Sotepolitiikka käy Kepulle kalliiksi

Niin on kuin näyttää. Ja nyt on pitkään näyttänyt siltä, että Sotesopassa muut tavoitteet kuin kansan terveydenhuollon parantaminen ovat nousseet kahdelle hallituspuolueelle tärkeämmäksi asiaksi kuin alkuperäinen tavoite.

Kepu haluaa maakuntahallinnon. Kansalaisten on entistä vaikeampi ymmärtää, miten tällä hoidetaan heidän terveys- ja sairausongelmiaan. Varsinkin kun asiantuntijatkaan eivät sitä ymmärrä. Kansa on alkanut kokea, että Sipilä ja Kepu kusettavat heitä. Vaaligallupien tulokset paljastavat hyvin tämän karun totuuden.

Kokoomus ajaa terveyspalvelujen yksityistämistä. Siinä on kuitenkin ilmaistu selvästi keino kehittää varsinaista palvelua, vaikka monet suhtautuvat yksityistämiseen niin, että siinä ajetaan enemmän yritysten kuin ihmisten etua. Asia ei ole toistaiseksi kuitenkaan kaatunut Kokoomuksen tappioksi. He ovat osanneet markkinoida kantansa kaiketi varsin onnistuneesti kansalaisille.

Sinisille tuntuu kelpaavan mikä tahansa malli. Heidän kunniakseen on ehkä kuitenkin sanottava, että ovat menneet asiaan terveyspalvelut ensin muotilla eivätkä ole liittäneet asiaan omia sivutavoitteitaan, joista on sitten tullut päätavoite kuten Kepulle maakuntahallinnosta.

Kepussa ei ole osattu selittää sitä, miksi kustannuksia lisäävä hallinto jotenkin parantaisi kansalaisten terveyspalvelujen saatavuutta. Sitä ei osata selittää, koska se ei todellisuudessa tuokaan mitään parannuksia vaan pikemmin on vaara, että se entisestään heikentää näitä palveluja. Kepu kaksinaamaisuus on pikkuhiljaa valjennut kansalaisille ja kansa näyttää nyt kaapin paikan Kepulle ja Sipilälle, jonka sädekehä on karissut aikapäiviä sitten.
17196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Noinko lyhyt muistisi on?

Edellisellä hallituskaudella sotehallinto esitettiin ensiksi kuntaliitosten avulla muodostettaville suurkunnille ja sen jälkeen viidelle varta vasten perustettavalle suursote-alueelle, mutta molemmat perustuslakivaliokunta hylkäsi perustuslain vastaisena.

Maakuntamalli on ensimmäinen esitetty hallintomalli, jonka perustuslakivaliokunta on hyväksynyt oppositiopuolueiden edustajia myöten.

Voit toki itse ideoida vielä jonkin uuden mallin, joka soveltuu sotehallintoon, mutta perustuslain vastainen se ei saa olla.

Äänestä
  • Meillä on järjestelmä, eurooppalaisittain toimiva, suorastaan hyvä ja toimiva. Sen hiominen riittäisi, tulisi helvetisti halvemmaksi ja vähemmän byrokratiaa. asiaa kannattaisi tiedustella niiltä, jotka asioita ymmärtävät, ei siis missään nimessä politikoilta. He sotkevat asiat ja hukaavay rahat.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Meillä on järjestelmä, eurooppalaisittain toimiva, suorastaan hyvä ja toimiva. Sen hiominen riittäisi, tulisi helvetisti halvemmaksi ja vähemmän byrokratiaa. asiaa kannattaisi tiedustella niiltä, jotka asioita ymmärtävät, ei siis missään nimessä politikoilta. He sotkevat asiat ja hukaavay rahat.

    . . . tuon viimeinen "toimiva" pitäisi olla edullinen :D

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Meillä on järjestelmä, eurooppalaisittain toimiva, suorastaan hyvä ja toimiva. Sen hiominen riittäisi, tulisi helvetisti halvemmaksi ja vähemmän byrokratiaa. asiaa kannattaisi tiedustella niiltä, jotka asioita ymmärtävät, ei siis missään nimessä politikoilta. He sotkevat asiat ja hukaavay rahat.

    Toisessa viestissä sinä väität, että veronmaksajat joutuvat maksamaan liikaa ja toisessa viestissä, että kansalaiset joutuvat maksamaan terveyspalvelut itse niinku amerikassa.

    Siis mikään ei käy.

    Äänestä

  • Capo-vaari kirjoitti:

    Toisessa viestissä sinä väität, että veronmaksajat joutuvat maksamaan liikaa ja toisessa viestissä, että kansalaiset joutuvat maksamaan terveyspalvelut itse niinku amerikassa.

    Siis mikään ei käy.

    ????

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eihän tämän uudistuksen perustuslainmukaisuutta ole vielä kaikkinensa hyväksytty.

    Selkein malli olisi ehkä se, jos valtio ottaisi sotepalvelut kokonaan hoitaakseen ja irrottaisi ne siis itsehallintoon persustuvasta aluehallinnosta. Demokratia tulisi silloin eduskuntavaalien kautta toteutetuksi. Silloin palvelut olisivat samalla viivalla esim. poliisitoimen kanssa, joka on valtakunnallinen. Valtiojohtoinen malli voisi sitten jakautua alueellisesti viiteen osaan maata, jolloin se olisi puhtaasti organisatorinen eikä yhdenvertaisuuteen liittyvä kysymys. Yhdenvertaisuutta ei silloin tarvitsi pohtia organisaatiomallin kautta niin kuin nyt tehdään, jos valtakunta olisi lähtökohtaisesti jaettu yhteen sotealueeseen eli Suomen valtioon.

    Hauskintahan tässä on se, Kepun omilla kannatusalueilla ollaan osin kaikkein tyytymättömimpiä. Tästähän kertoo Meri-Lapin Kepua ja Sipilää järkyttänyt päätös solmia omia sopimuksia ennen soten voimaantuloa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Tietääkseni millään puolueella ei ole kiinnostusta valtiovetoisiin sotepalveluihin.

    Suomessa on ainoastaan kaksi maakuntaa, jossa on kaksi sairaanhoitopiiriä keskussairaaloineen. Länsipohjassa eli Meri-Lapissa ei luoteta siihen, että Rovaniemi-vetoinen Lappi säilyttää Kemin keskussairaalan palvelut riittävän laajoina. Sen sijaan Etelä-Savossa Mikkelin ja Savonlinnan seuduilla ei näytä olevaan minkäänlaista epäluuloa toista kohtaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    volmari kirjoitti:

    Ei ehkä ole vetoa vielä, mutta jos itsehallintomalliin perustuvat soteyritykset alkavat kaatua toinen toistensa perään, niin ehkä sitä mallia pitää alkaa etsiä silloin valtiojohtoisuudesta.

    Jos luottamus on heikko Lapissa, niin heikko se on myös suurissa kaupungeissa, jotka syksyllä pitivät asian tiimoilta 21 kaupungin kokousta. Kyllä sen anti taisi olla varsin kriittinen hallituksen sotemallia kohtaan. Asiantuntijalausunnoissa sotemalli on edelleenkin pääasiallisesti tyrmätty kuin kehuttu.

    Hallitus ajaa itsepintaisesti omaa malliaan kaikesta saamastaan kritiikistä välittämättä. Ongelma tässä on juurikin se, että ajatetaan enemmän muita asioita kuin varsinaista terveys- ja sairaanhoitopalvelujen parantamista. Kepulle tämä maakuntamalli on kaikki kaikessa eikä siellä ole haluakaan miettiä muita mahdollisuuksia.

    Arvelen, että kuntien rakentamien sairaaloiden, terveyskeskusten, vanhainkotien ym. yksiköiden siirtäminen valtion haltuun tulisi tyrmätyksi perustuslakivaliokunnassa. Eikä eduskunta taida pitää itseäänsäkään riittävän demokraattisena yksikkönä päättämään suoraan sote-asioista. Joka tapauksessa käyttöön tulisi suoralla kansanvaalilla valittu väliportaan hallinto.

    Miksi ne muka tulisivat tyrmätyksi perustuslakivaliokunnassa? Kuten sanoin poliisikin on valtiojohtoinen, postipalvelut ja VR:n palvelut ovat olleet valtiojohtoisia. Miksei terveys- ja sairaanhoito sekä sosiaalipalvelut voisi yhtä hyvin olla? Ei tässä mitään väliportaan hallintoa tarvita. Riittää, kun palvelut taataan kansalaisille niin, että jokainen pääsee tarvittaessa esim. sairaalaan.

    Poliisi, posti ynnä muut ovat olleet alun alkaen valtion laitoksia ja niiden infra valtion omaisuutta. Sairaalat ovat olleet kuntavetoisia ja niiden omaisuus kuntien omaisuutta. Tuon omaisuuden siirto mahtikäskyllä valtiolle kaatuisi helposti perustuslakivaliokunnassa. Kaatuuhan siellä pienemmätkin asiat. Lisämausteen asiaan tuo yksityisten palveluiden käyttö rinnalla. Tuollainen ratkaisu kiinnostaisi varmasti myös EU:ta.

    Äänestä

Sotea lähdettiin tekemään kustannus ja säästö tavoitteet edellä. Puhuttiin isoon ääneen 3 miljardin säästämisestä. Nyt olisi syytä tulla esiin tämä kustannus laskija laskelmineen, pitäväkö luvut vielä paikkaansa. Jos ei, niin saman tien koko hanke seis, Sipilä.

Äänestä
  • Onko sinulle selvinnyt, että haluaako oppositio SÄÄSTÄÄ SOTE palveluissa vai ei?

    Äänestä

  • TommiEikäsitä kirjoitti:

    Onko sinulle selvinnyt, että haluaako oppositio SÄÄSTÄÄ SOTE palveluissa vai ei?

    Sinä et todellakaan taida olla kovinkaan älykäs.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Sinä et todellakaan taida olla kovinkaan älykäs.

    Kuitenkin on sinua ryssä viisaampi.

    Äänestä

  • Faktaa-pukkaa kirjoitti:

    Kuitenkin on sinua ryssä viisaampi.

    Taas on tämä säälittävä ja tyhjäpäinen perässä räkyttävä puudeli, löytänyt koneensa :)

    "kuitenkin on sinua ryssä viisaampi"? Ryssä on siis minua viisaampi? Mahdollisesti ja todennäköisesti sellaisiakin on paljon.

    Äänestä

Mutta kun on oikein tyhmä, niin voi kuvitella, että tämä vuosikymmeniäkin mainostettu SoTe-uudistus vaikuttaisi jopa POTILAIDEN hyvinvointiin, mutta hoitojen uudistus näyttäisi suuntautuvan aivan muille tahoille. Onko niidenkin terveys tämän uudistetun hoidon tarpeessa, jopa paremmin kuin perinteisten potilaiden?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Niin on kuin näyttää. Ja nyt on pitkään näyttänyt siltä, että Sotesopassa muut tavoitteet kuin kansan terveydenhuollon parantaminen ovat nousseet kahdelle hallituspuolueelle tärkeämmäksi asiaksi kuin alkuperäinen tavoite.

Kepu haluaa maakuntahallinnon. Kansalaisten on entistä vaikeampi ymmärtää, miten tällä hoidetaan heidän terveys- ja sairausongelmiaan. Varsinkin kun asiantuntijatkaan eivät sitä ymmärrä. Kansa on alkanut kokea, että Sipilä ja Kepu kusettavat heitä. Vaaligallupien tulokset paljastavat hyvin tämän karun totuuden.

Kokoomus ajaa terveyspalvelujen yksityistämistä. Siinä on kuitenkin ilmaistu selvästi keino kehittää varsinaista palvelua, vaikka monet suhtautuvat yksityistämiseen niin, että siinä ajetaan enemmän yritysten kuin ihmisten etua. Asia ei ole toistaiseksi kuitenkaan kaatunut Kokoomuksen tappioksi. He ovat osanneet markkinoida kantansa kaiketi varsin onnistuneesti kansalaisille.

Sinisille tuntuu kelpaavan mikä tahansa malli. Heidän kunniakseen on ehkä kuitenkin sanottava, että ovat menneet asiaan terveyspalvelut ensin muotilla eivätkä ole liittäneet asiaan omia sivutavoitteitaan, joista on sitten tullut päätavoite kuten Kepulle maakuntahallinnosta.

Kepussa ei ole osattu selittää sitä, miksi kustannuksia lisäävä hallinto jotenkin parantaisi kansalaisten terveyspalvelujen saatavuutta. Sitä ei osata selittää, koska se ei todellisuudessa tuokaan mitään parannuksia vaan pikemmin on vaara, että se entisestään heikentää näitä palveluja. Kepu kaksinaamaisuus on pikkuhiljaa valjennut kansalaisille ja kansa näyttää nyt kaapin paikan Kepulle ja Sipilälle, jonka sädekehä on karissut aikapäiviä sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu