Molemmat aika yksinäisiä vaikka on ihmisiä ympärillä.
Taidettiin (taidetaan) olla
Miesmiettii
281038
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ei hän ole yksinäinen, mutta minä olen. Olen vain säälittävä häiriöinen.
http://mtkl.fi/tietoa-mielenterveydesta/aikuisille/yksinaisyys/
YKSINÄISYYS
"Yksin oleminen ja yksinäisyys eri asioita
Yksin oleminen ei aina merkitse yksinäisyyttä, vaan yksin oleminen ja yksinäisyyden kokeminen ovat eri asioita. Jokainen voi kaivata joskus omaa rauhaa tai aikaa olla yksin. Vapaaehtoinen yksinolo antaa mahdollisuuden itsetutkiskeluun ja tukee itsenäisyyttä, mutta negatiivinen yksinolo eli yksinäisyys on ahdistavaa."
Tuota mietin juuri eräs päivä kun pohdiskelin elämääni ja kaikkea mitä olen elämässäni kokenut. Mietin kuinka monta läheisen kuolemaa olen kohdannut nopeasti ja kuinka tulen lähivuosina kohtaamaan lisää. Minusta tulee kolmenkympin puolella jo todennäköisesti "aikuinen orpo" kun kummatkin vanhemmat lähtenyt. Monet hautaa kummatkin vanhempansa 50-60 vuotiaana.. mutta kolmekymppisenä soittelee vielä toisinaan vanhemmiltaa apuja.. varsinkin kun itse on perheetön ja yksin asuva.
Siinä ajatellessani sitä outoa ajatusta että kohta olen "ihan yksin" maailmassa kun molemmat vanhempani ovat kuolleet ja sitten mietiskelin että: "mutta miksi minulla on silti niin varman rauhallinen olo? Miksi minulla on niin rauhaisa olo että kyllä se elämä kantaa vaikka aivan yksin jäisinkin"
Silloin aloin miettiin myös kysymystä yksinäisyydestä.. Minä en koe yksinäisyyttä vaikka paljon arjestani iltoja vietän yksin töiden jälkeen. Minulla on jotenkin sisäinen rauha. Tiedän että minulla ei ole mitään hätää ja pääni sisällä on asiat niin rauhaisassa järjestyksessä ettei itseni kanssa "kahden" olo tunnu epämieluisalta. Olen ehkä fyysisesti yksin , mutta tiedän että on ihmisiä jotka minusta välittää ja kun tulee tarve hakeutua jonnekin omasta seurastani tiedän ihmisiä joiden seuraan saa hakeutua.
Luulen että yksinäisyys on pahinta juuri sellaisena tunnepuolen yksinäisyytenä eikä niinkään fyysisenä yksinäisyytenä. Luulempa että siihen liittyy se ettei ihmisellä ole sisäistä rauhaa itsensä kanssa ja ehkä puuttuu jotain elämänkokemusta, elämäntaitoja taikka jollain tavoin kokee voimakkaasti olevansa riippuvainen toisista ihmisistä.
Itse koin vakavan masennuksen aikana yksinäisyydentunteita todella voimakkaana enkä suostunut yksin yhdessä vaiheessa olemaan ollenkaan. Ahdistuin tyhjästä huoneesta, ilmastoinnin hurinasta. Tuntui että psyykkeeni romahtaa jos joudun oleen sekunttiakaan yksin. Minulla oli turvallinen ja hyvä olla vain kun joku oli koko ajan vieressäni...
Toinen samanlainen tilanne oli kun erosin avoliitosta. En kestänyt omaa suruani ja ajatusta että jäin yhtäkkiä ihan yksin. En voinut olla kotona yksin., Se ahdisti niin että minun oli pakko pyrkiä sieltä aina jonnekin muiden seuraan. En kestänyt hiljaisuutta, tyhjiä huoneta, tunteitani, ajatuksiani tuntui että hajoan.
Kolmas kerta oli kun kaverini teki itsemurhan. Olin jotenkin hyvin järkyttynyt siitä ja minulla oli voimakasta yksinäisyyden tunnetta... yöt oli helvettiä ja silloin lenkkeilin paljon koska kotini seinät tuntuivat siltä että jos siellä olen psyykkisesti hajoan kappaleiksi enkä pysty käsittelemään kaikkea sitä mitä tunnen sisälläni.. pelkoja uusista kuolemista. itsemurhista... mielikuvia ruumiista.. jne.
Jokainen kerta kun itse olen kokenut yksinäisyyyttä minulla on ollut psyykkinen elämäkriisi päällä eli pään sisällä ei ole ollut rauhaa. En ole tullut toimeen itseni kanssa ja tuntenut omaa seuraani mukavaksi..
kun psyyke on tasapainossa niin se oma seurakin on tuntunut hyvältä ja olo on silti varma ja tasapainoinen vaikka arjessa paljon fyysisesti yksin olisikin töiden jälkeen,
Joo, mä yritin jo aiemmin kysellä rohkasua lähteä ihan itsekseni baareihin, ym.rientoihin josta sais seuraa (oon liian arka sen suhteen). Sellanen intohimon roihu mitä monella baarikerralla aina joihinkin tulee, olis ihan kiva toteuttaa. Jos jonkun kosketus jo lähtökohtasesti tuntuu vaatteet päällä hyvältä niin ei se varmaan ilman vaatteita voi ainakaan huonommalta tuntua. Reeniä tähän tarttis ja tietty ettei tulis loukatuksi.
En tiedä, oon ehkä jotenkin emotionaalisesti yksinäinen, vaikka onkin paljon kavereita ja tuttuja.. en päästä ystäviäkään lähelleni. En turvaudu muihin jos menee huonosti, enkä kauheesti puhu asioistani muille. Ehkä siksi tuntuu välillä että oon ihan yksin
En ole varsinaisesti yksinäinen, mutta en ole myöskään oikein kenenkään kanssa samalla taajuudella.
Ilmeisestikin näin,
mutta miksi sinä et enää liiku niiden kavereidesi kanssa joiden kanssa ennen olit paljon?
En tiedä kelle kirjoitit, monilla varmaan samaa. Mutta sain monilta kuulla kuinka aktiivinen, sosiaalinen ja innostava olin ja suoraan suomeksi kyllästyin tähän, en toedä miettikö kukaan, että ehkä en sisimmältä kuitenkaan aina ollut sitä. Eli vastavuoroisuus kunniaan. Otan yhteyttä, jos minuun otetaan yhteyttä. Pidän yhteyttä, jos minuun pidetn yhteyttä ym.
Kyllä.
Olin silloin aikoinaan...
Taidan sisimmässäni olla vieläkin jollain lailla.
Niin paljon on murtunut ihmissuhteita ympäriltäni viime vuosina...
En ole kokenut oloani yksinäiseksi oikeastaan missään moneen vuoteen, ennen kuin nyt kun olen alkanut kaivata yhtä ihmistä elämääni. Nyt tunne on niin vahva etten enää haluaisi olla yksin ja koen illat pahimmiksi.
Minulla on samoin miehenä.
En oikeastaan kaipaa ketään kunnes sitten joku yksi jää mieleen ja sitten yhtäkkiä tunnen yksinäisyyttä.
Nytkin mietin erästä naista onko hän yksinäinen elämässään. Kaunis nuori nainen. Kaipaisiko hän seuraa ehkä.
Tuntuu ettei kukaan oikein ymmärrä.
Väärinkäsityksiä puolin ja toisin on matkalle mahtunut.
Niitä on ollut varmasti paljon, kun on ollut vaikeaa ymmärtää ja aika iso osa siitä johtuu että tässä on ollut mukana aivan liian paljon ihmisiä ns. auttamassa. Suunnitelma "tappoi" itse itsensä.
Kerrohan mikä tämä kuuluisa auttamissuunnitelma josta täällä aina kirjoitetaan?
En avaa sitä täällä, tietyt ihmiset kyllä tietää.
Helvetin hyvä suunnitelma oli :D:D
Suunnitelma on parhaillaan liekeissä. xD
Ihmisä on ympärillä paljon, mutta kovin on yksinäistä. Tuntuu etten osaa enää kohdata ketään, enkä halua puhua kenellekkään. Haluan pitää vain tunteet salassa, kunnes sinä...
Justniin, sinun kanssasi oli niin erilaista, niin tuttua kuin olisi eletty joskus aiemminkin.....
Onkaan tultu.
joku vain.
Tuntuuko sinusta siltä, olethan sydämessäni...
Mä oon, mutta lähinnä omasta tahdosta. Työstä tulee sosiaalinen kiintiö överitäyteen, eikä ole enää virtaa seurustella ihmisten kanssa töiden ulkopuolella. Pitkillä vapailla ja lomilla voin sitten tavata muutamaa ystävääni. Se riittää mulle.
Voi kasvaa kaunis ystävyys.
Pari ystävää on ja muutama kaveri...
Mutta olen kyllä yksinäinen sellaisessa syvemmässä merkityksessä.
Naista kaipaan, mutta kuka tahansa ei vain kelpaa. Tietysti jos voisi helpottaa toisen yksinäisyyttä siinä samalla niin se olisi hienoa.
Olen sosiaalinen ja puhelias seurassa sekä työelämässä joten kukaan ei usko miten yksin olen muulloin.
Ystäviä keskenänne.
Kaikki ei ole sitä miltä näyttäisi olevan.