Huoli joukkojen yhtenäisyydestä kasvaa

Kesän puoluekokouksen jälkimainingeissa tapahtunut eduskuntaryhmän repeäminen ei huolettanut puolueen uutta johtoa, ainakin mitä puheenjohtajisto ulospäin antoi lausuntoja. Jussi Halla-aho antoi ymmärtää ettei puolueen yhtenäisyys ole vaarassa, vain 19 kansanedustajaa lähti Sinisiin (lisäksi Veera Ruoho kokoomukseen).

Todellisuus alkaa lyömään nyt myös puoluejohdon kasvoille, porukkaa liikkuu koko ajan Sinisiin päin ja nyt on herännyt huoli siitä että joukoissa voi olla sellaisiakin loikkaajia jotka yrittävät syksyn sääntömääräisissä paikallisyhdistysten ja piirijärjestöjen kokouksissa hankkia vielä hyvät asemat itselleen ja luottamuspaikkoja ennen loikkaamista Sinisiin. https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/euran-piirikokouksessa-vieraillut-halla-aho-sinisista-huoli-uusista-loikkareista-on-aiheellinen-200560977

PS-puolue onkin ottanut hiljaisen linjan tiedottamisen suhteen nyt käynnissä olevien paikallisyhdistysten ja piirijärjestöjen luottamuspaikkaäänestysten suhteen. Puolue ei uskalla tehdä mitään uutisia aiheesta pelätessään edessä olevan kunnon rytinän.

Vanha kettu Timo Soini oli täysin oikeassa todetessaan plokissaan aiemmin että jako on vasta tulossa. Nyt Halla-ahokin on tajunnut asian.

2

121

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuomas.A

      Halla-ahokin myöntää näköjään etteivät ihmiset pidä persupuoluetta uskottavana toimijana, tämähän on iso ongelma. Eihän puolueeseen jäänyt kuin huutosakki, kaikki kompetenssi meni soinilaisten mukana.

      Ongelmaan ei ole mitään nopeaa lääkettäkään, poliittisten kannuksien hankkiminen vie vuosikausia ja siinäkin merkityksellistä on vanhempien valtiopäivämiesten/-naisten panos eduskuntaryhmälle. Aikoinaan kun Soini lähti vetämään perussuomalaisia, niin porukassa oli mukana kovia luita tukena (yhtenä Raimo Vistbacka). 2011 eduskuntavaalien jälkeen Soinin perussuomalaisiltakin loppui taso koko rintamaleveydeltä, käytännössähän silloisista valtiopäivien keltanokista ei olisi löytynyt edes ministereitä hallitukseen ja puolueen oli pakko nostaa eräänlaiseksi tiedotusvastaavaksi työmies Matti Putkosen joka oli ja on edelleen mitään keinoja kaihtamaton häirikkö ja jankuttaja. Putkosen Mattihan oli päiväsaikaan maalivahtina, vaikka maakuntamatkojen illanvietoissa profiloituikin lähinnä piilokärjeksi.

      Jussi Halla-ahon ja Laura Huhtasaaren ryhmältä puuttuvat ne politiikassa kannuksensa hankkineet kärkipelaajat joihin ryhmä voi tukeutua, persuihin jäi vain huutosakki ja takarivin taavit. Siinä missä Soinilla oli muutama luottopelaaja käytettävissään, Halla-aholla ja Huhtasaarella ei ole yhtäkään mitat täyttävää kärkipoliitikkoa, he eivät ole sitä edes itsekään. Leena Meri on noussutkin tämän uuden ryhmän äitihahmoksi, mutta käytännössä hänen omakaan tekemisensä ei riittäisi normipuolueissa takarivin tiinaa suurempaan rooliin.

      Mitä kauemmin äänestäjät näkevät persupuolueen ajautumista vallan keskiöstä täydelliseen paitsioon, sen houkuttelevammaksi Siniset muuttuvat. Persuilta puuttuu ryhmän sisältä poliittinen tietotaito, se vaatisi tasokkaita aloittelijoita ja aikaa ajaa nämä sisään valtakunnantason politiikkaan. Nyt on riskinä että epäuskottava pellejohto karkottaa vielä kyvykkäimmät kunnallisen tason politiikan aloittelijat.

    • RahastusJatkuu

      Halla-aho on päässyt rahan makuun. Brysselistä 20.000 e/kk ja Sinisten hylkäämät puoluetukimiljoonat lämmittävät taskuja. Vielä pitäisi hommata uusi matulauma rajoille ettei äänet katoa ja rahantulo lopu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1530
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      276
      776
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      567
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    Aihe