Moi. Olen kolmekymmentä vuotias ladyboy. Tutustuin miesystävääni netissä noin vuosi sitten ja ihastuminen muuttui molemminpuoliseksi rakastumiseksi alta aikayksikön. Kerron tuon transtaustanikin sen takia, sillä kaikki apu suhteemme pelastamiseksi on tervetullutta.
Hän nimenomaan ihastui minuun sen takia, kun olen hieman erilainen nainen. Asuimme 500km päässä toisistamme alussa, suhde oli minulle ensimmäinen ikinä, koska en ole voinut väärän sukupuoleni vankina kuvitella seurustelemista ennen, kun sain hormonini ja nimenvaihdon nykyiseksi naisen nimeksi yli vuosi sitten.
Netissä tuli vastaan kaikenlaista ääliötä, joista suurin osa ei edes ymmärtänyt, että olen ladyboy, vaikka selitin sen miljoonaan kertaan. Vaihdoin seuranhakusivustoa ja ensimmäinen viesti tuli tuolta nykyiseltä, ensimmäiseltä ja toivottavasti viimeiseltä, eli pysyvältä kumppanikanditaatilta.
Tapasimme kuukauden kuluttua ensimmäisten viestien vaihdosta livenä ja koetimme jo silloin seksiä, mutta se ei onnistunut hänen ensimmäisellä vierailullaan. Suihinottoa kyllä teimme kummatkin toisillemme ja se tuntui taivaalliselta. Ajattelin, että mitenhän minä siitä ekasta kerrasta selviän hieman kypsempänä, joskin tunnen itseni henkisesti viisitoista vuotiaaksi, koska tavallaan elän hukkaan mennyttä nuoruuttani uudelleen oikeassa kropassa.
Kahden viikon päästä miesystäväni tuli taas käymään ja silloin onnistui jo tuo anaaliyhdyntäkin. Nautin siitä ja tunsin itseni naiseksi. Miesystävänikin tuntui nauttivan ja tapailimme säännöllisesti etäsuhteestamme huolimatta kesään asti, jolloin hän muutti samaan kaupunkiin kanssani. Me kummatkin oltiin sitä mieltä, että tulevaisuudestamme ei tule mitään, ellemme muuta aluksi toistemme lähelle ja myöhemmin samaan asuntoon.
Mutta miehelläni on ollut masennusta elämänsä aikana ja itse taas olen ahdistuneisuuteen taipuvainen ihminen ja nyt syksyn mittaan meidän seksielämämme on mennyt täysin olemattomaksi. Itse voisin harrastaa vaikka joka päivä, mutten sitä ole koskaan vaatinut. Mutta olen nyt kolme viikkoa hänelle heitellyt signaaleja ja avauksia seksin suhteen. Hän vaihtaa aina nopeasti aihetta, vetoaa väsymykseen, taikka sitten häneltä ei tule vastausta ollenkaan. Muutaman kerran lähdin syyskuussa hänen kämpiltään poiskin itkien, kun hän päätti ruveta nukkumaan sen sijaan, että olisimme rakastelleet. Silloinkin oli taukoa ollut, muttei näin pitkään. Kohta kaksi kuukautta ilman seksiä. En enää jaksa ja laitoin hänelle illalla pitkän Skype-viestin, että en jaksa ja olen aiemminkin hänelle tuosta masennuksesta puhunut, että jos et minulle halua puhua, niin mene jollekin ammattiauttajalle puhumaan. Hän ei ole noihin vastannut ikinä mitään, koska hän kuitenkin koittaa olla "vahva". Hän on erilainen mies, mutta miehisyyteen kuuluva jääräpäisyys ja periksiantamattomuus vaivaa häntäkin ja hän ei voi myöntää heikkouksiaan ja kertoa kenellekään kun on vaikeaa.
Luin tänään monta tuntia, että mitä tällaisessa tilanteessa tulisi tehdä naisena ja voisiko suhdetta pelastaa ja diipadaapa. Hän on ihana. Tiedän, että hänellä ei ole muita naisia. Hän on rehellisin tapaamani ihminen (voi kuulostaa ruusunpuna-ajattelulta), mutta hän on harvinaislaatuinen mies siinä mielessä, että hän ei halua satuttaa. Mutta nyt hän satuttaa tahtomattaan. Hän on ahkera, opiskelee kovasti ja aikaa ei jää mihin hän haluaisi sitä jäävän. Tosin seksiin olisi silti ihan hyvin aikaa ainakin viikonloppuisin. Muuten me suukottelemme ja leikittelemme toistemme kanssa ihan kauppareissuillakin ja näin pois päin.
Nyt minua pelottaa, että hän on muuttanut turhaan tänne minun takiani, vaikka toisaalta koen velvollisuudekseni auttaa häntä niin myötä, kuin vastamäessä. Emme toki naimisissa ole, mutta sama periaate minulla ainakin on rakkaani suhteen. Kirjoitin sen viestin, joten saapa nähdä miten hän reagoi siihen. Kerroin, että en todellakaan enää jaksa, kun et kerro syytä seksittömyydelle, etkä kommentoi halua puhua masennusjutuistasikaan. Toisaalta voin ymmärtää mitä tuskaa se on kantaa sisällä, mutta kun sitä ei pitäisi kantaa sisällä. Minä muuten häntä niin palvon ja rakastan, mutta en aio elää ihmisen kanssa, joka ei halua kertoa syytä seksittömyydelle. En ole ylipainoinen, vaan itse asiassa laiha. Hän on lihonut tänä vuonna taas hieman, joka on yksi merkki hänen stressistään. Olen koittanut kannustaa häntä, enkä ole vaatinut häneltä mitään muuta kuin, että on oma ihana itsensä. Häntä harmittaa tuo oma painonsa, ei hän liikalihava ole, mutta siinä voi olla yksi syy haluttomuudellensa, vaikka olen sanonut, ettei se minua haittaa.
Hän on kaiken lisäksi ostanut liput erääseen tilaisuuteen perjantaiksi ja liput ei mielestäni mitään halpoja ollut. En edes pyytänyt niitä, mutta menen tietysti, koska hän niin haluaa ja kyllä minäkin haluan sen esityksen nähdä. Koitin hemmotella häntä vastapalvelukseksi lipuista ja houkutella rakastelemaan, mutta ei. En tiedä mikä on väärin. Kohta olisi vuosipäiväkin... Mitä teen? Rakastan häntä ja vieraisiin en lähde! Jätänkö?
Hän nimenomaan ihastui minuun sen takia, kun olen hieman erilainen nainen. Asuimme 500km päässä toisistamme alussa, suhde oli minulle ensimmäinen ikinä, koska en ole voinut väärän sukupuoleni vankina kuvitella seurustelemista ennen, kun sain hormonini ja nimenvaihdon nykyiseksi naisen nimeksi yli vuosi sitten.
Netissä tuli vastaan kaikenlaista ääliötä, joista suurin osa ei edes ymmärtänyt, että olen ladyboy, vaikka selitin sen miljoonaan kertaan. Vaihdoin seuranhakusivustoa ja ensimmäinen viesti tuli tuolta nykyiseltä, ensimmäiseltä ja toivottavasti viimeiseltä, eli pysyvältä kumppanikanditaatilta.
Tapasimme kuukauden kuluttua ensimmäisten viestien vaihdosta livenä ja koetimme jo silloin seksiä, mutta se ei onnistunut hänen ensimmäisellä vierailullaan. Suihinottoa kyllä teimme kummatkin toisillemme ja se tuntui taivaalliselta. Ajattelin, että mitenhän minä siitä ekasta kerrasta selviän hieman kypsempänä, joskin tunnen itseni henkisesti viisitoista vuotiaaksi, koska tavallaan elän hukkaan mennyttä nuoruuttani uudelleen oikeassa kropassa.
Kahden viikon päästä miesystäväni tuli taas käymään ja silloin onnistui jo tuo anaaliyhdyntäkin. Nautin siitä ja tunsin itseni naiseksi. Miesystävänikin tuntui nauttivan ja tapailimme säännöllisesti etäsuhteestamme huolimatta kesään asti, jolloin hän muutti samaan kaupunkiin kanssani. Me kummatkin oltiin sitä mieltä, että tulevaisuudestamme ei tule mitään, ellemme muuta aluksi toistemme lähelle ja myöhemmin samaan asuntoon.
Mutta miehelläni on ollut masennusta elämänsä aikana ja itse taas olen ahdistuneisuuteen taipuvainen ihminen ja nyt syksyn mittaan meidän seksielämämme on mennyt täysin olemattomaksi. Itse voisin harrastaa vaikka joka päivä, mutten sitä ole koskaan vaatinut. Mutta olen nyt kolme viikkoa hänelle heitellyt signaaleja ja avauksia seksin suhteen. Hän vaihtaa aina nopeasti aihetta, vetoaa väsymykseen, taikka sitten häneltä ei tule vastausta ollenkaan. Muutaman kerran lähdin syyskuussa hänen kämpiltään poiskin itkien, kun hän päätti ruveta nukkumaan sen sijaan, että olisimme rakastelleet. Silloinkin oli taukoa ollut, muttei näin pitkään. Kohta kaksi kuukautta ilman seksiä. En enää jaksa ja laitoin hänelle illalla pitkän Skype-viestin, että en jaksa ja olen aiemminkin hänelle tuosta masennuksesta puhunut, että jos et minulle halua puhua, niin mene jollekin ammattiauttajalle puhumaan. Hän ei ole noihin vastannut ikinä mitään, koska hän kuitenkin koittaa olla "vahva". Hän on erilainen mies, mutta miehisyyteen kuuluva jääräpäisyys ja periksiantamattomuus vaivaa häntäkin ja hän ei voi myöntää heikkouksiaan ja kertoa kenellekään kun on vaikeaa.
Luin tänään monta tuntia, että mitä tällaisessa tilanteessa tulisi tehdä naisena ja voisiko suhdetta pelastaa ja diipadaapa. Hän on ihana. Tiedän, että hänellä ei ole muita naisia. Hän on rehellisin tapaamani ihminen (voi kuulostaa ruusunpuna-ajattelulta), mutta hän on harvinaislaatuinen mies siinä mielessä, että hän ei halua satuttaa. Mutta nyt hän satuttaa tahtomattaan. Hän on ahkera, opiskelee kovasti ja aikaa ei jää mihin hän haluaisi sitä jäävän. Tosin seksiin olisi silti ihan hyvin aikaa ainakin viikonloppuisin. Muuten me suukottelemme ja leikittelemme toistemme kanssa ihan kauppareissuillakin ja näin pois päin.
Nyt minua pelottaa, että hän on muuttanut turhaan tänne minun takiani, vaikka toisaalta koen velvollisuudekseni auttaa häntä niin myötä, kuin vastamäessä. Emme toki naimisissa ole, mutta sama periaate minulla ainakin on rakkaani suhteen. Kirjoitin sen viestin, joten saapa nähdä miten hän reagoi siihen. Kerroin, että en todellakaan enää jaksa, kun et kerro syytä seksittömyydelle, etkä kommentoi halua puhua masennusjutuistasikaan. Toisaalta voin ymmärtää mitä tuskaa se on kantaa sisällä, mutta kun sitä ei pitäisi kantaa sisällä. Minä muuten häntä niin palvon ja rakastan, mutta en aio elää ihmisen kanssa, joka ei halua kertoa syytä seksittömyydelle. En ole ylipainoinen, vaan itse asiassa laiha. Hän on lihonut tänä vuonna taas hieman, joka on yksi merkki hänen stressistään. Olen koittanut kannustaa häntä, enkä ole vaatinut häneltä mitään muuta kuin, että on oma ihana itsensä. Häntä harmittaa tuo oma painonsa, ei hän liikalihava ole, mutta siinä voi olla yksi syy haluttomuudellensa, vaikka olen sanonut, ettei se minua haittaa.
Hän on kaiken lisäksi ostanut liput erääseen tilaisuuteen perjantaiksi ja liput ei mielestäni mitään halpoja ollut. En edes pyytänyt niitä, mutta menen tietysti, koska hän niin haluaa ja kyllä minäkin haluan sen esityksen nähdä. Koitin hemmotella häntä vastapalvelukseksi lipuista ja houkutella rakastelemaan, mutta ei. En tiedä mikä on väärin. Kohta olisi vuosipäiväkin... Mitä teen? Rakastan häntä ja vieraisiin en lähde! Jätänkö?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.