Oikeistohallituksen toiminta on saanut osakseen kovaa kritiikkiä, ja hallituskumppaneista vain kokoomus on onnistunut vakuuttamaan äänestäjänsä siitä että hallityksessa on onnistuttu tekemään hyvää politiikkaa. Eduskuntakautta on jäljellä vielä toista vuotta, mutta jo nyt näyttää hyvältä.
Suomen talous kasvaa eu-alueen talouksista nopeiten, ja samalla työllisyys nousee. Vihervasemmisto pyrkii vähättelemään hallituksen roolia talouskasvun luonnissa kertomalla kuinka talouskasvu on kiinni eu-alueen talouskasvusta, mutta eu-alueen talouskasvu oli vastaavalla tasolla myös edellisen hallituksen toimintakautena vaikka se hallitus ei onnistunut hyödyntämään kasvupotentiaalia meillä kotisuomessa
https://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/23/311798/949fe2a016
Siniset ovat olleet kantamassa vastuuta vaikeana aikana, ja osoittaneet poikkeuksellista päättäväisyyttä turvatessaan hallituspolitiikan linjan säilyvyyden vaikka välillä on tullut kovaakin kritiikkiä ja jopa tappouhkauksia hommafoorumilaisilta.
Hallitus on onnistunut hyvin
0
91
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371383- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67868PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56693- 64676
- 37579
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi199565Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 39517
- 63513