Huomioita presidenttiehdokkaiden väittelystä

Olikohan Laura Huhtasaaren tappi ollut kunnolla kohillaan? Hän nimittäin vääntelehti keskustelun aikana siihen tyyliin, että tuli mieleen onkohan kaikki kunnossa tapin suhteen? No, varmaankin seuraavalla kerralla tämä "pikkupierut" estävä laite varmistetaan huolellisemmin.
19318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Miksi se Lauran kaulakiinnikkeinen mikrofini pätki? Maanpuolustuksellinen taho oli tentin järjestäjä. Antaa huonon kuvan maanpuolustuksesta tuollainen pätkiminen, jota ei vielä välittömästi korjata. Maanpuolustuksen, ja varsinkin sen tekniikan, tulee olla idioottivarmaa.
Noh, onneksi Laura, kekseliäänä ihmisenä, ratkaisi ongelman vaatimalla käsimikrofonin, jota sitten koko ajan käyttikin.

Muutoinkin jäi tuo Lauran sanoma mietityttämään. Suomihan on EU:ssa, ja on ollut jo pitkään, nettomaksaja. Lisäksi vaikuttavuus siellä on 2 prosentin luokkaa.
Laura mainitsi, että on EU:n ulkopuolistakin elämää ja viittasi mm. Norjaan. Se voisi olla hyvä tie Suomellekin.

Äänestä
  • Sanos muuta - puhut vähän, mutta asiaa.
    Muutoinkin meiläläistä ihmetyttää kuinka suomalaiset sankoin joukoin tekevät lomamatkoja välimerenmaihin. Ei olla köyhiä, eikä kipeitä, vaikka muutoin valitetaan - rahaa on.

    Minusta tuo turistivirta pitäisi saada käännettyä päinvastaiseksi - kuten presidentti Ahtisaarikin on maininnut.

    Äänestä

  • kotimaani_onpi_Suomi kirjoitti:

    Sanos muuta - puhut vähän, mutta asiaa.
    Muutoinkin meiläläistä ihmetyttää kuinka suomalaiset sankoin joukoin tekevät lomamatkoja välimerenmaihin. Ei olla köyhiä, eikä kipeitä, vaikka muutoin valitetaan - rahaa on.

    Minusta tuo turistivirta pitäisi saada käännettyä päinvastaiseksi - kuten presidentti Ahtisaarikin on maininnut.

    Vastaat itelles hhe

    Äänestä


Kyllähän puolueen presidenttiehdokkaa tappi-asia pitää saada kerralla kuntoon! Tilannehan on suorastaan raivostuttava jos presidenttiehdokkaan pitää kiemurrella pyrstöllään koko ajan pikkupieron pelossa. On aivan selvää, että yksikin pikkupieru ehdokkaiden väittelyn hiljaisella hetkellä saattaa romahduttaa mahdollisuudet täysin. Puolueen parasta tappiasiantuntemusta pitää käyttää jotta tämä asia saadaan kuntoon. Ehdokas pitää viedä Hakkaraisen sahalle jossa hänelle sorvataan tappi vanhan kelon ydinpuusta 3:lla sovituksella.

Äänestä
  • Minusta esität asiatonta sisältöä. Sääntöjen mukaan voisi poistaa.

    Äänestä

  • tätä_mieltä kirjoitti:

    Minusta esität asiatonta sisältöä. Sääntöjen mukaan voisi poistaa.

    Suomessa on onneksi mielipiteen vapaus. Laura Huhtasaarikin saa esittää asiatonta sisältöä ja kyllä hän tekeekin sen mm. kieltämällä evuluutio-opin. Sehän on n. miljoona kertaa asiattomampi väite kuin keskustelu hänen tappinsa epäsopivuudesta.

    Äänestä

  • asian_ja_asiattomuus kirjoitti:

    Suomessa on onneksi mielipiteen vapaus. Laura Huhtasaarikin saa esittää asiatonta sisältöä ja kyllä hän tekeekin sen mm. kieltämällä evuluutio-opin. Sehän on n. miljoona kertaa asiattomampi väite kuin keskustelu hänen tappinsa epäsopivuudesta.

    Totta joo, vasemmiston läskitankki ei lihoiltaan pystynyt edes liikkumaan, nosturillako se sinne tuotiin??

    Äänestä

  • tätä_mieltä kirjoitti:

    Minusta esität asiatonta sisältöä. Sääntöjen mukaan voisi poistaa.

    Saahan viestejä poistattaa! On varsin persumainen kannanotto tuo sinun, sitä
    Pusahuudoksi kutsutaan .

    Äänestä

Persujen presidenttiehdokas uhriutuu Anna-lehdessä - on taas kaltoin kohdeltu eikä tasapuolisesti. Evoluutio-oppia tyrkytetään Huhtasaaren sukulaislapsille vaikka on soittanut rehtorille ja kieltänyt.

Äänestä
  • Häh? Voiko reksi kieltää että bilsan ope ei opeta lajien monimuotoisuudesta ja niitten kehittymisestä?

    Ollaanko me 2000 -luvulla vai pimeällä keskiajalla??

    Tiede avasi kansalaisille tien tasa-arvoon mm kirjapainon ansiosta, lukutaito levisi muillekin kuin papistolle... Nyt Suomessa joutuu kohtaamaan ikiaikaista vallan rajoittamisen yrittämistä tiedon pimittämisjuonitteluina.

    Äänestä

sale on valepressa ja vale isä. Tauski on kersan arkkitehti. sale on vitun kehno, ei jatkoon. salehan on yön timojen hyysääjä. Ei jatkoon.

Äänestä

Helsinki alkaa tutkia Paltamon täystyöllisyyskokeilun soveltamista pääkaupunkiin. "Ajatus on työllistää työttömät eli järjestää heille töitä kunnan toimesta. Ilman erityisperustetta ei annettaisi vastikkeetonta tukea", vasemmistoliiton valtuustoryhmän johtaja Pekka Saarnio sanoo.

HS , 20.10.2010

Äänestä

Ihan täys tunteeton sika koko jätkä! Tää varmaan kandeis laittaa myöskin näkyville tonne maailman menoa palstalle! Näkevät kaikki mitä ovat äänestämässä ja ehkä miettivät vielä toisen kerran.

Äänestä

Sionisti vääntehehtii kun on uusnasujen ehdokkaana. Onkohan ainakin osajuutalainenkin

Äänestä
  • Rumasti sanottu vasemmiston ehdokkaasta!!!

    Äänestä

  • LäskiVasuri kirjoitti:

    Rumasti sanottu vasemmiston ehdokkaasta!!!

    Mari nyt on hyvä ja kääntää mietteensä vaikka Koko PerusAmeriikkalaisten Pelastajan Donaldin Kaivaushankkisiin?

    Äänestä

  • EhhhehhhehTuotaHuumoria kirjoitti:

    Mari nyt on hyvä ja kääntää mietteensä vaikka Koko PerusAmeriikkalaisten Pelastajan Donaldin Kaivaushankkisiin?

    Vasemmistolaiset ovat rasistisia uusnatseja, vaikka muuta väittävät. Kysy vaikka niiltä joita vasemmisto vainoaa kuin juutalaisia.

    Äänestä

  • KaasuKammioVasuri kirjoitti:

    Vasemmistolaiset ovat rasistisia uusnatseja, vaikka muuta väittävät. Kysy vaikka niiltä joita vasemmisto vainoaa kuin juutalaisia.

    Mikä vasemmistolaisuudessa ei vastaa sinun aatemaailmaasi? Humanismiko tökkii?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lapin_Aslak kirjoitti:

Olikohan Laura Huhtasaaren tappi ollut kunnolla kohillaan? Hän nimittäin vääntelehti keskustelun aikana siihen tyyliin, että tuli mieleen onkohan kaikki kunnossa tapin suhteen? No, varmaankin seuraavalla kerralla tämä "pikkupierut" estävä laite varmistetaan huolellisemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu