ovat persuja.
Ne luulevat turvapaikanhakijoiden olevan Belsububin lähettiläitä.
Ne luulevat turvapaikanhakijoiden olevan Belsububin lähettiläitä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Perussuomalaiset haukkuvat aiheettomasti Soinia juutalaisten agentiksi.
Timolle on luvattu palkkiovirka juutalaisten osaomistamassa pankissa, jossa ei tarvitse tehdä mitään mutta hän on oikeauskoinen katolinen.
"Ne luulevat turvapaikanhakijoiden olevan Belsububin lähettiläitä."
On niitä muutama ollutkin, vai mikä oli paperiton puukottaja Turussa, myös muutama raiskaus ja ryöstömurha pohjanmaalla, ne tähän mennessä tuomion saaneet.
Persut ovat H-hluusereita.
Vasuri lienee tuntikausia yrittänyt luoda täydellistä iskulausetta ja nyt saamme ihailla tulosta.
Ehkäpä jo ensi vuonna osaat kirjoittaa peräti kaksi riviä tekstiä!
Persut ovat kateellisia naisista. Tummat naiset eivät rahallakaan antaudu persuroistoille.
Onneksi vasurinaiset antautuvat laumoittain tummille miehille.
Vasurithan ovat Beelsebubin lähettiläitä, jumalankieltäjiä ja saatananpalvojia ja vielä Hitlerinylistäjiäkin.