Minulla meni hiljattain välit "poikakaverini" kanssa, kun hän ei enää jaksanut jatkuvaa valehteluani tai itsetuhoisuutta.
En koskaan valehdellut hänellä päin naamaa, mutta jos olimme jossain kaveriporukassa muuntelin vähän tottuutta ja hän tiesi, ettei se olisi totta. Huomasin itsekkin etten itsekkään tiennyt mikä oli totta ja mikä ei.
Itse tuhoisuuteeni en ole koskaan yrittänyt tehdä mitään, olen kyllä yrittänyt saada apua, mutta perheeni on sitä mieltä etten tarvitse sitä (he eivät tiedä/usko ongelmiini).
"Poikakaverillani" on myös jonkin asteinen masennus ja on itsekkin itsetuhoinen. Olen yrittänyt auttaa häntä joissain asioissa, joka johtikin meidät alunperin yhteen. Mutta hän ei kestänyt kun olis koko ajan uhkaamassa vetää ranteni auki. Hän sai yleensä mieleni muuttumaan, enkä ole satuttanut itseäni enää minkään turhan syyn takia, mutta nyt kun emme ole enää väleissä tuntuu kuin en haluaisi elää enää hetkeäkään. Enkä saa kunnolla unta tai koulunkäynti tuntuu mahdottomalta. Hän oli ainut henkilö jolle puhuin vain totta. Enkä tiedä pärjäänkö ilman häntä.
Hän antoi sellaisen mieli kuvan, että minulla on vielä mahdollisuus korjata tilanne parantumalla tai hankkimalla apua, mutta aristan terapeutteja ja muille puhumista.
Mitä minun pitäisi tehdä että saisin korjattua tilanteen tai vain parantaakseni oloani?
Miten minun pitäisi jatkaa?
4
146
Vastaukset
- Terve.vaanmenoa
Heh. Oletpa aika pipipää. Ei sinua pelasta mikään.
- kaikkionniinkauheeta
Kyllä toi noista "kauheuksista" selviää, kunhan teini-ikäinen "hormonihöyry" laantuu.
kaikkionniinkauheeta kirjoitti:
Kyllä toi noista "kauheuksista" selviää, kunhan teini-ikäinen "hormonihöyry" laantuu.
Muuten hyvä, mutta olen 25 vuotias. -_-
Hei,
On oikein hyvä, että rohkaistuit kirjoittamaan tilanteestasi tänne ja pohdit avun hakemista! Sanoit aristelevasi terapeutteja ja muille puhumista. On olemassa monenlaisia matalan kynnyksen auttavia tahoja, joihin voit olla yhteydessä anonyymisti ja itsellesi sopivana ajankohtana.
Tässä muutamia vaihtoehtoja:
- Sekasin-chat nuorille, https://sekasin247.fi/. Sekasin-chat on auki vuoden jokaisena päivänä, maanantaista perjantaihin klo 7-24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin 15-24. Chatissa päivystävät mielenterveyden ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset.
- Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saa halutessaan tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja ryhmächattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Tukinet on avoinna vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
- Jos soittaminen tuntuu sinulle sopivimmalta tavalta hakea apua, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.
Toivottavasti löydät itsellesi sopivan keinon hakea ja saada apua!
Ystävällisin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5321736Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84843
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796- 63705
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49701Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2677- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65598- 65533