan täyspäinen.
Jokaisella on oma identiteetti syntyessään ja jo vatsassa kasvaessaan, muutamaa poikkeus yksilöä lukuunottamatta. Joku syntyy ilman toista kättä, mutta ei silti muita kielletä käyttämästä kahtakättä.
Tuolla hörhöilyllä vain sekoitetaan lasten päitä. Ja, kun kouluista ja päiväkodeista siivottiin kristinusko pois, niin MIKSI tätä sekamelskaa SAA OPETTAA ? Setako tätä maata johtaa? - aikajossaelämme
EV.lut.kirkolle ja vapaille suunnille olisi ISO markkinarako järjestää kristillistä TUNNUS TUKSELLISTA esi/päiväkoti- peruskouluopetusta.
Kristillisiä koulujahan on jo olemassa mutta ihan liian vähän ja liian harvassa. Ja jokunen päiväkotikin jsk. Mutta lisää tarvitaan, kun sekulaari opetus on SETAN ja ateististen opettajien SAASTUTTAMA !
Kirkko on tässäkin asiassa ollut varsin "munaton" jos kirkko olisi pitänyt kiinni siitä auktoriteetista mitä se on osoittanut lobatessaan sateekaari ja maahanmuuttaja asioita, mitkä ei sille varsinaisesti edes kuulu, niin emme olisi tässä tilanteessa missä nyt olemme!
Uskovien vanhempien ei pidä jäädä sivustakatsojan asemaan vaan "vastustaa pahanvaltaa", viemästä lastemme/lastemmelasten lapsuutta ja nuoruutta.
- Järkikäyttöön
Sinkkonen puhuu täyttä asiaa. Kummallisia noiden vihervasureiden käsitykset. Ne on kuin suoraan Setan oppikirjoista. Älkää suomalaiset antako itseänne viedä harhaan.
- vellihousuille
usko.vainen kirjoitti:
Seta on keksinyt märitellä uudelleen aseen jonka nimi on tasa-arvo!
Sinkkosella on enemmän ryhtiä kuin piispoilla yhteensä.
vellihousuille kirjoitti:
Sinkkosella on enemmän ryhtiä kuin piispoilla yhteensä.
Aivan ja tieteellisten tosiasioiden tiedostamisen lisäksi myös tervettä maalaisjärkeä 😊
- hyväJari
vellihousuille kirjoitti:
Sinkkosella on enemmän ryhtiä kuin piispoilla yhteensä.
Piispoista ja Sinkkosesta ei voi puhua samalla vuosikymmenelläkään. Sinkulla on järkipäässä, tietämystä ja elämänkokemusta ja VIISAUTTA! Ja rohkeutta sanoa asiat ääneen niin kuin ne ovat!
- tervekehitys
usko.vainen kirjoitti:
Seta on keksinyt märitellä uudelleen aseen jonka nimi on tasa-arvo!
"Seta on keksinyt märitellä uudelleen aseen jonka nimi on tasa-arvo!"
Ja tässä Setan "tasa-arvossa" tasa-arvoisuus viedään tytöiltä ja pojilta ja pyritään siirtämään heille, jotka eivät tiedä mitä sukupuolta ovat. Onko kyseessä vain kateutta, kun enemmistö halutaan myös sukupuolettomaksi? Ja sitäpaitsi nämä sukupuolettomat haluavat jossain vaiheessa identifioida itsensä myös joko mieheksi tai naiseksi. Ainakin leikkelyitä tehdään pilvin pimein sukupuolettomuuden vaihtamiseksi tai korjaamiseksi. usko.vainen kirjoitti:
Seta on keksinyt märitellä uudelleen aseen jonka nimi on tasa-arvo!
Seta on sen verran pieni toimija, niin Suomessa kuin maailman mittakaavassa, että tuohon pystyisivät. Mutta onhan se aina hupihauskaa luettavaa, kun esim. sinä asetat Seta noin korkealle jalustalle.
En minäkään ymmärrä miksi ei saisi sanoa tyttö ja poika. En ymmärrä edes mistä tämä ajatus on noussut. Sen kyllä ymmärrän oikein hyvin, että jos pojan nimi on Ville, häntä kutsutaan Villeksi, eikä pojaksi. Ymmärrän oikein hyvin myös sen, ettei ole poikien töitä ja tyttöjen töitä, poikien opiskelualoja ja tyttöjen opiskelualoja , eikä ole myöskään järkevää ohjata lasta tyttöjen aloille, jos hän on tyttö tai poikien aloille, jos hän on poika , riippumatta hänen taipumuksistaan. Lause ' pojat eivät itke' on aika hyvä esimerkki siitä, mistä nyt käsittääkseni ollaan suuntaamassa pois. Tai pojat eivät käytä hametta...
Se mielenkiintoinen kohta siinä Sinkkosen haastattelussa on tämä :" Biologia ja anatomia ovat unohtuneet aivan täysin. Poikasikiön veressä on testosteronia ja sillä on vaikutusta aivojen kehitykseen. Tytöt eivät tarvitse sukupuolihormonien vaikutusta, koska olemme kaikki alun alkaen tyttöjä ja osasta tulee poikkeuksia, eli poikia. "
Eerikatässämoi kirjoitti:
Se mielenkiintoinen kohta siinä Sinkkosen haastattelussa on tämä :" Biologia ja anatomia ovat unohtuneet aivan täysin. Poikasikiön veressä on testosteronia ja sillä on vaikutusta aivojen kehitykseen. Tytöt eivät tarvitse sukupuolihormonien vaikutusta, koska olemme kaikki alun alkaen tyttöjä ja osasta tulee poikkeuksia, eli poikia. "
Mikä tuossa on mielenkiintoista? Et taida tietää sikiön kehityksestä edes alkeita 🤗
Ei sillä ole mitään väliä miten vanhempi kutsuu lastansa tai kutsuuko ollenkaan.
usko.vainen kirjoitti:
Sinua ei ainakaan ole kutsuttu pesulle 😂😂😂
Ja miten tämä liittyy yhtään mihinkään?
Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:
Ja miten tämä liittyy yhtään mihinkään?
Naamasi näyttää likaiselta 😂😂😂
- puhuuasiaa
MIkä tässä on siis väärin?
"Wessman huomauttaa, että tässä Sinkkonen puhuu intersukupuolisista lapsista, kun taas translasten olemassaolon hän kielsi haastattelussa kokonaan. Intersukupuolisista on vanhastaan käytetty nimitystä hermafrodiitti, joka viittaa tilanteeseen, jossa lapsen sukupuolta ei ole mahdollista määrittää sukuelinten perusteella.
Sinkkosen mielestä yleistä kasvatuskeskustelua ei tulisi hämärtää tämän pienen joukon takia. Wessman huomauttaa, että toistaiseksi ei ole tutkittua tietoa siitä, kuinka yleistä on, että lapsi kokee itsensä transsukupuoliseksi. Hän kuitenkin huomauttaa, että THL:n tuoreessa kouluterveyskyselyssä noin 5 prosenttia oppilaista määritti sukupuolensa muutoin kuin tytöksi tai -pojaksi.
–Viisi prosenttia ei loppujen lopuksi ole kovin marginaalista: se tarkoittaa keskimäärin yhtä nuorta jokaisessa koululuokassa.
– Omasta mielestäni ei myöskään voida ajatella, että lasten tarvitseman tuen huomioiminen riippuu siitä, kuuluvatko he johonkin riittävän isoon kansanryhmään. Ajatus, että yhdenvertaisuudessa olisi kyse enemmistön tarpeista on täysin nurinkurinen. Jos lapsiryhmässä on vaikkapa vain yksi vieraskielinen lapsi, ei voida ajatella että, ihan sama, jos yksi ei ymmärrä, kun melkein kaikki ovat kuitenkin suomenkielisiä, Wessman toteaa."- Ldlddk
Yhden takia ei tule muuttaa muiden normaalia ajattelua.
- ongelmat.nippuun
Ldlddk kirjoitti:
Yhden takia ei tule muuttaa muiden normaalia ajattelua.
Aivan, eikös ole helpompi kerätä nuo ongelmat yhteen luokkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2317816
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455370- 594832
- 763537
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162035Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗322011Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1462005- 311859
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441717- 381672