Sipilä-säätiö ilmoittaa verkkosivuillaan tukevansa muun muassa syrjäytymisvaarassa olevia henkilöitä ja perheitä kotimaassa ja ulkomailla.
Tätä työtä tehdään kotimaassa pääasiassa yhteistyössä kirkon diakoniatyön ja kunnallisen talous- ja velkaneuvonnan kanssa.
Säätiöltä voivat hakea avustusta yksittäiset ihmiset, perheet tai yhteisöt seurakunnan diakoniatyön kautta. Henkilökohtaista avustusta voi saada kerran.
KANSA KIITTÄÄ, SIPILÄN SÄÄTIÖ MONESSA MUKANA..
23
879
Vastaukset 23
- Hyvin.menee
On meillä hyvä pääministeri ja Suomen taloudessakin pyyhkii hyvin.
- LesTaxKlan
Vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevän Lestakyrvän kohdalla tuollainen "säätiötouhu" on täysin verrattavissa harjoitellun ylihempeään puhetyyliinsä, jonka syvintä tarkoitusta on moni pohtinut, ehkäpä jatkuvan valehtelunsa pehmentämiseksi harjoiteltua, kenties:
-Tuoreimman tilinpäätöksen mukaan säätiö on sijoittanut varojaan joukkovelkakirjalainoihin ja osakkeisiin. Säätiö on sijoittanut strategiansa mukaisesti 52 prosenttia joukkolainoihin ja 36 prosenttia osakkeisiin. Loput 12 prosenttia on rahamarkkina-arvoa.
Kuinka ollakkaan säätiöt eivät maksa veroja Suomessa...- hgdfghdfghdfgh
Tommien trollit aika lapsellisia..
- hgdfghdfghdfgh
hgdfghdfghdfgh kirjoitti:
Tommien trollit aika lapsellisia..
Kummallakohan on lapsellisemmat, sinun Tommi- ja trollisekoilusi vaiko asiakommentit.
Aika lapsellisesta nuo Tommi ja trollijutut niihin nähden vaikuttaa. - kunSäätiöiRahansa
ei tarvitse maksaa veroja...
- Suomalaiset.unohdettu
Sipilän säätiö voi tehdä hyvän työn tukemalla Suomessa luvattomasti olevia paperittomia: säätiö ostaa lentolipun paperittomalle tämän paluulentoa varten.
Sipilä teki itsestään yksityisen miljonäärin julkisilla varoilla. Sipilä (hallituksineen) on unohtanut suomalaiset, joten nyt on hyvä tilaisuus palauttaa rahat.- heheheeee
Ei tarvitse kun helsinkiläiset hoitaa paperittomat mamut.
- Suomi.kuntoon
heheheeee kirjoitti:
Ei tarvitse kun helsinkiläiset hoitaa paperittomat mamut.
Veronmaksajien rahoilla. Kärkihanke, jonka Sipilän hallitus on siunannut.
- Äläkuuleala
Suomi.kuntoon kirjoitti:
Veronmaksajien rahoilla. Kärkihanke, jonka Sipilän hallitus on siunannut.
Ei ole Sipilän nimeä, puolesta äänestivät: Arhinmäki Paavo, Honkasalo Veronika, Ohisalo Maria, Rantala Marcus, Razmyar Nasima, Sinnemäki Anni, Vanhanen Reetta, Vesikansa Sanna. Täten kaupunginvaltuuston käsittelyyn asia etenee ehdotetun kaltaisena.
- Tickle.and.Nickle
Mielenkiinnolla odotan, koska herää tämä oikeisto lestadiolais-keskustalainen Sipilisti reaalimaailmaan. Nythän tuo on jossan lestadiuksen luoman nirvanan rajamailla, ja siksi tekstit ovat samanlaisia ylistäviä, henkilökultin muottiin sopivia. Mutta vain uskovaisten sisäpiirissä, muille ne näyttäytyvät juuri sellaisina kuin ne ovatkin. Aivopestyjen rassukoiden vuodatuksia, jotka he tietämättöminä pitävät täytenä totena, lähes jumalallisina.
- Surkuteltavaa
Tommien ajatusmaailma on vähintään erikoinen...............
Surkuteltavaa kirjoitti:
Tommien ajatusmaailma on vähintään erikoinen...............
Mistä Tommista sinä oikein jatkuvasti kommentoit?
- hgdfghdfghdfgh
Surkuteltavaa kirjoitti:
Tommien ajatusmaailma on vähintään erikoinen...............
Kummallakohan on erikoisempi ajatusmaailma, sinun Tommi- ja trollisekoilusi vaiko asiakommentit.
Aika lapsellisesta nuo Tommi ja trollijutut niihin nähden vaikuttaa. - Olisikotämä
Tickle.and.Nickle kirjoitti:
Mistä Tommista sinä oikein jatkuvasti kommentoit?
Suomeksi, englanniksi ja venäjäksi kirjoittavien kommentaattoreiden viestitulvassa toistuvat samat hokemat: Venäjää ja presidentti Vladimir Putinia ihannoidaan, Venäjän sotatoimia Ukrainassa oikeutetaan tai ne kiistetään kokonaan.
Ukrainan sodasta syytetään Yhdysvaltoja, Euroopan unionia ja "Ukrainan fasisteja". Suomen poliitikkoja haukutaan Venäjän-vastaisuudesta ja sodanlietsonnasta. Sama viesti voidaan kopioida tismalleen tai lähes samansisältöisenä usealle eri Facebook- ja uutissivustolle tai lähettää Twitterissä useille käyttäjlle....
- TurhaMuutaPuhua
Sipilän säätiöt ovat verosuunnittelua silmaälläpitäen
- EiAinakaanKepuleille
Vaalilupaus ei ole valehtelua, sanoi palstan sisällöntuottaja.
- Gustuhansiellä
EiAinakaanKepuleille kirjoitti:
Vaalilupaus ei ole valehtelua, sanoi palstan sisällöntuottaja.
Kataisen ja Stubbin hallitukset ovat tehneet historiallisen suuret leikkaukset koulutuksesta ja tutkimuksesta. Niin suuret, ettei vastaavia leikkauksia ole tehty yhdenkään muun hallituksen toimesta. Sanat ja teot eivät kohtaa.
- gfdsfgsfdgsdfg
Gustuhansiellä kirjoitti:
Kataisen ja Stubbin hallitukset ovat tehneet historiallisen suuret leikkaukset koulutuksesta ja tutkimuksesta. Niin suuret, ettei vastaavia leikkauksia ole tehty yhdenkään muun hallituksen toimesta. Sanat ja teot eivät kohtaa.
Gustuhan siellä, oikein himoleikkaaja, kaiken lisäksi aikoi lopettaa maakunnista lukiot..
- Kärkihankkeita
gfdsfgsfdgsdfg kirjoitti:
Gustuhan siellä, oikein himoleikkaaja, kaiken lisäksi aikoi lopettaa maakunnista lukiot..
Maakunnista tulikin mieleen kuinka aiempi kepuhallitus leikkasi ja "säästi". Lakkautti maaseudulla useat kyläkoulut ja kylkiäisenä terveysasemat. Mitä niitä ylläpitämään, eihän kukaan maalla asu...
- Mitensemenee
Kärkihankkeita kirjoitti:
Maakunnista tulikin mieleen kuinka aiempi kepuhallitus leikkasi ja "säästi". Lakkautti maaseudulla useat kyläkoulut ja kylkiäisenä terveysasemat. Mitä niitä ylläpitämään, eihän kukaan maalla asu...
Hallitus ei kyläkouluja lakkauta, toisaalta mitä koululla kun ei ole oppilaitatkkan..
- Ketulleterpat
Pakolla ei kukaan saata maata, kurjaahan se on.
- Sinipiikahallitus
Pävikaljukaljamaha assosioi:
https://3.bp.blogspot.com/-xFO-i6c-a-c/V0wn0kyhwJI/AAAAAAAABts/jMqY3jekSEglUjdszRET4kzIpmSjAH3BgCLcB/s640/14asdasdasdasdzx6b.jpg
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371473- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi247714PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7551- 39537