Kotimaisten köyhien taskuilla tuettua ressilihaa en osta, vaikka maksettaisi.
Kohta saa taas tanskslaista kinkkua
robhtducecast79
46633
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Kinkkualtait lauantaina kattelelin, ei näkyny Tanskalaisii tilaa viemäs niis.
Tanskalaiset on jo viety kotiin, minäkin ostin hinnalla 1,99 e/kg. Huonommat ja kalliimmat kotimaiset jäävät tietysti kauppaan.
Ne oli kaikki jo myyty loppuun. Pitääpä ehdottaa vähävaraisia auttaville, että ostavat Pelastusarmeijassakin halvempaa tanskalaista.
Moottoripyöräl maahantuotuu :)
Tuotiipaha millä tahasa koha ei ooo meinaa tukijussin kallistacressilihaa.
Vuoden kallein elintarvike, Suomen veroista 800 miljoonalla tuettua sikaa dumppierä ja vientituet päälle EU kassasta.
Tanska maksaa itte omat laskunsa, vaikka sielläkin on toki tilat suistuneet velkahelvettiin. Jos Nalken pankki antas lantasaappaalle miljoonan euron velan, niin jotain on vialla.
Nordean maatalousjohtaja lähtee
Politiikka ja talous 25.01.2016 Tuure Kiviranta
Johtaja Timo Jaakkola lähtee Nordeasta - seuraajan työnkuvaan kuuluu maatalouden ohella muutakin yritystoimintaa. Muutkin pankit ovat järjestelleet maatalouspuoliaan uusiksi.
Nordea
Jaa Facebookiin
Jaa Twitteriin
Jaa WhatsAppiin
Jaa Sähköpostiin
Tulosta
Nordea pankin maatalouden asiantuntijajohtaja Timo Jaakkola siirtyy toimitusjohtajaksi Tampereella ammattiopistoa ylläpitävään Ahlmanin Koulun säätiöön.
Jaakkolan tehtävät Nordeassa siirtyvät Pohjanmaan aluejohtaja Timo Kalliomäelle hänen nykyisen toimensa oheen.
Jaakkolan mukaan Nordean maatila-asiakkaiden palveluun henkilövaihdos ei ainakaan tässä vaiheessa vaikuta, mutta uusi vetäjä tuo tietenkin mukanaan myös omat ajatuksensa. Toisaalta suuri osa Nordean maatila-asiakkaista on Pohjanmaalla, jolloin muutos vie Nordeaa lähemmäs asiakkaita.
Suomessa maatilat ovat Nordean kokonaisuudessa pieni mutta arvokas asiakasryhmä, Jaakkola sanoo.
Viimeisen viiden vuoden aikana Jaakkola arvioi Nordean markkinaosuuden maatilojen lainoittajana hiukan laskeneen, sillä Nordea on ajanut lainoissa tiukkaa kannattavuuslinjaa.
"Mieluummin rahoitetaan vähemmän, mutta kannattavia tiloja, kuin että haetaan suurempaa markkinaosuutta."
Tanskassa maatilat ovat Nordealle merkittävä asiakasryhmä ja Tanskan maatilojen vaikeudet ovat heijastuneet pankkeihin. Viime vuosikymmenellä Tanskassa pellon hinta romahti 40 prosenttia. Lisäksi Tanskassa hinnat heittelehtivät maailman markkinoiden mukaan vielä enemmän kuin Suomessa.
"Tanskasta on opittu mitä ei kannata tehdä", Jaakkola toteaa.
Muutkin pankit ovat järjestelleet maatalouspuoltaan viime aikoina. Viime keväänä OP-ryhmä siirsi maa- ja metsätalousfinanssien ryhmänsä osaksi yritysrahoitusta Helsingin palvelukeskuksessa. Ryhmän vetäjä Panu Kallio lähti pankista.
Eikös Tanskas tilat niin velkasii olki et pankit ei niit voi konkurssiin laskee ku kaatuisvat ite niiden mukaan :)
No nehän on sitten viisaampii kuin lakeuksien törsät. Velat voidaan pösilö järjestää aina sillä tavalla, että kenenkään ei tartte kärsii.
Kerro lisää :)
Calsbergia ja juuttilihaa sen olla pitää. Mitään hömppäheinä pissaa ja ressilihaa ei tartte.
Arlan maitoa ruokajuomaksi. Pelkkää priimaa, ei törsein tuottamaa.
Kuu-ukkelithan sen.
Arlan nektarikin on oikeastaan myrkkyö. Diiäkö nää pösilö miksi Virossa nousi diabetes eestiläisten opittua litkimään maitoa suomalaisten ja ruotsalaisten tavoin.
Kuka sitten Arlan maidon tuottaa?
Jopahan täällä kertoi, ettei juo Maitoa? Nyt se kehuu juovansa.
Maito saadaan kaupasta :)
Arla tuotetaan tehokkaasti ja halvalla. Valion pissan tuottamisessa törsäle väittää lehmän sonnankin olevan osa tuotantokustannuksia.
Ilman glysofaattia, glyfosaattia vai mitä nyt se Vietnamin sodassa tuotettu törsein käyttämä myrkky nyt onkaan.
On nuo sun tiedot lähihistoriastaki.
Se Vietnamin sodas käytetty myrkky oli Agent Orange ja sitähän kasvisuojelussa ei käytetä ees Puolassa eikä muuallakaan Euroopassa vaikka glyfosaattia viljan valmistamiseen käytetäänkin siellä, Suomessahan se on kiellettyä että öljyfirmoillekin tuloja riittää.
tukijuntti kielloista...?
Ei piittaa niin eipä oo enää tukijuntti kauan :)
Ne tuet kun jää saamati aika helpost tiukan valvonnan ja kateellisten naapurien ansiosta.
Talvivaarasta päätellen piittaa korkeintaan tilipusistaan.
Talvivaara maataloustukiin liittyy ?
Sinullehan taitaa tulla vain toimeentulotuki joata et kehtaa tilipussiks nimittää kun se jotenkin liittyy tehtyyn työhön :)
Se on kato se kokonaisuus lantasaapas hyvä. Mistään muusta kuin omista tuista ei piitata olipa kyseessä sitten luonto tai lähimmäiset.
et tietenkään osta. Milloinpa olisit jotain suomalaista ostanut.
Porin karhuu ol Virosta aika usein hakenut kun luulee et se siäl tehää :)
Törsäkkeen omaat koneet on kaikki masikkii, pelaruurii ja deeree.
Meillä on piharattorina 805 Valametti, tehty Ruohtisa ja uitettu Tanskasta. Nyssiton pikavaihre rikki.
Masikki tai Deere sinulka syöttöporsaalla on ja lomakämppä etelässä.
Muutamia viikkoja enää ja saa taas vaikuttaa lompakolla törkyturpien elämään.
Pitkät tilinvälit sinul :)
Kymmenen päivää enää ja pääsee lompakolla äänestää muiden tukijusseille vihaisten kanssa.
Pösilö on liian ahne myymään halvalla rohmuamistaan tuista huolimatta. Siinä syy ihmisten juutti priiman suosimiseen.
17.07.2017
”Suomessa on jälleen koko EU:n alhaisin sian hinta, 155 euroa sadalta kilolta. EU-maiden keskihinta on 177 euroa. Saksassa hinta oli kesäkuun lopussa lähes 186 euroa sadalta kilolta ja Ruotsissa yli 175 euroa. Virossakin hinta on yli 160 euroa.”
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/sianlihan-hinta-jähmettyi-suomessa-1.198596
Ei siankasvattaja kinkkuja kuluttaja-asiakkaille myy vaan elävinä teurastamolle.
Jos joulukinkkusi maksaa marketissa enemmän kuin tanskalainen kinkku vaikka tuottaja saa siitä EUn alhaisinta hintaa, valita silloin korkeammasta hinnasta teurastamolle tai kaupalle.
Tuo aikaansaa oikein valitustulvan. Jotkut silti haluaa ajaa mersulla ja toiset ladalla! Minä ajan mersulla mieluummin.
Jos Suomessa on kerta alhaisin sian hinta, niin miksi suomalainen snöff maksaa kaupassa enemmän kuin tanskalainen sniff.
Lainasin jo kirjoitettua:
Jos joulukinkkusi maksaa marketissa enemmän kuin tanskalainen kinkku vaikka tuottaja saa siitä EUn alhaisinta hintaa, valita silloin korkeammasta hinnasta teurastamolle tai kaupalle.
Ja nykkö Kannuksen hanu väittää ettei lantasaappaat omista teurastamoja tai ole merkittävinä pelureina osuuskunnissa. Keskon osakkeitakin varmasti monelta löytyy pirtistä.
Muutama päivä enää. Juusto on toinen tuote jota en aio käyttää jouluna laisinkaan. Pitää olla tietoinen kuluttaja, jotta saaraha maataloustukii leikattuha.
Kun et syö mitään et maataloutta tue etkä vesistöjäkään niin paljon saastuta etkä kovin pitkään ilmaakaan pilaa.
Todellinen ympäristöteko siis :)
Törsälle se kaikki on aina niin mustavalkoista ja yksinkertaista, mutta sellainenhan jämptikin on tukilomaketta täyttäessä.
Samalla tavalla se tanskalainen kinkku aiheuttaa peräsuolisyöpää ja tukkii valtimot, vaikka onkin halvempi.
Pari päivää enää. Liha on hyväksi maltillisesti nautittuna.
Suomalaista sikaa
https://www.youtube.com/watch?v=OS_YIF7xRoA