Rengit syyllisiä?

Haapala väittää iltapäivälehdessä ,että rengit onkin vain syyllisiä Sipiläntollon hallituksen jatkoon?
663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Rengitkö tunaripätökset tekee, eikä Sipilä?

Äänestä

Tää oli Haapalalta hauskajuttu..

Äänestä

Rengithän tekevät sitä mitä johtajat käskevät. Idea voi hyvinkin olla rengin, mutta ilman johtajan lupaa se ei etene politiikassa.
Rengit ovat usein pyrkyreitä; he näkevät vallankäyttöä vierestä ja havittelevat joskus pääsevänsä käyttämään sitä itse, kuten silloin tällöin käykin.

Haapala kertoi renkien haastattelun seikkaperäisesti, mutta varsinaisten päättäjien osuus jäi vähäiseksi, ehkä se oli tarkoituskin. Päättäjät olivat jo esittäneet oman versionsa tapahtumista.

Sipilälle ja Orpolle tarjottiin katala suunnitelma, johon he tarttuivat estääkseen uudet vaalit.
Välttyäkseen skandaalilta heidän olisi kannattanut kaataa hallitus. Ennenaikaiset vaalit on väistämätön tosiasia hallituksen luottamuspulan vuoksi.

Äänestä
  • Soini ja muut menettänyt salkut!

    Äänestä

Renki teki likaisen työn ja ansaitsisi siitä likaisen työn lisän. Runsas palkkio olisi nyt kohtuullista tai vähintäänkin Soinin rengille ehdottama keltaisen ruusun ansiomerkki. Mikäli rengin tarina pitää paikkansa?

Äänestä

Haapala hauska mies. Laukkaako Sipilän narussa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


junsilivatjutun kirjoitti:

Haapala väittää iltapäivälehdessä ,että rengit onkin vain syyllisiä Sipiläntollon hallituksen jatkoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu