Hei, olen 25-vuotias mies jolla todettiin vasta 5-vuotiaana vaikea laatuinen dysfasia. Muistikuvani lapsuudesta oli se että ymmärsin suhteellisen hyvin mitä vanhempani sanoivat, ja tiedän että vastasin heille... Ongelmanahan tietysti oli se etteivät he ymmärtäneet mitä minä sanoin sillä en osannut puhua. Puheeni oli kälätystä. Ensimmäinen sana jonka opin sanomaan oli ''lentokone'' ja muistan edelleen millä nimellä kutsuin lentokonetta ennen kuin osasin sanoa sitä sanaa, kutsuin lentokonetta sanalla ''Liaun''.
Kun aloin oppimaan lausumaan sanoja, minulla silti oli vaikeuksia ymmärtää mitä sanoin. Saatoin hokea kirosanaa tahattomasti, vaikka yritin sanoa jotain toista sanaa. Puheeni kouluikäisenä oli aika takkuista ja oli hankalaa tuoda itseään ilmi sanoilla. Jotta opin puhumaan normaalisti, minun täytyi ymmärtää ja yhdistää jokainen sana mitä ne merkitsi jotta muutkin ymmärtäisivät mitä minä sanon. Hieno puoli dysfaatikkona on se, että opin yhä uusia asioita.
Parhaat keinot omasta kokemuksesta jolla voit opettaa dysfaatikko lastasi puhumaan normaalisti, on antaa hänen katsoa paljon elokuvia ja lasten sarjoja. Elokuvat auttavat lastasi saamaan
paremman käsityksen sanojen merkityksestä ja osaa yhdistää sanat paremmin päässään.
Syy miksi kuvittelen elokuvien olleen suuri merkitys puheen ymmärtämisen kanssa on tässä,
lapsena suosikki elokuva sarjani oli ''maa aikojen alussa'', maa aikojen alussa elokuva sarjassa tyrannosaurus rexiä kutsuttiin nimellä ''Terävähammas''... Arvatkaapa mitä, kutsuin rexiä terävähampaaksi melkein aikuisikään asti.
En tiedä varmaksi miksi dysfaatikko lapselle on niin erityisen vaikeaa oppimaan puhumaan, mutta ounastelen että dysfaatiikko on kehittänyt itselleen oman kielen ja suomen kielen oppimisesta tulee yhtä hankalaa kuin uuden kielen oppimisesta. Olen oppinut suomen lisäksi englannin kielen ja ymmärrän englantia yhtä hyvin kuin suomenkieltäkin, osaan englantia jo lähes täydellisesti... Etenkin kirjoituksen osalta. Kyse on muistista ja kyvystä yhdistää se sana johonkin jonka avulla ymmärtää sen merkityksen.
Dysfaatikko kun oppii puhumaan siten että muutkin ymmärtää häntä, niin tulee hänestä hirveä papupata ja kyselee kaikkea koko ajan. On tärkeää että yritätte aina vastata hänen kysymyksiinsä, sillä se edes auttaa häntä puhumaan. Papupata vaihe kyllä hillitsee aikanaan.
Huomioikaa että itse opin vasta 8-lk puhumaan täysin normaalisti. Nykyään minusta ei osaa kukaan sanoa että olisin koskaan edes kärsinyt vaikeasta dysfasiasta.
Kun aloin oppimaan lausumaan sanoja, minulla silti oli vaikeuksia ymmärtää mitä sanoin. Saatoin hokea kirosanaa tahattomasti, vaikka yritin sanoa jotain toista sanaa. Puheeni kouluikäisenä oli aika takkuista ja oli hankalaa tuoda itseään ilmi sanoilla. Jotta opin puhumaan normaalisti, minun täytyi ymmärtää ja yhdistää jokainen sana mitä ne merkitsi jotta muutkin ymmärtäisivät mitä minä sanon. Hieno puoli dysfaatikkona on se, että opin yhä uusia asioita.
Parhaat keinot omasta kokemuksesta jolla voit opettaa dysfaatikko lastasi puhumaan normaalisti, on antaa hänen katsoa paljon elokuvia ja lasten sarjoja. Elokuvat auttavat lastasi saamaan
paremman käsityksen sanojen merkityksestä ja osaa yhdistää sanat paremmin päässään.
Syy miksi kuvittelen elokuvien olleen suuri merkitys puheen ymmärtämisen kanssa on tässä,
lapsena suosikki elokuva sarjani oli ''maa aikojen alussa'', maa aikojen alussa elokuva sarjassa tyrannosaurus rexiä kutsuttiin nimellä ''Terävähammas''... Arvatkaapa mitä, kutsuin rexiä terävähampaaksi melkein aikuisikään asti.
En tiedä varmaksi miksi dysfaatikko lapselle on niin erityisen vaikeaa oppimaan puhumaan, mutta ounastelen että dysfaatiikko on kehittänyt itselleen oman kielen ja suomen kielen oppimisesta tulee yhtä hankalaa kuin uuden kielen oppimisesta. Olen oppinut suomen lisäksi englannin kielen ja ymmärrän englantia yhtä hyvin kuin suomenkieltäkin, osaan englantia jo lähes täydellisesti... Etenkin kirjoituksen osalta. Kyse on muistista ja kyvystä yhdistää se sana johonkin jonka avulla ymmärtää sen merkityksen.
Dysfaatikko kun oppii puhumaan siten että muutkin ymmärtää häntä, niin tulee hänestä hirveä papupata ja kyselee kaikkea koko ajan. On tärkeää että yritätte aina vastata hänen kysymyksiinsä, sillä se edes auttaa häntä puhumaan. Papupata vaihe kyllä hillitsee aikanaan.
Huomioikaa että itse opin vasta 8-lk puhumaan täysin normaalisti. Nykyään minusta ei osaa kukaan sanoa että olisin koskaan edes kärsinyt vaikeasta dysfasiasta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.