Pääministeri Sipilällä oli viikonloppuna 5 turvamisestä, osallistuessaan Kempeleen Kunnan tilaisuuteen.
Hän pelkää jo varjojakin.
Hän pelkää jo varjojakin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
On se kumma sipuli pelkää väkivaltaa, sitä se on kun täyttää maan matu paskoilla
Voiohan sitä moni työtön vetää turpiin niin että soi.
Sipilä on taas mv lehdessä.
Joo, ja naama pirullisessa naurunvrneessä sanoo kansalaisille, että pelolle ei saa antaa valtaa.
Sen verran tuo tolisko on käsittänyt faktaa, että on Suomen vihatuin ja inhotuin olio! Joku vihaaja voi vielä käyttäytyä. Lisää vain turvamiehiä, pääasia, että oma etu säilyy ja kansa maksaa turvamiehetkin, on se niin tärkeä pelle.
Oikeustaittelija oli sitä mieltä ettei turvamiesten määrä ratkaise. Pitää kuulemma olla valmis viimeiseen hengenvetoon. Hui hirvijää! Vakavasta asiasta on kyse, kun kepeleessä on asunnottomia maahanmuuttajia kyttäämässä luvattua kämpää.
Mitä sipilä teki Kempeleessä vai kävi vuokraamassa taloaan muslimimiehile? Perustakaa sinne koko maan kattava pakolaiskeskus ja suurmoskeija lestojen rinnalle niin päästään tästä sipilän lempiaiheesta pois. Voisi itse tulla johtaman laitosta sinne kotipaikalleen.
Sillähän on säätiö jo tätä varten, jossa on emäntä tj:nä ja saa sieltä pientä korvaustakin.
Sipilän on kyllä syytä pelätäkkin. Kohta ei auta turvamiehetkään. Suomen vihatuin "mies" kuolee aika pian.
Perseen tappiin?
sipilä luulee olevansa jokin pirun tärkiä,5-turvamiestä miksi kysynvain omassa pitäjässä,pelkääkö niitä puukko matuja joita ei päästänyt omaantaloonsa asumaan
KepuKokkare ei tiedä ,että nyt ei saa pelätä. Nyt tarvitaan malttia ja luottamusta ihmisten välillä.Sipilän tulisi kuunnella omia puheitaan ja kerrankin toimia niiden mukaan.Kun puheet ja teot on nähty paikkaansapitämättömiksi ei voi kuin yrittää piiloutua turvamiesten taakse.
varmaan hyvää palkkaakin ..joka tuota maanpetturi sontiaista turvaa.
Siitä saa ainakin paskasen työn lisän.
Mitä sipilällä oli asiaa Kempeleelle vai kävikö vuokraamassa sitä taloaan uusille tulokkaille? Lupauksethan täytyy pitää. Montako muslimimiestä siinä talossa nyt asustaa?
kyllä meidänkin pitää paperittomille matuille antaa samat oikeudetkuin veronmaksajillekkin,oikestaan vähän paremmatkin,oltas esimerkkejä,antoihanse SIPILÄKIN TALON MATUILLE
ei antanut sipilä omaa taloaan matuille vaan perui sen ja selitteli jotain lehdistössä. sitten möi talonsa pois ja otti rahat
Kylläpä on taas ala-arvoista kirjoittelua. Eiköhän ne pääministerin turvamiehet kuulu valtioneuvoston turvallisuussääntöihin, jotka pääministerinkin tulee hyväksyä, vaikka ei välttämättä henkilökohtaisesti turvamieskaartia ympärilleen haluaisikaan.
Meidät on kasvatettu kunnioittamaan "esivaltaa", mutta jos pääministeri jää jatkuvasti kiinni valehtelusta ja osoittautuu epärehelliseksi sekä suunnattoman ahneeksi, ei voi kunnioittaa, vain halveksia.
Hän on julistanut olevansa uskovainen. Meidät myös opetettiin: Jos sinulla on kaksi ihokasta, anna toinen sitä tarvitsevalle. Jos koplaa rahaa taskuihinsa enemmän kuin koko elämänsä aina itse tarvitsee, niin eikö ole ahne. Kunnon kristitty jakaa liioistaan hädässä ja puutteessa oleville. Helpommin menee kameli neulansilmän läpi kuin rikas taivaaseen, näin Raamattu ja juurikin siksi, kun tiedetään, että rikkaudet tulee liian usein epärehellisin tai muun keinottelun kautta .
Ei nämä jutut aiheetta synny ja kansalaisilla on ainakin vielä oikeus kertoa miltä maailman meno näyttää pääministerin kohdalta.
Tuollainen turvamiesten määrä kertoo,sen että on omantunnon vaivoja ,sekä tietää tehneensä väärin kansaa kohtaan,sekä pelanneensa omaa ja perheensä etua julkisilla varoilla.Ei rehellisen poliitikon tarvitseisi Suomessa pitää turvamiehiä,mutta kieron valehtelija mulkun täytyy.
Lestu piipilä tuleeNISKALAUKAUS???? Joka paikassa sulla on vihamiehijä. me seurataan sua . maaninen vaihe on pöpöllä on menossa?? saat varmaan matuilta hyvää pe::::::. tuollaisen saatanan sikiön joka on piru ei olisi tarvinnut SYNTYÄ äitinsä kohdusta? KOPIO ON
Istuva presidenttimme mielistelee moskeijan puolesta!
Kättelikö Iranin diplomaatti nyt presidentin puolisoa,linnan juhlissa?
Voi mitä "nuoleskelua"!
Jenni vietiin pois,siksi aikaa,kun nämä muslimidiplomaatit tuli kättelyvuoroon!
Oliko Jenni sillä asialla,millä Kimikin aikoinaan Schumin juhlissa?
Suomen valtion virastojen tiloissa olevissa joulukuusissa ie ole latvatähteä!
Kielletty=loukka muslimeja!
Seuratkaa ja ilmoitelkaa,joulu tulossa!
Mitähän "pressan" kummi-tyttö tähän sanoo?
Mitenkäs tämä nyt kuuluu Sipilä-keissiin? Joku torvelo vetää aivan toisen asian framille, että me unohtaisimme kuinka tollo meillä voi olla pääministerinä. Sipilä pois, jättäköön tunkkinsa ja menköön vaikka etelänavalle.
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/24862592_10215371301536044_396480532725080285_n.jpg?oh=8369186dc0fee559d0c015a1e1568a73&oe=5A89D666
Tämä pariskunta on oikeasti eikä ole mikhän vitsi
Ei sitä koskaan tiedä,missä vaara vaanii!
Ja mitä tämä nyt kuuluu Sipilä/Kempele sivulle?
tämä kuva ja sipilä,tarkoittaa ei tiedä missä vaaravaanii
Tuo Lesta idiootti tukehtuu vaikka hesburgeriin ,niin nämä henkivartijatko sitten antaa ,vaikka suusta suuhun ? Eikös sillä Sipilän kuolleella pojalla , ollut joku erikeeperi riippuvuus ?
Poika pelkäsi että hänestä tulee samanlainen kuin isänsä.teki oman ratkaisunsa
Suomalaisille vähävaraisille , ei senttiäkään ! Sipilän jihadisti Hallitus lopetti ruoka-avun Suomalaisille vähävaraisille , laittomasti maassa oleville palvelut ilmaiseksi .
Vieläkö löytyy Sipilän lahjasäkistä jouluksi vaikka terrori-isku? Sipilän aattoillan kliimaksi, veri lentää ja kansaa kuolee nälkään. Henkivartijat suojelee ihmisjätettä.
Näin sitä tuhlataan yhteiskunnanvaroja?
onko sen arvoista ja miks pelkää kotikunnassaaan, elikkä hänellä ei ole puhtaatjauhot pussissa#
Siipilä miksi pelkäät omiesi joukossa?? Viisi henkivartijaa on lestulla, kamelinnussijat nehöän olisivat hyviä VARTIOITA, saa muutakin??
Toivottavasti henkivartijat ymmärtävät syyllistyvänsä maanpetturuuteen, suojellessaan epäpyhää lesta kuningastaan.
Pyyhkiikö turvamiehet sipilän pepunkin?
Hyvää joulun jatkoa Kempeleen väki, lahjaa ei ole, mut onneks te annoitte koko kansalle.
Itse hankkinut vihamiehensä.
tuota sipilän naamaa ei pysty katsomaan oksentamatta, hyi maanpetturi ja valehtelija
Sipilän ahneudella ei ole mitään rajaa! Leipäjono leikkaus ,kaikki pois ! Matuille ja varakkaille tuntuu vielä hilloa riittävän. Härskiä, maanpetoksellista ja korruptoitunutta .
Pitää leikata vaikka leipäavusta kansalta, jottei kansanedustajien sopeutumiseläkkeeseen tarvitse kajota.
Kepulaiset myöntyivät Kokoomuksen ajamaan työttömien kyykytykseen ja seuraukset eivät ole kauniita. En ikinä enää anna ääntäni kepulle,taas tuli selväksi että kepu pettää aina. Hallitus ajaa Kokoomuksen politiikkaa ja nämä kepun ja sinisten pellet suostuu kaikkeen. Kuvottavaa katsoa sinisten naamoja ministeriaitiossa. Tyhmempiä naamatauluja saa hakea. Sampo Terho on kuvottavin kaikista ja mattilan eukko on ihan kuutamolla. Tämmöisiä ministereitä ei pitäisi voida olla. Hävettää että näitä pellejä on äänestetty maan johtoon.
Ainahan Suomessa on äänestetty suurimmat valehtelijat ja takinkääntäjät johtoon. Koska nämä Arkadianmäen roistot ,kun eivät joudu mistään vastuuseen. Kokoomus ja kesKUSTA ovat samanlaisia terroristijärjestöjä kuin Isis ja antifa .
Tulkaa hakemaan tämä aktiivi hihhuli,talohuijari takaisin.Kiitos.
Voe jeesus 100 vuotta sitten köyhä kansa nousi kapinaan eliittie vastaan , ei taija olla kaukana nytkään eiku pystykorvat, rotan häntä pistimet esiin ja koivisolaiset hatut piähän ja puna liput liuhumaan ja eliitti kuriin !!!
Älä niitä punalippuja .... Vasemmisto haluaa koko Suomen täyteen isssslamilaissssii ja samaa myös Kokoomus. Palkkojen polkeminen matujen avulla on tavoite. Jollain suullisella sopimuksella varmaan sitten sovitaan, että kukaan ei tarkista maksettujen palkojen suuruutta eikä työehtoja.
Sipilä tunnusti keskustan synnit
Kepu pettää aina -fraasille on katetta, Juha Sipilä myöntää.
OLLI WARIS, [email protected]
Ompa melkonen viha päällä Juhapoitsua kohtaan, no en yhtään ihmettele.
Äijähän vetää liiveihinsä kun ennenvanhaan.
Täällä Etelä-pohjanmaalla on nuota HUIJARIKAUPPIOITA liikkunu aika runsaasti, pitäs varmasti kerran ampuu HÄTÄLAUKAUS ampuu ilmaan, että nuo huijarit lähtis takas kempeleelle.
Mielestäni hänellä pitäisi olla enemmänkin turvamiehiä, ettei tuollaiset kirjoittaja-
hörhöt sekoaisi kokonaan. Näin turvataan Suomen kuningas ja maan pelastaja.
Ei oo muuta kuin SIPILÄ.
Ei ketuta .Onko Islamin uskoisia turvamiehiä myös, ettei olla rasisteja ? Onhan SIPILÄ eräänlainen EUrostoliiton muslimi, Lesta kuningas . Ruotsi on jo pelastettu.
Suomen suurin raukka ja pelkuri SIPILÄ piiloutuu henkivartijoiden taakse.