Erikoissairaanhoidon aluejakoa täytyy korjata

Meri-Lapin tilanne niin kuin monen muunkin seututienoon asetelma antaa aiheen avata ja purkaa poliittisena lehmäkauppana lukkoonlyödyn maakuntien lukumäärän. Kun sote-tapausten kulku on jo nyt vienyt siihen, että keskittämisasetuksen nojalla monissa maakunnissa on varsinkin erikoissairaanhoidon palvelujen tarjontaa keskitetty kovalla kädellä yhteen keskussairaalaan, niin tämä tapausten kulku todistaa systeemissä olevan pahan valuvian. Ei esim. Meri-Lapin erikoissairaanhoidon maantieteellinen palvelupaikka saisi olla missään tapauksessa siirtymässä sadan kilometrin etäisyydelle. Kun poliitikot perustelevat tilannetta voimassa olevillä säädöksillä, niin se osoittaa, että säädökset ovat virheellisiä ja tuottavat epäoikeudenmukaisuutta. Kehnoksi havaittu säädöspykälikkö pitää pystyä korjaamaan!

Jos Keskustan ja Kokoomuksen syksyllä 2015 laatima lehmäkauppa uhkaisi romuttua, mikäli maakuntien lukumäärää nostettaisiin suuremmaksi kuin meneillään oleviin suunnitelmiin on sisällytetty, niin purkautukoon mokoma "sopimus" silläkin uhalla, että hallitus saattaisi siihen hajota. Sinänsä kaiken kaikkiaan kaikkien erikoissairaanhoitoa monipuolisesti tarjoavien sairaaloitten alueitten ei tarvitse olla väestömäärältään jotain samaa mittakaavaa. Ei kaikkien maakuntienkaan tarvitse olla suuruudeltaan jonkin kiinniniitatun sapluunakaavion mukaisia. Olosuhteitten realiteettien pitäisi vaikuttaa erikoissairaanhoidon aluejakoon niin kuin maakuntien rajoihin ylipäätään. Pitäisi olla itsestäänselvää, että Meri-Lappi voisi olla oma alueensa niin kuin Kainuukin ja vaikkapa pohjoinen Kymenlaakso. Pohjanmaalla on jo nyt Keski-Pohjanmaa omana alueenaan. Totta myös Vaasa sopisi oman rannikkoseutunsa keskukseksi. Eilaisuus on myönteisesti ajateltuna monipuolisuutta ja sehän on voimavara.