Pelkään turvallisuutesi puolesta, joten hain itsesi ja lastesi suojaksi lähestymiskieltoa koiraa ulkoiluttavalle naapurille. Lähestymiskielto suojaa henkeäni, terveyttäni, vapauttani ja rauhaani.
Naapuri ei saa oleskella enää kotini läheisyydessä, eikä ottaa yhteyttä. Kielto on pysyvä. ilmeisesti hänen on muutettava kokonaan pois. Ihan hyvä, että lapset eivät joudu enää pelkäämään.
Naapuri ei saa oleskella enää kotini läheisyydessä, eikä ottaa yhteyttä. Kielto on pysyvä. ilmeisesti hänen on muutettava kokonaan pois. Ihan hyvä, että lapset eivät joudu enää pelkäämään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lähestymiskiellon hakeminen onkin oivallinen hanke. Ei pääse enää naapuri kusettamaan huonokäytöksistä hurttaansa sinut portinpieleen, kun ei itsekään voi enää siihen tulla.
Pysyvät lähitienoot puhtaampana, eikä kenenkään tarvitse olla peloissaan arvaamattomien kaksi ja nelijalkaisten vuoksi.
MSN-sivuilla on artikkeli pimeistä koirista, mutta vielä vaarallisempia ovat koirien todella pimeät omistajat , mitkä eivät osaa ajatella muuta kuin itseään ja hurttaansa maailman napana.
Laiton uhkaus on rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko. Rikoslain mukaan henkilö, joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella olosuhteissa, joissa uhatulla henkilöllä on perusteltu syy pelätä omasta tai toisen henkilön puolesta henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa. Laiton uhkaus koostuu siis henkilön uhkaavasta toimesta (esim. koiran, puukon tai ampuma-aseen kanssa uhkaaminen tai sanallinen uhkaus), jolloin henkilöllä on perusteltu syy pelätä uhkauksen takia.
Esim. varo vihaista koiraa on uhkaus, kuten myös koiran uhkaava käytös aiheuttaa syyn pelätä.
Laittomasta uhkauksesta rangaistuksena kyseeseen tulee sakkoa tai vankeutta enintään kahdeksi vuodeksi, jollei teosta muualla laissa ole säädetty ankarampaa rangaistusta.