Kuvittele nämä sanat paperille, suljettuun kuoreen. Kuvittele ne laulun sanoiksi, joita ihmiset tanssivat hiljaa lähekkäin, illan viimeiseksi yhteislauluksi. Kuvittele kaukaiset vuoret, joita katson. Niitä ei voi kukaan muu nähdä, ne ovat aina olleet yksin minun näköalani, aamun vaihtuva kajo rinteillä, laskeutuvan yön varjot, joita huiput piirtävät toistensa ylle. Kuvittele havumetsä, kevyt ensilumi, upottavan sininen taivas. Kuvittele tyyneys, kuvittele ihmisen sielunmaisema, se hiljainen paikka, johon paeta, jota haluaa katsoa.
Sinä olet minulle tuo maisema, toinen sen kaltainen, mutta olet myös minulle ihminen. Hän, joka koettelee minua, joka sanoo joskus asioita, joiden painoa ei ole punninnut, ja minä olen tehnyt sinulle saman, heittänyt kiven tyyneen järveen, toivonut näkevänsä veden liikkeen, jonkin suunnan, jota voisi lukea, järven tahdon. Ja miten minä rakastinkaan sinua silloin, miten rakastankaan nyt, eikä se katoa, kertomaton tarina.
Sinä olet minulle tuo maisema, toinen sen kaltainen, mutta olet myös minulle ihminen. Hän, joka koettelee minua, joka sanoo joskus asioita, joiden painoa ei ole punninnut, ja minä olen tehnyt sinulle saman, heittänyt kiven tyyneen järveen, toivonut näkevänsä veden liikkeen, jonkin suunnan, jota voisi lukea, järven tahdon. Ja miten minä rakastinkaan sinua silloin, miten rakastankaan nyt, eikä se katoa, kertomaton tarina.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miehelle?
Kyllä vain.
Ei nyt jaksa innostua näistä jutuista.
Kirjoitat aina yhtä kauniisti ja koskettavasti.
Sanat taipuvat käsissäsi.Ihmeen ihana lahja.
Kun on kokenut jotain hyvin kaunista toisessa ihmisessä, jää sen kauneuden vangiksi. Ehkä se kauneus pitäisi yleistää, ihmisen kauneudeksi yleisesti. Kun ihminen on parhaimmillaan. Silloin ei jäisi yhteen ihmiseen kiinni suremaan vaan voisi elää eteenpäin, päästää irti mahdottomasta - jos tilanne kerran on mahdoton. On varmasti kaunis se ihminen jota kaipaat mutta sinussakin on kauneutta. Ehkä enemmänkin. Huomasiko/ huomaako se toinen sitä? Vai pidätkö sen piilossa häneltäkin?
Olen alusta asti pitänyt häntä ihmisenä, joka näkee minut tarkemmin kuin muut. Tai pikemminkin, että kaikista tuntemistani ihmisistä hän on ainoa, joka minut todella näkee. Sen huomaa aina niistä pienistä hetkistä ja asioista, jotka peilautuvat takaisin kuin pienet väreet.
Mutta en ole varsinaisesti mitään tarkoituksella piilottanut, ne hetket vain ovat olleet harvassa, kun on voinut todella paljastaa sisinpäänsä ja kun tapasimme niin olin silloin paljon sulkeutuneempi ja surullisempi ja rikkonaisempi kuin nyt, mutta toisaalta olemme hyvin samanlaisia. Emme helpolla päästä ihmisiä lähellemme, mutta haarniskat ovat vuosien aikana rakoilleet ja sanoisin, että viime tapaamisella olimme ehkä kumpikin enemmän sellaisia - tai minä ainakin - mitä oikeasti halusimme toistemme seurassa olla. Sitä voisi kuvailla japanilaisella sanalla 'satori'.
Haaveitaan ei helpolla muille jaa ja sen vuoksi ei päästä muita lähelleen. Haave olisi se -monellakin- että voisi näkyä toiselle sellaisena kuin on sisimmässään. Monelle sellaista ihmistä ei tule vastaan koskaan, joillakin voi tulla kohdalle useampikin. Ei voi tietää, miksi teidän maailmanne eivät ole yhdistyneetja miksi hän on edelleen sinulle kaukainen vuori, mutta syynä voi olla että ihminen joka tarkimmin näkee minut voi myös pahiten satuttaa. Itselläni on kokemusta tuosta. Mutta toisaalta, rikkautta sekin on. On uskallettava tulla ulos kuorestaan ja elää. Elämätön elämä olisi pahin vaihtoehto.
Tiedän tuon tunteen. Se on tavallaan pelottavaakin olla niin hauras jonkun edessä, kun kaikki muut voi pitää sellaisen kuvitteellisen käsivarren mitan päässä. Heille tavallaan voi antaa kaikkensa ja olla läsnä, mutta silti se jokin osa tuolla sisimmässä pysyy lukittuna.
Loppujen lopuksi kaikki tiiviistyy siihen, että vuori on tehnyt valinnan olla vuori ja minä kunnioitan sitä - vaikka nainen minussa haluaisikin ravistella häntä ja saada sekaisin rakkaudesta, mutta koska minä olen minä, enkä kukaan muu, olen se yksinäinen erakko, joka ihailee vuorta laakson toiselta puolelta.
"...vuori on tehnyt valinnan olla vuori...", onko vuorta yrittänyt kukaan tosissaan valloittaa?
Toisen oma. Hän on valinnut olla kaukainen vuori minulle.
Jotkuthan ovat jo syntyjään etäällä pysytteleviä, rosoisia, hankalasti lähestyttäviä. Mutta samalla järkähtämättömiä, ihmisiä joihin muut voivat luottaa. Tai ihailla heidän itsenäisyyttään. Kauniisti hänestä kirjoitat. Uskon että moni löytää ihan samaa omista kokemuksistaan.