Hei. Täällä kirjoittelee reilu parikymppinen mies. Minua on vaivanneet pakko-oireet/ajatukset ainakin yli kymmenen vuotta. Välillä ne ovat lieviä ja hallittavissa ja joskus niin pahoja että niistä muodostuu masennuskausia. Lääke minulla on ollut yli pari vuotta noihin pakko-oireisiin ja nyt on alkanut tuntua että ne ovat alkaneet taas vaivata. Mainitsen noista oireista ahdistavimmat.. eli tuntuu etten elä kauaa ja että minä en saisi enää elää vaan täytyisi kuolla.. ja tunne siitä ettei minua pysty auttamaan kukaan.. todella ahdistavaa ja uuvuttavaa.. en tiedä mistä nuo ajatukset ovat yhtäkkiä tulleet.. onko muilla samanlaisia ajatuksia? Stressiä on ollut viime kesästä lähtien laskuista, joista en omin avuin selviä.. olen kyllä varanut ajan velkaneuvojalle.. voiko stressi laukaista pakko-ajatukset? Helpottaisi tietää etten ole ainoa joka tuollaisista ajatuksista kärsii.. täytyy kai ottaa taas mtt:hen yhteyttä. Toivottavasti saitte tolkkua tuosta kirjoituksestani. Hyvää maanantaita jokaiselle!
Pakko-ajatuksista
Tomjonessi
4116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hallituksen syy
Kyllä nuo laskut ja stressi voivat olla syyt ja todennäköisesti ovatkin syyt oireisiin. Asiat järjestyvät kun pääset velkajärjestelyyn. Kun mieli on taakoitettu niin psyyke yrittää pitää koossa pakkaa toisilla pakkoajatuksin. Kun on kuormia niin itsetunto ja usko tulevaisuuteen horjuu niin tulee helposti mieleen pakokeino kuolema. Myös kokee arvottomuutta. Antakoon Jumala sinulle uskon ja rohkeuden ja kipinän elää. Varmaan ei ole nyt pahitteeksi jutella jonkun luottohenkilön kanssa ja jos ei sellaista ole niin ota ihmeessä yhteyttä sinne ammattiapuun. Kyllä kuvaamasi tuntemukset ovat tyypillisiä kenelle tahansa. Olen itsekin niitä potenut kotukseni vuosina. Joten et ole ainoa. Tsemppiä vain. Kyllä asiat lutviintuvat.
Oon sua kymmenkunta v vanhempi ja mulla oli pahoja pakkoajatuksia siinä viidennen kuudennen luokan aikaan. Johtui varmaan paljon eräästä hankalasta "kaveri"suhteesta joka jatku kolmisen vuotta . Luokallemme tuli yhtenää syksynä uus oppilas. Muuan uusperheen lapsi (siis silloli oma isä ja isällä uus vaimokkeen tapainen, sen pikkuveli asu alkuperäisen äitin kans muualla). Tuo uus oppilas takertu muhu henkisesti ja oli aika usein kinuamassa mua olemaan kanssaan, pyytämässä mua niille ja tulemassa meille. Ei kai ollu oikeen muita kavereita sillä. Sen kaa ollessa meni sitten melko paljon aikaa. Toisaalta se oli joskus kivaakin mutta enimmäkseen pakkopullaa. Vielä nykyisinkin tökkii hyvin rajusti jos vaikka siskon poika, pahimmassa leikki-iässä oleva 5v tulee varottamatta ulko-ovesta (asuu naapurissani) , huhuaa jotai ja on kohta , että: Mitä leikitään, hei leikitäänkö ettääää. eeiku hei, nyt mää tiiä, eiku ootappa... elikitää tutkimusmatkailijoita, hei seuraappa mua, mennäänpä tuonne, hei tiiäkkö mitä voitas olla.
Mua ei yhtää innosta tuommoset jutut eikä varsinkaan mikään leikkiminen. Tulee vaan heti noissa tilanteissa mieleen akikki tekemättä olevat asiat ja niien samanaikainen mietintä saa minut pysymään poissaolevana ja ilottomana.
Okei, kun sitten viidenne puolivälissä pääsin irti siitä suhteesta niin alkoi ilmetä pakkoajatuksia, jotain hankalaa tapahtumasarjaa oli käytävä mielessään läpi yhä uudestaan ja sen piti mennä kerralla oikein. Jos ajatteli väärin, piti alkaa alusta. Pakkoliikeitä myöskin oli jokka jatku vuosia ja muuttu välillä pakkotekemisiksi. Nyt ovat liikkeet, teot ja aatokset kai hävinneet tai sitten muuntuneet erilaisiksi riippuvuuksiksi ja aikaansaamattomuudeksi/hommien kasaantumiseksi ja välillä on raivokohtauksia joita onneksi seuraa hetkiä jolloin saan paljon asioita tehtyä,, sitten vetelehintää ja jälleen normaalihkoa elämää.
Mitään rahaongelmia ei ole paitsi yks tyyppi (ala-asteaikanen luokkakaveri) on jo 10 v ollu aika ison summan mulle auki, kun erehyin muutaman kk:n kuluessa antamaan sille aika paljo rahaa jota se ei käyttäny sitten kai kovin järkevästi. Ei sillä että nyt tarvisin takaisin niitä rahoja, on sitä ihan tarpeeksi nyt mulla kuitenki. Mietin vaan mite tuo summa häntä vielä kaivertaa ja kuinka se jumittaa hänen elämäänsä, ku ei kuitenkaan oo oltu puheissa varmaan kahdeksaan vuoteen.
Itselläni on ollut pakkotoimintoja ja ajatuksia jossain määrin aina, nyt on ollut masennus myös pari vuotta. Mitä enemmän minulla on stressiä, sitä enemmän pakko-oireet ovat riesana. Kun olin oikein masentunut niin en voinut esim. poistua kotoani, koska olin varma että poistuttuani rosvot tulee/tulipalo syttyy/kuolen. Pakkotoimintoni, kuten liika tarkistelu ja käsien peseminen ovat myös kurjia, mutta paljon enemmän elämää haittaavat nuo ajatukset. Masennus on korostanut noita pakkoajatuksia, harhaluuloja ja pelkoja. Kun voin paremmin, oli vain pakkotoimintoja.
Tuossa yllä nimimerkki sdfsd kertoi kaverisuhteestaan takertuvaan ja hankalaan ihmiseen. Itsellänikin on ollut hirveästi takertuvia ja energiasyöppöjä kavereita. Sellaisiin kaverisuhteusiin ajautuminen johtuu varmaan pitkälti omasta kiltteydestä. Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivät ovat usein hyvin kilttejä.
Eli stressi kun hälvenee niin vähenevät pakkoajatuksetkin. Toivon että saat asiaa ettenpäin siellä velkaneuvojalla. Tsemppiä!