Maata näkyvissä - kävijämäärät

Päivän tilasto: Evlut kirkon konservatiivilaitaa edustavan SLEYn järjestämien Maata näkyvissä -juhlien kävijämäärät:

2014: 25000
2015: 23000
2016: 19000
2017: 18500

Valtavia lukuja edelleen, mutta kolmessa vuodessa kuitenkin noin neljänneksen vähentymä.

18

665

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukija.huom

      Naisten syrjinnästä kriittinen juttu HS:ssa.

      • Ainakin jossain oli tuosta juttu ja kuvituksena eräs pappi, joka kyllä tekee yhteistyötä naispappienkin kanssa. Ei ollut kovin ilahtunut hän, vaikka suoraan kuvatekstissä ei lukenutkaan että tässä esimerkki syrjijästä.


      • Toivottavasti sellaisen toiminnan seuraukset näkyvät ensi vuoden kävijämäärissä ja yhteistyökumppaneiden tuessa.


    • Japp3rvokk1

      Naispappeja käy toki sääliksi, mutta hyvin asiat ovat vasta sitten, kun miespappejakaan ei enää ole.

    • OnHyväOlla

      Jotkut naispapit on miehisen näköisiä.

    • ghgjr6

      Kirkko on herätysliikkeiden kanssa puun ja kuoren välissä. Kovasti haluttaisiin kritisoida herätysliikkeiden konservaviivisia näkemyksiä ja toimintaa, mutta toisaalta kritisointi ja toiminnan estäminen jää aika laimeaksi, koska lähes kaikki kirkon todelliset uskovat löytyvät herätysliikkeiden riveistä. Jos herätysliikeiden toiminta lakkautteittaisiin, niin aika vähiin jäisi kirkon piirissä ylipäätään mikään uskonnollinen toiminta. Tästä syystä kirkko hampaita kiristellen nielee herätysliikkeiden konservatiiviset näkemykset ja toiminnan.

      http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711222200550760_u0.shtml

    • etr6iu

      SLEY:n vs. lähetysjohtaja Ville Auvinen lähtee ehdolle arkkipiispaksi.

      Kertoi sanoneensa, että jos ovat tarpeeksi hulluja pyytämään häntä ehdolle, ja löytävät 30 tarpeeksi hullua, mikä tarvitaan valitsijaMIESyhdistykseen, niin silloin hän on tarpeeksi hullu sanomaan kyllä ehdokkuudelle.

      • Paljonkohan mahtaa saada ääniä? Naispappeutta vastustavia pappeja lienee vain pari prosenttia(?), mutta maallikoissa osuus on suurempi.


      • nksrakan
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Paljonkohan mahtaa saada ääniä? Naispappeutta vastustavia pappeja lienee vain pari prosenttia(?), mutta maallikoissa osuus on suurempi.

        2%?
        Tuo tuntuu aika pieneltä luvulta.
        Ei minullakaan ole mitään konkreettista, mutta kun kirkko yrittää pitää pimennossa noitten määrän ja haitan, niin veikkaan että noita löytyy huomattavasti enemmän.

        http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/7E914B378201B83FC2257B2E003E3E6B/$FILE/Naispappeus suomalaiset ja kirkko 2000-luvulla.pdf

        Kuvio 5:n alapuolella: ”5 % hyväksyy naispappeuden, koska kirkko on sen virallisesti
        hyväksynyt, mutta suhtautuu naispappeuteen kuitenkin henkilökohtaisesti varauksella. 4 % vastustaa naispappeutta, mutta voi kuitenkin toimia yhteistyössä naispappien kanssa. 1 % vastustaa naispappeutta ja pidättäytyy yhteistyöstä naispapin kanssa, mikäli se suinkin on mahdollista.” jne...

        Veikkaan, että nuo vastustavat luvut ovat alakantissa, koska moni ’tuota näkemystä’ edustavat, eivät ’taktisista syistä’ ole vastannut.
        Eri kirkollisissa medioissa tunkee tasaisin väliajoin konflikteja esille, kun on 'järjestetty työaikoja'.

        Mutta ok, ei noita varmaankaan löydy edes 5%.


      • nksrakan kirjoitti:

        2%?
        Tuo tuntuu aika pieneltä luvulta.
        Ei minullakaan ole mitään konkreettista, mutta kun kirkko yrittää pitää pimennossa noitten määrän ja haitan, niin veikkaan että noita löytyy huomattavasti enemmän.

        http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/7E914B378201B83FC2257B2E003E3E6B/$FILE/Naispappeus suomalaiset ja kirkko 2000-luvulla.pdf

        Kuvio 5:n alapuolella: ”5 % hyväksyy naispappeuden, koska kirkko on sen virallisesti
        hyväksynyt, mutta suhtautuu naispappeuteen kuitenkin henkilökohtaisesti varauksella. 4 % vastustaa naispappeutta, mutta voi kuitenkin toimia yhteistyössä naispappien kanssa. 1 % vastustaa naispappeutta ja pidättäytyy yhteistyöstä naispapin kanssa, mikäli se suinkin on mahdollista.” jne...

        Veikkaan, että nuo vastustavat luvut ovat alakantissa, koska moni ’tuota näkemystä’ edustavat, eivät ’taktisista syistä’ ole vastannut.
        Eri kirkollisissa medioissa tunkee tasaisin väliajoin konflikteja esille, kun on 'järjestetty työaikoja'.

        Mutta ok, ei noita varmaankaan löydy edes 5%.

        5 4 1 tekisi jo 10 prosenttia. Hmm... Kuitenkaan ei näyttäisi esimerkiksi yksikään piispa vastustavan.

        Eikun hetkonen, tuo siis tarkoittaa että 5 % yhteensä, heistä viidennes jyrkästi. On se silti enemmän kuin luulin.


    • syyhysyyhyää

      Taitaa olla aika tragikoominen tuo hesarin juttu, jota en ole lukenut eikä ole suunnitelmissanikaan lukea. Onkohan hesari 'unohtanut' että kun naispappeus tuli niin silloin taisi olla jokin sellainen ponsi että miespapeille jotka hyväksyvät vain miespappeuden, suodaan tilaisuus toimia vakaumuksensa mukaan (joka ponsi kyllä tosin haluttiin tietyillä tahoilla hyvin nopeasti 'unohtaa'). Ainakin joitakin naisteologeja, jotka eivät olleet kiinnostuneita pappeudesta 'vihjailtiin' töiden loppumisella. Nyt sitten joku (jotkut?) naispappi on provokatorisesti mennyt tilaisuuteen pappina, vaikka pitäisi hyvinkin olla selvillä että tilaisuuden järjestävä taho ei noudata naispeppeutta.
      Onhan se tosin luonnollista luonnollisen ihmisen luonnon mukaista, että korvasyyhykirkollisen klubikristillisyyden taholla vastustetaan Raamattuun pitäytyvää toimintaa.

      • Tuskinpa HS lähtee asian laillista taustaa selvittämään tai kaivaa jotain yli 30 vuoden takaista pontta asiasta esiin.

        Toimittajalle uutisten tekeminen on perustyötä siinä missä putkimiehelle vessankorjaus, eikä siinä ehdi paljon taustoihin paneutua. Uskonto ei ole aiheena tässä mikään poikkeus.


      • >Onkohan hesari 'unohtanut' että kun naispappeus tuli niin silloin taisi olla jokin sellainen ponsi että miespapeille jotka hyväksyvät vain miespappeuden, suodaan tilaisuus toimia vakaumuksensa mukaan (joka ponsi kyllä tosin haluttiin tietyillä tahoilla hyvin nopeasti 'unohtaa').

        Käsittääkseni tässä tuli syrjintää koskeva lainsäädäntö vastaan, eikä kirkon sisäisillä ponsilla ole enää silloin merkitystä.


      • hämäyshyssyttelyä
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Onkohan hesari 'unohtanut' että kun naispappeus tuli niin silloin taisi olla jokin sellainen ponsi että miespapeille jotka hyväksyvät vain miespappeuden, suodaan tilaisuus toimia vakaumuksensa mukaan (joka ponsi kyllä tosin haluttiin tietyillä tahoilla hyvin nopeasti 'unohtaa').

        Käsittääkseni tässä tuli syrjintää koskeva lainsäädäntö vastaan, eikä kirkon sisäisillä ponsilla ole enää silloin merkitystä.

        "eikä kirkon sisäisillä ponsilla ole enää silloin merkitystä"
        Eikä niillä lie alunperinkäään ole ollut muuta merkitystä kuin hämäämiseksi tarkoitettu hyssyttelymerkitys, aivan samaan tapaan kuin eduskunnassakin tehdään ponsia hämääväksi hyssyttelemiseksi, mikä tietenkin kuvaa hyvin noiden hämäävien hyssyttelytahojen sisäistä mielen- ja sieluntilaa.


    • Rajaanäissäkinsentään

      En ymmärrä, miten kukaan nainen lähtee MN-festareille. Mielestäni moinen tasa-avonrikkojaporukka (Sley) pitäisi pistää boikottiin.

      • Eivät kaikki naiset kannata naispappeutta.

        Toisaalta eräs ystäväni on liberaalikristitty, eikä missään nimessä halua seurakunnan vievän nuoria MN-festareille.


      • Sekunonvaanniin

        Kyllä nainen on typerä hanhi, jos kuvittelee, että vain mies voi olla pappi!


      • feedingthetroll
        Sekunonvaanniin kirjoitti:

        Kyllä nainen on typerä hanhi, jos kuvittelee, että vain mies voi olla pappi!

        Okei, trolli. Mies on typerä hanhi jos kuvittelee että vain mies voi olla pappi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 133
      1632
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1036
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      161
      727
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      244
      570
    5. 31
      520
    6. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      509
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      474
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      186
      472
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      436
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      423
    Aihe