Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä

Näin viikonloppuisin on aikaa lukea kaikkea mielenkiintoista täältä netistä ja olen säännöllisen epäsäännöllisesti käynyt lukemassa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän esityslistoja ja pöytäkirjoja. Silmiini osui vahingossa yhtymähallituksen esityslista missä on mielestäni mielenkiintoisia asioita tulossa päätettäväksi torstaina 29.11.2017 esityslistan perusteella.
http://dynaweb.pkky.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_handlers&id=
Koulutuskuntayhtymän myydessä kiinteistöjä on aiemmin tilat hinnoiteltu laskennallisesti ja siksi niiden kauppahinta on ollut valittettavan korkea.
Torstaina yhtymähallituksen päätettävänä on aivan uusi hinnoitteluperuste joka perustuu kiinteistön päivähintaan. Hallituksen hyväksyessä tämä hinnoittelu koulutuskuntakuntayhtymän kiinteistöt alkavat menemään kaupaksi aivan erilailla kuin ennen. Mikäli hallitus hyväksyy Kiteen kiinteistönkaupan, samaa periaatetta on mielestäni sovellettava myös muissa kaupoissa koska verovaroin koulutuskuntayhtymä on kiinteistöt kuin opetustarvikkeet hankkinut.
Tämä uusi malli tuo paljon uusia mahdollisuuksia.
Kiinteistökaupassa on myös kyse opetuksesta ja ilmeisesti se jotenkin liittyy koneisiin ja laitteisiin mitä on liitteissä ilmoitettu. Kummastelen hieman miksi liitteissä ei ole ilmoitettu laitteille hintoja koska mielestäni esimerkiksi metallisorvit ovat melko haluttuja tänä päivänä huutokaupoissa.
Itse olen ostanut koulutuskuntayhtymän huutokaupoista erilaisia koneita ja laitteita ainakin silloin oli ostotapahtuma hyvin tarkka, täytyi olla koneen tunnistetiedot ja hinta tarkoin selvillä jotta myyjä voi poistaa koneet kalustoluettelostaan.
Mielenkiinnolla seuraan torstain kokouksen päätöksiä ja tasavertaiset päätökset seuraavat päättäjiä.
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Elämme jännittäviä aikoja!

Äänestä

entinen tietotalo homeessa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yläkarjala kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu