Ei oikein tule esille hallituspuolueena?
Vastaukset 5
- Ruuttamiäs
Soinin siniset pyrkii enemmän pysymään taka-alalla, tai sanotaanko takakontissa.
- Jokulauloi
Kun ei sano mitään niin ei tule virkavirheitä.
Mistä ap sai päähänsä että Sinisten pitäisi olla joko keskustapuolue tai kokoomuspuolue?
- Kumpaakin
Onko eroa?
- AatosAprikoija
Huomasin äskettäin, kuinka Simon Elo luonnehti Sinisiä nimikkeellä "maltillinen palkansaajapuolue". Siitä kiinnekohdasta syntyy selkeä eroavaisuus ainakin Keskustaan päin puolueena. Hiukan menneitä muistaen Keskustaa voidaan pitää ytimeltään manttaali-isäntien ja mahtiemäntien puolueena, missä määrittelyssä on toki yksinkertaistusta, mutta havaintokulmana toki myös totuuden siementä. Siniset puolestaan palkansaajapuolueena jatkaisi historian perpektiivistä asetelmia seuraten renkien, piikojen ja pienviljelijöitten jälkikasvun perintöä.
Kokoomukseen päin tarkasteltuna Sinisten erona on helposti havaittava painotus, jossa Kokoomus on korostuneella tavalla Ison Rahan ja työnantajien puolue. Sitten Sinisten luonnehdintaan on osallistunut myös Sampo Terho ja hän on tuonut puolueen ilmeeseen maininnan yrittäjäpuolueesta. Kun mukaan Sinisten esittämiin ohjelmallisiin lähtökohtiin otetaan vielä suhtautuminen Euroopan unioniin, niin Kokoomus on kiistattomasti erittäin EU-myönteinen puolue.
Keskusta on sekin EU-myönteinen, mutta EU-asenteeltaan paljon "hoipertelevampi" kuin Kokoomus. Siniset on puolestaan selkeästi EU-kriittinen puolue ja kriittisempi niin Kokoomukseen kuin myös Keskustaankin verrattuna.
Kun tämän aprikointiketjun aloittaja perää Sinisten eroavuutta Kokoomukseen ja Keskustaan nähden hallituspuolueena, niin siinä todellisuuden tilanteessa on tietysti Sinisellä tulevaisuudella tekemistä. Oikeastaan vasta v. 2019 edessä olevien eduskuntavaalien alla vaalikampanjoimisen yhteydessä Siniset pääsevät varsinaisest "irrottelemaan" eli esittämään näkyvästi omia kannanottojaan ilman hallitusohjelman ja hallituskumppanuuden sidonnaisuuksia. Jos sitten kävisi niin, että eduskunta hajoitettaisiin ja uudet vaalit järjestettisiin jo aikaisemmin, niin siinä tapauksessa Sinisellä tulevaisuudella olisi suuria ongelmia ehtiä mukaan vaalikampanjan pyörittämiseen. Jussi Halla-ahon puheenjohtamalla Perussuomalaisillakin olisi paljon otollisemmat lähtökohdat ennenaikaisiin vaaleihin ja myös sitten sama pätee nyt tiedossa olevaa vaalivuotta 2019 ajatellen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401872Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 991011
- 102888
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88884- 62716
- 32612
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68508Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku12495- 78491