muillekkin, varsinkin sille "suvaitsevaiselle" puolelle. Toivottavasti "Kääntyneet" tulee Lieksan kirjastoon. Kirja kertoo täällä kristityksi kääntyneistä turvapaikanhakijoista, joita pahoinpidellään ja hakataan vokeissa. Kirjoittaja on toimittaja Mari Turunen.
Kristityksi kääntyneitä hakataan vastaanottokeskuksissa, heitä pilkataan ja uhkaillaan, ja heille tehdään monin tavoin kiusaa.
– Kun kristityksi kääntynyt menee suihkuun, hänen vaatteensa saatetaan heittää lattialle ja niiden päältä kävellään, Turunen kuvailee kiusaamisen muotoja.
– Joissain tilanteissa kääntyneiden ikkunoita on koputeltu öisin niin, etteivät he ole voineet nukkua.
Vastaanottokeskuksissa kristityt myös eristetään kaikista sosiaalisista tilanteista, kuten ruokailuista tai television katselusta, Turunen sanoo.
Kirjassa haastatellun kirkkohallituksen asiantuntijan Marja-Liisa Laihian mukaan painostus ja uhkailu eivät jää yksittäistapauksiksi, vaan kyse on tavanomaisesta toimintamallista. Naisen asema on kaikkein pahin.
Kannattaa lukea koko juttu tästä. Jälleen nähdään että islam ei ole suvaitsevainen uskonto.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/tuore-kirja-suomen-vastaanottokeskuksissa-pahoinpidellaan-ja-uhataan-tappaa-kristityksi-kaantyneita
Kristityksi kääntyneitä hakataan vastaanottokeskuksissa, heitä pilkataan ja uhkaillaan, ja heille tehdään monin tavoin kiusaa.
– Kun kristityksi kääntynyt menee suihkuun, hänen vaatteensa saatetaan heittää lattialle ja niiden päältä kävellään, Turunen kuvailee kiusaamisen muotoja.
– Joissain tilanteissa kääntyneiden ikkunoita on koputeltu öisin niin, etteivät he ole voineet nukkua.
Vastaanottokeskuksissa kristityt myös eristetään kaikista sosiaalisista tilanteista, kuten ruokailuista tai television katselusta, Turunen sanoo.
Kirjassa haastatellun kirkkohallituksen asiantuntijan Marja-Liisa Laihian mukaan painostus ja uhkailu eivät jää yksittäistapauksiksi, vaan kyse on tavanomaisesta toimintamallista. Naisen asema on kaikkein pahin.
Kannattaa lukea koko juttu tästä. Jälleen nähdään että islam ei ole suvaitsevainen uskonto.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/tuore-kirja-suomen-vastaanottokeskuksissa-pahoinpidellaan-ja-uhataan-tappaa-kristityksi-kaantyneita
Vastaukset 34
Vanhimmat
Yle ja hesari hiljaa asiasta, mutta muut kirjoittavat kyllä.
– Täällä uskonnonvapauden mallimaassa on ihmisryhmä, joka joutuu kärsimään vakavaa häirintää uskonsa vuoksi, Mari Turunen toteaa.
https://www.verkkouutiset.fi/muslimit-hairitsevat-suomessa-kristityiksi-kaantyneita/
Muslimit ja juutalaiset ovat myös ihmisryhmiä jotka joutuvat kokemaan Suomessa vakavaa häirintää uskontonsa vuoksi kantisten taholta.
Juutalaisten kokema uhka tulee varmasti jo eniten muslimien taholta täälläkin, mutta rabbi ei vaan uskalla sanoa sitä.
Ja muuten viime vuonna mamut pahoinpitelivät suomalaisia noin puolet enemmän, kuin suomalaiset mamuja. Tilasto kertoo.
Koska ajattelit ryhtyä kritisoimaan islamia ja muslimeita?
Etkö vieläkään ymmärrä totuutta? Olet tyyppi jonka järjenjuoksua eivät ymmärrä kuin fasistiset anarkistit:-(
Sota ja sen mielettömyys täytyy vain kokea ja vasta sen jälkeen alkaa puhumaan puolustuspuheita näistä helvettiin lähetettävistä pedofiilimurhaajista!
Olenko "kantis" kun olen nähnyt kuinka julmasti puolustamasi raakalaiset kohtelivat viattomia siviilejä ennenkuin saimme nämä daesh
saastat lähetettyä helvettiin.
Juutalaiset joutuvat kokemaan uhkailua nyt toisen vähemmistöryhmän taholta, kovin suvaitsevaisia siis noi muslimit.
Ettekö ymmärrä että kaikenlainen epäjärjestyksen luominen yhteiskunnassa on juuri sitä ideologiaa jota vasemmisto on aina yrittänyt. Pankko on parhaita esimerkkejä kulttuurimarxistista jolla pää ei ole ollut skitsofrenian takia enää täysillä mukana moneen vuoteen. Kyllähän sen jutuistaan heti huomaa sellainenkin joka ei sitä edes tunne. Minä tunnen eikä tollo tajua lainkaan, kuinka hyvin.
Tietysti myös suvaitsevaiset ja monet kirkon ja SPR:n työntekijät joutuvat kestämään Suomessa vakavaa häirintää inhimillisyytensä vuoksi. Samoin toimittajat joutuvat kokemaan vakavaa häirintää työnsä vuoksi kun yittävät saada totuuden kuuluviin valetuuttien kuten Mv:n ja perussuomalaisten kiihottaessa ihmisiä toimittajia vastaan.
Miksei tuota inhimillisyyttä voi ensisijaisesti suomalaisille heikoimmassa asemassa oleville? Miksi se pitää jakaa vierailtamailta tulleille varakkaille elintasopakolaisille! ja miski kaikki teito on sitten mv lehden varassa mitä matut rötöstelee, miksei valtamedia niistä kirjoita!
Todella surkea kommentti jälleen kerran sulta.
Mutta arvoisa uuninpankko, he eivät joudu kestämään sitä sen vuoksi että ovat luopuneet uskostaan. Siinä on valtava ero. On syytä myös huomioida se mitä henkilöt jotka eivät omaa samaa mielipidettä kuin suvakit, joutuvat kestämään teidän taholtanne.
Kirjassa pastori Timo Keskitalo kirjoittaa, että Suomessa maltillisetkin imaamit myöntävät, että luopiot pitäisi surmata, mutta se ei ole täällä mahdollista.
Joten kun sinä jostain syystä puolustat muslimeita, niin mieti vähän minkälainen uskonto tuo islam on, sinäkin voit nähdä kuinka täysin suvaitsematon se on. Voitko kertoa?
Tuo on muuten totta.Suvaitsevaisten
mielipidevainot ovat jo totta Suomessa.Erityisesti Rasmus-ryhmä on tässä kunnostaunut.He esim. ottavat yhteyttä työpaikoille,jos joku on heidän kanssaan erimieltä.
Saksalainen Heinrich Heine kirjoitti jo vuonna
1821:Missä poltetaan kirjoja,( siis mielipiteitä),poltetaan kohta ihmisiä.
"Suvaitsevaisten" kanssa erimieltä olevia pyritään jo Suomessakin hiljentämään,toistaisekski suhtpehmein keinoin,mutta ken elää niin näkee mitä on tulossa..
Tuokin on totta!
Olet sairaudentunnoton, eli et tunne persoonallisuushäiriötä itsessäsi. Suosittelen ammattiauttajaa elikkä lähinnä psykiatria lämpimästi sinulle pankko......
Tyttäreni on hetero ja hänellä on poikaystävä, olenko epäonnistunut isänä? Hän opiskelee teologiaa tietäen isänsä taustan daesh eliminoinnissa:-( Anarkisti paskat, te ISÄNMAANNE loiset, hävitkää ylivoiman tieltä....
Ettei olisi vihapuhetta tuo mielentuotoksesi?
Työssä käyvänä ihmisenä halveksin näitä uuninpankkoja ja muitakin "suvaitsevaisia".
He ovat eperoimatta valmiita paskomaan omien vähä-osaisten kuppiin,kun haluavat esiintyä koko mailman pelastajana muiden rahoilla.Heillä ei ole oikeutta vaatia osallistumaan minua heidän sädekehän kiillotukseensa ja moraaliposeeraukseensa.
Ns. "suvaitsevaiselta" kannattaa aina kysyä millä hän elää.Hyvin harva heistä,jos on töissä ylipäätään , on töissä markkina-ehtoisesti yksityisellä sektorilla.
Useimmat ovat verovaroin kustannetussa suojatyöpaikassa.
Suvakkien kriteerien mukaisia pakolaisia on kymmeniä miljoonia.
Nyt hesa on vielä tekemässä päätöksen,että tervetuloa kaikki mailman köyhät,sairaat ja huijarit.Maksamme kaiken,kunhan saatte keploteltua itsenne rajan yli.Suomalaisten osuus maapallon väestöstä on vajaa promille.
Ja tulijoita kyllä riittää täysihoitoon,jos sitä mainostetaan netissä monilla kielillä.
Huomompi saatoinenkin ymmärtää,että yhtälö on mahdoton.
Hyvä kommentti! Nämä kiihko-suvaitsevaiset eivät ole kiinnostuneita omista huono-osaisista, heillä on pakkomielle näihin tummiin muslimeihin.
HIV- potilaan hoito 20.000€ vuosi.
MDR-tuberuloosipotilaan hoito 160.000 € vuosi.
XDR-tuberkuloosipotilaan hoito 600.000 € vuosi.
Tuberkuloosi oli jo käytännössä hävinnyt Suomesta.Nyt kuitenkin hiv ja tubi diagnoosien määrä lähtenyt jyrkkään nousuun.
Kyse ei tietenkään pottunokka alku-asukkaista,vaan ulkomaan tuonnista..
Tämäkin on laskettava haittamaahannuuton kuluihin.
Uuninpankon+ja+hänen+kaltaistensa+tulisi+näyttää+esimerkkiä+ja+antaa+omasta+mahdollisesta+palkastaan+niin+että+tuntuu+näiden+"kunniavieraiden"+hyväksi.
Sellainen+30%+nettopalkasta+alkuun+olisi+varmaan+sopiva+summa.
Silloin+ehkä+olisi+häpyä+vaatia+muiltakin.
Ai+eikö+käy,no+se+oli+arvattavissa.
Pankko lopettakoon idioottisen paskapuheensa ja kustantakoon näiden taisteluikäisten "lapsien" elättämisen ISÄNMAASSANNE! Teidän tulisi ymmärtää sen saastan sairas ideologia niinkuin myös Aro ja Riiheläinen ovat nolanneet itsensä kansainvälisesti.....
Uunipankkolahko on vaaraksi yhteiskunnalle, se haluaa vain suomalaiset maksajaksi matuille ... Juukassa on lahkon johtaja joka tahtoo niitä suomen täyteen, aito peruskommari, kiertäkää tuo paikkakunta kaukaa ja viellä kuntapäättäjä, huh huh.....
Kirjassa pastori Timo Keskitalo kirjoittaa, että Suomessa maltillisetkin imaamit myöntävät, että luopiot pitäisi surmata, mutta se ei ole täällä mahdollista.
Suomen Islamilaisen Yhdyskunnan imaami Anas Hajjar myöntää, että puolison käännyttyä islamista kristinuskoon avioero astuu voimaan heti. Islamin jättänyt ei peri eikä häntä peritä.
Mari Turusen mukaan Anas Hajjar katsoo vastauksensa perusteella, että islamin jättäneen kohtelu kuuluu muslimiyhteisön johtajan päätäntävaltaan. Hajjar ei tuominnut Turusen mainitsemia muslimiyhteisön toimesta annettuja tappouhkauksia tai hylkäämisiä.
Toveri uuninpankko punafasisti ja punakaartilainen, sekä aatetoverini ilmaisi minulle hyvin, miten saadaan ratkaistua persu ja rasistiongelma. Junakuljetukset kaus itään ja niskalaukaus.
Voi itku ja parku kun tyyppi joka on itse karkottamassa ihmisiä Suomesta heittäytyy marttyyriksi ja väittää että joku muka vainoaa häntä.
Uuninpankkolaiset on ihmeen hiljaa,taisi mennä jauhot suuhun.
Kusisukassa näyttävät olevan verorahoillanne loisivat ja ISÄNMAATANNE halveksuvat anarkofasistit......
Valitettavasti jatkaa öyhöttämistään.
Elämässä näyttää olevan monenmoista. Pankolle sopiva kappale. On se pirullisuuden rakastaminen niin salaisuus.
Valitettavasti lahjakas artisti menehtyi 2004 Tapanina Thaimaassa. Kaikki tietänevät mistä kyse.
https://www.youtube.com/watch?v=OfjwhkEaS18
Siinä olisi varmasti lukemista. Josko saan lainattua.
Kyllä nyt silmät aukesi