Kristuksen "Magia", paras Magia

Kristuksen Magian harjoittaminen alkaa Jumalan uudestisynnyttävästä uskosta, joka vanhurskauttaa ihmisen.

Vanhurskautuksen jälkeen alkaa sitten puhdistava pyhityselämä, jonka aikana kristitty pyrkii parhaansa mukaan seuraamaan Jeesuksen vuorisaarnassaan lausumia ohjeita (Matt. 5-7). Hän saattaa langeta tuon tuostakin mutta kompastukset eivät häntä masenna sillä hän tietää, että pysyminen Kristuksessa pitää hänet kaikkien palkkio- ja rangaistusjärjestelmien ulkopuolella.

Ensiksi hän tällä valmistavalla tiellään puhdistaa päivätajuntaansa välttäen lankeemuksia jokapäiväisessä elämässään. Sen jälkeen hän toisessa vaiheessa puhdistaa unitajuntaansa voittaen kiusauksia myös alitajuisessa unielämässään. Kolmas vaihe puhdistavalla tiellä on sitten salatajunnan puhdistuminen, kun asianomainen henkilö kykenee havainnoimaan itseään unessa ikäänkuin ulkopuolella fyysistä ruumistaan ja edelleen myöskin valveilla ollessaan arvioimaan itseään ja toimintaansa moraalisessa mielessä rauhallisesti sekä objektiivisesti. Jotta henkilö pääsisi tällä puhdistavalla tiellään edistymään, on hänen joka päivä rukoiltava Jumalaa Kristuksen Vuorisaarnassaan opettamalla tavalla ja meditoitava Kristusta.

Tällä puhdistavalla eli valmistavalla tiellä ollessaan kristitty saa yleensä ensimmäiset kokemuksensa varsinaisista yliluonnollisista ilmiöistä. Hän saattaa saada pysyvästi tai hetkellisesti käyttöönsä jonkinlaisen henkilahjan eli yliluonnollisen kyvyn. Tätä kykyään hänen tulee sen jälkeen käyttää vain lähimmäisten auttamiseen, eikä oman edun tavoitteluun. Henkilahjoja on ilmeisesti olemassa lukematon määrä, mutta yleisimmät niistä Paavali luettelee ensimmäisen Korinttolaiskirjeen kahdennessatoista luvussa:

"Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tälläistä puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo."

Päätän esitykseni lainaukseen Pekka Ervastin kirjasta: "Jeesus Kristus Maailman Vapahtaja":

"Emme voi sivuuttaa Jeesuksen Kristuksen työtä. Emme voi sanoa, että menemme omin tein ja teemme itsemme kuolemattomiksi. On luonnollista sanoa, että teen omasta itsestäni Graal-maljan, johon Vapahtajan veri voi virrata...Se on se elämän voima, joka tulee sen tajunnan kautta, jos hän osaa ottaa sen vastaan; voima rakastaa, kyky rakastaa. Jeesuksen Kristuksen veri on ääretön jumalallinen rakkaus...Se on Jeesuksen Kristuksen rakkaus, Jeesuksen Kristuksen veri, joka sitten vuotaa Graal-maljaan, kun olemme sen luoneet omasta itsestämme. Silloin Jeesuksen Kristuksen veri voi siihen vuotaa, ja se veri synnyttää meidät uudestaan ja tekee meidät uusiksi, puhtaiksi olennoiksi, joissa ei asu muuta kuin rakkaus...Jeesuksen Kristuksen tajunta, rakkaus ja veri voittivat kuoleman ristillä..Kun me ihmiset olemme muodostaneet itsemme Graal-maljaksi, joka ottaa vastaan Jeesuksen verta, hänen rakkauttaan, tajuntaansa ja voimaansa, niin on aivan kuin Jeesuksen Kristuksen kirkastetusta ruumiista jokin elementti tai jokin atoomi tulisi meihin ja se tulee meidän kuolemattoman ruumiimme siemeneksi."
231205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Mielestäni voit toimia ihan puhtain omintunnoin.

Äänestä
  • Kai tänne mahtuu Kristus- ja Saatana-magia ja ihan mikä hyvänsä magia yhtälailla...

    Parempi poistella liian vähän kuin liikaa. Se on mottoni vakaa tavan takaa.

    Äänestä

  • Qadesha kirjoitti:

    Kai tänne mahtuu Kristus- ja Saatana-magia ja ihan mikä hyvänsä magia yhtälailla...

    Parempi poistella liian vähän kuin liikaa. Se on mottoni vakaa tavan takaa.

    Ei se paska mämmiksi muutu vaikka sen tarjoilisi pahviropeesta ja väittäisi maltaiseksi.

    Äänestä

  • Roth Weiler kirjoitti:

    No jaa. Samalta ne kumminkin näyttävät.

    Enivei kristinuskoa melkolailla inhoten tutkivana ja ällötystä tuntien tonkivana olen sitä mieltä että Kristus-teemakin se on hyväksikäyttöä varten olemassa. Mutta ehkä toki tämän foorumin väki on jo niin high up there että siinä jää Kristuskin jo tarpeettomaksi... Sitä voi miettiä... xD

    Äänestä

  • Olen eri mieltä. Toivottavasti Reanne ei poista kristusviestiä. Miksi se pitäisi poistaa? En kannata sensuuria, ellei se ole välttämätöntä.

    Jos joku kristitty on ensinnäkin valmis tulemaan julkisuuteen sen mahdollisuuden kanssa, että Jeesus Nasaretilainen oli maagikko, tai että kristinuskoa ylipäänsä voifaan tarkastella magian näkökulmasta, minusta hän ansaitsee kuulevat korvat. Eihän täällä sitäpaitsi pitäisi syrjiä mitään magian harjoittamisen perinnettä. Ei edes kristinuskoa, mikäli siitä kirjoitetaan magian näkökulmasta.

    Olemme toki vaihtoehtoinen ei-kristillinen foorumi lukemattomien Jeesuspalstojen joukossa, mutta yksi kristusviesti sadan muun viestin joukossa ei minusta vielä ole mikään uhka taikka invaasio.

    Ja kaikesta huolimatta, kristillisessä perinteessä on paljon sellaista joka sopisi hyvin tämän alueen aiheen spektriin. On toki harmi ettei kristillisen magian asiantuntijoita oikein ole. Mutta olihan tuo äsken näkemämme viesti kuitenkin jonkinlainen yritys siihen suuntaan. Plussat sille, eikä mitään deletointeja, sanon minä.

    Mutta toki, jos alkaa tulemaan käännytystä vaivoiksi asti, niin sitten sheriffin kirves heilumaan vaan.

    Äänestä

  • Nuusku kirjoitti:

    Olen eri mieltä. Toivottavasti Reanne ei poista kristusviestiä. Miksi se pitäisi poistaa? En kannata sensuuria, ellei se ole välttämätöntä.

    Jos joku kristitty on ensinnäkin valmis tulemaan julkisuuteen sen mahdollisuuden kanssa, että Jeesus Nasaretilainen oli maagikko, tai että kristinuskoa ylipäänsä voifaan tarkastella magian näkökulmasta, minusta hän ansaitsee kuulevat korvat. Eihän täällä sitäpaitsi pitäisi syrjiä mitään magian harjoittamisen perinnettä. Ei edes kristinuskoa, mikäli siitä kirjoitetaan magian näkökulmasta.

    Olemme toki vaihtoehtoinen ei-kristillinen foorumi lukemattomien Jeesuspalstojen joukossa, mutta yksi kristusviesti sadan muun viestin joukossa ei minusta vielä ole mikään uhka taikka invaasio.

    Ja kaikesta huolimatta, kristillisessä perinteessä on paljon sellaista joka sopisi hyvin tämän alueen aiheen spektriin. On toki harmi ettei kristillisen magian asiantuntijoita oikein ole. Mutta olihan tuo äsken näkemämme viesti kuitenkin jonkinlainen yritys siihen suuntaan. Plussat sille, eikä mitään deletointeja, sanon minä.

    Mutta toki, jos alkaa tulemaan käännytystä vaivoiksi asti, niin sitten sheriffin kirves heilumaan vaan.

    "Kristus-magia, paras magia" on viestin sisältö. Eli se pohdiskelevuudesta.

    Sallitaanko siis Esko H:kin palstalla, mikäli vain "ovelana" keksii yhdistää Jeesuksen ja magian, ihmeteot ja taikatemput, sorvatessaan käännytykselleen otsaketta?

    Äänestä

  • Roth Weiler kirjoitti:

    "Kristus-magia, paras magia" on viestin sisältö. Eli se pohdiskelevuudesta.

    Sallitaanko siis Esko H:kin palstalla, mikäli vain "ovelana" keksii yhdistää Jeesuksen ja magian, ihmeteot ja taikatemput, sorvatessaan käännytykselleen otsaketta?

    "Kristus-magia, paras magia"

    No mutta tuohan on selvä haaste! Väitteen esittäjä todistakoon siis väkevyytensä uskonsa puolesta todistaen tai iäksi vaietkoon!

    Julistan maagisen mittelön, hihhulimaagi aseenaan Jessuksen Veri vastaan Rottis varustautuneena Esi-isiensä viisaudella. Lajina selvänäkö:

    Sanokaa minkä väriset vaatteet minulla on ylläni, kaksi väriä, ja siis kaksi arvausta kummallekin voimienkoettelijalle!

    Jos Jeesuksen Veri voittaa tai tulee tasoihin Esi-isien viisauden kanssa niin katsottakoon lunastaneen oikeuden kirjoittaa magiapalstalle kunhan on siivosti.

    Äänestä

  • Roth Weiler kirjoitti:

    "Kristus-magia, paras magia" on viestin sisältö. Eli se pohdiskelevuudesta.

    Sallitaanko siis Esko H:kin palstalla, mikäli vain "ovelana" keksii yhdistää Jeesuksen ja magian, ihmeteot ja taikatemput, sorvatessaan käännytykselleen otsaketta?

    >> "Kristus-magia, paras magia" on viestin sisältö. Eli se pohdiskelevuudesta. >>

    Ovathan nuo kristuksen seuraajat joskus vähän lapsellisia, mutta ei sitä nyt niin vakavasti pidä ottaa, jos otsikko on hiukan provosoiva. Viestissä kaikesta huolimatta kerrottiin varsin selkeästi kuinka sitä nk. kristusmagiaa harjoitetaan ja minkä vuoksi. Ei ehkä kovin pohdiskeleva kannanotto, mutta muuten aivan asillinen minun mielestäni. Ei vielä minusta täyttänyt käännytyksen tunnusmerkkejä, taikka ollut muutenkaan mitenkään haitaksi tälle palstalle.

    Eri asia sitten jos alkaa tulla solkenaan suoraa saarnaamista, tai lakkaamatonta Ervasti-copy&pastea. Avainasia on mielestäni hyvät käytöstavat ja että kunnioitetaanko niitä. Toistaiseksi en näe mitään häiriköintiä tapahtuneen, enkä suosittele hyvätapaisesti kirjoitettujen viestien poistamista, olipa niiden maaginen fokus mikä hyvänsä.

    Kiitos kommenteistanne.

    Ajatuksia minä vain halusin herättää ja niitä tulikin ihan mukavasti.

    Äänestä

  • KTS kirjoitti:

    Ei kristuksessa itsessään mitään vikaa ole, hänen seuraajansa vaan silloin tällöin ovat varsin ärsyttäviä ja tekevät sen hänen nimessään. Sitten siinä on tietysti sekin, että en usko tuollaisiin guruihin tienä onneen.

    Äänestä

>> Emme voi sanoa, että menemme omin tein ja teemme itsemme kuolemattomiksi. On luonnollista sanoa, että teen omasta itsestäni Graal-maljan, johon Vapahtajan veri voi virrata... >>

Vaikutat mahdollisesti suostuvaiselta rakentavaan keskusteluun aiheesta, joten kysynpä nyt sitten myönteisen hyödyn ja positiivisen synergian hengessä tarkennnusta esittämääsi väitteeseen, tai tarkemmin, esittämääsi Ervasti-sitaattiin, jonka kanssa epäilemättä olet itse samaa mieltä.

Yllä olevassa sitaatissa esitetään väite, mutta sitä ei perustella mitenkään muuten kuin tukeutumalla Ervastin henkilön väitettyyn auktoriteettiasemaan. Haluaisinkin nyt, rehellisen skolastiikan hengessä, kuulla kuinka perustelet esitetyt väitteet: "Emme voi mennä omia teitämme" ja "On luonnollista tehdä itsestä Graalin malja, johon Vapahtajan veri virtaa".

Siis meillä on nyt kaksi yksinkertaista väitettä, joihin tahdon kaksi yksinkertaista perustelua, jotka eivät ole kehäpäätelmiä, kiitos.

Nuusku.

Äänestä
  • Siinähän vain on kyse tuosta kristinopille ominaisesta käsityksestä, että ihminen ei voi itse itseänsä tukasta ylös nostaa, vaan Jumalan tai Korkeamman minän tai Kristus-prinsiipin (mitä nimeä tuolle voimalle sitten halutaankaan antaa) täytyy ihmispolo pelastaa.

    Sama käsitys toki löytyy muistakin uskonnoista jos tarkkoja ollaan.

    Äänestä

  • KTS kirjoitti:

    Siinähän vain on kyse tuosta kristinopille ominaisesta käsityksestä, että ihminen ei voi itse itseänsä tukasta ylös nostaa, vaan Jumalan tai Korkeamman minän tai Kristus-prinsiipin (mitä nimeä tuolle voimalle sitten halutaankaan antaa) täytyy ihmispolo pelastaa.

    itse olinkin sillä kannalla että tätäkin kamaa voi tänne laittaa.

    Aika moni on Jeesus-allergiassaan ehtinyt niin pahaan koomaan ettei tajua ettei Kristus välttämättä ole (pelkästään) Jeesus.

    Kristus, Buddha, naguaali, your name it... Mitä nimikkeillä on väliä? Sama asia. Kuvitteellisia hahmoja tai ei. Sama asia.

    Äänestä

  • KTS kirjoitti:

    Siinähän vain on kyse tuosta kristinopille ominaisesta käsityksestä, että ihminen ei voi itse itseänsä tukasta ylös nostaa, vaan Jumalan tai Korkeamman minän tai Kristus-prinsiipin (mitä nimeä tuolle voimalle sitten halutaankaan antaa) täytyy ihmispolo pelastaa.

    Sama käsitys toki löytyy muistakin uskonnoista jos tarkkoja ollaan.

    "Sama käsitys toki löytyy muistakin uskonnoista jos tarkkoja ollaan."

    Liittyy joihinkin uskontoihin, onneksi ei kaikkiin.

    Äänestä

  • KTS kirjoitti:

    Siinähän vain on kyse tuosta kristinopille ominaisesta käsityksestä, että ihminen ei voi itse itseänsä tukasta ylös nostaa, vaan Jumalan tai Korkeamman minän tai Kristus-prinsiipin (mitä nimeä tuolle voimalle sitten halutaankaan antaa) täytyy ihmispolo pelastaa.

    Sama käsitys toki löytyy muistakin uskonnoista jos tarkkoja ollaan.

    Kyllä, mutta kysyin perusteita. Toistit vain saman uudelleen minkä jo sanoit. Kerro nyt miksi asia olisi siten, kuin kristinuskossa sanotaan. Haluaisin kuulla teologisia argumentteja esittämäsi käsityksen tueksi.

    Äänestä

  • Nuusku kirjoitti:

    Kyllä, mutta kysyin perusteita. Toistit vain saman uudelleen minkä jo sanoit. Kerro nyt miksi asia olisi siten, kuin kristinuskossa sanotaan. Haluaisin kuulla teologisia argumentteja esittämäsi käsityksen tueksi.

    Vaikka meillä onkin kerrankin tavallista lahjakkaampi hihhuli saarnaamassa, mihin perustat toiveikkuutesi, että sillä olisi mitään oikeaa annettavaa? TIEDÄN että et ole noin sokea, tyhmä ja naivin toiveikas, vaan suhteellisen realistinen ja tarkkanäköinen ja realistinen tyyppi.

    Itse olen tietysti suunnattoman katkera ja pettynyt koska rödis ja hihhuli nonsaleeraa mut eikä suostu kisaamaan ja tottelemaan mua!!!

    tere pitkeris

    Äänestä

  • Mix oot naivi? kirjoitti:

    >> mihin perustat toiveikkuutesi, että sillä olisi mitään oikeaa annettavaa? >>

    Olenko minä toiveikas? Annan kaikille ja kaikelle mahdollisuuden, ikään, rotuun, sukupuoleen, uskontoon ja ensivaikutelmaan katsomatta.

    Se joka antautuu pessimismin ja kyynisyyden hallittavaksi, nähdessään maailmassa olevan kärsimystä, ei voi itsekään tulla vapaaksi.

    Lopulta, alhaisinkin vastaan tuleva idiootti on osa sitä pyhää kaikkeutta, jota maagikon täytyy ymmärtää ja rakastaa, saadakseen Tietää.

    Nuusku

    Mielestäni varsin humanistinen näkemys. Onko maagi humanisti? Itse olen.

    Äänestä

  • Nuusku kirjoitti:

    Kyllä, mutta kysyin perusteita. Toistit vain saman uudelleen minkä jo sanoit. Kerro nyt miksi asia olisi siten, kuin kristinuskossa sanotaan. Haluaisin kuulla teologisia argumentteja esittämäsi käsityksen tueksi.

    Olen päätynyt kantaani tutkimalla maailman muinaista uskontohistoriallista kehitystä.

    Kautta aikojen ihmiskuntaahan on askarruttanut kysymys siitä, kuinka se voisi sovittaa itsensä Jumalan kanssa. Jo ammoisina aikoina ihminen tunsi elävänsä vain puolinaista elämää ja tuntui siltä kuin jotakin kaunista ja arvokasta olisi menetetty joskus kauan sitten. Eri kansojen mytologioissa heijastui muistoja kaukaisista aikakausista, jolloin ihmiset ja jumalat elivät sopusoinnussa keskenään kultaisessa paratiisiajassa. Tuo aika oli kuitenkin taakse jäänyttä elämää ja ihminen tunsi elävänsä omituisen taakan alla, joka ei koskaan suonut helpotusta vaan alituiseen painoi hänen sieluaan kuin outo jumalallinen viha. Sumeerit, babylonialaiset ja juutalaiset uskoivat ihmisen langenneen syntiin ja suututtaneen Jumalan. Itämailla uskottiin ihmisen kadottaneen jonkin tärkeän tiedon tosiolevaisesta ja pudonneen tietämättömyyden synkkään pimeyteen.

    Ihminen koetti löytää keinoja päästäkseen irti tästä omituisesta velkasuhteestaan. Raamattu kuvaa tätä siten, että Aatami ja Eeva yrittivät peittää alastomuuttaan viikunanlehdillä (1. Moos 3:7). Monissa kulttuureissa viikunapuu alkoi symboloida ihmisen lakkaamatonta pyrkimystä peittää syntiensä paljous ja päästä ylöspäin kohti Jumalaa. Buddha sai valaistuksensa bodhipuun eli viikunapuun alla. Jeesus näki opetuslapsensa Natanaelin, totisen israeliitan, viikunapuun alla (Joh.1:48). Hinduille viikunapuu oli pyhä. Viikunapuu oli symboli ihmisen yritykselle sovittaa itsensä Jumalan kanssa. Tätä projektia johdettiin enkelimaailmoista käsin (5.Moos 32:8, Ap.t.7:30,38,53, Gal.3:19, Hebr.2:2) ja sitä kutsuttiin Melkisedekin kouluksi. Melkisedekistä kerrotaan hebrealaiskirjeen luvussa 7 seuraavasti:

    "Tämä Melkisedek oli Salemin kuningas ja Korkeimman Jumalan pappi. Kun Abraham oli paluumatkalla lyötyään kuninkaat, Melkisedek tuli häntä vastaan ja siunasi hänet, ja Abraham antoi hänelle kymmenykset kaikesta saaliistaan...Hänellä ei ole isää, ei äitiä eikä sukuluetteloa, hänen elinpäivillään ei ole alkua eikä loppua. Hänet on kuvattu Jumalan Pojan kaltaiseksi, ja hän pysyy pappina ainaisesti."

    Melkisedek oli siis yliluonnollista alkuperää oleva olento. Hän oli ja tulee aina olemaan ns. vanhan liiton ylipappi. Melkisedekin vanha liitto ei tarkoita pelkästään juutalaisuutta, vaan kaikkia muitakin uskontoja kristinuskoa lukuunottamatta, kuten seuraava katkelma hebrealaiskirjeen luvusta 7 osoittaa:

    "Pankaa merkille, kuinka suuri hän (Melkisedek) on: kantaisämme Abrahamkin antoi hänelle kymmenykset, parhaimman osan sotasaaliistaan. Niiden Leevin jälkeläisten, jotka on asetettu papeiksi, tulee lain käskyn mukaan kerätä kymmenykset kansalta, omilta veljiltään, jotka hekin ovat Abrahamin jälkeläisiä. Mutta Melkisedek, joka ei ollut heidän sukuaan, otti kymmenykset Abrahamilta ja siunasi hänet, vaikka Abraham jo oli saanut Jumalan lupaukset...Jopa Leevikin, kymmenysten kerääjä, joutui Abrahamin välityksellä maksamaan hänelle kymmenykset. Hänhän oli vielä esi-isässään Abrahamissa, kun Melkisedek tuli Abrahamia vastaan."

    Näin siis pakanakaupunki Salemin (Jerusalemin edeltäjän) pappiskuningas Melkisedek oli Raamatun todistuksen mukaan juutalaista Leevin pappeutta ylempänä! Hän nimittäin johti sitä maailmanlaajuista koulua, jota teosofian piirissä kutsutaan Valkoiseksi Veljeskunnaksi ja jonka tarkoituksena oli tehdä tyhjäksi ihmisen velkasuhde saattamalla ihmiskunta sopusointuun Jumalansa kanssa. Melkisedekin koulu perustui lain kautta ansaittavaan vanhurskauteen. Ihmisen piti yrittää parhaan kykynsä mukaan noudattaa satoja ja taas satoja erilaisia käskyjä, määräyksiä ja ohjeita (5.Moos.11:1,8,22-23, 30:11). Hänen tuli välttää sitä ja välttää tätä, tehdä tuota ja tehdä tätä. Hänen piti säännöllisin väliajoin uhrata Jumalalle maallista omaisuutta, viljaa ja eläimiä. Hänen tuli paastota ja kärsiä janoa, hänen tuli kiduttaa ja ruoskia itseään ja harrastaa rukousmietiskelyä mitä monimutkaisimmissa asennoissa, hengittää oikealla tavalla, pitää seksuaalisuutensa kurissa ja ottaa jumalanpalveluksessaan huomioon päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet.

    Tätä menoa jatkui vuosituhannesta toiseen, eikä tuloksena ollut juuri muuta kuin entistä suurempi masennus ja murhe. Mikään ei tuntunut auttavan. Vaikka ihmiset kuinka yrittivät ansaita Jumalan mielisuosiota hyvää tekemällä ja lain kirjainta noudattamalla, niin mitään edistystä ei tuntunut tapahtuvan. Yhä ihmisistä tuntui siltä, että velkasuhde Jumalan suuntaan oli suunnaton. Kaiken lisäksi erilaatuiset demoniset henkivallat alkoivat kaapata uskontojärjestelmiä omaan käyttöönsä. Ihmiset orjuuttivat itsensä maailman alkeisvoimien alle ilman, että Melkisedekin koulu kykeni heitä auttamaan. Hebrealaiskirjeen 7 luku jatkaa:

    "Jos jo Leevin pappisvirka, josta Israelin kansalle on annettu säädökset laissa, olisi johtanut täydellisyyteen, mitä tarvetta olisi ollut sanoa, että vielä tulee uudenlainen pappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta, ei Aaronin?...Näin kumotaan aikaisempi määräys, koska se oli heikko ja hyödytön: eihän laki tehnyt mitään täydelliseksi. Sen tilalle me olemme saaneet parempaa: toivon, joka antaa meille uskalluksen lähestyä Jumalaa."

    Kun Aatami ja Eeva olivat ensin yrittäneet viikunapuun lehdillä peittää alastomuutensa, antoi Jumala heille paremman suojapeitteen: eläimen nahan (1. Moos 3:21). Tässä ovat kristityt nähneet esikuvallisesti teurastetun Karitsan nahan, joka edustaa uutta liittoa ja Kristusta. Kristuksesta tuli uuden liiton ylipappi Melkisedekin järjestelmän mukaisesti (Heb. 5:6). Uusi liitto ei enää ollut ihmiskunnan yritys sovittaa itsensä Jumalan kanssa, vaan päinvastoin Jumalan toimenpide sovittaa itsensä ihmiskunnan kanssa (1.Joh.4:10). Aloite tuli nyt suoraan Logokselta, joka inkarnoitui ihmisenä maan päälle julistamaan uuden valtakunnan ilosanomaa (Joh.1:1-18). Apostoli Paavali kertoo asiasta Galatalaiskirjeen 4. luvussa seuraavaa:

    "Tarkoitan tätä: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, hän ei mitenkään eroa orjasta vaikka onkin kaiken omistaja. Hän on huoltajien ja holhoojien alainen isänsä asettamaan määräaikaan asti. Samoin on meidän laitamme. Niin kauan kuin olimme alaikäisiä, olimme maailman alkeisvoimien orjia. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan."

    Ihmiskunta oli tullut täysi-ikäiseksi. Enkeliholhoojien työ oli päättynyt. On merkillepantavaa se, että ainoa asia, jonka Jeesus Raamatussa kirosi, oli viikunapuu. "Ikinä et enää tee hedelmää", sanoi Jeesus viikunapuulle ja se kuivettui välittömästi (Matt.21:19). Hebrealaiskirjeen 8. luvun lopussa julistetaan ensimmäinen liitto vanhentuneeksi ja tuhon omaksi. Toisen Korinttolaiskirjeen kolmannessa luvussa Apostoli Paavali nimittää vanhaa liittoa kuolemaa palvelevaksi viraksi:

    "Jo kuolemaa palveleva virka, jonka säädökset oli kaiverrettu kivitauluihin, säteili sellaista kirkkautta, että israelilaiset eivät voineet katsoa Moosesta kasvoihin. Ja kuitenkin hänen kasvojensa kirkkaus oli katoavaa. Kuinka paljon suurempaa kirkkautta säteileekään Hengen palveluvirka!...Koska meillä on tälläinen toivo, esiinnymme aivan avoimesti, toisin kuin Mooses, joka pani kasvoilleen peitteen, jotteivat israelilaiset näkisi katoavaisen loisteen häviämistä."

    Paavalin mukaan koko vanha liitto perustui siis hyvin pitkälle eräänlaiseen huijaukseen, jonka vuoksi Mooseskaan ei voinut esiintyä israelilaisille täysin avoimesti. Hänen oli peitettävä kasvonsa, jotta juutalaisten kansallisjumalan Jehovan kirkkauden katoavaisuus ei olisi paljastunut Israelin lapsille. Näin yritettiin uskotella ihmisjoukoille, että enkeliolennoilla oli suurempikin voima, kuin mitä niillä todellisuudessa oli. Tämän "huijauksen" tarkoituksena oli piiskata ihmiset pelon kautta tottelemaan lakia (Gal.3:23-26, 1.Joh.4:18).

    Raamatun mukaan Mooses sai oppinsa egyptiläisiltä viisailta (Ap.t.7:22), joilla oli jo vuosituhansia vanha kokemus siitä, kuinka kansanjoukkoja hallitaan uskonnollisen auktoriteetin voimalla. Egyptiläiset papit tiesivät tarkalleen ne keinot, joiden avulla voidaan hyödyntää ihmisten taikauskoisia pelkoja. Näitä samoja periaatteita Mooses sitten sovelsi käytäntöön erämaavaelluksen aikana ja tuloksena oli lopulta Jehovalle kuuliainen, nöyrä kansa. Tarkoituksenani ei ole hyökätä Moosesta vastaan. Hänet (samoin kuin egyptiläiset papitkin) on osattava asettaa aikaansa vasten. Tuohon aikaan ihmisillä ei kerta kaikkiaan ollut parempaa toivoa, kuin enkelien epämääräiset lupaukset. Enkelit kuvittelivat, että tarkoitus pyhittää keinot. Jumalan suunnitelmana oli kuitenkin odottaa kärsivällisesti hetkeä, jolloin niin enkelien, kuin ihmistenkin eväät olisivat vihdoin lopussa (Hebr.7:18). Oikealla hetkellä itse korkein Jumala tuli maailmaan ja sovitti itsensä ihmiskunnan kanssa (Kol.1:20). Kyse ei siis ollut vihaisesta Jumalasta, joka olisi pitänyt lepyttää, vaan kyse oli vihaisesta ihmisestä, jonka Jumala tahtoi lepyttää, kuten Paavali seuraavissa raamatunkohdissa toteaa:

    "Tekin olitte ennen Jumalasta vieraantuneita ja häntä kohtaan vihamielisiä, kun elitte pahojen tekojenne vallassa. Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen." (Kol.1:21-22)

    "Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua." (Room.8:7)

    "Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa." (2.Kor.5:19-21)

    Synti sai voimansa laista (Room.3:20, 4:15, 5:13,20, 7:5,8, 8:2, 1.Kor.15:56), joten Jumala teki ainoan oikean ratkaisun ja tukahdutti sen voimanlähteen, joka elätti syntiä. Hän ei käynyt synnin kimppuun, joka oli vain seuraus. Hän kukisti synnin syyn, joka oli laki. Kolossalaiskirjeen toisen luvun 14 jakeessa sanotaan:

    "...hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan."

    Ristillä Kristus lopullisesti kukisti Jehovan (lain jumalan) ja samalla hän riisui aseista kaikkien pakanakansojen lukemattomat enkeliruhtinaat, jotka olivat sitoneet ihmiskunnan kahleisiinsa.
    Kristus lunasti ihmiset lain eli karman kirouksesta (Gal.3:13). Viestikapula siirtyi vanhalta liitolta uudelle ja kapulan toivat Kristukselle Valkoisen Veljeskunnan kolme tietäjää itäisiltä mailta. Viikunapuun tilalle astui totinen viinipuu (Joh.15:1-7).

    Tuohan oli mielenkiintoinen jeesustarina. Alkutekstissähän ei kylläkään sanota mitään kiroamisesta, vaan buddhalaisittain tulkittuna Jeesus-boddhisatva, joka opetti vertauksin, osoitti boddhi-viikunapuun kautta vain että valaistunut mieli ei ole enää karman alainen. Viikunapuu "jossa ei muuta ollut" oli mitä ilmeisimmin jo varsin pitkälle edistynyt harhaluulojen karistamisessa, ja kohdatessaan Jessen viikunapuu sai instant valaistumisen.

    Jo onhan tuo tulkinta(si) myös varsin selvä todiste siitä, että Jeesus tunsi hyvin buddhalaisen symboliikan, ja oli siis itseasiassa buddhalainen opettaja, joka oli joko käynyt Intiassa tai saanut opetuksen joltain länsimaiselta buddhalaisvaikutteiselta veljeskunnalta.

    Paavalin vallanhimoisille hörinöille ei kannata kyllä mitään arvoa antaa. Lue mieluummin Tuomaan evankeliumia sekä gnostilaisia versioita juutalaisesta luomismyytistä.

    Äänestä

  • Nuusku kirjoitti:

    >> mihin perustat toiveikkuutesi, että sillä olisi mitään oikeaa annettavaa? >>

    Olenko minä toiveikas? Annan kaikille ja kaikelle mahdollisuuden, ikään, rotuun, sukupuoleen, uskontoon ja ensivaikutelmaan katsomatta.

    Se joka antautuu pessimismin ja kyynisyyden hallittavaksi, nähdessään maailmassa olevan kärsimystä, ei voi itsekään tulla vapaaksi.

    Lopulta, alhaisinkin vastaan tuleva idiootti on osa sitä pyhää kaikkeutta, jota maagikon täytyy ymmärtää ja rakastaa, saadakseen Tietää.

    Nuusku

    >>>Olenko minä toiveikas? Annan kaikille ja kaikelle mahdollisuuden, ikään, rotuun, sukupuoleen, uskontoon ja ensivaikutelmaan katsomatta.

    Äänestä

  • Olemisen metafora kirjoitti:

    >>>Olenko minä toiveikas? Annan kaikille ja kaikelle mahdollisuuden, ikään, rotuun, sukupuoleen, uskontoon ja ensivaikutelmaan katsomatta.

    >> Ainoo pikkuongelma, että mistä se oikea tieto ja intuitio, että kuka milloinkin on millä tavoin pähkähullu ja mikä kokonaisetu. >>

    En minä tuommoisia kokonaisetuja mieti. Minun puolestani jokainen kirjoittakoon sen mitä osaa.

    >> arviotasi tästä nimenomaisesta tapauksesta >>

    Ei se ole minun työni arvioida satunnaisia kirjoittajia. En pidä monien tavasta alkaa tekemään heti luonneanalyysejä ja tiesmitä arvioita toisista kirjoittajista.

    >>>En minä tuommoisia kokonaisetuja mieti. Minun puolestani jokainen kirjoittakoon sen mitä osaa.>Ei se ole minun työni arvioida satunnaisia kirjoittajia. En pidä monien tavasta alkaa tekemään heti luonneanalyysejä ja tiesmitä arvioita toisista kirjoittajista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KTS kirjoitti:

Kristuksen Magian harjoittaminen alkaa Jumalan uudestisynnyttävästä uskosta, joka vanhurskauttaa ihmisen.

Vanhurskautuksen jälkeen alkaa sitten puhdistava pyhityselämä, jonka aikana kristitty pyrkii parhaansa mukaan seuraamaan Jeesuksen vuorisaarnassaan lausumia ohjeita (Matt. 5-7). Hän saattaa langeta tuon tuostakin mutta kompastukset eivät häntä masenna sillä hän tietää, että pysyminen Kristuksessa pitää hänet kaikkien palkkio- ja rangaistusjärjestelmien ulkopuolella.

Ensiksi hän tällä valmistavalla tiellään puhdistaa päivätajuntaansa välttäen lankeemuksia jokapäiväisessä elämässään. Sen jälkeen hän toisessa vaiheessa puhdistaa unitajuntaansa voittaen kiusauksia myös alitajuisessa unielämässään. Kolmas vaihe puhdistavalla tiellä on sitten salatajunnan puhdistuminen, kun asianomainen henkilö kykenee havainnoimaan itseään unessa ikäänkuin ulkopuolella fyysistä ruumistaan ja edelleen myöskin valveilla ollessaan arvioimaan itseään ja toimintaansa moraalisessa mielessä rauhallisesti sekä objektiivisesti. Jotta henkilö pääsisi tällä puhdistavalla tiellään edistymään, on hänen joka päivä rukoiltava Jumalaa Kristuksen Vuorisaarnassaan opettamalla tavalla ja meditoitava Kristusta.

Tällä puhdistavalla eli valmistavalla tiellä ollessaan kristitty saa yleensä ensimmäiset kokemuksensa varsinaisista yliluonnollisista ilmiöistä. Hän saattaa saada pysyvästi tai hetkellisesti käyttöönsä jonkinlaisen henkilahjan eli yliluonnollisen kyvyn. Tätä kykyään hänen tulee sen jälkeen käyttää vain lähimmäisten auttamiseen, eikä oman edun tavoitteluun. Henkilahjoja on ilmeisesti olemassa lukematon määrä, mutta yleisimmät niistä Paavali luettelee ensimmäisen Korinttolaiskirjeen kahdennessatoista luvussa:

"Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tälläistä puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo."

Päätän esitykseni lainaukseen Pekka Ervastin kirjasta: "Jeesus Kristus Maailman Vapahtaja":

"Emme voi sivuuttaa Jeesuksen Kristuksen työtä. Emme voi sanoa, että menemme omin tein ja teemme itsemme kuolemattomiksi. On luonnollista sanoa, että teen omasta itsestäni Graal-maljan, johon Vapahtajan veri voi virrata...Se on se elämän voima, joka tulee sen tajunnan kautta, jos hän osaa ottaa sen vastaan; voima rakastaa, kyky rakastaa. Jeesuksen Kristuksen veri on ääretön jumalallinen rakkaus...Se on Jeesuksen Kristuksen rakkaus, Jeesuksen Kristuksen veri, joka sitten vuotaa Graal-maljaan, kun olemme sen luoneet omasta itsestämme. Silloin Jeesuksen Kristuksen veri voi siihen vuotaa, ja se veri synnyttää meidät uudestaan ja tekee meidät uusiksi, puhtaiksi olennoiksi, joissa ei asu muuta kuin rakkaus...Jeesuksen Kristuksen tajunta, rakkaus ja veri voittivat kuoleman ristillä..Kun me ihmiset olemme muodostaneet itsemme Graal-maljaksi, joka ottaa vastaan Jeesuksen verta, hänen rakkauttaan, tajuntaansa ja voimaansa, niin on aivan kuin Jeesuksen Kristuksen kirkastetusta ruumiista jokin elementti tai jokin atoomi tulisi meihin ja se tulee meidän kuolemattoman ruumiimme siemeneksi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu