yrityksestä. Tämä kattaa vain 25,000 nimeä / yritystä, joiden joukosta on löytynyt alla lueteltuja suomalaisnimiä.
Vain pieni osa Panama-papereista on käyty läpi. Lisäksi tuli uusi vuoto. Sitä ei ole juurikaan tutkittu.
Yle saa muka tiedot kaikista vuodoista ainoana Suomessa. Yle ei luovuta tietojaan ulos edes verottajalle. Miksi? Siksi, että YLE on Kokoomusjohdossa. Kokoomus suosii veronkiertäjiä,
Sama asia koskee verohallintoa. Se on valtionvarainmisteriön alainen ja noudattaa hallituksen ohjausta. Kokoomus johtaa hallitusta, eikä salli, että veronkiertäjien nimiä paljastettaisiin saatika, että vietäisiin oikeuteen.
Verohallinnolla on ilmiantopuhelin. Se tosin koskee vain meitä palkansaajia. Suuret veronkiertäjät
eivät koskaan joudu ilmiannetuiksi. Hallitus tuntee jo monen veronkiertoyrityksen etukäteen, mutta ei tee mitään, jotta asia korjattaisiin.
Mitä tapahtuu, jos annat tutkintapyynnön poliisille. Ilmeisesti sama kuin verottajan kanssa - mitään ei tapahdu - Kokoomus estää tutkinnan jollain tekosyyllä. Poliisissa on johdossa paljon kokoomuslaisia.
Kokoomus on Suomen syöpä.
Kokoomus-Yle ei pysty salaamaan suomalaisnimiä, koska ne saadaan muualtakin vähemmän korruptoituneista maista kuin Suomi. Poliitikot hävetkää. Ketä edustatte? Finanssikapitalisteja ja veronkiertäjiä!!

lista tulee toisessa mailissa.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Incorporation Jurisdiction Linked To Data From
BRETTON HOLDING LIMITED 10-FEB-2004 Seychelles Finland Panama Papers
TAMARIND MANAGEMENT INC. 08-FEB-2007 Seychelles Finland Panama Papers
CONSULT INTERNATIONAL LIMITED 02-FEB-2009 Seychelles Finland Panama Papers
PRONGER MANAGEMENT CORPORATION 10-FEB-2004 Niue Finland Panama Papers
MILKONAS S.A. 03-JUL-2008 Panama Finland Panama Papers
ADENFORD HOLDINGS INC. 09-JUN-2008 Panama Finland Panama Papers
APOHDAR LIMITED 02-JUL-1992 British Virgin Islands Finland Panama Papers
STAR ENTERTAINMENT PRODUCTIONS LIMITED 12-MAY-1992 British Virgin Islands Finland Panama Papers
ST. PETERSBURG TRADING LIMITED 15-OCT-1992 British Virgin Islands Finland Panama Papers
BAYER TECH LTD. 04-MAR-1997 British Virgin Islands Finland Panama Papers
CLIMBER TRADING CORPORATION 29-DEC-1992 British Virgin Islands Finland Panama Papers
OYEZ MANAGEMENT SERVICES LTD. 29-NOV-1993 British Virgin Islands Finland Panama Papers
DUNCAN SCOUTING AND FINANCING LTD. 12-JUL-1993 British Virgin Islands Finland Panama Papers
BURNETT ADVERTISING AGENCY INC. 19-AUG-1993 British Virgin Islands Finland Panama Papers
DRIFTLINE LTD. 02-JUL-1992 British Virgin Islands Finland Panama Papers
EUROPEAN TRANSPORT SERVICES LTD. 28-JUL-1993 British Virgin Islands Finland Panama Papers
LICHTENBURG CAPITAL (U.K.) LTD. 09-FEB-1994 British Virgin Islands Finland Panama Papers
EPSILON PARTNERS LTD. 27-JUL-1992 British Virgin Islands Finland Panama Papers
MOBILE TRADE COMPANY LTD. 23-JUN-1992 British Virgin Islands Finland Panama Papers
BAVARIA TECH LTD. 04-MAR-1997 British Virgin Islands Finland Panama Papers
Avia Consult Limited 11-JAN-2010 British Virgin Islands Finland Panama Papers
DRISCOLL CONSULTING LIMITED 02-JAN-2007 British Virgin Islands Finland Panama Papers
NEW INVESTMENTS SERVICES LIMITED 01-APR-2004 British Virgin Islands Finland Panama Papers
DAIPRO DISTRIBUTION LIMITED 17-MAY-2004 British Virgin Islands Finland Panama Papers
GISTRAL CORPORATION 09-DEC-2004 British Virgin Islands Finland Panama Papers
GEM TOWER LIMITED 10-MAR-2004 British Virgin Islands Finland Panama Papers
Navimare Chartering Inc. 20-MAY-2010 Panama Finland Panama Papers
REEFHUB LIMITED 06-MAR-2007 British Virgin Islands Finland Panama Papers
CONTRACT SERVICES LTD. 26-AUG-1996 Bahamas Finland Panama Papers
EUROLIFE CORPORATION 24-FEB-1994 Bahamas Finland Panama Papers
FEMIR LTD. 18-JUN-1997 Bahamas Finland Panama Papers
COMTEL LTD. 10-JUN-1997 Bahamas Finland Panama Papers
LATIN LTD. 16-JAN-1998 Bahamas Finland Panama Papers
AGENCY SERVICE LTD. 15-OCT-1996 Bahamas Finland Panama Papers
PROSHINE LTD. 05-JUL-1996 Bahamas Finland Panama Papers
SUNNA LTD. 05-FEB-1996 Bahamas Finland Panama Papers
MATRA LTD. 12-FEB-1997 Bahamas Finland Panama Papers
EKSO CORPORATION 16-OCT-1995 Bahamas Finland Panama Papers
TPK PRODUCTION LTD. 16-OCT-1995 Bahamas Finland Panama Papers
CAI CONSULTAS TECNICAS S.A. 13-JUN-1996 Bahamas Finland Panama Papers
HUGIN & MUNIN LTD. 05-FEB-1996 Bahamas Finland Panama Papers
EURO-AGENCY LTD. 02-JAN-1997 Bahamas Finland Panama Papers
UMA LTD. 16-OCT-1995 Bahamas Finland Panama Papers
SASCO LTD. 02-OCT-1996 Bahamas Finland Panama Papers
MARINE SUPPLY LTD. 07-JUL-1997 Bahamas Finland Panama Papers
SIGN LTD. 16-SEP-1996 Bahamas Finland Panama Papers
TARGA LTD. 07-MAY-1997 Bahamas Finland Panama Papers
PANACEA TRADING LTD. 09-SEP-1995 Bahamas Finland Panama Papers
CORDA CORPORATION 28-OCT-1996 Bahamas Finland Panama Papers
SVT-OSA OY LTD. 12-FEB-1997 Bahamas Finland Panama Papers
TOSCO LTD. 11-JUN-1996 Bahamas Finland Panama Papers
INTERBET OY LTD. 24-SEP-1997 Bahamas Finland Panama Papers
TITRA LTD. 07-MAY-1997 Bahamas Finland Panama Papers
STANDARD SYSTEM CONSULTANTS LIMITED 04-JUL-2002 Seychelles Finland Panama Papers
CEMET GROUP LTD. 12-JAN-1993 British Virgin Islands Finland Panama Papers
SCRAP METAL MARKETING COMPANY LIMITED 11-MAR-2004 British Virgin Islands Finland Panama Papers
Clyde Asset Ltd 22-NOV-2006 British Virgin Islands Finland Panama Papers
Jordan Web Assets Limited 25-NOV-2010 British Virgin Islands Finland Panama Papers
TOREK LTD. 16-JAN-1998 Bahamas Finland Panama Papers
ARIES PARTNERS LTD. 05-FEB-1996 Bahamas Finland Panama Papers
GLOBAL INVEST LTD. 23-SEP-1996 Bahamas Finland Panama Papers
CONVOSS LTD. 16-OCT-1996 Bahamas Finland Panama Papers
FRANKE CORPORATION 28-OCT-1996 Bahamas Finland Panama Papers
CRAW HOLDINGS LTD. 08-NOV-1996 Bahamas Finland Panama Papers
RECTEC LTD. 24-SEP-1997 Bahamas Finland Panama Papers
Theydon Enterprises Limited 07-JAN-1997 Not identified Not identified, Finland Offshore Leaks
Northern Shipping Ltd. ** INCOMPLETE ** 1989-Aug-10 Cayman Islands Cayman Islands, Finland Paradise Papers - Appleby
Finnmanagement Ltd. ** INCOMPLETE ** 1986-Apr-16 Cayman Islands Cayman Islands, Finland Paradise Papers - Appleby
FG-Waggon Limited ** INCOMPLETE ** 1989-Jul-11 Cayman Islands Cayman Islands, Finland Paradise Papers - Appleby
Fennia Shipping Ltd. ** INCOMPLETE ** 1989-Jul-31 Cayman Isl
Yllä olevilla tiedoilla ei sinänäsä tee mitään. Niiden lukeminen täällä somessa ei lisää Suomen valtion budjetin alijäämää.
Poliitikot eivät tunnetusti tee asialle mitään. Heillähän saattaa olla oma lehmä ojassakin.
Jokaisen kansalaisen velvollisuus on käydä näiden kimppuun.
Tieto esim. yllä olevista tietysti menee verottajalle ja poliisille. Se on virkatie. Jokaisen velvollisuus on seurata, mitä viranomainen tekee asialle. Jos ei mitään, niin asia on vietävä seuraavaan asteeseen oikeusjärjestelmässä.
Näitä listoja tulee lisää.
Suomalaisten välttääkseen itse maksamasta veroja rikollisten sijasta, kannattaa seurata näitä tapahtumia.
Hallitus ei sitä tee. Se on samassa kompuksessa näiden veronkiertäjärikollisten kanssa.
Kannattaa kumminkin ottaa huomioon, että varojen sijoittaminen veroparatiiseihin etc. ei ole laitonta.
Tuo on kuultu jo tuhat kertaa. Siitä pitää tehdä laitonta, jotteivät konnat pääse kuin koira veräjästä. Selvä porsaanreikä jätetty tarkoituksella. Kyllä kapitalisti ossa.
"Tuo on kuultu jo tuhat kertaa. Siitä pitää tehdä laitonta, jotteivät konnat pääse kuin koira ...."
Voi olla aika hankala paikka. Se todennäköisesti tarkoittaisi rajojen ja kaikkien internet yms., yms.. yhteyksien sulkemista jne. Sen tempun aikaansaamat vahingot olisivat suunnattomasti suuremmat kuin saadut hyödyt. Suomesta tulisi Euroopan PohjoisKorea.
Miten niin Suomesta. Rajoitus koskee ensin EU:ta, mistä siirrytään OECD maihin jne. Veronkierto on saatava kuriin!!
Meillä on rasistinen hallitus, jonka rasismin kohteena on suomen työtätekevät, ja rehelliset kansalaiset.
Ei liene väärin verrata tätä nykyisen hallituksen johtamaa mestaustoimintaa, holokaustiin. Paitsi hitlerkään ei sentään omaakansaansa tyrannisoinut, samassa mittakaavassa kuin suomen veronkiertohallitus.
Paskahousu Timokin on kovasti hiljaa, kansalaisten hyvinvoinnin puolesta. Taisi mennä ministerikahvit väärään kurkkuun.
Ei siis ihme että pääministeri sumplii sukulaisilleen miljoona sopimuksia veronmaksajien varoista. Itse kuitenkin piilottelee omaisuuttaan verottajalta kannen alla.
Työtätekevät saavat osallistua herrojen sakkojen ja autojen maksuihinkin.
Vain natsit äänestävät nyky hallitusta.
Eikun paranee...
Nyt ovat persukahelit majoittuneet tällekkin saitille ja tarinat ovat puhdasta ripulipaskaa. Ei järjen häivää.
Mitä tietoa tuossa sitten on veroparatiisi yhtiöistä?
Ei siinä ole sen kummempaa tietoa kuin, että jää kiinni veronkierrosta. Nämäkin yhtiöt joutuvat nyt veroviraston syyniin.
Lisäksi poliisi alkaa tutkia niiden veronkiertoa.
Sinä maksat pienempiä veroja, kun nekin, joiden pitäisi maksaa veronsa, jäävät kiinni.
Ei verovirasto noista mitään irti saa, edes omistajia.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201711252200560372_pi.shtml
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201711262200561397_pi.shtml
Veronkiertoa ja normaaliihmisen tavoittamattomia euja nämäkin , lääkärinliksa ja sopeutumiseläke ... onko LAISSA tarkoitettu yhdistelmä .
Politiikan uskottavuus VAHVISTUU näillä ahneiden tempuilla !
Jos pienyrittäjänä jään kiinni verovilpistä, niin saan todella kovan rangaistuksen hyvinkin pienestä saamastani hyödystä. Useimmiten vankeustuomion - toki ehdollisena. Liitännäisenä tulee kirjanpitorikos.
Onko Suomi oikeusvaltio? Ei ole!