En vieläkään tajua mitä on tapahtunut.. Enkä voi käsittää miksi kirjoitan siitä tänne. Pakko kai vaan purkaa asiaa johonkin. Ehkä on muitakin saman asian kanssa painivia.
Tämä outo tunne on muuttunut ihan pysyväksi, enkä saa sitä karistetuksi, vaikka kuinka yritän. Odotan joka päivä sitä milloin hän tulee ovesta ja saa taas tunteeni pintaan. Näillä kierroksilla jaksan, koska saa enää nukutuksi kun mies tunkee uniin saakka.
Olen kokenut outoa yhteyttä häneen ihan alusta asti. Läheiseni eivät varmasti voisi uskoa tunteideni kohdetta, niin poikkeava hän on miesmaustani. Muiden silmissä hän on juro, raavas, töksäyttelevä, pelottavakin.. mutta olen jostain syystä nähnyt hänet koko ajan toisin kuin muut, ja joutunut puolustelemaan näkemystäni.
Olen jo niin syvällä, että mikään mitä hän sanoo, ei voi muuttaa käsitystäni hänestä. Minulle hän on sydämmellisin, hauskin ja koskettavin ihminen mitä olen tavannut. Olen myös huomannut että arvomaailmamme on samanlainen. Kunnioitan hänen näkemyksiään ja ammattitaitoaan, ja kerron niin herkästi muillekin.
Ongelmallisen asiasta tekee se, että olemme työkavereita. Enkä voi olla varma hänen tunteistaan, koska hän käsittelee tällä hetkellä rankkoja asioita elämässään. Pelkään etten mahdu tähän yhtälöön, tai olen vaan auttamattomasti väärä. Surullisinta on se, että luulen hänen taistelevan samojen itsetunto-kysymysten parissa kuin minäkin.
Vaikutan hänen seurassaan varmasti huolettomalta ja iloiselta, mutta joka hetki haluaisin vain mennä ihan viereen, ottaa syliin ja kertoa että kaikki muuttuu paremmaksi ja kuinka sinusta välitänkään.
Miten tästä voi tai uskaltaa edes edetä....
Tämä outo tunne on muuttunut ihan pysyväksi, enkä saa sitä karistetuksi, vaikka kuinka yritän. Odotan joka päivä sitä milloin hän tulee ovesta ja saa taas tunteeni pintaan. Näillä kierroksilla jaksan, koska saa enää nukutuksi kun mies tunkee uniin saakka.
Olen kokenut outoa yhteyttä häneen ihan alusta asti. Läheiseni eivät varmasti voisi uskoa tunteideni kohdetta, niin poikkeava hän on miesmaustani. Muiden silmissä hän on juro, raavas, töksäyttelevä, pelottavakin.. mutta olen jostain syystä nähnyt hänet koko ajan toisin kuin muut, ja joutunut puolustelemaan näkemystäni.
Olen jo niin syvällä, että mikään mitä hän sanoo, ei voi muuttaa käsitystäni hänestä. Minulle hän on sydämmellisin, hauskin ja koskettavin ihminen mitä olen tavannut. Olen myös huomannut että arvomaailmamme on samanlainen. Kunnioitan hänen näkemyksiään ja ammattitaitoaan, ja kerron niin herkästi muillekin.
Ongelmallisen asiasta tekee se, että olemme työkavereita. Enkä voi olla varma hänen tunteistaan, koska hän käsittelee tällä hetkellä rankkoja asioita elämässään. Pelkään etten mahdu tähän yhtälöön, tai olen vaan auttamattomasti väärä. Surullisinta on se, että luulen hänen taistelevan samojen itsetunto-kysymysten parissa kuin minäkin.
Vaikutan hänen seurassaan varmasti huolettomalta ja iloiselta, mutta joka hetki haluaisin vain mennä ihan viereen, ottaa syliin ja kertoa että kaikki muuttuu paremmaksi ja kuinka sinusta välitänkään.
Miten tästä voi tai uskaltaa edes edetä....
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.