Törmäsin tällaiseen kirjoitukseen:
"Suomalaiset eivät ole kulttuurimaan tasolla", kuulutti Elisabeth Rehn Siuntiossa 5.1.91. (Aamulehti 6.1.91.) "Hallituksen sivistyspoliittisen ryhmän keskustelut eivät ole olleet niin sivistyneitä, kuin ryhmän nimi vaatisi", arvosteli kansakoulunopettaja Ole Norrback ryhmän muita ministereitä: Lisensiaatti Uosukainen, tohtori Isohookana-Asunmaa, sosionomi Kankaanniemi. (HS 4.2.93.) Näin ruotsinkielisellä ministeritasolla kerrotaan neljän ministerin voimalla alemmasta suomalaisesta ihmisrodusta, ettei totuus unohtuisi.
Freudenthalin opetus saattaa tuntua menneeltä ajalta, mutta kun kysymys on vallasta, perinteisestä henkisestä ylivallasta, kuten Kurki-Suonio toteaa, se elää edelleenkin voimakkaana. Muun muassa Freudenthalin oppia aktiivisesti edistäneille kansalaisille on vuodesta 1937 alkaen myönnetty Axel Olof Freudenthal – mitalia, vuoteen 1996 mennessä yhteensä 39 kappaletta. Mitalin nykyisiä saajia ovat mm. Erik Allard v. 1981 , Johannes Virolainen v. 1984 (ainoa suomenkielinen nimi saajien joukossa.), Elisabeth Rehn v. 1994 (siis presidenttiehdokkuutensa aikana), Jutta Zilliacus v. 1996.
Tämän mitalin saajien käyttäytymisestä havaitaan, että he ovat hyvin oivaltaneet, mistä ansioista ovat mitalin saaneet, ja mihinkä se heitä edelleenkin velvoittaa. Elisabeth Rehnin jokaisessa ulkisessa esiintymisessä tulee esille suomalaisia vähättelevä näkökulma. Jopa maamme puolustuslaitoksen tarpeet tiedetään paremmin ulkomailla kuin Suomessa, hän väittää. Herää kysymys, tiesivätkö äänestäjät, mitä presidenttiehdokas Elisabeth Rehn heistä ajatteli. Lähes puolet suomalaisista antoi äänensä Rehnille.
Juttua Freudenthal opista, samasta teksistä lainattu:
"Suomalaiset luokiteltiin 1700-luvun lopulla mongoleiksi. Mongoliteoriaan liitettiin 1800-luvun lopulla määrite: alempi rotu." (Dosentti Marjatta Hietala Al 20.3.92.)
Ruotsalaisuuden liike julisti 1800- luvun jälkipuoliskolla (mm. lehdet Vikingen ja Det unga Finland): "Ruotsia puhuva sivistyneistö kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen on ollut ja on edelleen valtiaskansa."
Suomen ruotsalaisen kansallisliikkeen alkuunpanija oli Axel Olof Freudenthal (1836-1904), Helsingin yliopiston ruotsin kielen professori 1878-1904. Tuon liikkeen varsinainen lähtökohta oli Ruotsissa. Kansallisliikkeen aatteessa Freudenthalia kannusti mm. hänen opettajansa ruotsalainen professori Carl Säve Upsalan yliopistosta.
"Hän (Freudebthal) oli Suomessa ruotsalaisuuden , ruotsalaisen sivistyksen, koko eurooppalaisen kulttuurin esitaistelija, joka seisoi kasvotusten idän raakalaisuuden kanssa", Säve sanoo kirjeessään. (L.A. Puntilan väitöskirja "Ruotsalaisuus Suomessa", Otava 1944.):
Väitteet: "Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole mitään erikoisia luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen alalla." Ja "Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vetäneet vertoja muille kansoille", olivat Freudenthalin opin perusteemoja. Ne olivat lähtökohta väitteelle "valtiaskansa". "Ruotsia puhuva sivistyneistö kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen on ollut ja on edelleen valtiaskansa."
Kuinka houkuttelevaa tuollainen oppi silloisissa oloissa on ollut, kuvaa muun muassa E G Ehrströmin kirjoitus Åbo Morgonbladissa v. 1821. "Jokainen, joka pyrkii talonpoikaisjoukkoa ylemmäksi, ottaa ruotsalaisen sukunimen, muukin vierasperäinen kelpaa: suomalainen vain ei tule kysymykseen. Kun nämä herrat ja herrasnaiset joutuvat puhumaan omaa äidinkieltään, he ruotsalaistuttavat suomalaisen ääntämisen hienojen korvien siedettäväksi. Tällaiset naiset ja herrat eivät mielellään tunnusta olevansa suomalaisia."
Samalla kun pyrittiin muuttamaan ääntäminen hienojen korvien siedettäväksi, kansallisuutensa kieltäneistä Karpalaisista tuli Carpelaneja, Renkosista Finckejä, Särkilahdista Stiernkorseja. Tampereen lähiympäristöstä lähteneistä suvuista Erkkilästä oli aikaa myöten tullut Enbom, Mustosesta Enqvist, Tapanilasta Hagelberg, Heikkilästä Liljeroos, Sysilahdesta Sumelius ja niin edelleen. (Sukututkija Yrjö Raevuoren tutkielma tamperelaisista suvuista. Tutkielma on julkaistu Tampereen historian yhteydessä v. 1935.)
Näin on luotu perustus nykyisten ruotsinkielisten ajattelulle alemmasta suomalaisesta rodusta. Erilaisuuttaan korostaakseen ruotsinkieliset pitävät tiukasti kiinni omasta kielestään. Selkeästi he tiedostavat muunkin erilaisuutensa. Freudenthalin oppi alempirotuisista suomalaisista elää voimakkaana.
Kustaa Adolfin päivänä marraskuun kuudentena maamme nykyiset ruotsinkieliset viettävät Ruotsalaisuuden päivää. Se on perinnepäivä, jolla korostetaan erilaisuutta, Axel Olof Freudenthalin aatetta "valtiaskansasta".
LÄHDE: http://www.svenskungdom.fi/thread.php?id=5356#5356
"Suomalaiset eivät ole kulttuurimaan tasolla", kuulutti Elisabeth Rehn Siuntiossa 5.1.91. (Aamulehti 6.1.91.) "Hallituksen sivistyspoliittisen ryhmän keskustelut eivät ole olleet niin sivistyneitä, kuin ryhmän nimi vaatisi", arvosteli kansakoulunopettaja Ole Norrback ryhmän muita ministereitä: Lisensiaatti Uosukainen, tohtori Isohookana-Asunmaa, sosionomi Kankaanniemi. (HS 4.2.93.) Näin ruotsinkielisellä ministeritasolla kerrotaan neljän ministerin voimalla alemmasta suomalaisesta ihmisrodusta, ettei totuus unohtuisi.
Freudenthalin opetus saattaa tuntua menneeltä ajalta, mutta kun kysymys on vallasta, perinteisestä henkisestä ylivallasta, kuten Kurki-Suonio toteaa, se elää edelleenkin voimakkaana. Muun muassa Freudenthalin oppia aktiivisesti edistäneille kansalaisille on vuodesta 1937 alkaen myönnetty Axel Olof Freudenthal – mitalia, vuoteen 1996 mennessä yhteensä 39 kappaletta. Mitalin nykyisiä saajia ovat mm. Erik Allard v. 1981 , Johannes Virolainen v. 1984 (ainoa suomenkielinen nimi saajien joukossa.), Elisabeth Rehn v. 1994 (siis presidenttiehdokkuutensa aikana), Jutta Zilliacus v. 1996.
Tämän mitalin saajien käyttäytymisestä havaitaan, että he ovat hyvin oivaltaneet, mistä ansioista ovat mitalin saaneet, ja mihinkä se heitä edelleenkin velvoittaa. Elisabeth Rehnin jokaisessa ulkisessa esiintymisessä tulee esille suomalaisia vähättelevä näkökulma. Jopa maamme puolustuslaitoksen tarpeet tiedetään paremmin ulkomailla kuin Suomessa, hän väittää. Herää kysymys, tiesivätkö äänestäjät, mitä presidenttiehdokas Elisabeth Rehn heistä ajatteli. Lähes puolet suomalaisista antoi äänensä Rehnille.
Juttua Freudenthal opista, samasta teksistä lainattu:
"Suomalaiset luokiteltiin 1700-luvun lopulla mongoleiksi. Mongoliteoriaan liitettiin 1800-luvun lopulla määrite: alempi rotu." (Dosentti Marjatta Hietala Al 20.3.92.)
Ruotsalaisuuden liike julisti 1800- luvun jälkipuoliskolla (mm. lehdet Vikingen ja Det unga Finland): "Ruotsia puhuva sivistyneistö kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen on ollut ja on edelleen valtiaskansa."
Suomen ruotsalaisen kansallisliikkeen alkuunpanija oli Axel Olof Freudenthal (1836-1904), Helsingin yliopiston ruotsin kielen professori 1878-1904. Tuon liikkeen varsinainen lähtökohta oli Ruotsissa. Kansallisliikkeen aatteessa Freudenthalia kannusti mm. hänen opettajansa ruotsalainen professori Carl Säve Upsalan yliopistosta.
"Hän (Freudebthal) oli Suomessa ruotsalaisuuden , ruotsalaisen sivistyksen, koko eurooppalaisen kulttuurin esitaistelija, joka seisoi kasvotusten idän raakalaisuuden kanssa", Säve sanoo kirjeessään. (L.A. Puntilan väitöskirja "Ruotsalaisuus Suomessa", Otava 1944.):
Väitteet: "Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole mitään erikoisia luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen alalla." Ja "Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vetäneet vertoja muille kansoille", olivat Freudenthalin opin perusteemoja. Ne olivat lähtökohta väitteelle "valtiaskansa". "Ruotsia puhuva sivistyneistö kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen on ollut ja on edelleen valtiaskansa."
Kuinka houkuttelevaa tuollainen oppi silloisissa oloissa on ollut, kuvaa muun muassa E G Ehrströmin kirjoitus Åbo Morgonbladissa v. 1821. "Jokainen, joka pyrkii talonpoikaisjoukkoa ylemmäksi, ottaa ruotsalaisen sukunimen, muukin vierasperäinen kelpaa: suomalainen vain ei tule kysymykseen. Kun nämä herrat ja herrasnaiset joutuvat puhumaan omaa äidinkieltään, he ruotsalaistuttavat suomalaisen ääntämisen hienojen korvien siedettäväksi. Tällaiset naiset ja herrat eivät mielellään tunnusta olevansa suomalaisia."
Samalla kun pyrittiin muuttamaan ääntäminen hienojen korvien siedettäväksi, kansallisuutensa kieltäneistä Karpalaisista tuli Carpelaneja, Renkosista Finckejä, Särkilahdista Stiernkorseja. Tampereen lähiympäristöstä lähteneistä suvuista Erkkilästä oli aikaa myöten tullut Enbom, Mustosesta Enqvist, Tapanilasta Hagelberg, Heikkilästä Liljeroos, Sysilahdesta Sumelius ja niin edelleen. (Sukututkija Yrjö Raevuoren tutkielma tamperelaisista suvuista. Tutkielma on julkaistu Tampereen historian yhteydessä v. 1935.)
Näin on luotu perustus nykyisten ruotsinkielisten ajattelulle alemmasta suomalaisesta rodusta. Erilaisuuttaan korostaakseen ruotsinkieliset pitävät tiukasti kiinni omasta kielestään. Selkeästi he tiedostavat muunkin erilaisuutensa. Freudenthalin oppi alempirotuisista suomalaisista elää voimakkaana.
Kustaa Adolfin päivänä marraskuun kuudentena maamme nykyiset ruotsinkieliset viettävät Ruotsalaisuuden päivää. Se on perinnepäivä, jolla korostetaan erilaisuutta, Axel Olof Freudenthalin aatetta "valtiaskansasta".
LÄHDE: http://www.svenskungdom.fi/thread.php?id=5356#5356
Vastaukset 1
Vanhimmat
Johannes Virolainen sai A.O.Freudenthal-mitalin siksi, että hän masinoi pakkoruotsin suomalaiseen peruskoululaitokseen ollessaan opetusministerinä. Virolainen palkittiin samasta asiasta myös riikinruotsalaisella mitalilla.
Lehmänkauppojen erikoismiehenä Virolainen sopi myös RKP:n pysyvästä mandaatista tasavallan hallituksessa.