Hei.
Ajattelin kysellä ja herättää yleistä keskustelua vastavalmistuneiden juristien työllistymisestä ja työlisyystilanteesta muutoinkin. Itse olen valmistunut oikeustieteen maisteriksi syyskuussa 2017 ja saanut tutkintotodistuksen syyskuun lopulla. Siitä asti olen nyt aktiivisesti hakenut töitä tämän reilun puolentoista kuukauden ajan. Olen laittanut kymmenittäin työpaikkahakemuksia sellaisiin paikkoihin, jotka minua aidosti kiinnostavat ja joihin kokemukseni riittää. Silti olen vain päässyt muutamiin haastatteluihin. En ole ollut turhan kranttu esimerkiksi palkan tai maantieteellisen sijainnin johdosta.
Itseä on yllättynyt se, että useimpiin paikkoihin vaaditaan useamman vuoden lainopillisen alan tai jopa tietyn oikeudenalan työkokemusta. Mistä sitä voi saada, ellei vastavalmistunut minnekään kelpaa. Itsellä on opiskeluajoilta työkokemusta niin omalta alalta (muutama oman alan harjoittelupaikka) kuin muutenkin. Silti tuntuu, että vain oman alan työkokemus kiinnostaa haastattelijoita eikä muulla aktiivisuudella ole väliä.
Olen myös miettinyt sitä, onko oikeustieteellinen koulutus jäänyt jälkeen työelämän todellisista vaaatimuksista. Meidän alalla harjoittelupaikkojen saaminen ja oman alan työkokemuksen kartuttaminen jää aika tavalla omien suhteiden ja toisinaan jopa onnenkin varaan. Esimerkiksi hammaslääketieteellisessä on vuoden orientointijakso ja muutoinkin todella paljon käytännön harjoittelua. Minusta oikeustieteellisessäkin voitaisiin ajatella enempi käytännönläheistä ja työelämään aidosti valmentavaa koulutusta esimerkiksi jokseenkin pitkän ja turhan graduprojektin tilalle. Opiskelu on taloudellisesti iso panostus eikä ole kovin motivoivaa huomata, että on suorittanut tutkinnon, joka ei sitten kuitenkaan mahdollista jouhevaa työelämään siirtymistä.
Olisinkin kiinnostunut kuulemaan muiden näkemyksistä ja kokemuksista oikeustieteelliseen koulutukseen ja alan työllisyysnäkymiin liittyen. Mistä muut ovat lähteneet liikkeelle ja minkälaisia ensimmäisiä työpaikkoja ihmisillä on ollut? Itsellä esimerkiksi on muutamia kavereita, jotka kyllä ovat valmistuneet OTM:ksi, mutta tekevät kuitenkin muuta kuin oman alan työtä. Itse olen myös huomannut työhaastatteluissa, että vastavalmistuneeseen nuoreen naiseen suhtaudutaan toisinaan epäillen ja tiedustellaan muun muassa viiden vuoden suunnitelmaa ja pelätään, että nainen jää äitiyslomille. Onpa kerran jopa sanottukin, että naisen palkkaaminen on riski. Minusta se tuntuu kohtuuttomalta, varsikaan kun minulla ei ole mitään perhesuunnitelmia ainakaan seuraavaan kahdeksaan vuoteen, jos senkään jälkeenkään. Sitten kun tulee päätös siitä, kuka tehtävään on valittu, on kyseessä aina melkein ollut mies. Muilla naisilla vastaavia kokemuksia?
Ajattelin kysellä ja herättää yleistä keskustelua vastavalmistuneiden juristien työllistymisestä ja työlisyystilanteesta muutoinkin. Itse olen valmistunut oikeustieteen maisteriksi syyskuussa 2017 ja saanut tutkintotodistuksen syyskuun lopulla. Siitä asti olen nyt aktiivisesti hakenut töitä tämän reilun puolentoista kuukauden ajan. Olen laittanut kymmenittäin työpaikkahakemuksia sellaisiin paikkoihin, jotka minua aidosti kiinnostavat ja joihin kokemukseni riittää. Silti olen vain päässyt muutamiin haastatteluihin. En ole ollut turhan kranttu esimerkiksi palkan tai maantieteellisen sijainnin johdosta.
Itseä on yllättynyt se, että useimpiin paikkoihin vaaditaan useamman vuoden lainopillisen alan tai jopa tietyn oikeudenalan työkokemusta. Mistä sitä voi saada, ellei vastavalmistunut minnekään kelpaa. Itsellä on opiskeluajoilta työkokemusta niin omalta alalta (muutama oman alan harjoittelupaikka) kuin muutenkin. Silti tuntuu, että vain oman alan työkokemus kiinnostaa haastattelijoita eikä muulla aktiivisuudella ole väliä.
Olen myös miettinyt sitä, onko oikeustieteellinen koulutus jäänyt jälkeen työelämän todellisista vaaatimuksista. Meidän alalla harjoittelupaikkojen saaminen ja oman alan työkokemuksen kartuttaminen jää aika tavalla omien suhteiden ja toisinaan jopa onnenkin varaan. Esimerkiksi hammaslääketieteellisessä on vuoden orientointijakso ja muutoinkin todella paljon käytännön harjoittelua. Minusta oikeustieteellisessäkin voitaisiin ajatella enempi käytännönläheistä ja työelämään aidosti valmentavaa koulutusta esimerkiksi jokseenkin pitkän ja turhan graduprojektin tilalle. Opiskelu on taloudellisesti iso panostus eikä ole kovin motivoivaa huomata, että on suorittanut tutkinnon, joka ei sitten kuitenkaan mahdollista jouhevaa työelämään siirtymistä.
Olisinkin kiinnostunut kuulemaan muiden näkemyksistä ja kokemuksista oikeustieteelliseen koulutukseen ja alan työllisyysnäkymiin liittyen. Mistä muut ovat lähteneet liikkeelle ja minkälaisia ensimmäisiä työpaikkoja ihmisillä on ollut? Itsellä esimerkiksi on muutamia kavereita, jotka kyllä ovat valmistuneet OTM:ksi, mutta tekevät kuitenkin muuta kuin oman alan työtä. Itse olen myös huomannut työhaastatteluissa, että vastavalmistuneeseen nuoreen naiseen suhtaudutaan toisinaan epäillen ja tiedustellaan muun muassa viiden vuoden suunnitelmaa ja pelätään, että nainen jää äitiyslomille. Onpa kerran jopa sanottukin, että naisen palkkaaminen on riski. Minusta se tuntuu kohtuuttomalta, varsikaan kun minulla ei ole mitään perhesuunnitelmia ainakaan seuraavaan kahdeksaan vuoteen, jos senkään jälkeenkään. Sitten kun tulee päätös siitä, kuka tehtävään on valittu, on kyseessä aina melkein ollut mies. Muilla naisilla vastaavia kokemuksia?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.