teinkö väärin

Tein lapselle tapaturma- ja sairauskuluvakuutuksen, kuukausi sen jälkeen lapsi oli astma-tutkimuksissa ja eräässä paperissa kysyttiin, milloin astma-oireet alkoivat. Laitoin siihen jonkin päivämäärän.
Astmaa ei tutkimuksissa löytynyt ja lapsi on räkätaudistaan parantunut.

Nyt on sairaalanpapereissa Minun tekemä merkintä astmaoireista. JOS lapsi sairastuisikin astmaan, mitähän tapahtuisi, korvaisiko vakuutusyhtiö sairauskulut vai vetoaisiko tuohon sairaalalle antamaani tietoon astmaoireista.
Enhän tietenkään maallikkona voinut tietää, että omasta mielestäni astmaoireet eivät johtuneetkaan astmasta. Ja onhan myös lääkärinlausunto ettei astmaa ole.
Mutta sittenkin mietityttää voiko vakuutusyhtiö vedota tuohon antamaani tietoon ?
Kysyn sellaiselta joka tietää, ei noista vakuutus-
ehdoista aivan asia selviä.
91209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pohjola onainakin pirun tarkka näissä korvausjutuissa.

Äänestä

Itse aikanaan jätin erään sairauden kertomatta terveysselvityksessä, koska se ei ollut oireillut enää viiteen vuoteen enkä tuohon aikaan käyttänyt säännöllisesti lääkkeitäkään. Kuitenkin sairaus on sellainen, että se voi alkaa uudestaan koska tahansa. Tai sitten ei.
Kun hain ensimmäistä kertaa korvauksia erääseen toiseen sairauteen yritin puhelimessa kertoa tuosta em. sairaudestakin, varmuuden vuoksi. Virkailija ei kuitenkaan halunnut edes kuulla asiasta, vaan sanoi että unohda se vanha juttu jo!
Mitäs jos tuosta tulee myöhemmin jotain kyselyjä ja hankaluuksia?
Millä todistan, että olen yrittänyt kertoa sairaudesta puhelimessa?

Äänestä
  • Jos ei sairaus ole oireillut eikä käyttänyt lääkkeitä5 vuoteen, eikö silloin jo itsekin ala uskomaan että on parantunut.
    Eikä välttämättä edes muista aiempaa sairauttaan. Suurin osahan ihmisistä on rehellisiä, eikä kaikkia heti leimata vakuutuspettureiksi, jos vahingossa unohtaa jotain.

    Äänestä

  • Paras keino välttää vakuutuspetosepäilyt on olla hakematta korvausta kyseisestä sairaudesta, jos se myöhemmin alkaakin oireilemaan.

    Jos nimittäin haette jostain sairaudesta korvausta, jonka olemassaolosta olette tienneet, mutta tietoisesti jättäneet tästä kertomatta terveyselvityksessä, niin periaatteessa syyllistytte petokseen.

    Rehellisten ihmisten on kuitenkin turha pelätä petossyytteitä. Seuraamukset tällaisista asioista ovat tyypillisemmin sopimusluonteisia seuraamuksia, eli saatetaan katsoa, että tekemänne vakuutussopimus on kokoanisuudessaan mitätön, joka tarkoittaa, että vakuutusyhtiö pitää maksetut vakuutusmaksut korvauksena.

    Äänestä

  • ggg kirjoitti:

    Paras keino välttää vakuutuspetosepäilyt on olla hakematta korvausta kyseisestä sairaudesta, jos se myöhemmin alkaakin oireilemaan.

    että aivan turhaa ottaa vakuutuksia. Siis jos on vähänkin vikaa jossain päässä, ei ehkä saa koskaan mitään vakuutusyhtiöltä.
    10 vuotta vakuutusta maksettuaan, sairastuu, ei korvata mitään, koska 10v sitten ei ole kertonut jotain asiaa joka vaikuttaa ko vakuutustapahtumaan,

    Ei syytetä sinua petoksesta, rahat pidetään, vakuutus-sopimus lakkasi nyt, voit mennä, näkemiin, siis tuohon tyyliinkö kaikki sitten menee.

    Äänestä

  • ggg kirjoitti:

    Paras keino välttää vakuutuspetosepäilyt on olla hakematta korvausta kyseisestä sairaudesta, jos se myöhemmin alkaakin oireilemaan.

    Jos nimittäin haette jostain sairaudesta korvausta, jonka olemassaolosta olette tienneet, mutta tietoisesti jättäneet tästä kertomatta terveyselvityksessä, niin periaatteessa syyllistytte petokseen.

    Rehellisten ihmisten on kuitenkin turha pelätä petossyytteitä. Seuraamukset tällaisista asioista ovat tyypillisemmin sopimusluonteisia seuraamuksia, eli saatetaan katsoa, että tekemänne vakuutussopimus on kokoanisuudessaan mitätön, joka tarkoittaa, että vakuutusyhtiö pitää maksetut vakuutusmaksut korvauksena.

    Eikö silloin syytetä petoksesta jos hakee korvauksia ihan eri sairauteen kuin siihen jonka on salannut, mutta salaaminen tulee tuossa tilanteessa jotenkin ilmi?

    Äänestä

  • samaa miettinyt kirjoitti:

    Eikö silloin syytetä petoksesta jos hakee korvauksia ihan eri sairauteen kuin siihen jonka on salannut, mutta salaaminen tulee tuossa tilanteessa jotenkin ilmi?

    Ei syytetä. Silloin syyte voi tulla jos hakee korvausta siitä sairaudesta jonka on salannut ja korvauksia ei saa ja vakuutusyhtiö pitää maksamasi vakuutusmaksut ja vakuutus-sopimus loppuu HETI.

    Jos joku on sairastellut, kannattaa ilmoittaa ne sairaudet vakuutusta tehdessä, sillä ei ole mitään järkeä maksaa sellaisesta turvasta jota ei olekaan.

    Itse aioin ottaa vakuutuksen mutta kun hieman laskeskelin asioita, päädyin tulokseen, etten tarvitse vakuutusta.

    Äänestä

Vakuutusyhtiö ei ole mikään hyväntekeväisyyslaitos. Vakuutusyhtiö maksaa vain silloin, kun se ei voi velvotteesta välttyä. Jos pystyy jonkin riskin itse kantamaan, sitä ei kannata vakuuttaa.

Äänestä

että ei maksa
Joten jos lääkärin lausunto on ettei ole niin vaadi se poistettavaksi myös kaikista papereista.

Sillä jos korvaus tilanne tulee niin ei maksa kun siellä on aina nää "asiantuntijat" hoitamassa.

ja jälkikäteen muuttavat ehtoja jos ei muu auta.
Näin on tapahtunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jossakin kirjoitti:

Tein lapselle tapaturma- ja sairauskuluvakuutuksen, kuukausi sen jälkeen lapsi oli astma-tutkimuksissa ja eräässä paperissa kysyttiin, milloin astma-oireet alkoivat. Laitoin siihen jonkin päivämäärän.
Astmaa ei tutkimuksissa löytynyt ja lapsi on räkätaudistaan parantunut.

Nyt on sairaalanpapereissa Minun tekemä merkintä astmaoireista. JOS lapsi sairastuisikin astmaan, mitähän tapahtuisi, korvaisiko vakuutusyhtiö sairauskulut vai vetoaisiko tuohon sairaalalle antamaani tietoon astmaoireista.
Enhän tietenkään maallikkona voinut tietää, että omasta mielestäni astmaoireet eivät johtuneetkaan astmasta. Ja onhan myös lääkärinlausunto ettei astmaa ole.
Mutta sittenkin mietityttää voiko vakuutusyhtiö vedota tuohon antamaani tietoon ?
Kysyn sellaiselta joka tietää, ei noista vakuutus-
ehdoista aivan asia selviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu