Alkusyksystä tänä vuonna Aamulehti uutisoi suureen ääneen aloittavansa sukupuolineutraalin uutisoinnin, siten, että se jättää omista artikkeleistaan pois sanat, jotka viittaavat jomman kumman sukupuolen (erityisesti sen maskuliinisemman) korostamiseen.
Enää ei tultaisi Aamulehdestä lukemaan lakimiehistä, työmiehistä, eduskunnan puhemiehistä, talonmiehistä jne.
Nyt kuitenkin Aamulehti on sortunut omaan näppäryyteensä ja erehtynyt uutisoimaan argentiinalaisen sukellusveneen "miehistöstä", joka on kadoksissa.
Mielestäni on loukkaavaa puhua "miehistöstä", koska sukellusveneessä mukana on myös yksi nainen ja sitä paitsi tuo ilmaus selvästi vähättelee naisen asemaa ja aikaansaa tunteen, ettei nainen pärjäisi sukellusveneessä yhtä hyvin kuin mies.
Voisiko Aamulehti selittää miksi käyttää tässä uutisessa em. sukupuolisuutta korostavaa ilmaisua, vaikka suureen ääneen on aiemmin julistanut pidättäytyvänsä erossa moisesta ilmaisutavasta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tässä vielä linkki/
https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/etsintaalueesta-on-kayty-lapi-jo-puolet-mutta-kadonneesta-sukellusveneesta-ei-nay-jalkeakaan-200543727/
Törkeää sukupuolisuuden korostamista.
Aika moni muukin pitää aamulehden toimintaa typeränä nyansseihin puuttumisena.
https://yle.fi/uutiset/3-9837294
Maailmassa on tärkeämpiäkin asioita joiden vuoksi kampanjoida.
Itse irtisanoin oman tilaukseni ja puhelimeen vastannut henkilö kertoi tilausten perumisia tulleen aivan hälyttävän määrän tuon asian johdosta.