Kepuosuuskunnat boikottiin.

Boikottia_pukkaa

Suomalaisen duunarin orjuuttajapuolue Keskusta ammentaa voimansa suomalaisen duunarin selkänahasta omien osuuskuntiensa kautta.
Valio, Atria ja S-ketju ovat kepulaisten hallussa olevia osuuskuntia ja rahoittavat Sipilän hirmuhallintoa suomalaista työtätekevää kohtaan työtätekevien omilla rahoilla.
Näiden osuuskuntien tuotteiden ja käytön boikotoinnilla kepurahoitus horjuu ja valta kapenee.
ÄLÄ RUOKI PUREVAA KOIRAA....vältä kepulaisia osuuskuntia

11

249

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osuuskunnan omistavat osuuskunnan jäsenet. Sipilä on todennäköisesti S-ryhmän jäsen. Hänellä on vain yksi ääni käytettävissä, aivan kuin köyhälläkin. Osuuskuntia ei omista yksikään puolue. Osuuskunnat eivät ole myöskään ostettavissa osakkeiden avulla, asiakasomistajat päättävät asiakas ja ääni periaatteella.

      Saamieni tietojen mukaan osuuskuntien työntekijät ovat hyvin tyytyväisiä työnantajajiinsa. Katsos kun se omistaminen on reilulla pohjalla, niin sitä samaa periaatetta vaalitaan myös muussa toiminnassa.

      Osuuskunnat ovat pelastaneet Suomen ja mahdollistaneet maamme kehtittymisen vauraaksi maaksi.

      • Kepun_rahoittajat

        Paskapuhetta. SOK:n hallintoneuvosto on kokonaan miehitetty Keppanoilla , vaikka jäsenistöstä suurin osa on työtätekeviä.
        Nämä Pellervolaiset osuuskunnat ovat Kepulaisen politiikan rahoituskanava ja siksi ekenkään työtätekevän ei pitäisi näitä tukea ostamalla niiden tuotteita. Suomesta löytyy ihan kotimaista tarjontaa näiden osuuskuntien tilalle riittävästi ilman puoluetukea Keskustalle.


      • Kepun_rahoittajat kirjoitti:

        Paskapuhetta. SOK:n hallintoneuvosto on kokonaan miehitetty Keppanoilla , vaikka jäsenistöstä suurin osa on työtätekeviä.
        Nämä Pellervolaiset osuuskunnat ovat Kepulaisen politiikan rahoituskanava ja siksi ekenkään työtätekevän ei pitäisi näitä tukea ostamalla niiden tuotteita. Suomesta löytyy ihan kotimaista tarjontaa näiden osuuskuntien tilalle riittävästi ilman puoluetukea Keskustalle.

        Ainakin asiakkaat ja siis omistajat ovat tyytväisiä. Valiollahan on huipputuotteet ja monet työläiset kuuluvat ammattiliittoon ja todennäköisesti ovat vasemmistolaisia. Ei se haittaa ketä kukin äänestää, kunhan jokainen käyttää ammattitiaitoaan parhaalla mahdollisella tavalla.


      • Kepuboikottiin
        caseman kirjoitti:

        Ainakin asiakkaat ja siis omistajat ovat tyytväisiä. Valiollahan on huipputuotteet ja monet työläiset kuuluvat ammattiliittoon ja todennäköisesti ovat vasemmistolaisia. Ei se haittaa ketä kukin äänestää, kunhan jokainen käyttää ammattitiaitoaan parhaalla mahdollisella tavalla.

        Höpön löpön. Valiolle ja Atrialla pääsee töihin vain kepun jäsenkirjalla. Juuri näiden työntekijät ovat niitä Loimaankassalaisia, jotka kaupungeissa äänestää Kepua.
        Näille osuuskunnille suhmuroidaan valtion investointi avustuksia ja vientitukia veronmaksajien kassasta.
        Juuri nämä osuuskunnat koettavat kaikin keinoin estää muita toimimasta jalostajina, kuten kilpailuviraston sakko osoitti.
        Valiolla ja Atrialla on lisäksi laaduttomimmat tuotteet jotka pakataan ulkomaalaisiin pakkauksiin. Pienemmät jalostajan käyttävät kotimaisia pakkauksia ja konetoimittajia ja työllistävät tätä kautta huomattavasti enemmän suomalaisia. Eihän keputiloille kelpaa kesällä kiireapulaisiksikaan muut kuin ulkomaalaiset työntekijät. Siksi suomalaisten työntekijöitten pitää toimia täsmälleen samalla tavalla näitä kepuosuuskuntien kohtaan ja välttää kaikenlaista niiden tuotteiden käyttöä. Näin lisätään suomalaista työtä elintarvikeketjusta ja vältytään maksamasta puoluetukea Juha Sipilän hirmuhallinnolle.


    • Hytgnko7uj

      Kaikki valion tuotteet on jo boikotissa ja ostamme mahdollisimman paljon ulkomaisia elintarvikkeita,nyt nopeasti ne tunnukset suomalaisiin elintarvikkeisiin valmistusmaasta että ei vahingossa osta kepulien noiden yhteiskunnan loisien tuotteita. Toivottavast tulee tukiloisien itsemurha uutisia paljon ensi talvena silloin aina veronmaksajien ruokalasku tippuu!

    • Ahneisto

      Teollisuusliitto on pahin välistävetäjä Riku Aalto nosti omaa palkkaansa 65%. Sinä maksat.

    • Kepulitkepulit

      Riku Aallolle ja muille Ay-johtajille pitää maksaa kunnon palkkaa että jaksaa tapella duunarien riistäjiä maalaisliittoa,kokoomusta,sinisiä uuvatteja ja petossuomalaisia vastaan ja sekös varsinkin maatalousloisia noita mustalaisiin ja somaleihin verrattavia yhteiskunnanloisia vituttaa vaikka pitäisi olla veronmaksajia eli ruokkivaa kättä kohtaan nöyrempiä,hallitukset muuttuu olkaa loiset varuillanne!

      • S24uomlaineN

        Riku Aalto varastaa miljoonia VVO:n vuokralaisten rahoja. Riku antaa ahneudelle kasvot.


    • AY liitothan työehdoista sopii eikä kepu. Omat johtajat siis tekevät nuo orjasopimukset miksiköhän?

    • Boikottia_pukkaa

      Juha Sipilä kyykyttää suomalisia työtätekeviä ilmaisella työllä. Nyt on suomalaisen työmiehen aika kyykyttää Keskustapuoluetta ja sitäkautta Juha Sipilän politiikan rahoittajia eli Pellervolaisia osuuskuntia. Valio, Atria ja S-ketju boikottiin nyt on kepulaisten aika tuntea mille tuntuu kun työ katoaa alta ja tuotteet ei mene kaupaksi, Pääsevät nauttimaan näistä Juha Sipilän kyykytystoimista ihan omakohtaisesti.

    • Muistakaa_boikotoida

      Näin suomen 100vuotis päivän kunniaksi jokaisen työtätekevän on syytä boikotoida näitä lahtariosuuskuntia. Joiden kannattajat 100 vuotta sitten tappoivat ja raskasivat viattomia naisia ja lapsia pelkästään siitä syystä, että heidän vanhempansa elivät tekemällä rehellistä työtä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1413
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      906
    4. 68
      713
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      703
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      224
      637
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe