Kiinalaisten sijoitukset Nurmekseen.

taotaan

Yhtään kiinalaissijoitusta ei ole tullut. Mahtaako tulla? Itä-Savo lehti kirjoittaa biopolttoainetehtaista 23.11.2017 numerossaan, että Kiinan valtio on tehnyt linjauksen, että kiinalaisen omistuksen kautta panostetaan sähköautojen kehittämiseen. Nyt Nurmeksen muovihalli on vuokrattu kiinalaisia lähellä olevalle Leena Riekkolan Activo Oy:lle. Riekkola oli aikaisemmin rakentamassa Känkkäälään Biojalostamoa. Biojalostamoa ei ole tullut. Nyt muovihallissa on kiinalaisomisteinen(Activo Oy) tutkimus- ja tuotekehityskeskus. Nyt on Nurmeksella hyvät mahdollisuudet olla sähköautojen kehittämisen kärkeä. KUN YKSI OVI SULKEUTUU NIIN TOINEN AUKEAA. Hyvä, että Nurmes on valmis nopeasti muuttuvaan maailmaan. Vainionpään aikana rohkeutta puuttui. Nyt kaupunginjohtaja on rohkea edelläkävijä. Toivottavasti valtuusto pysyy mukana. Nyt on rohkeasti investoitava ja tuettava yrityksiä kiinalaisten tavoin. Kiinalaisten miljoonat poikivat satoja jopa tuhansia työpaikkoja kiinalisille ja nurmeslaisille.

78

1925

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työllistääjo

      Kiinalaiset työllistävät jo kolme henkilöä Nurmeksessa. Ensimmäiset sijoitukset on jo tehty, jotka ovat Nurmeksen mittakaavassa isoja pääomaruiskeita.

      • 1.__Markkinat

      • liekarasse

        Somalialaiset työllistävät Lieksassa satoja ihmisiä, kaikilla yhteiskunnan sektoreilla.


      • Anonyymi
        liekarasse kirjoitti:

        Somalialaiset työllistävät Lieksassa satoja ihmisiä, kaikilla yhteiskunnan sektoreilla.

        Sijoita kiinaan taattu sijoitus


    • 1.__Markkinat

      Salossa kaupunginjohtaja ei kommentoinut Turing kännykkätehtaan aikeita. Hän pysyy virassa.

      • taotaan

        Kiinalaiset ovat sijoittaneet Nurmekseen jo 27,5 miljoonaa. Lukekaa lehtiä.Kaupunginjohtaja on kertonut sen jo moneen kertaan. Älkää täällä rollatko väärää tietoa.


      • taotaan

        Sijoittaja on Acvio Oy ja on kaupparekisterissä.


    • Lieksalainenihmeissään

      Tosi nopeita Nurmeksessa reagoimaan firmoihin mitä ei koskaan tule.Olikohan parempi että Vainionpää ei ollut noin rohkea kuin nykypoppoo,tällä reagointi nopeudella rahat loppuu veronmaksajilta.

    • 1.__Markkinat
    • 1.__Markkinat

      EU-China Economic Holding Scammers Ltd....

    • 1.__Markkinat
    • 1.__Markkinat
    • 1.__Markkinat
    • 1.__Markkinat
    • A.Paatsi

      Made in China Nurmes

    • Lieksalainenihmeissään

      Kevätniemeen uusi sahauslinja ja pelletti tehdas.Siihen luotan enemmän kuin bio-öljytehtaan tulemiseen.

      • 1.__Markkinat

        Korkealaatuisella mittatarkalla luonnon sahatavaralla on aina kysyntää. Puupelloissa kasvatettu oksainen ja lannoitettu puu ei kelpaa laatuvalmistajille.
        Pellettitehtailla tuppaa olemaan myyntivaikeuksia.


      • SiisNurmekseen

        Siis Nurmekseen nämä ovat tulossa.


      • Anonyymi
        SiisNurmekseen kirjoitti:

        Siis Nurmekseen nämä ovat tulossa.

        Sijoitukset kiinaan


    • 1.__Markkinat
    • rahaaonjoillakin

      Kiinalaisten rahat menee,koska heillä on suurin rahoitusosuus Helsingin ja Tallinan välille tulevan meren alta kulkevan satoja miljardeja maksavan rautatietunnelin rakentamisessa. Maailman pisimpiin kuuluvan merenalaisen tunnelin suunittelutyöt on aloitettu.

    • 1.__Markkinat

      Tunnelia on turha odottaa. Alustava kustannus 9-15 miljardia euroa. Sveitsissä Gothard Base tunnelia rakennettiin 17 vuotta ja sen pituus oli ainoastaan 57km.
      Kokonaiskustannus 8 miljardia.

      Helsinki-Tallinna tunnelin väestöpohja ja kustannusedut ei riitä.

      Kiinalaiset ei laita rahojaan. Vaihtoehtoinen "Panama kanavaprojekti" oli riittävä floppi.

      https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/03/20/kiinan-uusi-silkkitie-ja-tuleva-maailmanjarjestys

      Kiinan kanavaprojekti sakkasi ja floppasi.

      http://www.miamiherald.com/news/local/news-columns-blogs/andres-oppenheimer/article159689339.html

      • 1.__Markkinat

      • 1.__Markkinat

    • 1.__Markkinat

      Kiina on in.
      https://www.youtube.com/watch?v=2sHyUKivy8w

    • Maajalka

      Miten mahtaa tutkimus ja tuotekehitys sujua muovihallissa talvella 25 asteen pakkasessa? Ehkä turkki päällä, mutta sormet ja aivot saattavat kylläkin jäätyä. Sähkön myyjä toki kiittää.
      Ja että Kiinan sijoitukset toisivat tänne satoja jopa tuhansia työpaikkoja. Noiden ajatusten esittäjä lienee joku saatsiuskoon hairahtunut.

      • 1.__Markkinat

      • 1.__Markkinat

      • 1.__Markkinat

    • Falun-Dafa-Nurmes
    • 1.__Markkinat
      • 1.__Markkinat

        Lahdessa tutkimusryhmä yritti työstää pyrolyysiöljyä ja soveltaa sitä.
        <<<<<<<<<<<<<<<<<Sitä laimennettiin, kuumennettiin, jäädytettiin ym.
        Sekä yritettiin polttaa Oilon Oy:n valmistamassa öljypolttimessa.

        Kaikki ihan turhaan. Valmista dataa olisi löytynyt. "Kehitystyö" loppui rahoituksen päättymiseen.


      • 1.__Markkinat

      • 1.__Markkinat

      • 1.__Markkinat

    • Lieksalainenihmeissään

      Poistoon meni edellinen viestini kun arvostelin kunnanpäättäjiä siitä että kalliiksi tulee veronmaksajille haaveukkojen hommat.

    • 1.__Markkinat

      Slush 2017 Helsinki.
      Amerikkalaisa enkelisijoittajia roudaa brittiläinen virtuaalilentoyhtiö Victor.
      Victor vuokrasi satapaikkaisen Airbus 340 koneen. Vällille Oakland private-Helsinki Vantaa.

      Nurmesta tarjotaan enkeleille. Nurmeksessa on Kiinaosaamista, joka puuttuu Kaliforniasta.

      https://www.flyvictor.com/en-gb/slush2017/

      Kone on lähes tyhjä.

      • 1.__Markkinat

    • Entäpä molybdeeni?Luuletko että Mätäsvaaran kaivoksella olisi vielä käyttöä?

    • 1.__Markkinat

      Kiinarahaa ei tule Nurmekseen. Samoin Vesterbacan Tallinna tunneli ei sitä saa. Kemijärviprojektilta ne rahat jää myös. Tuote on massajengillä hyvä, mutta tausta on heikko.

      Astudion "Kiina-analyytikko" oli pohjanoteeraus. Valehteleva idiootti.

      • 1.__Markkinat

        Vesterbackan mukaan Kiina on Suomea lähellä. Väärin ! Isoympyrä -lentoreitti pohjoisen kautta on lyhin, mutta rautatieyhteys Suomesta--Kiinaan on sitten pidempi matka. Keski-Eurooppa välimatka Kiinaan on rautateitse selvästi lyhyempi.
        Tallinna-tunnelin perustelut on järjettömiä.

        https://yle.fi/uutiset/3-9952960


        Eurooppaan.

        https://translate.google.com/translate?sl=auto&tl=fi&js=y&prev=_t&hl=de&ie=UTF-8&u=http://www.railways.kz/node/12180&edit-text=&act=url

        http://www.globalconstructionreview.com/news/china-proposes-high-speed-r8a8i8l-link-direct/


      • 1.__Markkinat

    • 1.__Markkinat
    • 2-polkijat

      Kaikkitietävältä kysyttiin molypdeenistä,loppuiko ammattitaito ja tietämys?Eikö linkkiä löydy?

    • 1.__Markkinat

      Nurmeksen "kaikkitietävä" ja hänen hovi.
      http://www.pikes.fi/vihrean-teollisuuden-alue

      Kiinasta ei tullut operaattoria. Nyt se puuttuu kokonaan.

      Investoinnit tietysti hyödyttää jo toimivia yrityksiä, mutta ylimitoittamisessa kustannustehokkuus on unohdettu.

    • 288765

      Vainionpää aika oli järkiaikaa.

    • 288765
      • 1.__Markkinat

    • 1.__Markkinat
    • 1.__Markkinat
    • harhaisuutta

      Mitään rahaa ei ole olemassa.

    • rhehjtaj

      Kuka on vastuussa? Valtuusto?.

    • 1.__Markkinat
    • varokaaKouvolalaisia

      Nyt kun junayhteys Kiinan ja KOuvolan välillä on aukaistu niin voipi junassa tulla tehtaan koneet eli laitteet. Jonkun pitää vaan olla Kouvolan ratapihalla tisurissa jotta eivät sikäläiset ala koota tehdasta Kouvolaan.

    • 1.__Markkinat
      • ewhg35qh4

    • gwyhh

      Etikkaa ja puuöljyä ei kannta viedä känkäälästä junalla tai laivalla Kiinaan.

    • 1.__Markkinat
    • junamies

      Voipi olla nuo junat monia kilometriä pitkiä kun ne kulkevat Venäjän ja Kiinan ratoja pitkin ja ne ovat pitkiä ratoja. Jotta kyllä sinne sopii.

    • Molypdeenistäeitiijä

      Mikä kommari tämä ykkösmarkkina on?Joka asiasta inisee,on vaikka maitotölkin ostosta kyse niin siitäkin löytää jotain mikä ei ole hyvä homma: )

    • 1.__Markkinat

      Junapituus on rajoitettu 800 metriin. Välillä Suomi-Venäjä-Kazakstan. Siirtokuormaus Kazakstanissa Kiinan rautatieleveydelle rajoittaa ja yksiraide / ohituspaikkojen lyhyys.

      Venäjällä ajetaan 3km junia.
      https://www.youtube.com/watch?v=H1g0GtkfyBc

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Taitaa Kiinalaisten tekemien lupausten kanssa olla moni suomalainen paikkakunta vaikeuksissa kun investoinnit on menneet harakoille.

    • Anonyymi

      Kiinasta ei ole tullut sijoituksia.








      "markkinat"

    • Anonyymi

      Kouvolan ja Kiinan välille tehty konttijunayhteys takkuaa pahemman kerran, vaikka Kouvola on pistänyt isot rahat likoon kilometrin pituisen terminaalin rakentamiseen kertoi MOT ohjelma. Kuinkahan Nurmeksen ja Kiinan välillä on vilskettä?

    • Anonyymi

      Känkäälän konkurssi yritykset.

    • Anonyymi

      Onkohan Nurmes kiinnitetty Kiinasta tulleisiin rahoihin kuinka tarkkaan, koska eihän rahaa saa ilmaiseksi, olisi mukava tietää, tai ei niinkään mukava.

    • Anonyymi

      Kiinalaisia odotellaan Känkäälään tutustumaan

      • Anonyymi

        Eilen oli useampi kiinasta


    • Anonyymi

      Joko Kiina omistaa Nurmeksen, koska on sanonta, että ilmaisia lounaita ei ole.

    • Anonyymi

      Huhhuh, mitä luettavaa, on siinä dokumenttia kerrassaan..

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6926
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      103
      4618
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      47
      3908
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3304
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      662
      1950
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1308
    7. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      1279
    8. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      202
      1275
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1273
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      48
      1240
    Aihe